OLUTARVIO: LEGATO-KOTIOLUET

ESPOOLAINEN LEGATO Home Brewing nimeää oluensa musiikkitermein. Legato tarkoittaa musiikin esitystapaa, jossa sävelten välissä ei ole taukoa, vaan ne liittyvät saumattomasti yhteen.

Kotipanimon oluenteosta vastaa ystäväni Jaana Hihnala, joka tarjosi minulle maistiaisiksi kaksi eri olutta, panimon keitokset järjestysluvuiltaan 11. ja 12. Lupasin antaa niistä kaunistelemattoman arvioni.

Oluet ehtivät ikääntyä kellarissani kymmenisen kuukautta, mikä osaltaan on vaikuttanut niiden tämänhetkiseen juotavuuteen ja makumaailmaan. Etenkin ensimmäisenä maistamani vehnä-IPA tuntuisi kestävän erinomaisesti pitkääkin säilytystä.

STACCATO WHEAT IPA on 5,2 prosentin vahvuinen IPA, jossa maltaina ovat Pilsner, vehnä ja Care Pale. Tästä vehnämaltaan osuus on noin 40 prosenttia. Katkero- ja aromihumalointiin on käytetty Citraa sekä pääkäymisen jälkeen Cascade-lajiketta tuomaan olueen tuoretta humalan aromia.

Musiikissa staccato on legaton vastakohta; nuottien välissä on aina tauko. Staccato soitetaan lyhyesti ja terävästi. Nimi kuvastaakin osuvasti India Pale Alen puraisua.

CON BRIO PALE ALE puolestaan on tuoreella sitruunaruoholla ja inkiväärillä maustettu pale ale. Maltaina on käytetty Maris Otteria ja Crystalia. Katkerohumaloinnissa lajikkeena on Columbus, aromihumaloinnissa Citra- ja Centennial.

Alkoholipitoisuudeltaan myös tämä olut on 5,2 prosentin vahvuinen.

Con Brio voidaan kääntää suomeksi sanoilla eloisasti, leikkisästi tai nopeasti. Oluen nimessä con brio viittaa kokeellisuuteen ja maustevalintoihin.

STACCATO WHEAT IPA

Legato Home Brewing, Espoo

Wheat IPA, 5,2 %, 0,33 l pullo

Samea ja läpikuultava vaaleankeltaisesta oranssin suuntaan taipuva väri. Valkoinen tiiviskuplainen vaahto laskee nopeasti jääden noin puolen senttimetrin kerrokseksi oluen pinnalle.

Sitruuna, persikka ja appelsiinin kuori nousevat esiin tuoksussa. Suutuntuma on kuiva ja hapokas. Runsaassa makumaailmassa löytyy sitrushedelmien lisäksi mausteisuutta ja hieman kukkaisuutta.

Kaiken kaikkiaan olut on varsin tasapainoinen kokonaisuus, joskin sen voimakas hapokkuus peittää alleen kaikkein hienovaraisimmat nyanssit. Jälkimaku on ruohoinen ja pitkä, todella pitkä, ja humalankatkeroiden tanssi täyttää kitalaen.

Persoonallinen ja raikas olut seurusteluun tai ruokapöytään esimerkiksi paistetun lohen seuraan.

84 p.

 

CON BRIO PALE ALE

Legato Home Brewing, Espoo

Pale Ale, 5,2 %, 0,33 l pullo

Väriltään vaaleankeltainen, läpikuultava ja hieman samea pale ale. Valkoinen, tiiviskuplainen vaahto säilyy pitkään.

Parfyyminen, esanssinen ja appelsiininen inkiväärin dominoima tuoksu ei houkuta, vaan se tuo meileen lähinnä vahvaan tiskiveteen kastetun sokerihattaran.

Suutuntuma on tunkkainen. Pitkään seisonutta käsitiskiainetta, johon on lisätty ruusuvettä. En ole koskaan ollut inkiväärin ystävä, ja kaikkein vähiten se mielestäni sopii oluen maustamiseen. Niin tässäkin tapauksessa. Ilman juurikin inkiväärin ja sitruunaruohon aikaansaamaa Fairy Lemon -efektiä oluessa saattaisi olla potentiaalia.

Jälkimaku ei yllätä eikä petä, siellähän se tiskiaine edelleen istuu tiukassa kuin paskatatti. Aivan lopussa tulee esiin vaahtokarkki, joka lienee tässä oluessa paras ominaisuus.

Käyttötarkoitusta joutuu miettiä kohtuu pitkään. Saattaisi toimia nuorison kesäisten kiljubileiden jälkeen suun raikastajana. Ruokasuositus: karrelle palanut grillimakkara.

58 p.

 

Share This:

Olutarvio: ARKKITEHTI BLACK IPA

MIKÄPÄ OLISI PAREMPI paikka testata Ruosniemen Panimon uunituore Arkkitehti-olut kuin urbaani, pikkuhiljaa valmistuva Jätkäsaaren asuinalue. Yksi alueen maamerkeistä, niin sanottu Pitsitalo valittiin pari vuotta sitten vuoden betonirakenteeksi Suomessa, ja parhaillaan rakenteilla oleva, mutkitellen saarta halkova keskuspuisto värikkäine kerrostaloineen tulee valmistuttuaan olemaan modernin kaupunkiarkkitehtuurin helminauha.

ENTÄ SITTEN ITSE olut? Arkkitehti on tyyliltään BIPA eli Black India Pale Ale. Tähän menneistä maistamistani black ipoista hyvät ovat laskettavissa kahden käden sormin. Ylipäätään koko oluttyyli on mielestäni keinotekoinen, sillä lähtökohtaisesti pale alen, kuten nimikin kertoo, tulisi kai olla väriltään vaalea.

Eiköhän kohta joku valopää keksi panna myös vaikkapa black golden alea?

BLACK IPA on kuitenkin siinä määrin asemoinut paikkansa, että sillä on jo vakiintunut fanikuntansa. Otetaan siis olut oluena.

ARKKITEHTI

Black IPA, 6,1 %, 0,33 l pullo

Ruosniemen Panimo, Suomi


Väriltään Arkkitehti on tummanruskea, läpikuultava. Tiivis beige vaahto kestää kohtuu pitkään. Tuoksu on hillityn paahteinen, mallasmainen ja siirappimainen tuoden mieleen saaristolaisleivän.

Keskitäyteläinen ja paahtunut suutuntuma saa pehmetessään kukkaisia ja pähkinämäisiä aromeja. Pitkässä jälkimaussa pihkamainen humalankatkeruus täydentää makumaailmaa. Tasapainoinen kokonaisuus, joka sijoittuu maistamieni black ipojen kärkijoukkoihin.

85

Share This:

Olutarvio: KARHU TUMMA(T)

KARHUPERHE KASVOI kahdella uutuusoluella, kun Sinebrychoff lanseerasi Suomen suosituimman olutbrändin alla tumman lagerin kahtena eri versiona. Päivittäiskauppojen hyllyille tiensä löysi Karhu Tumma 4,6 %. Alkoista ja ravintoloista on saatavana oluen kuusiprosenttinen versio.

Testasin oluet rinnakkain, samassa lämpötilassa ja samanlaisista laseista.

Karhu Tumma Lager

Lager, 4,6 %, 0,33 l ja 0,50 l tölkki

Lager, 6,0 %, 0,33 l pullo

Sinebrychoff, Suomi


Väriltään läpikuultava kastanjanruskea pohjahiivaolut. Beessi vaahto kestää vahvassa oluessa selvästi ruokakauppaversiota pidempään ja jää haihduttuaan myös vahvemmaksi kalvoksi oluen pintaan. Molemmissa tuoksu on karamellimaltainen, kevyesti paahteinen. Luumun ja tummien marjojen aromi nousee esiin pienellä viiveellä.

Vahvan version tuoksussa on enemmän syvyyttä ja siitä löytyy myös aavistus suklaata. Suutuntumassa oluiden ero korostuu entisestään. Miedossa versiossa se on raikas ja kevyt, ehkä liiankin kevyt. Vahva on täyteläisempi, pehmeämpi ja maltaisempi; viinitermejä käyttääkseni kehittyneempi.

Mieto versio on maultaan isoveljeään ohuempi, vaikka löydänkin samoja flavoreita molemmista. Jälkimaku on linjassa aiempien havaintojen kanssa, vahvempi versio vie voiton.

Karhu Tumma Lager on erinomainen testipari havainnoida, kuinka paljon 1,4 prosenttiyksikön ero alkoholipitoisuudessa vaikuttaa oluen luonteeseen. Molemmat ovat kelvollisia käyttöoluita, kuivia tummia lagereita, joskaan kumpainenkaan ei aiheuta riemunkiljahduksia.

Ruokakauppavahvuisen voisin ottaa mukaan piknikille tai mökin rantaan. Vahvempaa sen sijaan saatan joskus jopa tilata ravintolassa.

77 / 4,6 %

80 / 6,0 %

Share This:

BRYGGERIN DYNAMO, PEKKA KÄÄRIÄINEN TÄYTTI 60 VUOTTA

TAMMENHEIMON MATKASSA ONNITTELEE Bryggeri Helsingin toimitusjohtaja Pekka Kääriäistä hänen 60-vuotismerkkipäivänsä johdosta 16.6.2016. Kääriäinen tunnetaan muun muassa suomalaisen käsityöoluen pioneerina, Lammin Sahdin perustajana sekä Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuman ja Syystober-olutjuhlan isänä. Kääriäinen sai ensimmäisenä Olutliiton myöntämän Hyvä Tuomas -arvonimen vuonna 1994.

Pekka Kääriäisen tie sahdin parissa alkoi 14-vuotiaana vuonna 1970 Pentti Rantasen oppipoikana Lammin Lieson kylässä. Lammin Sahti Oy:n Kääriäinen perusti 1985, ja lupa kaupalliselle sahdin valmistukselle tuli pari vuotta myöhemmin. Sahtivierteestä syntyi myös Helsingin kauppakorkeakoulun lopputyö vuonna 1987.

Suomalaiseen olutkulttuuriin vaikuttaneita merkkihenkilöitä listattaessa Pekka Kääriäinen on itseoikeutetusti kärkipaikoilla näkökulmasta riippumatta. Äskettäin verkkojulkaisu Viisi tähteä julkaisi listan Suomen 50 tärkeimmästä olutvaikuttajasta, ja Kääriäinen sijoittui heti kärkikymmenikön taakse ollen samalla listan toiseksi merkittävin pienpanimoyhteisön edustaja.

PANIMORAVINTOLA BRYGGERI HELSINKI avasi ovensa vappuna 2013. Panimon omistaa Rakuuna Olut Oy, jonka toimitusjohtaja Kääriäinen on. Panimomestarina toimii Suomeen vuonna 2001 muuttanut saksalainen Mathias Hüffner, joka ennen Bryggeriä työskenteli muun muassa Teerenpelissä ja Alexin Panimossa.

Hüffner ja Bryggeri Helsinki juhlistaa Kääriäisen merkkipäivää vaalealla bock-tyylisellä Bryggeri Dynamo -oluella, joka on valmistettu Kääriäiselle hyvin rakkaan saksalaisen olutperinteen mukaisesti.

”Lähtökohtana oli valmistaa Suomessa harvoin tehty vaalea bock, joka sopii päivänsankarille. Harkitsimme oluen vahvuudeksi myös 6,0 prosenttia, mutta lopulta päädyimme puoli prosenttia vahvempaan”, kertoo Bryggeri Helsingin ravintolapäällikkö Olli Majanen.

Bryggeri Dynamon hanamerkissä lukeva Pro Cerevisia Finnica on suora kunnianosoitus pitkän ja yhä jatkuvan elämäntyön suomalaisen oluen puolesta tehneelle Pekka Kääriäiselle.

 

Bryggeri Dynamo

Heller Bock, 6,5 %, hanaolut

Bryggeri Helsinki, Suomi

Runsas valkoinen vaahto on pitkäkestoinen. Samea, syvän keltainen, hieman meripihkaan taittuva väri. Tuoksu maltainen, hedelmäinen ja mausteinen. Puhdas maku, jossa pääosassa ovat laadukkaat saksalaiset Tettnanger- ja Magnum-humalat, alkoholiprosentti peittyy hyvin. Tyylinmukainen heller bock, joskin astetta voimakkaammin humaloitu kuin perinteisimmät lajinsa edustajat. Jälkimaussa happamuutta ja pitkään suussa viipyilevää humalan katkeruutta. Oluen nimi viittaa sekä Pekka Kääriäiseen Bryggeri Helsingin primus motorina että hänen vuosikymmeniä jatkuneeseen työhönsä suomalaisen oluen puolestapuhujana. Sopii nautiskeluun ja kesäisten grilliruokien seuraan.

88

Share This:

ALKON KESÄOLUET (JA SIIDERI) 2016

ALKOON KESÄKSI myyntiin tulevien oluiden maistelu jäi torsoksi, sillä suurin osa oluista ei ollut vielä saapunut viime perjantain tasting-tilaisuuteen. Yli 20 uutuusoluesta oli maistettavana ainoastaan viisi ja lisäksi yksi suodattamaton omenasiideri.

Oluiden arvioinnissa olen käyttänyt sadan pisteen asteikkoa samoin perustein kuin sitä käytetään muun muassa Suomen Paras Olut tai Vuoden olut -kilpailuissa. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota oluen hintaan. Pisteytyksen perään laitettu plus-merkki (+) tarkoittaa hinta-laatusuhteeltaan hyvää ostosta. Neutraali (±) puolestaan viestii sitä, että olut on jotakuinkin hintansa arvoinen. Miinus (-) pisteiden perässä kertoo, että olut on laatuunsa nähden turhan kallis.

KLASSIKKO 91–100 Maailmanluokan esimerkki tyylistään, luonteikas, vivahteikas, ei virheitä. KIITETTÄVÄ 81–90 Erittäin hyvä olut, jossa ei ole virheitä, mutta josta kuitenkin puuttuu erityisluonnetta, joka tekee oluesta klassikon. HYVÄ 61–80 Oluessa voi olla pieniä teknisiä tai tyylillisiä virheitä tai oluen luonne tai tasapainoisuus ei ole kiitettävän arvoinen. TYYDYTTÄVÄ 41–60 Kelvollinen olut, joka yleensä edustaa tyyliään, mutta josta puuttuu tasapainoisuutta ja/tai luonnetta. Skaalan yläpäässä sallitaan pienet tekniset ja tyylilliset virheet, alapäässä virheet saavat olla suurempia ja poikkeamat tyylistä ovat selviä. VÄLTTÄVÄ 21–40 Tämän luokan oluissa on ongelmia tyylinmukaisuudessa, oluen tasapainoisuudessa ja/tai teknisessä laadussa. Kontaminaatiot ja virhemaut ovat selviä ja kasvavat skaalan alapäätä lähestyttäessä. ONGELMIA 0–20 Näissä oluissa kontaminaation aiheuttama makuvirhe peittää muut oluen ominaisuudet alleen, oluesta puuttuu täysin tasapainoisuus.
KLASSIKKO 91–100 Maailmanluokan esimerkki tyylistään, luonteikas, vivahteikas, ei virheitä.
KIITETTÄVÄ 81–90 Erittäin hyvä olut, jossa ei ole virheitä, mutta josta kuitenkin puuttuu erityisluonnetta, joka tekee oluesta klassikon.
HYVÄ 61–80 Oluessa voi olla pieniä teknisiä tai tyylillisiä virheitä tai oluen luonne tai tasapainoisuus ei ole kiitettävän arvoinen.
TYYDYTTÄVÄ 41–60 Kelvollinen olut, joka yleensä edustaa tyyliään, mutta josta puuttuu tasapainoisuutta ja/tai luonnetta. Skaalan yläpäässä sallitaan pienet tekniset ja tyylilliset virheet, alapäässä virheet saavat olla suurempia ja poikkeamat tyylistä ovat selviä.
VÄLTTÄVÄ 21–40 Tämän luokan oluissa on ongelmia tyylinmukaisuudessa, oluen tasapainoisuudessa ja/tai teknisessä laadussa. Kontaminaatiot ja virhemaut ovat selviä ja kasvavat skaalan alapäätä lähestyttäessä.
ONGELMIA 0–20 Näissä oluissa kontaminaation aiheuttama makuvirhe peittää muut oluen ominaisuudet alleen, oluesta puuttuu täysin tasapainoisuus.
Belhaven Craft Pilsner

Pils, 4,8 %, 0,33 l pullo, 2,40 €

Belhaven, Skotlanti

Kirkas, kullankeltainen väri. Raikas ruohoinen tuoksu, jossa pieni kumimainen vivahde. Suutuntuma murumainen, keskitäyteläinen ja lievästi hapan. Jälkimaku pitkähkö, maltainen. Pilsnerinä ei täysin tyylinmukainen, humaloinniltaan ja kokonaisvaikutelmaltaan jää kauas aitojen pilseniläisten raikkaudesta.

75 (-)
Jopen Adriaan Wit

Vehnäolut,5,0 %, 0,33 l pullo, 2,99 €

Jopen, Hollanti

Samea oljenkeltainen väri. Sitruunainen tuoksu on jopa niin puhdas ja steriili, että se tuo mieleen leikkaussalien vihreäpukuiset hoitajat, aamukasteista nurmikkoa. Kevyt suutuntuma, vehnäisyyttä ja sitrushedelmää. Jälkimaku vehnäinen ja miellyttävän yrttinen, houkuttelee ottamaan seuraavan kulauksen. Hyvä kesäjuoma, joka kannattaa nauttia nopeasti eikä antaa lämmetä auringossa.

78 (±) 
Maku Brewing Double IPA

India Pale Ale, 9,2 %, 0,33 l pullo, 4,18 €

Maku Brewing, Suomi

Maku Brewingin tuotteista puhuttaessa odotukset ovat tavallista korkeammalla. Syvä väri taittuu kohti oranssia ja vaaleanruskeaa. Tuoksu on odotusten mukaan tyylikäs, runsasta hedelmäisyyttä hallitsee kuivattu aprikoosi ja keltainen luumu. Viskositeetti on hyvä. Öljymäinen ja täyteläinen suutuntuma. Humalankatkerot hyväilevät kitalakea. Mallasrunko on tuhti ja makea. Tasapainoinen kokonaisuus, jota erittäin voimakas humalointi (112 IBU) tukee hyvin. Korkea alkoholiprosentti peittyy antaen kuitenkin viitteitä olemassaolostaan karamellimaisessa jälkimaussa. Makuprofiilinsa puolesta sopii myös vahvojen Belgi-alejen ystävälle.

86 (+)
Amager Bryghus Batch 1000

India Pale Ale, 6,5 %, 0,50 l pullo, 6,98 €

Amager Bryghus, Tanska

Samea, meripihkan värinen IPA on panimon tuhannes keitto, josta nimitys "Batch 1000". Tuoksussa tulvii voimakas humalointi, lämpimässä seissyttä hedelmäsalaattia. Humalasekoituksessa käytetty Sorachi Ace tuo suutuntumaan miellyttävää happamuutta. Sitrushedelmien kyllästämää makua dominoi greippi. Mukana myös mausteisuutta ja yrttisyyttä, tasapainoinen. Kaksinkertainen kuivahumalointi todella tuntuu jälkimaussa, joka kestää pitkään. Kaikin puolin persoonallinen ja erinomaisen onnistunut IPA.

88 (+)
Mufloni Saison de Randonneur

Saison, 6,0 %, 0,33 l pullo, 3,95 €

Panimoravintola Beer Hunter's, Suomi

Sameahko, puhertavaan taittuva kullankeltainen väri. Hedelmäisessä tuoksussa nousevat esiin veriappelsiini ja greippi. Täyteläinen ja humalainen suutuntuma, jossa mukana kypsymäisillään olevaa luumua. Jälkimaku on pitkä ja kuivahedelmäinen. Tämä viilenevien iltojen nautiskeluolut voittaa mennen tullen maitokauppavahvuisen pikkuveljensä.

86 (+)
Maeloc Dry

Siideri, 4,8 %, 0,33 l pullo, 2,94 €

Custom Drinks, Espanja

Tastingin siideri tulee Espanjasta. Kirkas punakeltainen väri, tuoksussa runsaasti hapanta omenaa. Suutuntuma omenainen ja hapokas, kuiva, raikas, aavistuksen yrttimäinen. Aidon omenasiiderin ystävälle miellyttävää vaihtelua ranskalaisten ja englantilaisten siiderien lomaan. Alkoholiprosentti saisi olla isompikin.

78 (-)

 

Share This: