SOPP Tampere avasi olutfestivaalien kesäkauden

Toukokuun puolivälin jälkeen pidetty Tampereen SOPP tarjosi maittavan kattauksen kotimaisten pienpanimoiden uusimpia oluita. Etenkin Tampereen seudun panimot olivat hyvin edustettuina.

Keskustorilta Ratinanniemen festivaalipuistoon siirtynyt SOPP Tampere keräsi kolmen päivän aikana liki 8 500 kävijää. Lukemaa voidaan pitää hyvänä, sillä sää oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen viileä.

– Uusi alue sopii meille oikein hyvin, sillä Keskustorille emme olisi mahtuneet. Tunnelma Ratinanniemessä on hyvä, ja tamperelaiset ovat ottaneet uuden festivaalipuiston omakseen, kertoi SOPP:n järjestäjä Pekka Kääriäinen.  

YLEISVAIKUTELMALTAAN uusi festivaalipaikka vaikutti toimivalta, joskin hiekkapohjainen tapahtuma-alue aiheutti syystäkin nurinaa.

Pyhäjärven kupeessa pyörivä puuskittainen tuuli vihmoi tuon tuosta hiekkapölyä tiskeille, hanoihin ja jäähdyttäjien kennostoihin, mistä syystä juomien suutuntuma saattoi paikoitellen olla tarkoituksettoman karhea. Lisäksi pesupisteiden ja vessojen ympäristöt liejuuntuivat nopeasti.

Kaatosateilta onneksi vältyttiin, mutta ensi kevääseen mennessä hiekkapohjalle olisi hyvä tehdä jotakin.

Panimoiden tarjonnasta leveimmän hymyn tuotti raumalaisen Linden Breweryn koko valikoima. Kaikki oluet olivat persoonallisia, vietteleviä ja virheettömiä. Linden on selvästikin löytänyt oman linjansa ja tehnyt työnsä huolella.

– Haluamme tuoda hyvät perusoluet takaisin. Täällä meillä on uutuutena edesmenneen Rauman Oluttehtaan reseptiin pohjautuva lager, olutmestari Mikko Lindén kertoo.

Linden Brewery on oiva esimerkki siitä, että olutkansan sydämiin pääsee parhaiten pitkäjänteisellä, intohimoisella ja huolellisella työllä, eikä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan levitetyllä omakehulla, samassa paikassa uhriutumisella tai maksetuilla maailmanmestaruuksilla.

Ilo vaihtui nopeasti suruksi, kun huomasin Malmgårdin Panimon ja Saimaan Juomatehtaan asettuneen saman tiskin taakse. On surullista nähdä, kuinka julkisuudessakin puidut omistusjärjestelyt ja yhteistyö tulevat yhteisen tiskin kautta lihaksi ja rapauttavat ennen niin hyvämaineisen Malmgårdin brändiä.

– Tottahan me tiedämme, että Malmgårdin ja Saimaan brändejä arvostetaan eri tavalla. Mutta ei siitä sinällään ole haittaa, koska panimoilla on hyvin erilaiset kohdeyleisöt ja tuotantomäärät, tiskin takaa vakuuteltiin.

Vapautuneinta tunnelma oli Mallaskosken Panimolla, jonka tiskin takana olutkansaa viihdyttivät panimomestari Jyri Ojaluoma ja Servaalin Customer Lead Vesa Salminen. Mallaskosken mainioiden oluiden lisäksi herrat tarjoilivat Spirit of Mallaskoski -humalaviinaa, mikä houkutteli paikalle runsaasti kiinnostunutta yleisöä.

TAMPEREEN SEUDUN panimot olivat mukana tapahtumassa laajalla rintamalla johtotähtenään Panimoravintola Plevna.

– Plevna edustaa sellaisia perinteisiä arvoja, jotka vielä nousevat arvoon arvaamattomaan, runoili festivaalitunnelmasta nauttiva panimomestari Sam Viitaniemi.

Viitaniemen mielestä oluen tärkein ominaisuus on kauneus, sillä ”ihminen juo aina ensin silmillään”. Siksi oluen tulee olla ennen kaikkea näyttää hyvältä, vasta sitten tulevat muut ominaisuudet kuten maistuvuus ja terveellisyys.

Samasta syystä uusista oluttyyleistä puhuttaessa Brut IPA kiinnostaa panimoveteraania enemmän kuin New England IPA.

– Neipaa emme tule ikinä tekemään, Viitaniemi sihahteli.

Nokian Panimon tiskin takana toimitusjohtaja Matti Heikkilä esitteli uutta Keisari One-off Bavarian Orangea. Kyseessä on appelsiininkuorella maustettu kölsch-tyyppinen pintahiivaolut.

Maistuva uutuus, joka toteuttaa hyvin nokialaista missiota siitä, että janostakin voi tehdä nautinnon.

Tarjolla olisi ollut myös suomalaisten panimo-ja olutnaisten yhdessä panema Go Girl Go NEIPA, mutta hanasta ei kovasta yrityksestä huolimatta tullut muuta kuin vaahtoa.

– Ollaan laskettu sitä hanasta varmaan yli 10 litraa, mutta ei tästä vaan mitään tule, Heikkilä tuskaili.

PUHTAIDEN MAKUJEN ja luonnonmukaisten maltaiden nimeen vannova ja etenkin brittityylin kanssa meritoitunut Lempäälästä tuleva Nordic Brewery esitteli festivaalilla ensimmäiset hapanoluensa.

Kiinnostavaa, mutta päädyin silti aluksi Brut IPAan, muotityyliin, jonka vain ani harva oluentekijä taitaa hyvin.

Panimoyrittäjä Joonas Koivisto toppuutteli odotuksia rujon rehelliseen tyyliin.

– Olen itse maistanut paljon pahempia mutta myös parempia brut ipoja.

Yhtä kaikki, oluessa on miellyttävän öljyinen suutuntuma, kevyt runko ja aromikkaan kuiva maku.

Sitten ne happamat. Samaan pohjaan tehdyt Citrus ja Raspberry Sourit ovat kesäisiä ja virheettömiä hapanoluita, joiden maustamiseen käytetyt sitruunat ja tuoreet vadelmat toistuvat puhtaan raikkaina tuoksusta jälkimakuun. Hyviä oluita kumpainenkin, mutta hieman rotevampi kuivahumalointi tekisi niistä vielä parempia.

Matka jatkui vuonna 2016 perustetun Kaleva Brewing Companyn tiskille. Nimensä mukaisesti panimo valmistaa olutta Kalevan kaupunginosassa kivenheiton päässä Tampereen keskustasta. Julki tuotuna tavoitteena on saada oluiden laatu samalle tasolle Suomen ja maailman huippupanimoiden kanssa.

Olutmestari Juha Sorsan filosofiana on tehdä raikkaita ja juotavia arkioluita. Panimon kaikkien perustajien, joita Sorsan lisäksi ovat Juha Kannisto ja Mika Koro, taustat ovat tiukasti baaritiskin takana.

– Käymme edelleen töissä olutravintoloissa, joten tamperelaisten juomamaku on meillä hyvin hanskassa. Siksi oluen juotavuus on meille keskeinen arvo, Juha Sorsa kertoi.

Uusin paikallinen tuttavuus festivaalilla oli Narvan Kyläpanimo, jonka kotipaikka ei suinkaan sijaitse Viron itärajalla vaan Vesilahden Narvan kylässä, noin 40 kilometriä Tampereelta etelään. Kotiolutpohjalta ponnistava panimo on tuonut uutta vipinää ja innostusta 4 400 asukkaan Vesilahden kuntaan.

Narvan Panimon oluista etenkin belgityylinen appelsiininkuorella maustettu vehnäolut Narvan Lento oli miellyttävän kevyt ja hedelmäinen kesäolut.

Edellä mainittujen lisäksi Tampereen SOPP-tapahtumassa oli tamperelaisista mukana Pyynikin Käsityöläispanimo, jonka tarjonta on minua harvemmin säväyttänyt. Tällä kertaa annoin mahdollisuuden panimoväen suosittelemalle Ruislagerille, mutta valitettavasti oluessa oli isoja ongelmia sekä tasapainoisuudessa että teknisessä laadussa. Tuntuvat olevan Pyynikin helmasyntejä molemmat.

SEURAAVAN KERRAN SOPP rantautuu Kuopioon kesäkuun alussa. Heinäkuussa festivaali järjestetään Lahdessa ja Helsingissä, elokuussa on Turun ja Oulun vuoro.

Share This:

Maailman iloisin kansallispäivä

Tänä vuonna Irlannin kansallispäivä Saint Patrick’s day ajoittuu sunnuntaille, joten Guinness virtaa ja laulu raikaa läpi viikonlopun.

Sunnuntaina 17. maaliskuuta vietetään Pyhän Patrickin päivää Irlannin suojeluspyhimyksen muistolle. Pyhä Patrick syntyi vuonna 386 tiettävästi Skotlannissa, josta hänet kaapattiin 16-vuotiaana ja kuljetettiin orjaksi Irlantiin. Orjuuden aikana Patrick omistautui kristinuskolle ja onnistui lopulta pakenemaan Ranskan Lérenziin, jossa hän muutti luostariin ja valmistui papiksi.

Luostarivuosinaan Patrick vakuuttui siitä, että hänen elämäntehtävänsä tulisi olemaan kristinuskon vieminen Irlantiin, ja vuonna 432 Paavi Celestinus vihki hänet Irlannin piispaksi. Seuraavana vuonna Patrick matkusti pienen tukijoukkonsa kera Irlantiin ja aloitti käännytyön.

Tarinan mukaan Pyhä Patrick opetti irlantilaisille kristillistä kolminaisuusoppia apilanlehden avulla: Kasvilla on vain yksi varsi, mutta kolme erillistä haaraa. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki saman kokonaisuuden erilaisia elementtejä.

Aluksi Patrick pyrki käännyttämään vaimoja, sillä hän tiesi, että miehet kyllä seuraavat perässä. Hänen onnistui kastaa satoja irlantilaisia sukuhaaroja kristinuskoon ilman väkivaltaa ja verenvuodatusta. Monet kastetuista ryhtyivät papeiksi ja nunniksi.

Kolmen vuosikymmenen aikana Patrick perusti Irlantiin useita luostareita, kouluja ja kirkkoja. Eläkepäivikseen mies vetäytyi Irlannin maaseudelle, jossa hän kuoli 76-vuotiaana 17. maaliskuuta vuonna 461.

Maallistunutta ilonpitoa

Nykyään maalliset perinteet ovat korvanneet Pyhän Patrickin juhlan uskonnolliset juuret. Monet juhlaan liitetyt perinteet ovat itse asiassa melko tuoreita. Irlantilaisten kansallispäivästä on tullut maailmanlaajuinen karnevaali, johon kuuluu nykyirlantilainen symboliikka apiloineen ja menninkäisineen, pukeutuminen vihreään sekä esineiden koristeleminen Irlannin lipun värein.

Juhla tiivistyy irlantilaisissa pubeissa ympäri maailman. Irlantilainen elävä musiikki soi ja laulu raikaa. Miljoonat olutlasit täyttyvät Guinnessista, kun taas siiderin ystäville ainoa oikea vaihtoehto on Magners.

Euroopan suurin Pyhän Patrickin päivän paraati järjestetään Münchenissä. Siihen osallistuu joka vuosi yli 25 000 ihmistä.

Sinebrychoffin mukaan Pyhän Patrickin päivä on maailman suurin ja ystävällisin ravintolatapahtuma. Arviolta yli 70 miljoonaa ihmistä juhlistaa sitä ympäri maailman ja Guinness virtaa yli 200 000 ravintolassa noin 150 maassa.

Tänä vuonna varsinainen juhlapäivä osuu sunnuntaille, joten ravintoloissa Pyhän Patrickin päivästä tulee koko viikonlopun kestävä karnevaalihenkinen juhla, eikä siitä puutu väriä, iloa tai laulua – eikä varsinkaan juotavaa.

Helsingissä Molly Malone’s, Dubliner ja O’Malley’s panostavat juhlaviikonloppuun kaikkein eniten, mutta Sinebrychoffin mukaan erilaisia juhlahumua lisääviä aktivointeja on sadoissa muissakin ravintoloissa ympäri maata.

– Voidaan sanoa, että maaliskuussa Guinnessin myynti nousee huomattavasti. Tummana oluena Guinness on luonnollisesti suositumpaa talvella kuin kesällä, mutta maaliskuu on ihan selkeä ykköskuukausi, sanoo Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola.

Teksti: Peter Tammenheimo, Kuva: Visit Ireland

Share This:

Pyynikin vedätys

Raskaasti tappiollinen Pyynikin Käsityöläispanimo käy sijoittajien kukkarolle valheellisin tiedoin.

Pyynikin Käsityöläispanimon tuloslaskelmasta näkyy, että sen toiminta on raskaasti tappiollista. Kahden viimeisimmän tilikauden aikana takkiin on tullut 850 000 euroa, ja kaiken kaikkiaan liiketoiminnan tulos ennen 2018 tilinpäätöstä on 1,37 miljoonaa euroa miinuksella.

Siispä nyt on päätetty käydä sijoittajan kukkarolle lähes keinolla millä hyvänsä.

Tappiollista liiketoimintaa on yritetty kääntää voitolliseksi uskottelemalla, että kansainvälisistä kilpailuista saadut palkinnot nostavat tamperelaispanimon menestyksen aallonharjalle. Tunnuslukujen valossa näin ei ole käynyt.

Koska omat rahkeet eivät näy riittävän, pyritään nyt keräämään markkinoilta 1,26 miljoonaa euroa lisää pääomaa ”kiihdyttämään Pyynikin huikeaa kasvuvauhtia”.

Sillä tuskin tarkoitetaan liiketappion kasvuvauhtia, joka jo viime tilikaudella oli huikeat 52,38 prosenttia.

 

Kultamitalien harha

Pyynikki on jo usean vuoden ajan osallistunut ahkerasti Word BeerAwards -kilpailuun, jossa se on myös menestynyt. Sarjavoittajia löytyy kolmelta vuodelta: Ruby Jazz Ale (2016), Mosaic Lager (2017) ja Stout (2018). Samaan aikaan panimon menestys kotimaisissa olutkilpailuissa (HBF ja SPO) on jäänyt vaatimattomaksi.

WBA-kilpailuun osallistuminen on tietysti täysin laskelmoitu markkinointiveto. Itse asiassa monet olutalan ammattilaiset eivät juurikaan arvosta World Beer Awardsia, ja itse kuulun tähän samaan joukkoon.

Mikäli World Beer Awardsiin on uskominen, maailman paras lambic tehdään Kanadassa, dortmunder Japanissa, helles Kolumbiassa, vaalea tsekkilager Saksassa, kölsch Irlannissa, jenkkityylinen IPA Puolassa ja englantilaistyylinen pale ale Brasiliassa.

Uskokoon ken tahtoo.

Sen lisäksi, että World Beer Awards palkitsee oluita kymmenissä eri kategorioissa, myös etiketeille, pullodesignille ja monipakkauksille on omat kilpasarjansa.

Eri sarjoista myönnettävien palkintojen nimi on World’s Best eli Maailman Paras. Puhdasta sanahelinää, siinä kaikki.

Eräs Suomen Paras Olut -gaalassa palkittu oluentekijä kiteyttikin Pyynikin WBA-menestyksen seuraavasti:

– Nämä palkintoautomaattikilpailut ovat tietysti yksi tapa markkinoida tuotetta. Meidän tyyliimme se ei kuitenkaan sovi.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut varsin kriittisesti olutkilpailuista sekä Shaker-lehdessä että omassa blogissani. Kirjoitus, jossa peräänkuulutan kilpailuista raportoivien journalistien vastuuta, löytyy täältä.

 

Bluffi paljastuu

Pyynikin Käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pere on kovasanaisesti puolustanut World Beer Awards -kilpailua ja siihen osallistumista esimerkiksi Olutliiton facebook-sivulla. Hänen mielestään kilpailu on mitä uskottavin, aidoin ja ammattitaitoisesti järjestetty.

Mutta.

Osakeantiesite paljastaa karun totuuden. Yhtäkkiä sarjavoittajia ylistetään maailmanmestareina ja kehutaan, kuinka maailmanmestaruuksien siivittämänä vaikkapa Mosaic Lagerista on tullut tuotannon vakaa kivijalka.

Pyynikin Käsityöläispanimo pyrkii viestintää kaunistelemalla ja määritelmiä venyttämällä saamaan asiakkaista ja olutharrastajista sijoittajia. Toisin sanoen oluenystävien hyväuskoisuutta ja hyväntahtoisuutta käytetään härskisti hyväksi.

Pyynikin Käsityöläispanimo menee jopa niin pitkälle, että sanoo sen suoraan: ”Oluemme ovat voittaneet vuosittain useita kansainvälisiä palkintoja. Siksi ne ovat houkuttelevia tuotteita niin kuluttajille kuin sijoittajille.”

Eivät muuten ole!

Maailmanmestaruudet ovat harhaa, ja tuotteet kärsivät ainakin omien kokemusteni mukaan toistuvista laatuongelmista.

Otetaan esimerkiksi Mosaic Lager, jota olen ostanut kolmesti. Ensimmäisellä kerralla olut oli lähes hapotonta litkua ja päätyi välittömästi viemäriin. Toisella kertaa juotavuus oli kohdillaan, mutta jälleen kolmannella yrittämällä tuote oli kontaminoitunut.

Otanta on kieltämättä pieni, mutta sillä ei ole väliä, koska tottahan kaikkien oluiden pitäisi olla keittoerään katsomatta luvattua kultamitalilaatua, eikö niin Tuomas Pere?

Kun kaksi kolmesta oluesta on osoittautuu juomakelvottomiksi, ainakin minä äänestän jaloillani, samoin tekee moni muukin. Se on luettavissa tuloslaskelman alimmalla rivillä.

Pyynikin kunniaksi silti sanottakoon, että osakeantiesitteessä on ainakin yksi kohta, jonka raaka rehellisyys ansaitsee kiitoksen. Se menee näin: ”Osakeannista saatavat varat tullaan käyttämään tuotantokapasiteetin lisäämiseen, tasalaatuisuuden ja tehokkuuden parantamiseen.”

Tasalaatuisuudessa todellakin on parantamisen aihetta. Tuntuu vaan erikoiselta, ettei se onnistu ilman, että käydään käsi ojossa sijoittajan kukkarolle.

 

Huuto kuuluu, vastaako metsä?

Jokin aika sitten laitoin osakeantiesitteen vääristelystä postauksen Olutliiton facebook-sivuille, josta se nopeasti poistettiin ihan hyvästä syystä. Olin laittanut mukaan osakeantisivulle johtavan linkin, ja se ei ole ryhmän sääntöjen mukaan sallittua.

Kuitenkin hetimiten julkaisuni jälkeen eräs pitkän linjan pienpanimoammattilainen lähestyi minua yksityisviestillä.

– Olet kyllä asiallinen jäbä, kun jaksat tuoda esiin tuon Pyynikin kusetuksen. Kukaan muu ei näköjään uskalla. Minua ei mikään muu vituta niin paljon kuin paskan puhuminen asiakkaille.

Voisiko sen enää ytimekkäämmin sanoa? Kuka tuo leivän panimoyrittäjän pöytään ellei maksava asiakas?

Lopuksi haluan esittää kaksi kysymystä Tuomas Perelle. Mikäli hän on halukas vastaamaan niihin blogini kommenttikentässä, lupaan julkaista vastauksen sellaisenaan siitä mitään muuttamatta.

  1. Tuomas Pere, kuinka te kehtaatte kusettaa potentiaalisia sijoittajia osakeantiesitteessänne harhaanjohtavilla ja valheellisilla väitteillä oluidenne voittamista maailmanmestaruuksista?
  2. Mitkä ovat yrityksenne arvot ja visiot käytännön tasolla, kun markkinoinnillinen vilunkipeli pitää aloittaa jo osakeantiesitteestä?

Share This:

ALKOHOLIKILPAILUT JA JOURNALISMIN VASTUU

Erilaisia alkoholikilpailuja alkaa olla jo sellainen määrä, ettei edes alkoholialaa läheltä seuraavat ammattilaiset tahdo pysyä niiden perässä. Vielä vähemmän kuluttajalla on mahdollisuuksia päästä selville siitä, mitä milloinkin palkitaan ja millä perusteilla. Juuri siksi journalismin vastuu kasvaa entisestään.

TORNION PANIMON Original Lapland Lagerin viime toukokuussa saama Monde Selection -laatupalkinto on hyvä esimerkki siitä, että edes alkoholijuomista kirjoittavat toimittajat eivät aina jaksa tehdä kotiläksyjään. Uutinen kultamitalista meni sellaisenaan läpi muun muassa Ylen uutisissa, useissa päivälehdissä ja jopa alkoholialan erikoislehdissä kuten Shakerissa ja Olutpostissa (omia työnantajiani molemmat) sekä Viisi Tähteä -verkkomediassa.

Todellisuudessa Monde Selection ei ole kilpailu laisinkaan vaan eräänlainen laadunvalvontajärjestelmä, joka arvioi tuotteet ja palkitsee niitä neliportaisella asteikolla: Bronze, Silver, Gold ja Grand Gold, josta siis Original Lager saavutti toiseksi ylimmän tason. Tästä voidaan päätellä, että olut oli testitilanteessa mikrobiologisesti kunnossa ja hyvä tyylinsä edustaja, mutta sen pidemmälle vieviin johtopäätöksiin ei ole syytä mennä.

Kuitenkin Monde Selection -tunnustuksesta uutisoitiin täysin kritiikittömästi miltei kuin kyseessä olisi ollut 54 vuotta odotettu ja kauan kaivattu olympialaisten kultamitali. Rivien välistä annettiin ymmärtää, että kyse oli jostain todella suuresta ja että nyt pantiin Suomi kertaheitolla maailmankartalle.

Anteeksi, tarkoitan tietenkin takaisin maailmankartalle, koska olihan alkuperäinen Lapin Kulta ”voittanut” saman ”kultamitalin” jo kerran eli vuonna 1964.

MONIA MUITAKIN esimerkkejä löytyy, kuten vaikkapa viime syksynä järjestetty Vodka Masters -kilpailu, jossa Koskenkorva ja Gustav -vodkat kahmivat mitaleja – ja mediaa taas vietiin kuin pässiä narussa.

Sama toistuu vuosittain syys-lokakuun vaihteessa, seuratkaapa vaan lehtiä.

Ja ikävä kyllä, miltei jokaiselta kirjoittajalta unohtuu jutun yhteydessä mainita, että käytännössä jokainen kilpailuun ilmoittautunut tuote saa palkinnoksi jonkinlaisen mitalin.

Toinen paljon palstatilaa saanut esimerkki on World Spirit Awards -kilpailu viime maaliskuussa, jonka jälkeen uutisoitiin laajasti, että Nordic Premium Beveragesin Arctic Blue Gin on valittu maailman parhaaksi giniksi. Etenkin Iltalehdellä mopo lähti totaalisesti käsistä, kun se otsikoi suomalaisen ginin voittaneen maailmanmestaruuskisoissa tuplakultaa.

Niinhän asia ei tietenkään ollut, eikä millään kilpailulla ole MM-arvoa huolimatta siitä, kuinka ylevästi järjestäjät kilpailujansa nimeävätkään.

Täysin toisenlaisen kuvan tästäkin, sinänsä hyvän tisleen, menestystarinasta saa, kun avataan koko palkintokaappi.

World Spirit Awards 2018 -kilpailussa oli mukana kaikkiaan 485 tuotetta, joille jaettiin yhteensä 508 mitalia. Vain viisi mukaan ilmoitettua tuotetta jäi palkintosijojen ulkopuolelle ja vähintään hopeamitaliin ylsi 472 tislettä. Mitaleiden lisäksi eri tislaamoille jaettiin vielä 33 muuta prenikkaa.

KUN OTIN Arctic Blue Ginin tapauksen puheeksi facebook-keskustelussa, tuota pikaa eräs tislaamon edustaja kyseli minulta, eikö ole kuitenkin tärkeintä, että kotimaisten juomien hyvästä kilpailumenestyksestä kerrotaan.

Ei, ei se ole tärkeintä ainakaan journalismin kannalta. Piste.

Peräänkuulutan siis kaikkia alkoholijuomista kirjoittavia kollegoitani tuntemaan vastuunsa lukijoitaan kohtaan ennen kuin asetutaan lehdistötiedotteiden vietäviksi. Muistakaa, että mitään oluiden tai vodkien maailmanmestaruuskilpailuja, olympialaisia saati Oscareita ei ole, vaikka mainosmiehet kuiskuttelisivat mitä ikinä.

Sitäpaitsi tiedotteiden kyseenalaistamisen ja terveen lähdekritiikin luulisi olevan meille journalisteille ihan jokapäiväistä peruskauraa.

Share This:

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Share This:

OLUTARVIO: LEGATO-KOTIOLUET

ESPOOLAINEN LEGATO Home Brewing nimeää oluensa musiikkitermein. Legato tarkoittaa musiikin esitystapaa, jossa sävelten välissä ei ole taukoa, vaan ne liittyvät saumattomasti yhteen.

Kotipanimon oluenteosta vastaa ystäväni Jaana Hihnala, joka tarjosi minulle maistiaisiksi kaksi eri olutta, panimon keitokset järjestysluvuiltaan 11. ja 12. Lupasin antaa niistä kaunistelemattoman arvioni.

Oluet ehtivät ikääntyä kellarissani kymmenisen kuukautta, mikä osaltaan on vaikuttanut niiden tämänhetkiseen juotavuuteen ja makumaailmaan. Etenkin ensimmäisenä maistamani vehnä-IPA tuntuisi kestävän erinomaisesti pitkääkin säilytystä.

STACCATO WHEAT IPA on 5,2 prosentin vahvuinen IPA, jossa maltaina ovat Pilsner, vehnä ja Care Pale. Tästä vehnämaltaan osuus on noin 40 prosenttia. Katkero- ja aromihumalointiin on käytetty Citraa sekä pääkäymisen jälkeen Cascade-lajiketta tuomaan olueen tuoretta humalan aromia.

Musiikissa staccato on legaton vastakohta; nuottien välissä on aina tauko. Staccato soitetaan lyhyesti ja terävästi. Nimi kuvastaakin osuvasti India Pale Alen puraisua.

CON BRIO PALE ALE puolestaan on tuoreella sitruunaruoholla ja inkiväärillä maustettu pale ale. Maltaina on käytetty Maris Otteria ja Crystalia. Katkerohumaloinnissa lajikkeena on Columbus, aromihumaloinnissa Citra- ja Centennial.

Alkoholipitoisuudeltaan myös tämä olut on 5,2 prosentin vahvuinen.

Con Brio voidaan kääntää suomeksi sanoilla eloisasti, leikkisästi tai nopeasti. Oluen nimessä con brio viittaa kokeellisuuteen ja maustevalintoihin.

STACCATO WHEAT IPA

Legato Home Brewing, Espoo

Wheat IPA, 5,2 %, 0,33 l pullo

Samea ja läpikuultava vaaleankeltaisesta oranssin suuntaan taipuva väri. Valkoinen tiiviskuplainen vaahto laskee nopeasti jääden noin puolen senttimetrin kerrokseksi oluen pinnalle.

Sitruuna, persikka ja appelsiinin kuori nousevat esiin tuoksussa. Suutuntuma on kuiva ja hapokas. Runsaassa makumaailmassa löytyy sitrushedelmien lisäksi mausteisuutta ja hieman kukkaisuutta.

Kaiken kaikkiaan olut on varsin tasapainoinen kokonaisuus, joskin sen voimakas hapokkuus peittää alleen kaikkein hienovaraisimmat nyanssit. Jälkimaku on ruohoinen ja pitkä, todella pitkä, ja humalankatkeroiden tanssi täyttää kitalaen.

Persoonallinen ja raikas olut seurusteluun tai ruokapöytään esimerkiksi paistetun lohen seuraan.

84 p.

 

CON BRIO PALE ALE

Legato Home Brewing, Espoo

Pale Ale, 5,2 %, 0,33 l pullo

Väriltään vaaleankeltainen, läpikuultava ja hieman samea pale ale. Valkoinen, tiiviskuplainen vaahto säilyy pitkään.

Parfyyminen, esanssinen ja appelsiininen inkiväärin dominoima tuoksu ei houkuta, vaan se tuo meileen lähinnä vahvaan tiskiveteen kastetun sokerihattaran.

Suutuntuma on tunkkainen. Pitkään seisonutta käsitiskiainetta, johon on lisätty ruusuvettä. En ole koskaan ollut inkiväärin ystävä, ja kaikkein vähiten se mielestäni sopii oluen maustamiseen. Niin tässäkin tapauksessa. Ilman juurikin inkiväärin ja sitruunaruohon aikaansaamaa Fairy Lemon -efektiä oluessa saattaisi olla potentiaalia.

Jälkimaku ei yllätä eikä petä, siellähän se tiskiaine edelleen istuu tiukassa kuin paskatatti. Aivan lopussa tulee esiin vaahtokarkki, joka lienee tässä oluessa paras ominaisuus.

Käyttötarkoitusta joutuu miettiä kohtuu pitkään. Saattaisi toimia nuorison kesäisten kiljubileiden jälkeen suun raikastajana. Ruokasuositus: karrelle palanut grillimakkara.

58 p.

 

Share This:

PRAHAN PARHAAT URQUELL-PUBIT

PILSNER URQUELL tulee saksan kielestä ja viittaa alkuperäiseen pilseniläiseen lähteeseen tai kaivoon, josta nostettiu vesi mullisti oluenvalmistuksen Plzeňin kaupungissa vuonna 1842. Tšekiksi olut tunnetaan nimellä Plzeňský Prazdroj – pilsnerin alkulähde.

Plzeň sijaitsee viljavalla Plzeňin tasangolla, jossa monet pienet sivujoet yhtyvät Berounka-jokeen. Matkaa Prahasta Plzeňiin on vajaat sata kilometriä, joten Plzeň on Prahan-matkaajille helppo ja mukava päiväkohde.

Jos kuitenkin haluat optimoida ajankäyttösi ja päästä nauttimaan alkuperäisestä pilseniläisestä tunnelmasta Prahassa, tässä lyhyt matkaopas kaupungin parhaisiin Pilsner Urquell -pubeihin.

KOLKOVNA OLYMPIA

KOLKOVNA OLYMPIA
http://www.kolkovna.cz/en
Vitězná 619/7
Praha 5

Prahassa on useita Kalkova-ravintoloita. Pieteetillä lasketun oluen lisäksi Kalkovnat tunnetaan hyvästä tšekkiläisestä ruoasta. Nettisivuilta kannattaa tarkistaa, missä päin sijaitsee majoituspaikkaa lähinnä oleva toimipiste. Itse suosin vilkkaimman turistikeskittymän ulkopuolella sijaitsevaa Olympia-ravintolaa. Se on kuitenkin lyhyen kävelymatkan päässä vanhastakaupungista ja helposti saavutettavissa useilla eri raitiovaunuilla.

MINCOVNA

MINCOVNA
www.restauracemincovna.cz
Staroměstské náměstí 930/7
Praha 1 – Staré Město

Mincovna sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä keskusaukion laidalla. Baaritiskin yläpuolella hohtavat kupariset olutastiat, joista pastöroimaton Pilsner Urquell lasketaan asiakkaille. Ravintola on myös suosittu ruokapaikka aamusta iltaan.

U ZLATEHO TYGRA

U ZLATEHO TYGRA
www.uzlatehotygra.cz/en/
Husova 17
Praha 1

Perinteinen Pilsner-pub, joka on aina ollut Prahan kulttuuriväen ja silmäätekevien suosiossa. U zlateho tygra tunnetaan erityisesti kirjailija Bohumil Hrabalin (1914–1997) olohuoneena, jossa eksentrinen kirjailija tapasi ystäviään ja kaupungin kulttuurieliittiä.

Tšekin tasavallan ensimmäinen presidentti Vaclav Havel kävi toisinaan pubissa vaimonsa Olgan kanssa. Vuonna 1994 Havel istui täällä nauttimassa Pilsner Urquellia Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin ja ulkoministeri Madelaine Albrightin seurassa.

Kuuluisista asiakkaistaan huolimatta U zlateho tygran suurin tähti on aito ja alkuperäinen Pilsner.

U HROCHA

U HROCHA
Thunovská 10
Praha 1 – Malá Strana

Kun halutaan löytää paikka, missä paikalliset käyvät, Vltavajoen länsipuolella Malá Stranan alueella sijaitseva U Hrocha on oikea osoite. Sisustukseltaan ja tunnelmaltaan hyvin perinteinen ja maanläheinen olutravintola täyttyy lähialueiden asukkaista ilta toisensa jälkeen – sekä sankasta tupakansavusta ainakin kesäkuun alkuun asti, jolloin uuden tupakkalain on määrä astua voimaan.

Itse en usko lain vaikuttavan tuon taivaallista ainakaan kansankuppiloiden tupakointikulttuuriin. Savusta huolimatta tai sen ansiosta tunnelma U Hrochassa kuitenkin hakee vertaistaan. Elämyksen kruunaa taiten laskettu raikas kullankeltainen olut.

LOKAL

LOKAL
http://lokal.ambi.cz/en/
Dlouha 33 (Lokal Dlouhá)
Praha 1 – Staré Město

Lokal-ketjulla on Pahassa viisi viihtyisää pubia, jotka henkivät 1970-luvun moderneja virtauksia. Oluttankkien annetaan olla rohkeasti näkyvillä, ne ikään kuin toivottavat vieraat tervetulleiksi. Ravintolat pidetään aina puhtaina, kuten myös vessat.

Seinillä on humoristista valotaidetta. Lokal-ketju tunnetaan tiiviistä yhteistyöstään Plzeňský Prazdroj –panimon kanssa, joten olutkin tarjoillaan aina kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Pilsner Urquellin asemesta nautin Lokal-pubeissa kuitenkin suodattamatonta Velkopopovický Kozelia, sillä juuri muualta tätä versiota tummasta Velkosta ei juurikaan löydy.

Share This:

Olutarvio: ARKKITEHTI BLACK IPA

MIKÄPÄ OLISI PAREMPI paikka testata Ruosniemen Panimon uunituore Arkkitehti-olut kuin urbaani, pikkuhiljaa valmistuva Jätkäsaaren asuinalue. Yksi alueen maamerkeistä, niin sanottu Pitsitalo valittiin pari vuotta sitten vuoden betonirakenteeksi Suomessa, ja parhaillaan rakenteilla oleva, mutkitellen saarta halkova keskuspuisto värikkäine kerrostaloineen tulee valmistuttuaan olemaan modernin kaupunkiarkkitehtuurin helminauha.

ENTÄ SITTEN ITSE olut? Arkkitehti on tyyliltään BIPA eli Black India Pale Ale. Tähän menneistä maistamistani black ipoista hyvät ovat laskettavissa kahden käden sormin. Ylipäätään koko oluttyyli on mielestäni keinotekoinen, sillä lähtökohtaisesti pale alen, kuten nimikin kertoo, tulisi kai olla väriltään vaalea.

Eiköhän kohta joku valopää keksi panna myös vaikkapa black golden alea?

BLACK IPA on kuitenkin siinä määrin asemoinut paikkansa, että sillä on jo vakiintunut fanikuntansa. Otetaan siis olut oluena.

ARKKITEHTI

Black IPA, 6,1 %, 0,33 l pullo

Ruosniemen Panimo, Suomi


Väriltään Arkkitehti on tummanruskea, läpikuultava. Tiivis beige vaahto kestää kohtuu pitkään. Tuoksu on hillityn paahteinen, mallasmainen ja siirappimainen tuoden mieleen saaristolaisleivän.

Keskitäyteläinen ja paahtunut suutuntuma saa pehmetessään kukkaisia ja pähkinämäisiä aromeja. Pitkässä jälkimaussa pihkamainen humalankatkeruus täydentää makumaailmaa. Tasapainoinen kokonaisuus, joka sijoittuu maistamieni black ipojen kärkijoukkoihin.

85

Share This:

Olutarvio: KARHU TUMMA(T)

KARHUPERHE KASVOI kahdella uutuusoluella, kun Sinebrychoff lanseerasi Suomen suosituimman olutbrändin alla tumman lagerin kahtena eri versiona. Päivittäiskauppojen hyllyille tiensä löysi Karhu Tumma 4,6 %. Alkoista ja ravintoloista on saatavana oluen kuusiprosenttinen versio.

Testasin oluet rinnakkain, samassa lämpötilassa ja samanlaisista laseista.

Karhu Tumma Lager

Lager, 4,6 %, 0,33 l ja 0,50 l tölkki

Lager, 6,0 %, 0,33 l pullo

Sinebrychoff, Suomi


Väriltään läpikuultava kastanjanruskea pohjahiivaolut. Beessi vaahto kestää vahvassa oluessa selvästi ruokakauppaversiota pidempään ja jää haihduttuaan myös vahvemmaksi kalvoksi oluen pintaan. Molemmissa tuoksu on karamellimaltainen, kevyesti paahteinen. Luumun ja tummien marjojen aromi nousee esiin pienellä viiveellä.

Vahvan version tuoksussa on enemmän syvyyttä ja siitä löytyy myös aavistus suklaata. Suutuntumassa oluiden ero korostuu entisestään. Miedossa versiossa se on raikas ja kevyt, ehkä liiankin kevyt. Vahva on täyteläisempi, pehmeämpi ja maltaisempi; viinitermejä käyttääkseni kehittyneempi.

Mieto versio on maultaan isoveljeään ohuempi, vaikka löydänkin samoja flavoreita molemmista. Jälkimaku on linjassa aiempien havaintojen kanssa, vahvempi versio vie voiton.

Karhu Tumma Lager on erinomainen testipari havainnoida, kuinka paljon 1,4 prosenttiyksikön ero alkoholipitoisuudessa vaikuttaa oluen luonteeseen. Molemmat ovat kelvollisia käyttöoluita, kuivia tummia lagereita, joskaan kumpainenkaan ei aiheuta riemunkiljahduksia.

Ruokakauppavahvuisen voisin ottaa mukaan piknikille tai mökin rantaan. Vahvempaa sen sijaan saatan joskus jopa tilata ravintolassa.

77 / 4,6 %

80 / 6,0 %

Share This:

SUURIN JA KAUNEIN SOPP

Jo neljättätoista kertaa Helsingin Rautatientorilla järjestettävä Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -tapahtuma on Suomen suurin pienpanimokatselmus.

PANIMOIDEN JA OLUIDEN JUHLAA. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana 31 kotimaista yritystä sekä Pihtla Õlleköökin panimo Virosta. Festivaalin kutsuvierasmaa on Norja, josta tulee lähes 50 olutta yhdeksältä eri panimolta.

Panimoiden osastoilla työskentelevät henkilöt ovat päivittäin tekemisissä oluidensa kanssa. SOPP on näin ollen myös erinomainen paikka saada ensikäden tietoa kunkin valmistajan tuotteista. Kaikkiaan panimojuomia ja tisleitä on tapahtumassa tarjolla yli 400.

Panimoilta riitti väkeä tiskin molemmin puolin. Tässä Fat Lizard Espoosta kohtaa Maku Brewingin Tuusulasta.
Panimoilta riitti väkeä tiskin molemmin puolin. Tässä Fat Lizard Espoosta kohtaa Maku Brewingin Tuusulasta.

Pienpanimot panivat olutta vuonna 2015 yhteensä 14,1 miljoonaa litraa ja tänä vuonna mentäneen jo reilusti yli 15 miljoonan litran. Tällä hetkellä Suomessa on noin 70 pienpanimoa ja niiden osuus kotimaisen oluen myynnistä 3,8 prosenttia.

FESTIVAALIN AVAJAISPÄIVÄNÄ alue täyttyi oluenystävistä muutamissa tunneissa. Lipunmyynti ja lasipiste vetivät hyvin, eikä jonoja päässyt syntymään ainakaan hitaan palvelun takia. Panimoiden pisteillä tilanne oli sama, juomaa laskettiin nopeasti mutta asiakkaat huomioiden. Vaikka alueella oli enimmillään 3 000 asiakasta, jopa vessoihin pääsi jonottamatta. Järjestelyissä ei ollut moitteen sijaa.

Kävijöiden toiveita oli kuunneltu, ja perinteisen festivaalilasin lisäksi oli mahdollisuus lunastaa desilitran kokoinen maistelu- ja muistolasi viiden euron hintaan. Panin ilolla merkille, että SOPP on viime vuosien aikana muuttunut yhä enemmän juomatapahtumasta maistelufestivaaliksi.

Yhden desilitran vetoinen maistelulasi osoittautui välittömästi hyvin suosituksi.
Yhden desilitran vetoinen maistelulasi osoittautui välittömästi hyvin suosituksi.

Ruokatarjonta on niin ikään parantunut paljon vuosien mittaan, mutta sen suhteen voidaan ensi vuodelle odottaa vielä runsaasti uudistuksia. Craft Beer Helsinki -tapahtuman katuruokateema sopisi hyvin myös tänne. Ruokailusta parhaat pisteet keräsi Bryggeri Helsingin lyhyt mutta maistuva lista, jossa kasvissyöjätkin oli huomioitu.

SOPP-TAPAHTUMAN yhteydessä järjestettiin tänä vuonna uudistettu Suomen Paras Olut -kilpailu, johon otti osaa 148 olutta 30 eri panimolta. Kilpailusarjojen lukumäärää oli vähennetty, mutta samalla amerikkalaistyylinen vaalea ja keskitumma ale oli onnistuttu erottamaan omaksi sarjakseen.

Minulla oli suuri ilo ja kunnia olla mukana alkukilpailujen lisäksi finaalin kutsutuomaristossa. Tehtävä oli mieluinen ja kilpailun taso todella kova. Koko kilpailun tasaväkisyyttä kuvaa hyvin se, että voittajaolut päihitti lähimmän vastustajansa pienimmällä mahdollisella erolla äänin 4–3. Kaikki tulokset julkistetaan elokuun 17. päivä Helsingissä järjestettävässä juhlagaalassa.

TAPAHTUMA ON AVOINNA lauantaihin 30.7. asti. Tässä muutamia tärppejä ja täsmäsuosituksia.

Vaaleiden lagereiden monipuolisuus tulee hyvin esiin, jos käy maistamassa Laitilan Mississippi-höyryoluen, Maku Brewingin Eero-lagerin, Beer Huntersin Mufloni Pilsnerin, Plevnan Petolinnun ja Stadin Panimon South Pacific Imperial Pale Lagerin.

Edes perjantaina yllättäneet ukkoskuurot eivät pilanneet tunnelmaa, siitä pitivät huolta nämä kaksi tamperelaista Mörköä.
Edes perjantaina yllättäneet ukkoskuurot eivät menoa haitanneet, tunnelmaa nostattivat mm. nämä kaksi tamperelaista Mörköä.

Tapahtuman viisi helmeä ovat järjestyksessä Imperial Stout Bourbon Oak 9,7 % (Laitila), Vuorineuvos Imperial Stout Barrel Edition 9,5 % (Ruosniemen Panimo), Bryggeri Rhum Barrel Aged Barley Wine 11,0 % (Bryggeri Helsinki), Mörkö 7 % (Plevna) ja Pyynikin Sunset Superman Orange Porter 7,5 % (Pyynikin Käsityöläispanimo).

Kokeile myös panimoravintola Bryggeri Helsingin Sloppy Joe Burger ja saman panimon IPA 5,5 % – A match made in heaven!

Bryggeri Helsingin Sloppy Joe Burger, katuruokaa parhaimmillaan. Bryggeri IPA kruunasi ruokahetken.
Bryggeri Helsingin Sloppy Joe Burger on katuruokaa parhaimmillaan. Ruokahetken kruunasi panimoravintolan oma IPA.

Share This: