Silja Resort toi Argentiinan kiihkeät latinorytmit Itämerelle

Argentiina tunnetaan intohimoisesta tangosta, lihaisasta ruokakulttuurista ja täyteläisestä Malbec-viinirypäleestä. Tämä toisiaan täydentävä kolmikko tarjoaa Silja Linen Helsingin-laivoilla hurmaavia hetkiä kaikille aisteille.

Marcos Ayala Tango Company esiintyy Silja Serenadella syys-marraskuussa.

Argentiina on kapean kolmion muotoinen maa Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Se on suuri maa, jonka leveimmällä kohtaa on mittää 1 580 kilometriä ja pisimmällä peräti 3 694 kilometriä.

itse asiassa Argentiina on Etelä-Amerikan toiseksi suurin valtio ja kaikista maailman maista se on kahdeksanneksi suurin. Pinta-alaltaan Argentiina on 8,2 kertaa Suomen kokoinen.

Jos Argentiinan haluaa selittää yhdellä sanalla, ainoa oikea sana on tango, sillä siihen sisältyy kaikki; historia, nykyhetki ja koko elämä.

Tango on kahden kauppa, tunteikas kahden ihmisen jakama hetki, joka kestää aina yhden kappaleen ajan.

Show kertoo tarinan

Let’s Tango on Silja Serenadella ja Silja Symphonylla syys-marraskuussa nähtävä Marcos Ayala Tango Companyn show. Marcos Ayala yhdistelee klassista ja modernia tangoa sekä nykyaikaisia tanssitekniikoita.

Menomatkalla Helsingistä Tukholmaan esitys sukeltaa valon ja pimeyden maailmaan tangon keinoin. Show on elämyksellinen, intohimoinen ja paikoin myös akrobaattinen liioiteltuine käännöksineen ja askelsarjoineen.

Paluumatkan show palauttaa katsojat tangon syntyhistoriaan ja rosoiseen Buenos Airesiin.

Buenos Airesista kotoisin oleva Marcos Ayola kertoo saaneensa innoituksensa tanssiin Tango Nuevo -musiikkilajin kehittäjän Astor Piazzolan kautta. Piazzolan oivallus oli yhdistää tango jatsiin ja taidemusiikkiin.

– Isäni toivoi minusta koripalloilijaa, koska olin pitkä mies, mutta ryhdyinkin harrastamaan kansantanssia noin 12–13-vuotiaana. Sitten kuvioihin tuli Piazzola, joka sytytti rakkauteni tangoon syttyi, Ayala kertoo.

Mutta tangoon ei syöksytä noin vaan, varsinkaan varhaisessa teini-iässä. Ayala kertoo odottaneensa 17 vuoden ikään, ennen kuin tunsi olevansa kypsä.

– Koska tango on niin tunteellinen ja seksikäskin tanssi, nuori poika ei millään pysty sitä tulkitsemaan, hän sanoo.

Silja Linen showt ovat modernia estradiviihdettä. Niissä on tangon perustaa, mutta samalla niihin on lisätty uusia elementtejä. Kyseessä on show- eli fantasiatango, eikä sitä näe perinteisissä tanssipaikoissa. Marcos Ayalan kädenjälki näkyy ennen kaikkea näyttävissä yksityiskohdissa.

– Missioni on näyttää, että tango ei todellakaan ole tylsää, mies huudahtaa.

Kaikki tanssiryhmän jäsenet ovat nuoria tanssin ammattilaisia. Mukana on seitsemän paria, joista sattumoisin suurin osa on tanssinut yhdessä seitsemän vuotta.

– Maaginen luku, hymähtää Ayala.

Normaalisti Ayalan ryhmä kiertää maailmaa neljä kuukautta vuodessa, mutta tänä vuonna kiertueelle tulee mittaa yli puoli vuotta, sillä pelkkä laivakiinnitys kestää kolme kuukautta. Silja Linen jälkeen ryhmä suuntaa joulukuussa Venäjän-kiertueelle.

Marcos Ayala Tango Companyn showtangossa yhdistyvät intohimo, vauhti ja tarkasti ajoitetut erittäin vaativat liikesarjat.

Ruokakulttuuri perustuu lihaan ja punaviiniin

Argentiinalaista ruokakulttuuria määrittää etenkin pampalla kasvatettu pihvikarja, ja naudanlihan kulutus on peräti 74 kiloa henkeä kohti vuodessa. Se on Uruguayn (86 kg/hlö) jälkeen eniten maailmassa. Lihapainotuksesta huolimatta moderni argentiinalainen keittiö on saanut paljon vaikutteitä Italiasta ja Espanjasta.

Argentiinassa päivän pääateria on perinteisesti lounas, ja illallinen syödään vasta iltayhdeksän jälkeen. Useimmiten pöytään tilataan jaettavaksi pelkkää lihaa, ja kukin ruokailija tilaa haluamansa lisukkeet erikseen.

Silja Linella Argentiina-teema näkyy hienostuneesti musiikin rytmissä sekä makuina lautasella ja lasissa. Mitään turhia lippusiimoja tai sinivalkoraitaisia pelipaitoja ei ole, ja hyvä niin. Taidokas showtanssi ja herkullinen ruoka luovat tunnelman.

Argentiinalainen ruoka perustuu lihaan ja sosiaaliseen syömiseen.

Malbec uudisti viinintuotannon

Lähes 170 vuotta sitten, huhtikuussa 1853 Argentiinan silloinen päämies Justo José de Urquiza halusi uudistaa maansa viinintuotannon. Viinitarhoille alettiin istuttaa uusia rypälelajikkeita, joista osa menestyi ja osa ei. Menestyjien joukosta erottui Ranskan Bordeaux’sta vuonna 1868 tuotu Malbec, joka tuottaa isoja ohutkuorisia rypäleitä ja tarvitsee kypsyäkseen paljon valoa ja lämpöä.

Mutta Malbec on haastava viljeltävä. Se on erittäin hallanarka ja kosteissa olosuhteissa herkkä homeelle. Vaikka Malbecia viljellään jonkin verran lähes kaikkilla maailman viinialueilla, Argentiinan Mendozan ilmasto ja maaperä ovat osoittautuneet rypäleelle kaikken suotuisimmiksi. Puolentoista vuosisadan aikana Malbecista on kasvanut Argentiinan nimikkorypäle ja lähes synonyymi argentiinalaiselle viinille. Tätä nykyä Argentiina on maailman viidenneksi suurin viinintuottajamaa, ja kaksi kolmasosaa argentiinalaisista viineistä tuotetaan Mendozassa.

Malbec tuottaa syvän sinipunaista viiniä, jonka tuoksussa voi havaita mustaherukkaa, karhunvatukkaa, minttua, kirsikkaa, luumua, kahvia, suklaata ja nahkaa. Kun Malbecin annetaan kypsyä tammitynnyreissä, se imee puusta vaniljaisia ja mausteisia aromeja.

Ruokapöydässä täyteläiset Malbec-viinit sopivat vahvojen liha- ja riistaruokien sekä voimakkaiden juustojen rinnalle. Grillatun lihan ja mausteisen Malbecin yhdistelmä on taivaallinen.

Täyteläinen Malbec on oikea viini tuhdeille ja mausteisille liharuoille. Alkupalojen kanssa sen sijaan kannattaa kokeilla raikasta olutta. Silja Linen laivan olut, ruotsalaisen Nils Oscarin valmistama Kapten Balder -luomulager on mitä monipuolisin ruokaolut.

Kansainvälistä viihdettä

Marcos Ayala Tango Companyn jälkeen joulukuussa Helsinki-Tukholma-linjan Starlight-yökerhot valtaa The Great Gatsby Cruise -show, jossa 1920-luvun glamour tuodaan 2020-luvulle musiikin, valosuunnittelun ja tanssin keinoin.

Helsingin-reitillä viihde on kansainvälistä, samoin matkustajakunta. Turun-laivoilla matkustajat ovat enimmäkseen suomalaisia, joka näkyy myös artistikiinnityksissä.

Yhden risteilyn aikana Serenadella ja Symphonylla saattaa olla jopa 60 eri kansallisuutta. Siksi viihdeohjelmisto valitaan niin, että se sopii yhtä lailla pohjoiseurooppalaiseen kuin aasialaiseenkin makuun. Aasialaisten osuus Itämeren risteilymatkustajista kasvaa kaiken aikaa, ja esimerkiksi eteläkorealaiset ovat jo hyvin merkittävä matkustajaryhmä.

Helsingistä lähtevillä laivoilla showtuotannot vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein. Esitykset ja ryhmät tilataan useimmiten suurilta kansainvälisiltä ohjelmatoimistoilta, jolloin saadaan monipuolisempaa ohjelmistoa ja pitkiin tuotantoihin sopeutuvia ryhmiä.

Uuden tuotannon valmistelu saattaa kestää jopa kaksi vuotta. Käytännössä valmistelu ja harjoittelu sisältää neljä erilaista keskiyön show-esitystä, sillä laivoja on kaksi ja molempiin tehdään erilaiset showt meno- ja paluumatkoille. Lisäksi valmisteluun kuuluu paljon logistisia ja markkinoinnillisia yksityiskohtia.

Showt räätälöidään mittatilauksena erikseen sekä Serenadelle että Symphonylle. Estradin muoto ja koko määrittävät koreografiaa ja lisäksi laivoilla voi olla hyvinkin tarkkoja toiveita esimerkiksi kappaleiden pituuksista ja lukumäärästä, toisinaan jopa yksittäisen artistin esiintymisasun helman pituudesta. Tällä hetkellä nousevana trendinä on showryhmän ja laivan matkustajien välille syntyvä vuorovaikutus. Hyvänä esimerkkinä Marcos Ayalan ryhmä antaa iltapäivisin tassiopetusta matkustajille, jolloin kokonaisuudesta muodostuu entistä vaikuttavampi elämys.

Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo

Share This:

Fuller’sin myynnissä Asahille vain lopputulos merkitsee

Tänä vuonna yksi suurimmista olutmaailmaa kuohuttavista puheenaiheista on ollut vuodesta 1845 perheomisteisena pysyneen lontoolaisen Fuller’sin myynti japanilaiselle Asahille. Aluksi kauppaa vastustettiin rajusti, mutta pölyn laskeuduttua karkeimmat soraäänet ovat hiljenneet. Voisiko sittenkin olla niin, että me tavalliset kuluttajat selviämme tunteita herättäneestä panimokaupasta voittajina?

FULLER’SIN HISTORIAN voidaan katsoa alkaneen vuonna 1816, jolloin Thames-joen rannalle avattiin panimo nimeltä The Griffin Brewery. Sen perustivat veljekset Douglas ja Henry Thompson, jotka kuitenkin ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja tarvitsivat varakasta sijoittajaa pelastamaan yrityksensä konkurssilta.

Tässä kohtaa mukaan kuvioihin astui muuan John Fuller ilman päivänkään kokemusta panimoalalta. Hän kuitenkin onnistui nostamaan yrityksen jaloilleen ja osti lopulta Thompsonit ulos.

Fullerin kuoltua vuonna 1839 panimon johtoon astui hänen poikansa John Bird Fuller, joka jätti nopeasti merkkinsä Ison-Britannian kunniakkaaseen oluthistoriaan.

Fuller nuorempi yhdisti voimansa toisen panimoyrittäjän Henry Smithin ja tämän lankomiehen, panimomestari John Turnerin kanssa. Vuonna 1845 allekirjoitettiin uuden panimoyhtiön perustamisasiakirja.

Yhtiön nimeksi tuli Fuller, Smith & Turner, mutta panimolle nimensä antoi yksin Fuller. Yritys kasvoi tasaisesti ja ennen panimotoimintojen myymistä Asahille se harjoitti oluenpanon lisäksi muun muassa tukkukauppaa sekä operoi tai tai vuokrasi noin 400:aa pubia ja hotellia ympäri Englantia.

Fuller’s vuokraa tai operoi noin 400 pubia ja hotellia eri puolilla Englantia. Karkeasti puolet niistä sijaitsee Suur-Lontoon alueella. The Mawson Arms / The Fox and Hounds on aivan panimon kyljessä kiinni. Se on Ison-Britannian ainoa pub, jolla on virallisesti kaksi nimeä.

FULLER’S PYSYI TIUKASTI omistajasukujensa hallinnassa 173 vuoden ajan, eikä muutoksen merkkejä ollut ilmassa. Kävin viime vuodenvaihteessa Lontoossa haastattelemassa pääpanimomestari Georgina Youngia, jonka kanssa istuimme pubissa alun kolmatta tuntia ja keskustelimme pitkään muun muassa yrityksen arvoista.

Young kertoi, että Fuller’sin keskeisimpiä arvoja ovat perhe ja työyhteisön kannustaminen.

– Being part of the family, Young totesi ja viittasi tällä ilmauksellaan kahteen asiaan; Fuller’sin omistajien ja työntekijöiden väliseen hyvään suhteeseen sekä panimon uskolliseen asiakaskuntaan

Keskustelussamme mikään ei viitannut siihen, että alle kuukauden kuluttua tuosta hetkestä räjähtäisi uutispommi.

Siksi ydinliiketoimintojen myynti japanilaiselle panimojätille tuli niin minulle kuin kaikille muillekin Fuller’sin ystäville kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syvä epäusko, hämmästys, järkytys ja huoli olivat kollektiivisia tunnetiloja, ymmärrettävästi.

Jonkinasteinen järkytys panimon myynti oli varmaankin myös Georgina Youngille, joka hyvän ystävänsä houkuttelemana päätti jättää Fuller’sin ja muuttaa synnyinkaupunkiinsa Bristoliin, jossa hän työskentelee tätä nykyä Bath Alesin uuden huippumodernin panimon johdossa.

Georgina Young

KOLMEN VIIME VUODEN aikana Asahi Group on käynyt tiuhaan panimo-ostoksilla Euroopassa. Vuonna 2016 yhtiön omistukseen siirtyi tukku tunnettuja tuotemerkkejä kuten Grolsch, Peroni ja Meantime. Seuraavana vuonna Asahin ostolistalla olivat Pilsner Urquell, Velkopovický Kozel, Tyskie, Lech, Drehel ja Ursus sekä iso liuta paikallisia merkkejä Itä-Euroopasta.

Kun huomioidaan yleinen vilkkaus panimomarkkinoilla ja olutjättien mielenkiinto nousevia pienpanimoita kohtaan, Fuller’sin myynnin ei luulisi tulleen yllätyksenä. Mutta se tuli, ja ensireaktio oli sen mukainen.

Vahvimmat tunteenpurkaukset tulivat odotetusti lähes 200 000 jäsenen Campaign for Real Ale (CAMRA) -kuluttajajärjestöltä, joka ilmaisi järkyttyneensä Fuller’sin panimotoimintojen myynnistä ja kannusti jäsenistöään vastatoimiin.

– Meidät on petetty. Uskoimme, että Fuller’sin omistajasuvut olisivat sitoutuneet oluenpanon jatkamiseen Lontoossa ainakin seuraavat 200 vuotta, kirjoitti Camran Lontoon-osaston puheenjohtaja John Cryne jäsenille osoitetussa sähköpostissaan.

Asahi on ostanut viime vuosina useita eurooppalaisia panimoita. Fuller’sin mukana Asahille siirtyivät myös Dark Star ja Cornish Orchards -brändit.

ULKOMAILLA UUTINEN otettiin vastaan yhtä suurella tyrmistyksellä kuin Britanniassa. Etenkin edulliselta kuulostava 250 miljoonan punnan (286 milj. €) myyntihinta herätti kummastusta. Monissa keskusteluissa nousi esiin Ballast Pointin myynti vuonna 2015 miljardin dollarin hintaan Constellation Brands -yhtiölle. Voiko siis vaivaiset 20 vuotta toiminut uuden aallon pienpanimo olla yli kolme kertaa arvokkaampi kuin lähes 10 kertaa vanhempi lontoolainen instituutio?

Minä ainakin olisin maksanut Fuller’sista enemmän, jos taskussa olisi ollut miljardi tai pari ylimääräistä.

Pitää kuitenkin muistaa, että oluenpano on pienten katteiden liiketoimintaa ja tuhansista itsenäisistä pienpanimoista huolimatta globaalit markkinat jaetaan muutamien suurten toimijoiden kesken. Yksittäinen panimo voi olla kannattava, mutta ani harvoin se on omistajilleen mikään kultakaivos, paitsi jos se saadaan myytyä oikeaan aikaan.

Fuller’sin kohdalla voidaan sanoa, että yrityksen kannattavin osa löytyy sen ydintoimintojen ulkopuolelta, pubeista ja hotelleista, joissa operatiivisen toiminnan lisäksi rakennuskannan arvo kasvaa koko ajan.

Kun vielä suurin osa Fuller’sin kiinteistöomistuksista sijaitsee Lontoossa, yhtälö näyttää selvältä: Tulevaisuus on palveluissa, elämysten tuottamisessa ja kiinteistöbisneksessä. Asiakkaille panimotoimintojen myynti näkyy parhaassa tapauksessa entistä parempina palveluina ja viihtyisämpinä pubikokemuksina. Kaupasta saatavasta neljännesmiljardin punnan potista riittää varmasti investoitavaa pubien ja hotellien fasiliteetteihin.

Viiden punnan hintaa pidetään Isossa-Britanniassa pintin kipurajana. Panimokaupan myötä Fuller’s-tuopin hinta saattaa laskea, mikäli Asahi pyrkii kasvattamaan markkinaosuuttaan.

FULLER’SIN OLUIDEN tulevaisuudesta ja varsinkaan laadusta en olisi huolissaan. Uskon, että Fuller’s ja sen mukana tuleva Dark Star saavat jatkossakin päättää itsenäisesti omasta tuotannostaan ja standardeistaan. Arvostettujen brändien ja perinteiden kunnioittaminen on myös Asahin etujen mukaista ja oleellinen osa japanilaista perimää.

Tämän minulle vahvisti Fuller’sin Brewing Manager Guy Stewart, jota kävin tapaamassa Lontoossa heinäkuussa.

– Me jatkamme oluen valmistusta aivan kuin tähänkin asti. Asahi on hyvä isäntä, joka arvostaa Fuller’sin taitotietoa ja perinteitä. Asahi osti meidät nimenomaan siksi, että olemme omalla sarallamme parempia kuin kukaan muu.

Guy Stewart

NÄYTTÄÄKIN TODENNÄKÖISELTÄ, että Asahi-kaupassa kaikki osapuolet  voittavat, myös kuluttajat.

Fuller’s ja varsinkin Dark Star voittavat kaupassa parempina vientinäkyminä. Vaikka Fuller’s tunnetaan maailmalla jo melko laajasti, Asahin verkostot ja pääomat tarjoavat sille aivan eri kokoluokan myynti- ja markkinointikoneiston kuin toiminta itsenäisenä perheomisteisena oluenvalmistajana.

Samalla Asahi saa omille tuotteilleen jalansijaa brittimarkkinoilta, mutta yhtä lailla brittikuluttajat hyötyvät Asahin laajasta portfoliosta.

Itse asiassa, viime kädessä kaikkein suurin voittaja saattaa olla juurikin se tuiki tavallinen oluenystävä. En yhtään hämmästyisi, jos Asahi päättäisi uida brittiyleisön liiveihin laskemalla kipurajoille noussutta pintin hintaa ja samalla investoimalla voimakkaasti esimerkiksi panimon laitekantaan.

Samoilla linjoilla oli myös kesällä Helsingissä vieraillut kuuluisa brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb, jonka kanssa minulla oli ilo jutella Suomen Paras Olut -kilpailun tuomaristossa.

– Katsotaan nyt vaikka Urquellia, joka on nyt kaikin tavoin paljon paremmassa kunnossa kuin ennen myymistään Asahille. Fuller’sille käy aivan samalla tavalla Asahin siipien suojassa, mies pohdiskeli.

Sitä paitsi Fuller’sin kyltit eivät ole katoamassa Lontoon katukuvasta minnekään. Pubit ja hotellit jatkavat toimintaansa niin kuin tähänkin asti, mutta jatkossa ne ostavat oluensa pääosin Asahilta.

Sen verran vaikutusta voi olla, että joissain pubeissa Frontier-hana saanee viereensä Asahi Super Dryn, Peronin tai Pilsner Urquellin, mene ja tiedä. Oluenystävänä en näe tässä isoja uhkia.

Tunnettu brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb (kuvassa oikealla) uskoo, että Fuller’sille käy Asahin alaisuudessa samoin kuin kävi Pilsner Urquellille, eli oluiden laatu tulee entisestään paranemaan. Kuvassa vasemmalla on belgialainen oluttuomari Yannick De Cocqueau.

LÄHIHISTORIA ON todistanut, että panimo voi säilyttää laatunsa ja identiteettinsä omistajanvaihdoksesta huolimatta. Käsi pystyyn, joka uskoo huomanneensa panimoiden laatukriteerien laskeneen Pilsner Urquellin, Lagunitaksen tai Ballast Pointin tapauksissa?

Firestone Walkerin Adrian Walker totesi minulle, että iso kasvoton isäntä ei ole automaattisesti mikään paholainen, joka pyrkii tuhoamaan tieltään kaiken elollisen. Päinvastoin, usein kyseessä on strateginen kumppanuus, joka hyödyttää molempia osapuolia. Näin uskon käyvän myös Fuller’sin ja Asahin kohdalla.

Edelleenkin tulen aina Lontoossa käydessäni suosimaan Fuller’sin pubeja ja olutmerkkejä sekä karttamaan Greene Kingin vastaavia, aivan kuten tähänkin asti.

Fuller’sin Brewing Manager Peter Tammenheimon haastateltavana.

Share This:

East Coast -tyyliä Gant-kotiin

Syksyn ja talven Gant Home -mallisto on saanut inspiraationsa Yhdysvaltain itärannikon tyylistä. Ruutu- ja kukkakuosit valtaavat modernin kodin sinisen, vihreän ja hiekan sävyissä.

70 vuotta täyttävä Gant Home -mallisto koostuu kolmesta teemasta, jotka kaikki luovat modernin urbaania ja ylellistä tunnelmaa. Syksyn ja talven värit eivät ole tasaisen harmaata, vaikka sitäkin korostevärinä löytyy, vaan nyt vuoron saavat luonnollisen elävät, paikoin jopa kirkkaat värit.

Coastal Fireside -malliston värimaailma tuo rennon mutta aktiivisen elämän rannikolla.

SPORTTINEN Coastal Fireside -teema juontaa juurensa sporttisesta tyylistä ja rannikon aktiviteeteista. Värit ja materiaalit ovat kevyen raikkaita. Vaalean sinisen, vihreän ja hiekan eri sävyt tuovat mieleen rennon rantaelämän.

Goastal Fireside -mallistoon kuuluu klassisia ruudullisia flanellivuodevaatteita sekä jakardikuvioituja päiväpeitteitä. GANT-logolla kirjaillut tyynyt ja palmikkoneulotut viltit luovat rennon tyylikkään ilmeen kotiin.

Mutta samalla GANT ilahduttaa toiminnallisuudellaan. Yksi mielenkiintoinen uutuus on kevyt Cay Towel -pyyhe, jonka ohut materiaali mahtuu pieneen tilaan ja kuivuu nopeasti, mikä tekee siitä täydellisen vaikkapa töistä suoraan kuntosalille kulkeville.

INTENSIIVINEN Brownstone Bloom -teema puolestaan hehkuu vahvoissa ja sensuelleissa väreissä. Tummat ja utuiset roosan sävyt yhdistyvät maanläheiseen harmaaseen ja ruskeaan. Mallisto hyväilee silmää, kutsuu rentoutumaan ja kietoo vaippaansa. Ylellisistä kaupunkiasunnoista vaikutteita saanut mallisto sisältää tyynyjä sekä lakanoita eleganteissa ja näyttävissä kukkakuoseissa.

Ylellisistä kaupunkiasunnoista vaikutteita saanut Brownstone Bloom -mallisto tuo makuuhuoneeseen näyttävät kukkakuosit lämpimissä sävyissä.

YLELLISEN Winter Luxe -teeman värimaailmassa yhdistyvät lämpimät ruskean eri sävyt ja puhdas valkoinen. Kutsuvat värit ja pehmeät materiaalit tuovat kotiin juhlakauden tunnelmaa. Valkoiset vuodevaatteet, kalanruotokuvioiset tyynt sekä villa- ja kashmirviltit muodostavat yhdessä hienostuneen kokonaisuuden.

Paksut ja pehmeät pyyhkeet tuntuvat ylellisiltä . Värit sointuvat kauniisti yhteen ja tekevät arkisesta käyttötavarasta kiehtovan sisustuselementin.

Share This:

Yläluomileikkaus parantaa elämänlaatua

Yläluomileikkaus antaa silmille tilaa, piristää ilmettä ja nuorentaa katsetta.

Yläluomileikkaus on yleisin kauneuskirurginen toimenpide. Onnistuneen yläluomileikkauksen jälkeen tulos on heti näkyvissä ja toipumisaika verrattain lyhyt. Edes sairauslomaa ei tarvita. Leikkauksen jälkeinen turvotus ja verenpurkaumat paranevat noin kahdessa viikossa, sen sijaan haavan lopulliseen parantumiseen saattaa mennä jopa vuosi.

Kuva ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Katseeseen on tullut tilaa ja silmät näyttävät suuremmilta. Myös oikean kulmakarvan alla ollut ihonvärinen luomi on poissa.

Kelan linjauksen mukaan yläluomileikkaus on kirurginen toimenpide, jonka voi tehdä joko silmälääkäri tai plastiikkakirurgi, mutta se ei tunnu juurikaan rajoittavan esteettisiä hoitoja tarjoavia klinikoita. Esimerkiksi Cityklinikalla silmäluomileikkauksia tekevät (myös) yleislääkärit.

Esteettisissä yläluomileikkauksissa asiakkaan vastuu korostuu. Pelkän hinnan perässä juokseminen voi kostautua. Jokaisen leikkaukseen hakeutuvan asiakkaan tulisi vähintään varmistaa leikkaavan lääkärin nimi ja ammatillinen pätevyys. Kun nimi on tiedossa, pätevyys (lääkärinoikeudet) on helppo tarkastaa Valviran ylläpitämästä julkisesta tietopalvelusta.

Julkiselle vai yksityiselle?

Yläluomileikkauksia tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella. Julkisella puolella leikkaukset ovat asiakkaan kannalta edullisia ja turvallisia, mutta sinne päästäkseen pitää täyttää tiukat lääketieteelliset kriteerit.

Yksityisellä puolella hintahaitari on pitkä ja leveä. Yleisesti leikkauksen hinta vaihtelee 1 000 ja 2 000 euron välillä, mutta selvästi kalliimpiinkin hintoihin törmää tuon tuosta. Hintoja vertaamalla asiakas voi helposti säästää jopa tuhat euroa turvallisuudesta ja leikkauksen laadusta tinkimättä.

Hintoja vertaillessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset piilokulut kuten poliklinikka- ja toimistomaksut.

Yksilölliseen tarpeeseen

Jokaiseen leikkaukseen kuuluu yksilöllinen konsultaatio ja leikkaussuunnitelma. Useimmiten konsultaatiokäynti on asiakkaalle maksuton.

Mikäli yläluomi aiheuttaa merkittävää toiminnallista haittaa, kannattaa selvittää mahdollisuus leikkaukseen julkisella puolella.

Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa kolmea sairautta, joita ovat lippaluomi, kulmakaarien roikkuminen tai riippuluomi. Suurin osa näistä voidaan luokitella esteettisiksi, jolloin lääketieteelliset kriteerit eivät täyty.

Joskus kuitenkin riippuva luomi voi aiheuttaa toiminnallista haittaa kuten hankausärsytystä tai näkökentän rajoittumista.

Näkökenttää rajoittava haitta katsotaan lääketieteelliseksi perusteeksi silloin, kun yläluomen reunan etäisyys mustuaisaukon keskipisteestä on alle kaksi millimetriä.

Mikäli lääketieteelliset kriteerit täyttyvät, leikkaus maksaa julkisella puolella silmälääkärin tai plastiikkakirusgin tekemänä noin 200 euroa. Yksityisellä puolellakin leikkaus tulee perushintaa halvemmaksi, koska tällöin lääkärinpalkkiosta ei peritä arvonlisäveroa.

Yleisesti hyväksytty kauneusleikkaus

Kauneus & Terveys -lehden teettämän kyselytutkimuksen mukaan 96 prosenttia naisista hyväksyy esteettiset silmäluomileikkaukset ja voisi harkita sellaista myös itselleen.

Suurin osa yläluomileikkauksista tehdään edelleen yli 50-vuotiaille naisille, mutta sekä miesten että nuorempien naisten osuus kasvaa kaiken aikaa.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos raskaista yläluomista on fyysistä, psyykkistä tai esteettistä haittaa, kannattaa hakeutua leikkaavan lääkärin arvioitavaksi. Haitan ei siis todellakaan tarvitse olla toiminnallista (lääketieteellistä), vaan se voi yhtä hyvin olla myös henkistä tai esteettistä.

Kun itse hakeuduin leikkaukseen alkuvuodesta 2019, haitta oli yksinomaan esteettinen.

Leikkauksen kulku

Olin jo usean vuoden ajan miettinyt yläluomileikkausta, ja nyt 46-vuotiaana miehenä aloin jo edustaa asiakaskunnan valtavirtaa. Kohtalaisen raskaista luomista ei ole ikinä ollut minulle toiminnallista haittaa, mutta markiisin tavoin silmän ylle laskeutuva löysä ihopoimu oli tehnyt tehtävänsä. Peilissä näin väsähtäneet, surumieliset kasvot.

Olin tutkinut varsin tarkkaan eri lääkäriklinikoiden ja yksityisten sairaaloiden tarjontaa, tehnyt hintavertailuja sekä jutellut asiasta usean silmälääkärin tai plastiikkakirurgin kanssa muun muassa I Love Me -messujen yhteydessä. Kaiken tämän perusteella hakeuduin leikattavaksi Lääkäriklinikka Esteticille, jossa minut operoi plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jouni Pietilä

Konsultaation ja esitietojen antamisen jälkeen pääsin nopeasti leikkaukseen. Itse toimenpide kesti arviolta vajaan tunnin, mutta kaikkine valmistautumisineen ja toipumisineen minulta meni klinikan tiloissa aikaa nelisen tuntia.

Leikkaussalissa sain aluksi Obucain-silmätippoja, jotka sisältävät oksibuprokaiinia. Se on paikallispuudute, jolla saadaan nopeasti lyhytkestoinen puudutus silmän pintaan. Rauhoittavana esilääkityksenä minulle annettiin midazolaamia (3 ml) ja diatsepaamia (2 ml).

Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa, mutta samalla minut laskettiin eräänlaiseen puolinarkoosiin, sillä sain vielä ketamiinia (0,7 ml), joka saa aikaan niin sanotun dissosiatiivisen anestesian eli tietoisen mielen irtautumisen aistihavainnoista. Tämän johdosta en tuntenut esimerkiksi puudutteen kivuliasta injektointia tuntoherkälle silmänseudulle.

Molemmista yläluomistani poistettiin sukkulan muotoinen ihosuikale, joka oli suurimmillaan kahdeksan millimetriä leveä. Samalla ihon alta poistettiin rasvaa kolmesta kohtaa. Lisäksi Jouni Pietilä leikkasi pyynnöstäni oikean kulmakarvan alla kohonneen värittömän luomen ilman eri korvausta.

Vaikein kohta leikkauksessa on silmän sisänurkka, jossa hieman syvemmällä on ikään kuin piilossa vielä yksi rasvalisuke. Usein se jätetään poistamatta, jolloin tämä pieni rasvapallukka jää painamaan silmän sisänurkkaa ja saattaa ajan mittaan äityä kiusalliseksi vaivaksi. Kokenut lääkäri osaa tehdä luomileikkauksen yhteydessä oikeaan kohtaan ylimääräisen viillon, jolloin kaikki ylimääräinen rasva saadaan ulos.

Leikkauksen jälkeen olin tokkurainen, mutta parin tunnin levon jälkeen jo täysin kykenevä kävelemään kotiin.

Tulos näkyi välittömästi. Katse oli kirkas ja avara, aivan kuin kasvoiltani olisi lähtenyt viisi vuotta pois. Lisäksi mielialani kohosi välittömästi eli tulos tuntui myös henkisellä puolella.

Toipuminen nopeaa

Leikkauksen jälkeisenä päivänä silmien seutu oli kuin pitkän ottelun hävinneellä nyrkkeilijällä. Turvotus ja mustelmat olivat melkoisia, mutta isoilla aurinkolaseilla ne sai peitettyä. Töihinkin menin aivan normaalisti.

Pahimmillaan mustelmat olivat kolmantena päivänä leikkauksesta, mutta sen jälkeen ne alkoivat pikkuhiljaa parantua.

Ompeleet poistettiin viikon kuluttua leikkauksesta, jolloin kasvoni olivat edelleen varsin rujon näköiset. Kahden viikon kuluttua jäljellä oli enää voimakkaasti punertava arpi. Se oli helppo meikata piiloon.

Tottahan ne mustelmat häiritsivät, koska noille kyseisille päiville minulla oli sovittuna työillallisia sekä eräskin juhlatilaisuus, jossa oli paikalla tunnettuja elokuvatähtiä kuten Jennifer Saunders, Rosamund Pike ja Taron Egerton.

Leikkausarpien paraneminen on hyvin yksilöllistä. Toisilla punotus katoaa kolmessa-neljässä kuukaudessa ja toisilla siihen saattaa mennä jopa vuosi. Minulla arvet paranivat melko tarkalleen puolessa vuodessa.

Vaikutus näkyy ja tuntuu

Oman leikkaukseni lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Nuorekkaamman ilmeen lisäksi olen huomannut uneni laadun, keskittymiskykyni sekä yleisen jaksamiseni kohentuneen selvästi. Muun muassa näyttöpäätetyöhön on helpompi keskittyä, kun silmien aukipitäminen ja katseen kohdistaminen eivät vaadi enää ylimääräisiä ponnisteluja.

Jälkeenpäin ajatellen tulos on siis kaiken vaivan ja rahan arvoinen. Lähinnä harmittaa vain se, etten tohtinut mennä leikkaukseen jo vuosia aiemmin. Leikkauksen maksoin itse, mutta sain kaupan päälle luomen poiston kulmakarvan alta.

Jos olet ajatellut yläluomileikkausta, kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen ja mennä konsultaatioon. Älä arkaile vuosia kuten minä tein, se on vain turhaa odotusta. Roikkuvista luomista ei todellakaan tarvitse olla edes toiminnallista haittaa, vaan oma tuntemus riittää ja peili kertoo loput.

Sitä paitsi, ehkäpä sinulla on ollut oireita kuten aamuväsymystä tai keskittymisvaikeuksia, joiden syitä et tiedä. Ne saattavat hyvin johtua siitä, että raskaat yläluomet painavat esimerkiksi näyttöpäätetyötä tehdessä.

Paitsi itse leikkaukseen, olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen myös saamaani hoitoon koko prosessin ajan. Nyt kun katseeni on taas avara, myös mieli on kirkas ja ajatus kevyt. Onnistuneen leikkauksen hyvät vaikutukset kertautuvat ja heijastuvat positiivisena asenteena minne ikinä menenkin.

Operaation kulku kuvina

Kun saavuin klinikalle, minulle tarjottiin aluksi kuppi teetä sekä esitietolomake, johon päivitin puuttuvat tiedot.
Kaikki on valmista leikkausta varten.
Leikkaussali odottaa.
Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jouni Pietilä ja leikkaussalihoitajana toiminut Vladimir Beljajev.
Oikea silmä työn alla.
Oikean silmän sisänurkka, jossa hieman syvemmällä on vielä yksi rasvalisuke (kuvassa keltainen pallukka), joka voi ajan mittaan äityä kiusalliseksi vaivaksi. Kokenut kirurgi osaa tehdä leikkaushaavan sisällä ylimääräisen viillon, jolloin kaikki liika rasva saadaan ulos.
Silmäluomista poistetut ihosuikaleet ja rasvaa.
Leikkaus on ohi ja saan peilin käteeni ensimmäistä kertaa. Ilme kertoo oleellisen.
Prosessi lähikuvina. Turvotus ja mustelmat olivat pahimmillaan noin kolmantena päivänä, minkä jälkeen ne lähtivät laskuun ja väri alkoi muuttua keltaiseksi. Kahden viikon kuluttua leikkauksesta iho näytti jo melko normaalilta punertavia leikkausarpia lukuun ottamatta.

Share This:

Maailman iloisin kansallispäivä

Tänä vuonna Irlannin kansallispäivä Saint Patrick’s day ajoittuu sunnuntaille, joten Guinness virtaa ja laulu raikaa läpi viikonlopun.

Sunnuntaina 17. maaliskuuta vietetään Pyhän Patrickin päivää Irlannin suojeluspyhimyksen muistolle. Pyhä Patrick syntyi vuonna 386 tiettävästi Skotlannissa, josta hänet kaapattiin 16-vuotiaana ja kuljetettiin orjaksi Irlantiin. Orjuuden aikana Patrick omistautui kristinuskolle ja onnistui lopulta pakenemaan Ranskan Lérenziin, jossa hän muutti luostariin ja valmistui papiksi.

Luostarivuosinaan Patrick vakuuttui siitä, että hänen elämäntehtävänsä tulisi olemaan kristinuskon vieminen Irlantiin, ja vuonna 432 Paavi Celestinus vihki hänet Irlannin piispaksi. Seuraavana vuonna Patrick matkusti pienen tukijoukkonsa kera Irlantiin ja aloitti käännytyön.

Tarinan mukaan Pyhä Patrick opetti irlantilaisille kristillistä kolminaisuusoppia apilanlehden avulla: Kasvilla on vain yksi varsi, mutta kolme erillistä haaraa. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki saman kokonaisuuden erilaisia elementtejä.

Aluksi Patrick pyrki käännyttämään vaimoja, sillä hän tiesi, että miehet kyllä seuraavat perässä. Hänen onnistui kastaa satoja irlantilaisia sukuhaaroja kristinuskoon ilman väkivaltaa ja verenvuodatusta. Monet kastetuista ryhtyivät papeiksi ja nunniksi.

Kolmen vuosikymmenen aikana Patrick perusti Irlantiin useita luostareita, kouluja ja kirkkoja. Eläkepäivikseen mies vetäytyi Irlannin maaseudelle, jossa hän kuoli 76-vuotiaana 17. maaliskuuta vuonna 461.

Maallistunutta ilonpitoa

Nykyään maalliset perinteet ovat korvanneet Pyhän Patrickin juhlan uskonnolliset juuret. Monet juhlaan liitetyt perinteet ovat itse asiassa melko tuoreita. Irlantilaisten kansallispäivästä on tullut maailmanlaajuinen karnevaali, johon kuuluu nykyirlantilainen symboliikka apiloineen ja menninkäisineen, pukeutuminen vihreään sekä esineiden koristeleminen Irlannin lipun värein.

Juhla tiivistyy irlantilaisissa pubeissa ympäri maailman. Irlantilainen elävä musiikki soi ja laulu raikaa. Miljoonat olutlasit täyttyvät Guinnessista, kun taas siiderin ystäville ainoa oikea vaihtoehto on Magners.

Euroopan suurin Pyhän Patrickin päivän paraati järjestetään Münchenissä. Siihen osallistuu joka vuosi yli 25 000 ihmistä.

Sinebrychoffin mukaan Pyhän Patrickin päivä on maailman suurin ja ystävällisin ravintolatapahtuma. Arviolta yli 70 miljoonaa ihmistä juhlistaa sitä ympäri maailman ja Guinness virtaa yli 200 000 ravintolassa noin 150 maassa.

Tänä vuonna varsinainen juhlapäivä osuu sunnuntaille, joten ravintoloissa Pyhän Patrickin päivästä tulee koko viikonlopun kestävä karnevaalihenkinen juhla, eikä siitä puutu väriä, iloa tai laulua – eikä varsinkaan juotavaa.

Helsingissä Molly Malone’s, Dubliner ja O’Malley’s panostavat juhlaviikonloppuun kaikkein eniten, mutta Sinebrychoffin mukaan erilaisia juhlahumua lisääviä aktivointeja on sadoissa muissakin ravintoloissa ympäri maata.

– Voidaan sanoa, että maaliskuussa Guinnessin myynti nousee huomattavasti. Tummana oluena Guinness on luonnollisesti suositumpaa talvella kuin kesällä, mutta maaliskuu on ihan selkeä ykköskuukausi, sanoo Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola.

Teksti: Peter Tammenheimo, Kuva: Visit Ireland

Share This:

Pohjalaista uhoa viinan voimalla

Mallaskosken Panimon ja Helsinki Distilling Companyn höyrytislattu humalaviina tuo markkinoille uuden viinakategorian. Mutta onko ikoninen Koskenkorva mahdollista haastaa omalla kotikentällään?

 The Spirit of Mallaskoski sai alkunsa Mallaskosken Panimon panimomestarin Jyri Ojaluomanja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestarin Mikko Mykkäsen yhteistyönä toukokuussa 2018. Tarkoituksena oli kehittää kirkas ja sokeriton väkevä viina, jossa maistuvat humalan aromit ja joka sopii pohjalaiseen luonteeseen kuin puukko rintaan.

Vajaan vuoden kestänyt prosessi tuli päätökseen tammikuun lopulla, kun uusi viina esiteltiin ensin lehdistölle ja vähän myöhemmin Lakeuden Panimojuhlilla isommalle joukolle kuluttajia.

Ensi kokemuksen perusteella The Spirit of Mallaskoski on maailmanluokan viina, joka sopii nautittavaksi yhtä lailla kylmänä ja lämpimänä kuin myös juomasekoituksina.

Mallaskosken panimomestari Jyri Ojaluoma ja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestari Mikko Mykkänen.

Humalan haastavuus karsii tislausintoa

Tekijöidensä mukaan The Spirit of Mallaskoski on ensimmäinen Suomessa valmistettu kaupallinen humalaviina. Maailman mittakaavassakin ollaan, jos ei ihan piikkipaikalla, niin kärkijoukoissa ainakin.

Saksassa tiedetään tehdyn erilaisia oluttisleitä ja bierschnappsejajo maailman sivu, mutta varsinaiset humalatisleet ovat erittäin harvinaisia.

Mikko Mykkänen kertoo joskus nähneensä Destille Berlin -messuilla tisleitä, joihin on uutettu mausteeksi humalaa, mutta tislaamalla valmistettua humalaviinaa mies ei muista aiemmin kohdanneensa.

”Tislauspuolella humalaa on pelätty jonkin verran, koska vaarana on, että lopputulos on joko liian kirpeä tai saunavihtamainen. Siitä syystä valitsimme menetelmäksi höyryinfuusion, eli humalia ei ole keitetty pohjatisleen kanssa, vaan ne on altistettu ainoastaan alkoholihöyrylle”, hän sanoo.

Tarkkana pitää olla myös humalalajikkeiden valinnassa, jotta ne toimisivat tislauksessa toivotulla tavalla. Tavoitteenahan oli viina, jossa on runsaasti humalan tuomaa aromikkuutta, mutta vain vähän tai ei ollenkaan humalakukinnolle tyypillistä katkeruutta. Eri kokeilujen jälkeen lajikkeiksi valikoituivat amerikkalaiset Amarillo, Cascade ja Mosaic.

”Koska humala on niin haastava raaka-aine, jouduimme miettimään tisleen leikkauspistettä erityisen tarkkaan”, Mykkänen painottaa.

Lopullisen tuotteen alkoholiprosentiksi valikoitui lopulta neljästä eri vaihtoehdosta 38 tilavuusprosenttia eli täsmälleen sama kuin Koskenkorvalla. Sattumaako? Tuskinpa vain.

Snapsina ja juomasekoituksiin

Lanseeraustilaisuudessa saimme The Spirit of Mallaskoskea laseihimme sekä jääkaappikylmänä että huoneenlämpöisenä. Molemmat toimivat varsin hyvin.

Tuote on snapsilasissa täysin kirkas. Humala tulee esiin tuoksussa, jota sävyttävät pehmeät sitrusaromit verigreipin johdolla. Juoman lämmetessä myös aromikkuus kasvaa, luonnollisesti. Maku on miellyttävän pehmeä ja suunmyötäinen lämpötilasta riippumatta. Humalan katkeruutta ei juurikaan havaitse, eikä viina iske päin kasvoja, vaikka alkoholiprosentin huomioon ottaen niin voisi olettaa.

Juomasekoituksina tarjolla oli sour- ja mojitotyyppiset cocktailit, joiden reseptiikasta ja tarjoilusta vastasi baarimestari Markus Sillanpää.

Molemmissa sekoituksissa viina pääsi oikeuksiinsa, humalan aromit tuntuivat heti tuoksussa ja säilyivät hyvin loppuun asti.

Sillanpään mukaan humalaviinaa voi käyttää juomasekoituksissa yleisesti vodkan tai ginin asemesta. Erikseen mies mainitsi sourit, mulet ja martinit, joihin humala tuo uudenlaista särmää.

Klassisissa juomasekoituksissa ginin tai vodkan korvaaminen humalaviinalla antaa cocktaileihin uudenlaista särmää.

Koskenkorvaa haastamaan

Mallaskoskesta on sanottava, että pohjalainen uho on kohdillaan, kun lähdetään rinta rottingilla naapuripitäjän ikonisen Koskenkorvan Viinan tontille. Haaste on lyöty pöytään.

Tottahan kyseessä ovat täysin eri tuotteet, volyymit ja kilpailuasetelmat – mutta samoista asiakkaista taistellaan tosissaan.

Jyri Ojaluoma myöntää, että kyseessä on eräänlainen kädenojennus Koskenkorvalle. Onko käsi sitten avoin vai puristettu nyrkiksi, se on makuasia.

Joka tapauksessa vastakkainasettelu on herkullista, varsinkin Pohjanmaalla, jossa tunnetusti pelataan avoimin kortein ja ollaan ylpeitä omista juurista. Aika usein tuliset pohjalaiset ovat kuitenkin pienemmän puolella.

Nyt syttyneessä viinataistelussa on vastakkain kaksi itsevarmaa ja puhdasta viinaa, Mallaskosken Daavid ja Koskenkorvan Goljat, käsityötisle vastaan teollinen tuotanto.

Niin paljon kuin perinteistä Kossua arvostankin, olutmiehenä sydämeni kääntyy kuitenkin baaritiskillä humalan puoleen. Oma vissyni valuu lasiin mieluummin The Spirit of Mallaskosken siivittämänä, ainakin Seinäjoella.

Share This:

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Share This:

TOM OF FINLAND JA LATTEA LANSEERAUS

Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.

KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.

Toisin kävi.

Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”

Odotettu lanseerausjuhla latistui muutamaan lasiin anonyymiksi jäänyttä punkkua.

TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.

Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.

Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.

Vuonna 1956 Laaksonen lähetti piirustuksiaan yhdysvaltalaislehteen Physique Pictorial, joka julkaisi kuvat nimimerkillä ”Tom of Finland”. Tämä noudatti lehden yleisiä nimikonventioita: muita taiteilijoita olivat muun muassa ”Bruce of Los Angeles” ja ”Spartan of Hollywood”. Laaksonen itse ei kokenut millään tavoin edustavansa Suomea.

TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.

Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi?

Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.

Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.

Nyt mentiin metsään että rytisi!

Metsään mentiin että rytisi. Kovin montaa ehjää tai loppuun asti ajateltua osaa tilaisuuden järjestelyistä oli vaikea löytää.

OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.

Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.

Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.

Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.

Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.

Skandinavian Hunks -ryhmä ei riittänyt pelastamaan lanseerausjuhlaa täydelliseltä katastrofilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin.

Share This:

ONNELLISEN ELÄMÄN TAITTINGER

VUONNA 1734 PERUSTETTU Taittinger [lausutaan: tɛ.tɛ̃.ʒe] voi ylpeydellä sanoa olevansa yksi maailman vanhimmista samppanjataloista, edellään ainoastaan Philipponnat (1522), Gosset (1584), Ruinart (1729) ja Chanoinen Frères (1730).

Alkujaan talo tunnettiin nimellä Fourneaux perustajansa Jacques Forneaux’n mukaan, mutta nimettiin uudelleen 1932 Pierre Taittingerin ostettua tilan.

Champagne Taittingerin juuret ulottuvat vuoteen 1734 (joissain lähteissä mainitaan 1732), mikä tekee siitä yhden maailman vanhimmista samppanjataloista.

Vuodesta 1945 vuoteen 1960 talon johtajana toimi Pierren kolmas poika Francois, jonka kaudella Taittinger osti Ranskan vallankumouksen aikaan tuhoutuneen 1200-luvulta peräisin olevan St. Niçaissen luostarin rauniot ja rakensi maanalaisen kellariverkostonsa tälle historialliselle paikalle.

Francois’n kuultua tapaturmaisesti vetovastuuseen astui hänen veljensä Claude, joka johti taloa peräti 45 vuotta aina vuoteen 2005. Clauden ansioiksi lasketaan Taittingerin brändin nostaminen maailmanmaineeseen ja suurien samppanjan valmistajien joukkoon.

Heinäkuussa 2005 Taittinger vaihtoi omistajaa, kun amerikkalainen pääomasijoittaja Starwood Capital Group osti perheyrityksen. Vaihdos oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä Pierre Taittingerin pojanpoika Pierre-Emmanuel lunasti tilan takaisin 660 miljoonan euron kauppahintaan.

Nykyään Taittinger on tuotantomäärällä mitaten maailman seitsemänneksi suurin samppanjan valmistaja, ja Pierre-Emmanuelin molemmat Clovis ja Vitalie työskentelevät yrityksessä.

Minulla oli suuri ilo tavata Vitalie Taittinger. Yksi niistä hetkistä ja kohtaamisista, jotka eivät kai milloinkaan unohdu.

TOUKOKUUSSA HELSINGISSÄ järjestettiin kupliva Taittinger-iltajuhla, johon myös minulla oli suuri ilo osallistua. Juhlan järjestelyistä vastasi Taittingerin maahatuoja Social Wines ja sitä emännöi suuri samppanjan ystävä Mirva Saukkola.

Itseoikeutettuna kunniavieraana paikalla oli Vitalie Taittinger.

Pörssi-ravintolassa pidetyssä tilaisuudessa oli tarjolla viittä eri samppanjaa, joista oma suosikkini oli Brut Prestige Rosé, tyylikäs, monivivahteinen ja reilusti punaisia marjoja aromeiltaan muistuttava pienikuplainen herkku.

Omasta mielestäni laadukas rosésamppanja on ehkä kaikkein juhlavin ja monikyttöisin viini. Se sopii yhtä lailla kesän lämpöön kuin talvisiin pakkasiltoihin, seurusteluun ja ruokapöytään. Kesällä Taittinger Rosé on on omiaan esimerkiksi punalihaisen grillatun kalan seuraan.

Olen aiemmin valottanut suhdettani muun muassa Bollinger-samppanjaan, jonka kanssa olemme päässeet molemminpuoleisen ystävyyden tasolle. Viimeisen parin vuoden aikana kuitenkin myös Taittinger muutaman muun laatusamppanjan ohella on tullut minulle huomattavan läheiseksi.

Taittinger Brut Prestige Rosé. Moniulotteinen, elegantti tuoksu on täynnä kypsää marjaisuutta, puolukkaa, punaherukkaa, mansikkaa. Maku on kuiva ja täydellisesti linjassa tuoksun kanssa. Viinissä on lisäksi mausteisen yrttisiä ja mineraalisia vivahteita. Pienet kuplat korostavat hapokkuutta, joka tuo viiniin sille ominaista ryhdikkyyttä, raikkautta ja mineraalisuutta. Jälkivaikutelma on rapsakka, marjainen, kirsikkainen ja aavistuksen yrttinen.

SAMPPANJASSA VIEHÄTTÄÄ sen perinteet, historia ja siihen liittyvät monet kuplivat anekdootit. Mutta unohtaa ei sovi myöskään viinin valmistusta, joka vaatii paljon taitoa, kokemusta ja käsityötä.

Laadun kannalta tärkeintä on cuvée eli sekoitus. Niin sanotut perussamppanjat ovat valmistajiensa käyntikortteja, ja vaatii todellista taitoa valmistaa vuodesta ja satokaudesta toiseen tasalaatuisia sekoituksia, joissa jokaiselle talolle tyypilliset nyanssit pysyvät muuttumattomina.

Jokainen samppanjapullon avaaminen on aina elämys, olettaen että viini pullossa ei ole päässyt pilaantumaan. Samppanjassa maistuu flavoreiden lisäksi tuhannet kuplivat muistot, mielikuvat, tunteet ja tarinat.

Siksi samppanjan kanssa on niin helppo olla onnellinen!

Hyvässä seurassa ja hyvän juoman äärellä on helppo olla onnellinen. Kuvassa ystäväni ja kollegani Mia Rouvinen. Taustalle tupsahti Sami Hyypiä vaimoineen.

Share This:

ANE GYLLENBERG JA SUOMALAINEN TAIDE

SIGNE JA ANE GYLLENBERGIN säätiö juhlii Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä historiansa suurimmalla näyttelyllä. Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevan Villa Gyllenbergin omien merkkiteosten rinnalle on saatu lainaksi 47 huipputyötä maamme tärkeimmistä taidekokoelmista.

Keräilijän itsenäisyys -näyttelyn (29.3.–29.10.2017) taiteilijoita ovat mm. Akseli Gallen-Kallela, Marcus Collin, Albert Edelfelt, Magnus Enckell, Ellen Thesleff, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Eero Nelimarkka, Juho Rissanen, Tyko Sallinen ja Helene Schjerfbeck.

Taiteen keräämisellä on Suomessa verrattain lyhyt historia, ja Ane Gyllenberg oli 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä yksityisiä keräilijöitä.

Villa Gyllenberin juhlanäyttely on ilman muuta yksi Suomi 100 -juhlavuoden merkittävimmistä taidetapahtumista Helsingissä ja elämyksellinen matkakohde keskustan ruuhkien ulkopuolelle.

NELJÄ TEEMAA. Noin 100 teosta käsittävä juhlanäyttely on jaettu neljään teemaan: Melankolian huoneet, Vierge Moderne eli Moderni neitsyt, Kansallista tunnelmamaalausta sekä Lapsi taiteessa. Näyttelyssä ne erottuvat tunnelmaa korostavin taustavärein.

– Suomen henkinen ilmapiiri kuohui 1890-luvulla. Melankolian huoneet heijastavat ajalle ominaista sielun levottomuutta ja toivetta päästä todellisuuden tuolle puolen, kertoo Villa Gyllenbergin indententti Nina Zilliacus.

Melankolian huoneiden merkittävimpiä töitä ovat Akseli Gallen-Kallelan maalaukset Ad Astra (1907) ja Symposion (1894) sekä useat Magnus Enckelin nuoruutta ja androgyynisyyttä tutkivat maalaukset nuorukaisista.

Magnus Enckell (1870-1925) Kuoleva adonis (1915). Kuva: Peter Tammenheimo

Myös Helene Schjerfbeckin itseään armottomasti kuvaava omakuvien sarja sekä joukko historiallisia maalauksia ovat teeman keskiössä.

Vierge Moderne -teemaan näyttelyvieraan johdattaa sitaatti Edith Södergranin runosta: ”Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen. Jätin sen kalliolle meren rannalle ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.”

Sitaatti symboloi vuosisadan vaihteen muutosta naisen kuvaamisessa. Nainen vapautui perinteisestä rakkauden jumalattaren ja jumalansynnyttäjän roolista. Akseli Gallen-Kallelan Madonna (1891), Tyko Sallisen Mirri vihreässä puvussa (1911), Pekka Halosen Soittotunnin jälkeen ja Helene Schjerfbeckin maalaukset Fragmentti (1904) ja Elegantti nainen (n. 1928) ovat teeman avainteoksia.

Naisen vapautumisen, modernin taiteen ja muodin välillä on yhteys; ne kaikki kehittyivät rinta rinnan modernin yhteiskunnan kanssa. Henkilökuvat kiinnostivat esimerkiksi Helene Schjerfbeckiä juuri siksi, että ne heijastelivat hyvin ajan henkeä. Kuva: Peter Tammenheimo

Vahvistuvaa kansallistunnetta kuvattiin myös maisemamaalauksella; elämä odotti valloitajaansa, ja myrskyn kaatama puu tai ärjyvä koski symboloi kansan kamppailua.

Werber Holmbergin Toriseva (1859), Eero Järnefeltin Kivilouhikko (1891), Ellen Thesleffin Juhannus (1912) ja Tyko Sallisen Kevättalvi (1914) tulkitsevat kansallistunteen voimistumista Gallen-Kallelan Keiteleen rinnalla.

Akseli Gallen-Kallela (1865-1931) Keitele (1905). Kuva: Peter Tammenheimo

Lapsi taiteessa -teeman alla muun muassa Helene Schjerfbeckin teokset Tyttö veräjällä (1897–1902) ja Halkopoika (1910–11) saavat rinnalleen Akseli Gallen-Kallelan maalauksen Kerjäläispoika (1887) ja yhden suomalaisen taiteen parhaiten tunnetuista merkkiteoksista, Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia (1884).

Albert Edelfelt (1854-1905) Leikkiviä poikia (1884). Kuva: Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö

VILLA GYLLENBERG sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Laajalahden rannalla Helsingin Kuusisaaressa. Museon vanhempi osa on rakennettiin pankki- ja finanssimies Ane Gyllenbergin perheen kodiksi. Vuonna 1938 valmistuneen talon piirsi arkkitehti Matti Finell (1889–1978).

Arkkitehtonisesti rakennus vie ajatukset sekä italialaiseen renessanssiin että eteläeurooppalaiseen rakennusperintöön. Rakennusta laajennettiin 1950-luvulla, jolloin siihen tehtiin uusi ruokasali.

Villa Gyllenbergin sisustus heijastelee aikansa porvarillista sisustusmakua. Tummaksi petsatut jalopuukalusteet muodostavat pieniä istuinryhmiä, seinillä on paljon taidetta. Ikkunoista avautuva näkymä puineen ja lahdelmineen tuo mieleen suomalaisen taiteen kultakauden maisemamaalaukset.

Villa Gyllenbergin taidemuseo avattiin yleisölle vuonna 1980, jolloin myös uudistettu galleria vihittiin käyttöön.

Ane Gyllenberg – keräilijän itsenäisyys 29.3.–29.10.2017
Avoinna ke 15–19, su 12–16
10.6.–26.8. myös la 11–15
Liput 10 €, museokortilla ilmainen

 

Share This: