Terassihyppelyä Helsingissä

Helteisenä torstaina Scandic Hotels kutsui ryhmän toimittajia kesäiselle terassihyppelylle. Vastasin kutsuun myöntävästi, ja iltapäivästä muodostuikin rento yhdessäolon hetki vanhojen ja uusien tuttavien kesken.

ALOITIMME juuri avatulta Scandic Simonkentän Más-ravintolan terassilta. Ravintola on saanut innoituksensa Iberian niemimaan modernista keittiöstä, pohjoismaisesta ruokatyylistä ja lähellä tuotetuista laadukkaista raaka-aineista.
Más on espanjaa. Se on mucho-sanan komparatiivi ja tarkoittaa ”enemmän”. Siispä viinilasin rinnalle saimme myös puolenkymmentä tapasta kuten perunamunakasta, friteerattua muikkua, gazpachoa, halloumia ja lohi-cevichea.

Perunamunakas, muikut ja halloumi olivat heti omia suosikkejani – ja kaiken lisäksi ne sopivat mielettömän hyvin yhteen saksalaisen Hans Baer Rieslingin kanssa. Näkymä Narinkkatorin ihmisvilinään kruunasi lämminhenkisen terassituokion.

Más-ravintolan tapaksia. Raikas lohi-cheviche etualalla ja perunamunakas takana.

SEURAAVAKSI siirryimme yhdeksän kerrosta ylöspäin kesäkuussa avattuun Monkey Rooftop -kattobaariin. Vaikka ravintola on uusi, se oli minulle jo entuudestaan tuttu, sillä ehdin piipahtaa paikan avajaisissa pari viikkoa aiemmin. Kävin täällä myös joitain kertoja viime kesänä baarin toimiessa tuolloin klassisemmalla liikeidealla.

Itse asiassa en suuremmin syttynyt tästä apinaideasta, jonka kai on tarkoitus houkutella minua nuorempaa kävijäkuntaa. Koko konsepti tuntuu olevat hieman kateissa ja dekoraatioltaan valitettavan keskeneräinen.

Terassi on vihreä ja valoisa. Aidot kasvit ja muoviset köynnökset koristavat tilaa, mutta kokonaisuus vaikuttaa keskeneräiseltä.

Kaiteisiin sidotut muoviköynnökset ja liian kovalla volyymilla pauhaava bilemusiikki ei jaksa vanhaa cocktail-baarien konkaria innostaa. Cocktail-menun juomat olivat toki maukkaita, mutta ohuista ja matalista suorareunaisista laseista tarjoiltuna niiden esteettinen arvo jäi melko lähelle nollaa, jota vähäeleinen koristelu alleviivasi entisestään.

Palvelukin hakee vielä muotoaan, sillä molemmilla käyntikerroilla se on tuntunut enemmän prosessilta kuin aidosti vieraanvaraiselta. Pidän kyllä pöytiintarjoilusta ja henkilökunnan iloisesta asenteesta, mutta toistuvasti pöydän vieressä lisätilauksia tuputtava tarjoilija ei ehkä täysin istu suomalaiseen cocktail-mentaliteettiin.

Mutta toisaalta baarilla on yksi vetovoimatekijä ylitse muiden. Se on kaupungin paras näköala. Onhan toki kattobaareja muuallakin Helsingissä, mutta ei näin keskeisellä paikalla, eikä yhtään sellaista, jonka esteetön näköala on lähes 360 astetta. Alaterassille, josta näkymä avautuu rautatieaseman suuntaan, aurinko helottaa iltapäivällä. Kampin ja Jätkäsaaren suuntaan antava yläterassi puolestaan kylpee ilta-auringon loisteessa.

Kaupungin paras näköala. Alaterassilta avautuu panoraama yli keskustan kattojen.

Jos unohdetaan bilemusiikki ja muovinen kitsh, Monkey Rooftop Bar voi olla parhaimmillaan ikimuistoinen ja elämyksellinen keidas keskellä Helsinkiä. Mutta silloin se kysyy hyvää seuraa ja talon samppanjaa (GH Mumm 89 € / plo). Paras paikka on alaterassin keulan samppanjakeinussa.

KATOLLA NAUTITTUJEN virvokkeiden jälkeen siirryimme kohti Rautatientoria ja Grand Central -hotellia.

Huhtikuussa avattu Scandic Grand Central on tällä hetkellä Helsingin puhutuin hotelli. Eliel Saarisen vuonna 1909 suunnittelemaan arvorakennukseen rakennettu hotelli on täynnä vangitsevia yksityiskohtia ja klassista ylellisyyttä.

Grand Centralin suojaisa terassi sijaitsee hotellin sisäpihalla ja se on todellinen rauhoittuminen keidas vilkkaan rautatie- ja bussiliikenteen keskellä. Tänne ei kuulu liikenteen melu, eikä mahdollinen sadekaan haittaa, sillä puolet terassista on katettu kuin Pariisissa ikään.

Scandic Grand Centralin terassista puolet on lasitettua tilaa. Tunnelma on kuin Wienin tai Pariisin kahviloissa.

Istahdimme ulkoterassin puolelle ja nautimme keittiöpäällikkö Ali Suvialan meille valmistaman Grand Charcuterie -lajitelman ja Codorníu Cavaa sekä perinteisenä että roséversiona.

Grand Centralin avintolapäällikkö Päivi Keippilä ja keittiöpäällikkö Ali Suviala toivottivat meidät tervetulleiksi terassille.

Vajaa kolmetuntinen terassihyppely meni kuin siivillä. Mukaan mahtui kolme täysin toisistaan poikkeavaa terassia, joissa kaikissa oli oma viehätyksensä. Grand Central oli näistä minulle ensimmäinen kokemus, mutta ei takuulla viimeinen. Se on todellinen helmi piilossa liikenteen melulta, hälinältä ja uteliailta katseilta – ainakin vielä ennen kuin kaikki muutkin sen löytävät.

PETER TAMMENHEIMO

Share This:

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Share This:

TOM OF FINLAND JA LATTEA LANSEERAUS

Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.

KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.

Toisin kävi.

Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”

Odotettu lanseerausjuhla latistui muutamaan lasiin anonyymiksi jäänyttä punkkua.

TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.

Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.

Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.

Vuonna 1956 Laaksonen lähetti piirustuksiaan yhdysvaltalaislehteen Physique Pictorial, joka julkaisi kuvat nimimerkillä ”Tom of Finland”. Tämä noudatti lehden yleisiä nimikonventioita: muita taiteilijoita olivat muun muassa ”Bruce of Los Angeles” ja ”Spartan of Hollywood”. Laaksonen itse ei kokenut millään tavoin edustavansa Suomea.

TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.

Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi?

Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.

Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.

Nyt mentiin metsään että rytisi!

Metsään mentiin että rytisi. Kovin montaa ehjää tai loppuun asti ajateltua osaa tilaisuuden järjestelyistä oli vaikea löytää.

OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.

Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.

Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.

Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.

Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.

Skandinavian Hunks -ryhmä ei riittänyt pelastamaan lanseerausjuhlaa täydelliseltä katastrofilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin.

Share This: