PANIMO HIMO LANSEERAA KANTAA OTTAVAN PRIDE-OLUEN

Himo Homo Pacific NEIPA (7,4 %) lanseerataan keskiviikkona 5.6. Olut on tehty yhteistyössä olutvaikuttaja Peter Tammenheimon kanssa.

KEVÄÄLLÄ 2023 Pirkkalan K-Citymarketin suojissa toimiva innovatiivinen käsityöläispanimo Panimo Himo loi yhteistyössä olutvaikuttaja Peter Tammenheimon kanssa ensimmäisen Himo Homo -oluen. Oluen tarkoituksena oli kiinnittää huomiota seksuaalivähemmistöjen tasapuoliseen kohteluun ja ihmisoikeuksiin Pride-filosofian hengessä.

Kun Himo Homo -projektia käynnistettiin, uusi olut nimettiin humoristinen pilke silmäkulmassa, mutta samalla oltiin äärimmäisen vakavissaan. Lähtökohdaksi otettiin Yhdysvaltain länsirannikko, josta homojen vapautusliike lähti leviämään maailmalle 1970-luvun alussa. Reilun viiden vuosikymmenen aikana vapautusliike on kasvanut nykyisen kaltaiseksi globaaliksi Pride-juhlaksi.

Tänä päivänä Pride-filosofialla tarkoitetaan sellaista ajattelua, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat olla rohkeasti ylpeitä seksuaalisuudestaan ja identiteetistään. Jokaisella pitää olla oikeus olla ylpeästi oma itsensä. Pride-filosofian juuria voidaan löytää mm. 1960-luvun nuorisokulttuuriin vaikuttaneesta hippiliikkeestä, joka kapinoi konservatiivisia arvoja vastaan. Hippien ihannoimat rauhanaate, suvaitsevaisuus ja kanssaihmisten vapauden kunnioittaminen mielletään osaksi Pride-yhteisön sisintä olemusta.

Pia Iiramon suunnittelema etiketti esittelee muun muassa humalien alkuperää ja aromeja.

LÄNNESTÄ ETELÄÄN

Kesäkuussa 2023 lanseerattu Himo Homo Go West Session IPA (5,5 %) oli kauppavahvuinen West Coast IPA, joka löysi innoituksensa paitsi homojen vapautusliikkeen syntysijoilta myös olutvallankumouksen alkumetreiltä. Se oli kuin raikas muistuma parinkymmenen vuoden takaa, kun äärimmilleen katkerohumaloitu kirkas ja kuparinruskea olut valloitti maailman hedelmäisen pihkaisella aromimaailmallaan.

Olut oli välitön menestys, ja ensimmäinen 1 200 litran erä myytiin lähes loppuun jo julkaisupäivänään. Myöhemmin syksyllä olutta tehtiin vielä toinenkin erä, joka sekin meni kuin kuumille kiville.

Hyvien kokemusten siivittämänä Himo Homo tekee nyt paluun entistäkin rohkeampana ja ylpeämpänä. Siinä missä ensimmäinen olut sai innoituksensa Pride-liikkeen syntysijoilta, tänä vuonna Himo Homo kääntää kiimaiset silmänsä kohti etelää.

Himo Homo Go South on tyyliltään Pacific NEIPA (7,4 %). Auringonkeltainen mehusteluolut saa aromikkaan ja intensiivisen hedelmäisen luonteensa australialaisista ja uusiseelantilaisista humalista. Hedelmäisten aromien tanssia seuraa kitalakea hyväilevät katkerot 44 EBU:n voimalla. Kaiken taustalla maistuu Nelson Sauvin -humalan tuoma valkoviinimäinen pohjavire.

Olutvaikuttaja Peter Tammenheimo ja Panimo Himon olutmestari Kalle Hirvikoski.

MAAILMAA PARANTAMAAN

Himo Homo -projektin takana on kaikessa yksinkertaisuudessaan maailman parantaminen. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat sekä Peter Tammenheimolle että Panimo Himolle intohimo. Niissä ei ole sijaa kompromisseille, kuten ei tässä oluessakaan.

Himo Homo Go South on tehty nautittavaksi. Se on täynnä tunnetta, makua, yksilöllisyyttä ja ylpeää identiteettiä sekä symboliikkaa. Humalat on tarkoin valittu, ne tulevat kaukaa etelästä eli Australiasta ja Uudesta-Seelannista, eikä niiden määrissä ole säästelty. Päähumalana on supertrendikäs ja intensiivisen hedelmäinen Nectaron. Siitä löytyy muun muassa ananasta, passionhedelmää, kiiviä, persikkaa ja sitrusta.

Nelson Sauvin -lajike on saanut nimensä Sauvignon Blanc -rypäleeltä, jota sen aromimaailma paljolti muistuttaa. Se antaa tähän olueen valkoviinimäistä ryhdikkyyttä ja ruohoisia aromeja. Pacific Jade -lajike puolestaan antaa Himo Homolle sen pehmeän katkeruuden ja tukee samalla oluen aromaattista profiilia.

Myös oluen alkoholiprosentti (7,4 %) kiinnittää huomion tärkeään asiaan. Se on suora kiitos ja kunnianosoitus vuonna 1974 perustetulle Setalle. Tänä päivänä Setan roolista ja toiminnasta voidaan olla montaa mieltä, mutta viimeisen 50 vuoden aikana Seta r.y. edistänyt seksuaalista tasavertaisuutta äärettömän paljon sekä onnistunut vaikuttamaan jopa lainsäädäntöön. Ilman Setaa sateenkaari olisi tänä päivänä paljon nykyistä himmeämpi.

Nostetaan malja kesälle, homoille ja koko Pride-yhteisölle. Kellistä Homo kielellesi ja anna sen kasvaa suussasi. Antaudu koko suun täyttävään hyvän olon tunteeseen. Niele ja nauti! 

Share This:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *