HELSINKI-VANTAAN ETELÄSIIPI AVAUTUU

VUODEN 1952 olympialaisiin valmistuneesta Helsinki-Vantaan lentoasemasta on 65 vuodessa kasvanut yli 17 miljoonan matkustajan kansainvälinen solmukohta Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen.

Matkustajamäärän uskotaan edelleen kasvavan siten, että 20 miljoonan raja ylittyy viimeistään vuonna 2020 ja 25 miljoonan 2025. Vuonna 2035 Helsinki-Vantaalta kulkee jo arviolta 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Lentoasemalla on parhaillaan käynnissä 900 miljoonan euron laajennusohjelma, jolla varaudutaan lentoliikenteen kasvuun sekä parannetaan matkustuskokemusta.

Punaisena lankana laajennusohjelmassa on lentoasemien liiketoiminnoista vastaavan Finavian asiakaslupaus: Sujuvasti matkalle – For smooth travelling.

Lentoaseman johtaja Ville Haapasaari vastaa siitä, että 900 miljoonan euron laajennusohjelma pysyy aikataulussa, eikä budjetti ylity. Haapasaari oli paikalla, kun testimatkustajat tutustuivat uuden eteläsiiven toimintoihin ja palveluihin.

LAAJENNUSOHJELMA ei juurikaan vaikuta lentoaseman toimintoihin, mitä nyt muutamista suojalevyistä ja ulkona hääräävästä rakennuskoneiden armadasta on ehkä kosmeettista haittaa.

Asiakaslähtöisyyden lisäksi huomiota on kiinnitetty tehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmiin sekä budjetissa ja aikataulussa pysymiseen.

Toimintaympäristönä lentoasema on sellainen, että aikataulussa pysyminen ja budjetin pitävyys ovat kuin köyden kaksi päätä – toista ei ole ilman toista.

Kolme vuotta sitten lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksiin saatiin lisää lisää tiloja ja henkilökuntaa, ja hyvä niin. Mikäli Finnairilla lennettäessä turvatarkastuksessa on jonoa, saattaa sen hyvinkin päästä ohittamaan kongressikerrokseen avattujen tarkastuspisteiden kautta. Itse käytän tätä reittiä aina kun mahdollista.

Viime vuonna valmistuneista kohteista asiakkaille näkyvin uudistus oli uuden non-Schengen-alueen bussiporttiterminaalin avautuminen. Lisäksi vaihtoliikenteestä tuli entistä sujuvampaa matkatavaralogistiikan parannusten myötä.

Ensi vuonna luvassa on lisäkapasiteettia rajatarkastuksiin ja vuonna 2019 valmistuu kakkosterminaalin keskusalue Plaza, joka tarjoaa myymälä- ja ravintolakeskittymän sekä yhdistää non-Schengen-alueen itä-, länsi- ja eteläsiivet.

Uuden länsisiiven avajaisia päästään viettämään 2020.

TÄNÄÄN AVATTAVAAN 178 metriä pitkään eteläsiipeen on rakennettu kolme uutta laajarunkokoneille tarkoitettua ajettavaa matkustajasiltaa. Jokaisen sillan paino on massiiviset 25 tonnia, ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

Ajettavat sillat ovat ensimmäisiä Suomessa, samoin kuin saapuvia matkustajia palveleva 50-metrinen liukukäytävä.

Eteläsiiven lattiapinta-ala 8365 neliömetriä vastaa 32 tenniskenttää. 4 500 neliömetrin laajuinen lasinen julkisivu antaa runsaasti valoa ja tilan tuntua.

Tänään avattava eteläsiipi on tilavuudeltaan 42 672 kuutiometriä. Tilassa katse kiinnittyy taiteilija Stefan Lindforsin Concorde-veistokseen. Saapuvat matkustajat kulkevat toisen kerroksen kautta, jossa on myös Suomen ensimmäinen liukukäytävä.
Uudet matkustajasillat ajetaan kiinni laajarunkokoneisiin ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

PÄÄSIN TUTUSTUMAAN uuteen länsisiipeen 200 testimatkustajan joukossa. Testimatkustamisen ideana oli varmistaa, että terminaalin kaikki toiminnot sujuvat suunnitellusti.

Testipäivästä jäi erittäin positiivinen kokonaisvaikutelma, vaikka osa rakennustöistä oli edelleen viimeistelyvaiheessa. Esimerkiksi kännyköiden latauspisteisiin ei tullut virtaa ja useita pistorasioita oli vielä asentamatta.

Terminaaliin on rakennettu puumaisia pylväitä, joiden vanerilehdille voi asettaa vaikka kännykän lataukseen. Testipäivänä sähkötyöt olivat vielä kesken. Puiden tyhjiin koloihin asennetaan pistorasioita.

Erityiskiitoksen ansaitsee länsisiiven skandinaavinen sisustus, josta löytyy myös japanilaista twistiä. Laskutasoissa ja penkeissä on käytetty runsaasti vaaleaa puuta, tiskien ja kalusteiden linjat olivat modernin pelkistettyjä.

Puun käyttö ei rajoitu yksinomaan kalusteisiin, sillä myös seinäverhoilussa on käytetty kotimaista puuviilua. Matkustajille runsas puun määrä assosioituu kokemukseen suomalaisesta luonnosta.

Lepotuolit noudattavat rakennuksen arkkitehtuurin ilmavaa linjaa. Tuolien välissä olevat pöydät ovat sahattua ja lakattua kokopuuta. Kattoverhoilussa on käytetty suomalaista puuviilua.

Odotustiloissa on useita harkittuja yksityiskohtia suomalaisen designin kärkinimiltä. Tunnistettavia suunnittelijoita ovat ainakin Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Yrjö Kukkapuro ja Tuukka Halonen.

Japanilainen lisä tulee etenkin nahkaisten sohvaistuinten muotokielestä ja värimaailmasta, joka tuo välittömästi mieleen muotisuunnittelija Issey Miyaken. Uskon, että tämä tekee suuren vaikutuksen etenkin Fukuokan-, Osakan-, Nagoyan- ja Tokion-lentojen matkustajiin.

Istuinsohvien muotokieli ja värimaailma tuovat mieleen muun muassa maailmankuulun japanilaisen muotisuunnittelijan Issey Miyaken Iittalalle suunnitteleman astiasarjan. Kirkkaat väripinnat rytmittävät teräksen, lasin ja vaalean puun hallitsemaa arkkitehtuuria.

Share This:

CROATIA AIRLINES AVASI REITIN HELSINGISTÄ ZAGREBIIN

Croatia Airlines on tuorein tulokas Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Yhtiön Zagrebin-reitti alkoi 21. toukokuuta ja se lisää entisestään liikennöintiä suomalaisten suosimaan Kroatiaan.

VIIME VUONNA Kroatian-reittien matkustajamäärä kasvoi 24 prosenttia. Ennen Zagrebin-reitin avaamista Helsinki-Vantaalta on lennetty Duprovnikiin, Pulaan ja Splitiin.

Helsinki-Vantaan ja Kroatian välisillä reiteillä kasvuprosentit ovat varsin upeaa luettavaa. Vielä vuonna 2010 Kroatiaan matkustaneita oli vain 33 000, kun viime vuonna maahan matkusti Helsingistä huimat 150 000 matkustajaa. Pelkästään vuoteen 2015 verrattuna matkustajamäärä kasvoi 24 prosentilla.

Croatia Airlines lentää Helsingin ja Zagrebin välillä kolme kertaa viikossa, tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Helsinki on kroatialaisyhtiön 39. kohde.

Uusi lentoyhtiö otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan perinteisellä vesitervehdyksellä. Croatia Airlines lentää Helsingistä Zagrebiin satapaikkaisella Bombardier CRJ1000 -mallin koneella.

UUSI LENTOYHTIÖ otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan juhlavasti perinteisellä vesitervehdyksellä. Reitin avausta oli juhlistamassa Finavian ja Helsinki-Vantaan johtajiston lisäksi Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko, Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić ja Zagrebin kaupungin ja matkailutoimiston edustajia.

Toimitusjohtaja Kučko piti lehdistötilaisuudessa puheensa selvällä suomen kielellä saaden yleisöltä ansaitut ablodit.

– Yhdistämme Suomen ja Kroatian pääkaupungit nyt ensimmäistä kertaa suoralla lentoreitillä. Uskon, että suomalaisten lisäksi myös kroatialaiset matkustajat löytävät reitin ja pääsevät tutustumaan Helsingin ja koko Suomen nähtävyyksiin ja kulttuuriin.

– Helsingin lisäksi Croatia Airlines on vastikään lanseerannut kolme muutakin suoraa reittiä Zagrebista; Tukholman, Oslon ja Bukarestin. Se vahvistaa asemaamme Kaakkois-Euroopan markkinajohtajana.

Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko sekä Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić olivat lehdistötilaisuudessa yhtä hymyä.

REITTI HELSINGIN ja Zagrebin välillä on avoinna kesäkauden ajan 15. lokakuuta asti. Zagrebin lisäksi Helsinki-Vantaalta avataan vuonna 2017 uusia reittejä Kaakkois-Eurooppaan Kosovon Pristinaan, Bulgarian Varnaan sekä Romanian Bukarestiin.

– Kaakkois-Eurooppa ylipäätään on nyt selvästi kohonnut alueena Helsinki-Vantaan lentokohteiden listoilla merkittävämpään rooliin. Se kertoo kysynnän lisääntymisestä ja myös myyntityön onnistumisesta, sanoo lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari.

– Tänä vuonna Helsinki-Vantaan matkustajamäärän odotetaan ylittävän 18 miljoonaa. Kreikka vetää edelleen huimasti matkustajia, mutta nousijana Kroatia on omaa luokkaansa.

Uuden reitin avaus osuu juhlavuoteen: Suomi täyttää 100 vuotta, mutta samalla tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen ja Kroatian diplomaattisuhteiden solmimisesta.

Share This:

FINNAIR TESTAA ALIPAYTA

FINNAIR TARJOAA ensimmäisenä lentoyhtiönä maailmassa mahdollisuuden kiinalaisten asiakkaiden suosimaan Alipay-maksamiseen. Finnairin ja Alipayn suomalaisen yhteistyökumppanin ePassin yhteistyö mahdollistaa Alipay-maksamisen lennoilla myytävien tax free -tuotteiden ja lisäpalvelujen lisäksi myös Finnairin non-Schengen loungessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Uusien digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen on tärkeä osa kasvustrategiamme toteuttamista, sanoo Finnairin Chief Digital Officer Katri Harra-Salonen.

– Matkustajamäärät kasvavat koko ajan Aasian ja Pohjois-Euroopan välillä, ja samalla tarve kiinalaisille tuttuun ja turvalliseen online-maksuvaihtoehtoon kasvaa. Yhteistyömme Alipayn ja ePassin kanssa vastaa tähän tarpeeseen.

ALIPAY ON käyttäjämäärältään maailman suurin online-maksukanava ja osa Alibaba-konsernia. Alipaylla on 450 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ja sitä käyttää jopa 60 % kiinalaisista matkailijoista.

Suomessa Alipay käy tällä hetkellä yli sadassa toimipisteessä, ja tavoitteena on laajentaa lukumäärää noin tuhanteen kevään 2017 aikana.

ALIPAY MAKSAMISTA testataan parhaillaan Finnairin Shanghain-reitillä, ja päätökset mahdollisesta laajentamisesta yhtiön muille Kiinan-lennoille tehdään kokeilujakson jälkeen. Finnairin Helsingin ja Shanghain väliset lennot operoidaan langattomalla yhteydellä varustetuilla Airbus 350 -koneilla.

Finnairin koko laajarunkolaivasto saa langattoman yhteyden keväällä 2017, mikä tuo uusia mahdollisuuksia kehittää lennonaikaista asiakaskokemusta sekä ostos- ja viihdemahdollisuuksia.

Share This:

SUOMELLE TUNNUSTUS LONELY PLANETILTA

MAAILMAN ARVOSTETUIMPIA matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet on valinnut Suomen kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi vuodelle 2017. Suomi on 10 maan listalla ainut eurooppalainen maa.

Perusteluina Suomen valinnalle kärkikohteiden joukkoon Lonely Planet nostaa esimerkiksi Hossan uuden kansallispuiston sekä useat tapahtumat, joita on suunniteltu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta varten.

Luonto on edelleen keskeinen valttikortti Suomen matkailustrategiassa. Matkailijoiden odotukset Suomessa liittyvät luontoon ja kokemuksiin luonnossa.

Suomen kansallispuistot tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen sekä kesällä että talvella. Luonto on Suomessa aina lähellä – sinne voi piipahtaa helposti jopa Helsingissä pysähtymisen yhteydessä.

Luontokokemuksia on mahdollisuus löytää myös Helsingin keskustasta. Kuvassa yksityiskohta Töölönlahdelta.
Luontokokemuksia on mahdollisuus löytää myös Helsingin keskustasta. Kuvassa yksityiskohta Töölönlahdelta.

VISIT FINLAND, entinen Matkailun edistämiskeskus, vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä.

Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen Finprosta odottaa tulevalle talvikaudelle merkittävää kasvua ulkomaalaisten matkailijoiden määrässä.

Lukuisten uusien lentovuorojen ja -reittien ansiosta Lappiin lennetään Euroopasta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja Aasiasta yhteydet Helsingin kautta Lappiin paranevat myös kasvaneen kotimaisen paikkatarjonnan myötä.

− Pystymme tarjoamaan yhä useammille ja erilaisille matkailijatyypeille vaikuttavia elämyksiä ympäri vuoden, Virkkunen sanoo.

Uusia painopistealueita Suomen-matkailussa on luonnon parantava voima sekä hyvinvointimatkailu, joka rakentuu luontokokemusten ja -palvelujen ympärille.

KAUPUNGEISTA VETOVOIMAA. Luontokokemusten lisäksi Suomesta puhutaan kiinnostavana kohteena kokea ainutlaatuista kaupunkikulttuuria. Erityisen kiinnostavana pidetään muun muassa Suomen uutta ruokakulttuuria sekä Helsingin design-keskittymää.

Niin ikään Helsingin uutta elämyskulttuuria edustavat Löyly ja Allas herättävät kiinnostusta myös maailmalla.

Helsingistä on tullut lyhyessä ajassa suosittu kaupunkikohde. Kulttuuri, design ja jugend-arkkitehtuuri ovat pääkaupungin valttikortteja.
Helsingistä on tullut lyhyessä ajassa suosittu kaupunkikohde. Kulttuuri, design ja jugend-arkkitehtuuri ovat kaupungin valttikortteja.

− Suomen vetovoima matkakohteena on kouriin tuntuvaa ja pitkään tekemämme työ Suomen matkailun kasvattamiseksi näkyy muun muassa tässä Lonely Planetin tunnustuksessa. Tunnustus lisää Suomen vetovoimaa yksilöllisiä ja ainutlaatuisia elämyksiä hakevassa globaalissa matkailijaryhmässä, Paavo Virkkunen sanoo.

 

Lonely Planet Best in Travel 2017 top 10 maat:

1. Kanada
2. Kolumbia
3. Suomi
4. Dominica
5. Nepali
6. Bermuda
7. Mongolia
8. Oman
9. Myanmar
10. Etiopia

Share This:

HELSINKI-VANTAA JATKAA KASVUAAN

HELSINKI-VANTAALLA ON parhaillaan käynnissä laaja 900 miljoonan euron kehitysohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa kansainvälisessä lentoasemien kilpailussa sekä Euroopan ja Aasian välisen liikenteen solmukohtana. Laajennuksen ansiosta lentoasemalla voidaan palvella 20 miljoonaa vuotuista matkustajaa vuonna 2020.

Kesäkuun ensimmäinen oli Helsinki-Vantaalla kahden juhlan päivä, joista molemmat kuvaavat hyvin lentoaseman kehitystä ja dynaamisuutta. Yhtäällä avattiin Non-Shengen-alueelle uusi bussiporttiterminaali ja toisaalla otettiin juhlavasti vastaan uuden lentoyhtiön ensimmäinen reittilento.

Uuden bussiporttiterminaalin sisustuksessa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja.
Uuden bussiporttiterminaalin sisustuksessa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja.

NYT AVATTUJEN odotustilojen suunnittelussa on lentoasemia operoivan Finavian mukaan panostettu viihtyisyyteen ja rentoon tunnelmaan. Alueelle on haluttu tuoda pala suomalaista luontoa ja sen kaunista saaristoa. Puuta on käytetty sisustuksessa runsaasti.

”Yhtenä esimerkkinä olemme tuoneen terminaaliin tyypillisten lentokenttäistuinten asemesta erilaisia puupenkkejä”, kertoo lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari.

Noin kolmen tuhannen neliömetrin suuruisessa rakennuksessa on 12 uutta lähtöporttia (36A–M) asematasobusseille. Ne palvelevat Shengen-alueen ulkopuolelle lähteviä matkustajia, koska lentoaseman laajennustöiden takia osa laajarunkokoneiden matkustajasilloista poistuu käytöstä ja bussikuljetuksia koneille joudutaan lisäämään.

Ensimmäinen lento (AY839) uudelta bussiporttialueelta lähti heti avajaisten jälkeen Lontooseen.

Finavian arvot ja strategia näkyvät myös terminaalialueen palvelutarjonnassa. Ville Haapasaari toteaa, että yhtiö haluaa yhdessä ravintoloita operoivan HMSHostin kanssa kantaa vastuuta ympäristön ja parempien elinolojen puolesta.

Nyt avatulla alueella toimii muiden muassa kestävän kehityksen kahvila Fair Taste, jonka valikoimista löytyy vastuullisesti tuotettuja ruokia ja juomia.

OLIN MUKANA ASEMATASOLLA yhdessä muutaman muun toimittajan ja kuvaajan kanssa seuraamassa vastaanottoseremoniaa, kun Ural Airlinesin ensimmäinen reittilento Jekaterinburgista laskeutui Helsinki-Vantaalle. Kone otettiin vastaan perinteisin juhlallisuuksin, joihin kuului näyttävä vesitervehdys rullaustiellä.

Kahdesta paloautosta ammuttiin koneen ylle yhteensä 25 000 litraa vettä valtavalla paineella vain 2,5 minuutissa.
Kahdesta paloautosta ammuttiin koneen ylle yhteensä 25 000 litraa vettä valtavalla paineella vain 2,5 minuutissa.

Ural Airlines toimii tiiviissä yhteistyössä matkanjärjestäjä Utourin kanssa, joka tuo Kiinasta matkustajia Suomeen Jekaterinburgin kautta. Yhtiö operoi Airbus A320 -konetyypillä kahdesti viikossa kesäkuusta lokakuuhun.

Kiinalaismatkustajien määrä on noussut runsaasti viime vuosina, ja trendi näyttäisi edelleen voimistuvan. Nyt avatun reitin lisäksi Helsinki-Vantaalle on 17 suoraa yhteyttä Aasiasta. Kiinassa uusin kohde on Guangzhou, jonka reittiavajaisia vietettiin toukokuussa.

KESÄLLÄ 2016 HELSINKI-VANTAA toimii solmukohtana myös risteilymatkustajille. Espanjalainen matkanjärjestäjä Pullmantur Cruises aloittaa heinäkuussa Itämeren-risteilyt matkustajille, jotka saapuvat lentämällä Espanjasta Helsinkiin ja siirtyvät suoraan Länsisatamassa odottavaan laivaan.

Pulmantour Cruisesin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman yhteistyön tavoitteena on tehdä Helsingistä Kööpenhaminan tyyppinen solmukohta Itämeren risteilyliikenteeseen.
Pullmantur Cruisesin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman yhteistyön tavoitteena on tehdä Helsingistä Kööpenhaminan tapainen solmukohta Itämeren risteilyliikenteeseen.

Pullmantur Cruises on kokeillut vastaavia matkoja aiemminkin, mutta nyt taajuus on paljon suurempi. Risteilymatkustajia saapuu Helsinki-Vantaalle yhteensä 2 400 henkeä. Kahdeksan päivän risteilyohjelmassa on Helsingin lisäksi visiitit Pietariin, Tallinnaan ja Tukholmaan.

Helsinki-Vantaalla risteilymatkustajien saapuminen tarkoittaa erityisjärjestelyitä: Matkustajat matkatavaroineen siirtyvät suoraan koneesta bussiin, joka vie heidät satamaan.

”Kokonaisvaltaisella palveluratkaisulla luomme hyvät edellytykset toimivan matkakokonaisuuden tuottamiseen. Helsinki on upea lähtöruutu Itämeren-kierrokselle ja olemme valmiit kasvattamaan lentoaseman kautta kulkevaa risteilyliikennettä”, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Share This: