Maailman iloisin kansallispäivä

Tänä vuonna Irlannin kansallispäivä Saint Patrick’s day ajoittuu sunnuntaille, joten Guinness virtaa ja laulu raikaa läpi viikonlopun.

Sunnuntaina 17. maaliskuuta vietetään Pyhän Patrickin päivää Irlannin suojeluspyhimyksen muistolle. Pyhä Patrick syntyi vuonna 386 tiettävästi Skotlannissa, josta hänet kaapattiin 16-vuotiaana ja kuljetettiin orjaksi Irlantiin. Orjuuden aikana Patrick omistautui kristinuskolle ja onnistui lopulta pakenemaan Ranskan Lérenziin, jossa hän muutti luostariin ja valmistui papiksi.

Luostarivuosinaan Patrick vakuuttui siitä, että hänen elämäntehtävänsä tulisi olemaan kristinuskon vieminen Irlantiin, ja vuonna 432 Paavi Celestinus vihki hänet Irlannin piispaksi. Seuraavana vuonna Patrick matkusti pienen tukijoukkonsa kera Irlantiin ja aloitti käännytyön.

Tarinan mukaan Pyhä Patrick opetti irlantilaisille kristillistä kolminaisuusoppia apilanlehden avulla: Kasvilla on vain yksi varsi, mutta kolme erillistä haaraa. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki saman kokonaisuuden erilaisia elementtejä.

Aluksi Patrick pyrki käännyttämään vaimoja, sillä hän tiesi, että miehet kyllä seuraavat perässä. Hänen onnistui kastaa satoja irlantilaisia sukuhaaroja kristinuskoon ilman väkivaltaa ja verenvuodatusta. Monet kastetuista ryhtyivät papeiksi ja nunniksi.

Kolmen vuosikymmenen aikana Patrick perusti Irlantiin useita luostareita, kouluja ja kirkkoja. Eläkepäivikseen mies vetäytyi Irlannin maaseudelle, jossa hän kuoli 76-vuotiaana 17. maaliskuuta vuonna 461.

Maallistunutta ilonpitoa

Nykyään maalliset perinteet ovat korvanneet Pyhän Patrickin juhlan uskonnolliset juuret. Monet juhlaan liitetyt perinteet ovat itse asiassa melko tuoreita. Irlantilaisten kansallispäivästä on tullut maailmanlaajuinen karnevaali, johon kuuluu nykyirlantilainen symboliikka apiloineen ja menninkäisineen, pukeutuminen vihreään sekä esineiden koristeleminen Irlannin lipun värein.

Juhla tiivistyy irlantilaisissa pubeissa ympäri maailman. Irlantilainen elävä musiikki soi ja laulu raikaa. Miljoonat olutlasit täyttyvät Guinnessista, kun taas siiderin ystäville ainoa oikea vaihtoehto on Magners.

Euroopan suurin Pyhän Patrickin päivän paraati järjestetään Münchenissä. Siihen osallistuu joka vuosi yli 25 000 ihmistä.

Sinebrychoffin mukaan Pyhän Patrickin päivä on maailman suurin ja ystävällisin ravintolatapahtuma. Arviolta yli 70 miljoonaa ihmistä juhlistaa sitä ympäri maailman ja Guinness virtaa yli 200 000 ravintolassa noin 150 maassa.

Tänä vuonna varsinainen juhlapäivä osuu sunnuntaille, joten ravintoloissa Pyhän Patrickin päivästä tulee koko viikonlopun kestävä karnevaalihenkinen juhla, eikä siitä puutu väriä, iloa tai laulua – eikä varsinkaan juotavaa.

Helsingissä Molly Malone’s, Dubliner ja O’Malley’s panostavat juhlaviikonloppuun kaikkein eniten, mutta Sinebrychoffin mukaan erilaisia juhlahumua lisääviä aktivointeja on sadoissa muissakin ravintoloissa ympäri maata.

– Voidaan sanoa, että maaliskuussa Guinnessin myynti nousee huomattavasti. Tummana oluena Guinness on luonnollisesti suositumpaa talvella kuin kesällä, mutta maaliskuu on ihan selkeä ykköskuukausi, sanoo Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola.

Teksti: Peter Tammenheimo, Kuva: Visit Ireland

Share This:

Pohjalaista uhoa viinan voimalla

Mallaskosken Panimon ja Helsinki Distilling Companyn höyrytislattu humalaviina tuo markkinoille uuden viinakategorian. Mutta onko ikoninen Koskenkorva mahdollista haastaa omalla kotikentällään?

 The Spirit of Mallaskoski sai alkunsa Mallaskosken Panimon panimomestarin Jyri Ojaluomanja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestarin Mikko Mykkäsen yhteistyönä toukokuussa 2018. Tarkoituksena oli kehittää kirkas ja sokeriton väkevä viina, jossa maistuvat humalan aromit ja joka sopii pohjalaiseen luonteeseen kuin puukko rintaan.

Vajaan vuoden kestänyt prosessi tuli päätökseen tammikuun lopulla, kun uusi viina esiteltiin ensin lehdistölle ja vähän myöhemmin Lakeuden Panimojuhlilla isommalle joukolle kuluttajia.

Ensi kokemuksen perusteella The Spirit of Mallaskoski on maailmanluokan viina, joka sopii nautittavaksi yhtä lailla kylmänä ja lämpimänä kuin myös juomasekoituksina.

Mallaskosken panimomestari Jyri Ojaluoma ja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestari Mikko Mykkänen.

Humalan haastavuus karsii tislausintoa

Tekijöidensä mukaan The Spirit of Mallaskoski on ensimmäinen Suomessa valmistettu kaupallinen humalaviina. Maailman mittakaavassakin ollaan, jos ei ihan piikkipaikalla, niin kärkijoukoissa ainakin.

Saksassa tiedetään tehdyn erilaisia oluttisleitä ja bierschnappsejajo maailman sivu, mutta varsinaiset humalatisleet ovat erittäin harvinaisia.

Mikko Mykkänen kertoo joskus nähneensä Destille Berlin -messuilla tisleitä, joihin on uutettu mausteeksi humalaa, mutta tislaamalla valmistettua humalaviinaa mies ei muista aiemmin kohdanneensa.

”Tislauspuolella humalaa on pelätty jonkin verran, koska vaarana on, että lopputulos on joko liian kirpeä tai saunavihtamainen. Siitä syystä valitsimme menetelmäksi höyryinfuusion, eli humalia ei ole keitetty pohjatisleen kanssa, vaan ne on altistettu ainoastaan alkoholihöyrylle”, hän sanoo.

Tarkkana pitää olla myös humalalajikkeiden valinnassa, jotta ne toimisivat tislauksessa toivotulla tavalla. Tavoitteenahan oli viina, jossa on runsaasti humalan tuomaa aromikkuutta, mutta vain vähän tai ei ollenkaan humalakukinnolle tyypillistä katkeruutta. Eri kokeilujen jälkeen lajikkeiksi valikoituivat amerikkalaiset Amarillo, Cascade ja Mosaic.

”Koska humala on niin haastava raaka-aine, jouduimme miettimään tisleen leikkauspistettä erityisen tarkkaan”, Mykkänen painottaa.

Lopullisen tuotteen alkoholiprosentiksi valikoitui lopulta neljästä eri vaihtoehdosta 38 tilavuusprosenttia eli täsmälleen sama kuin Koskenkorvalla. Sattumaako? Tuskinpa vain.

Snapsina ja juomasekoituksiin

Lanseeraustilaisuudessa saimme The Spirit of Mallaskoskea laseihimme sekä jääkaappikylmänä että huoneenlämpöisenä. Molemmat toimivat varsin hyvin.

Tuote on snapsilasissa täysin kirkas. Humala tulee esiin tuoksussa, jota sävyttävät pehmeät sitrusaromit verigreipin johdolla. Juoman lämmetessä myös aromikkuus kasvaa, luonnollisesti. Maku on miellyttävän pehmeä ja suunmyötäinen lämpötilasta riippumatta. Humalan katkeruutta ei juurikaan havaitse, eikä viina iske päin kasvoja, vaikka alkoholiprosentin huomioon ottaen niin voisi olettaa.

Juomasekoituksina tarjolla oli sour- ja mojitotyyppiset cocktailit, joiden reseptiikasta ja tarjoilusta vastasi baarimestari Markus Sillanpää.

Molemmissa sekoituksissa viina pääsi oikeuksiinsa, humalan aromit tuntuivat heti tuoksussa ja säilyivät hyvin loppuun asti.

Sillanpään mukaan humalaviinaa voi käyttää juomasekoituksissa yleisesti vodkan tai ginin asemesta. Erikseen mies mainitsi sourit, mulet ja martinit, joihin humala tuo uudenlaista särmää.

Klassisissa juomasekoituksissa ginin tai vodkan korvaaminen humalaviinalla antaa cocktaileihin uudenlaista särmää.

Koskenkorvaa haastamaan

Mallaskoskesta on sanottava, että pohjalainen uho on kohdillaan, kun lähdetään rinta rottingilla naapuripitäjän ikonisen Koskenkorvan Viinan tontille. Haaste on lyöty pöytään.

Tottahan kyseessä ovat täysin eri tuotteet, volyymit ja kilpailuasetelmat – mutta samoista asiakkaista taistellaan tosissaan.

Jyri Ojaluoma myöntää, että kyseessä on eräänlainen kädenojennus Koskenkorvalle. Onko käsi sitten avoin vai puristettu nyrkiksi, se on makuasia.

Joka tapauksessa vastakkainasettelu on herkullista, varsinkin Pohjanmaalla, jossa tunnetusti pelataan avoimin kortein ja ollaan ylpeitä omista juurista. Aika usein tuliset pohjalaiset ovat kuitenkin pienemmän puolella.

Nyt syttyneessä viinataistelussa on vastakkain kaksi itsevarmaa ja puhdasta viinaa, Mallaskosken Daavid ja Koskenkorvan Goljat, käsityötisle vastaan teollinen tuotanto.

Niin paljon kuin perinteistä Kossua arvostankin, olutmiehenä sydämeni kääntyy kuitenkin baaritiskillä humalan puoleen. Oma vissyni valuu lasiin mieluummin The Spirit of Mallaskosken siivittämänä, ainakin Seinäjoella.

Share This:

Pyynikin vedätys

Raskaasti tappiollinen Pyynikin Käsityöläispanimo käy sijoittajien kukkarolle valheellisin tiedoin.

Pyynikin Käsityöläispanimon tuloslaskelmasta näkyy, että sen toiminta on raskaasti tappiollista. Kahden viimeisimmän tilikauden aikana takkiin on tullut 850 000 euroa, ja kaiken kaikkiaan liiketoiminnan tulos ennen 2018 tilinpäätöstä on 1,37 miljoonaa euroa miinuksella.

Siispä nyt on päätetty käydä sijoittajan kukkarolle lähes keinolla millä hyvänsä.

Tappiollista liiketoimintaa on yritetty kääntää voitolliseksi uskottelemalla, että kansainvälisistä kilpailuista saadut palkinnot nostavat tamperelaispanimon menestyksen aallonharjalle. Tunnuslukujen valossa näin ei ole käynyt.

Koska omat rahkeet eivät näy riittävän, pyritään nyt keräämään markkinoilta 1,26 miljoonaa euroa lisää pääomaa ”kiihdyttämään Pyynikin huikeaa kasvuvauhtia”.

Sillä tuskin tarkoitetaan liiketappion kasvuvauhtia, joka jo viime tilikaudella oli huikeat 52,38 prosenttia.

 

Kultamitalien harha

Pyynikki on jo usean vuoden ajan osallistunut ahkerasti Word BeerAwards -kilpailuun, jossa se on myös menestynyt. Sarjavoittajia löytyy kolmelta vuodelta: Ruby Jazz Ale (2016), Mosaic Lager (2017) ja Stout (2018). Samaan aikaan panimon menestys kotimaisissa olutkilpailuissa (HBF ja SPO) on jäänyt vaatimattomaksi.

WBA-kilpailuun osallistuminen on tietysti täysin laskelmoitu markkinointiveto. Itse asiassa monet olutalan ammattilaiset eivät juurikaan arvosta World Beer Awardsia, ja itse kuulun tähän samaan joukkoon.

Mikäli World Beer Awardsiin on uskominen, maailman paras lambic tehdään Kanadassa, dortmunder Japanissa, helles Kolumbiassa, vaalea tsekkilager Saksassa, kölsch Irlannissa, jenkkityylinen IPA Puolassa ja englantilaistyylinen pale ale Brasiliassa.

Uskokoon ken tahtoo.

Sen lisäksi, että World Beer Awards palkitsee oluita kymmenissä eri kategorioissa, myös etiketeille, pullodesignille ja monipakkauksille on omat kilpasarjansa.

Eri sarjoista myönnettävien palkintojen nimi on World’s Best eli Maailman Paras. Puhdasta sanahelinää, siinä kaikki.

Eräs Suomen Paras Olut -gaalassa palkittu oluentekijä kiteyttikin Pyynikin WBA-menestyksen seuraavasti:

– Nämä palkintoautomaattikilpailut ovat tietysti yksi tapa markkinoida tuotetta. Meidän tyyliimme se ei kuitenkaan sovi.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut varsin kriittisesti olutkilpailuista sekä Shaker-lehdessä että omassa blogissani. Kirjoitus, jossa peräänkuulutan kilpailuista raportoivien journalistien vastuuta, löytyy täältä.

 

Bluffi paljastuu

Pyynikin Käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pere on kovasanaisesti puolustanut World Beer Awards -kilpailua ja siihen osallistumista esimerkiksi Olutliiton facebook-sivulla. Hänen mielestään kilpailu on mitä uskottavin, aidoin ja ammattitaitoisesti järjestetty.

Mutta.

Osakeantiesite paljastaa karun totuuden. Yhtäkkiä sarjavoittajia ylistetään maailmanmestareina ja kehutaan, kuinka maailmanmestaruuksien siivittämänä vaikkapa Mosaic Lagerista on tullut tuotannon vakaa kivijalka.

Pyynikin Käsityöläispanimo pyrkii viestintää kaunistelemalla ja määritelmiä venyttämällä saamaan asiakkaista ja olutharrastajista sijoittajia. Toisin sanoen oluenystävien hyväuskoisuutta ja hyväntahtoisuutta käytetään härskisti hyväksi.

Pyynikin Käsityöläispanimo menee jopa niin pitkälle, että sanoo sen suoraan: ”Oluemme ovat voittaneet vuosittain useita kansainvälisiä palkintoja. Siksi ne ovat houkuttelevia tuotteita niin kuluttajille kuin sijoittajille.”

Eivät muuten ole!

Maailmanmestaruudet ovat harhaa, ja tuotteet kärsivät ainakin omien kokemusteni mukaan toistuvista laatuongelmista.

Otetaan esimerkiksi Mosaic Lager, jota olen ostanut kolmesti. Ensimmäisellä kerralla olut oli lähes hapotonta litkua ja päätyi välittömästi viemäriin. Toisella kertaa juotavuus oli kohdillaan, mutta jälleen kolmannella yrittämällä tuote oli kontaminoitunut.

Otanta on kieltämättä pieni, mutta sillä ei ole väliä, koska tottahan kaikkien oluiden pitäisi olla keittoerään katsomatta luvattua kultamitalilaatua, eikö niin Tuomas Pere?

Kun kaksi kolmesta oluesta on osoittautuu juomakelvottomiksi, ainakin minä äänestän jaloillani, samoin tekee moni muukin. Se on luettavissa tuloslaskelman alimmalla rivillä.

Pyynikin kunniaksi silti sanottakoon, että osakeantiesitteessä on ainakin yksi kohta, jonka raaka rehellisyys ansaitsee kiitoksen. Se menee näin: ”Osakeannista saatavat varat tullaan käyttämään tuotantokapasiteetin lisäämiseen, tasalaatuisuuden ja tehokkuuden parantamiseen.”

Tasalaatuisuudessa todellakin on parantamisen aihetta. Tuntuu vaan erikoiselta, ettei se onnistu ilman, että käydään käsi ojossa sijoittajan kukkarolle.

 

Huuto kuuluu, vastaako metsä?

Jokin aika sitten laitoin osakeantiesitteen vääristelystä postauksen Olutliiton facebook-sivuille, josta se nopeasti poistettiin ihan hyvästä syystä. Olin laittanut mukaan osakeantisivulle johtavan linkin, ja se ei ole ryhmän sääntöjen mukaan sallittua.

Kuitenkin hetimiten julkaisuni jälkeen eräs pitkän linjan pienpanimoammattilainen lähestyi minua yksityisviestillä.

– Olet kyllä asiallinen jäbä, kun jaksat tuoda esiin tuon Pyynikin kusetuksen. Kukaan muu ei näköjään uskalla. Minua ei mikään muu vituta niin paljon kuin paskan puhuminen asiakkaille.

Voisiko sen enää ytimekkäämmin sanoa? Kuka tuo leivän panimoyrittäjän pöytään ellei maksava asiakas?

Lopuksi haluan esittää kaksi kysymystä Tuomas Perelle. Mikäli hän on halukas vastaamaan niihin blogini kommenttikentässä, lupaan julkaista vastauksen sellaisenaan siitä mitään muuttamatta.

  1. Tuomas Pere, kuinka te kehtaatte kusettaa potentiaalisia sijoittajia osakeantiesitteessänne harhaanjohtavilla ja valheellisilla väitteillä oluidenne voittamista maailmanmestaruuksista?
  2. Mitkä ovat yrityksenne arvot ja visiot käytännön tasolla, kun markkinoinnillinen vilunkipeli pitää aloittaa jo osakeantiesitteestä?

Share This:

Trooppisen lumoava Hainan

Kiinan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hainan on Kiinan suurin trooppinen saari, joka houkuttelee matkailijoita upeilla rannoillaan, miellyttävällä ilmastollaan ja lomanviettomahdollisuuksillaan. Suomalaiset matkailijat ovat päässeet Hainaniin viisumivapaasti tämän vuoden toukokuusta lähtien.

Hainanin saaren matkailun kehittäminen nousi Kiinan kansalliseen strategiaan vuonna 2009. Alle kymmenessä vuodessa Hainanista on kehittynyt merkittävä matkailukohde niin kotimaisille kuin ulkomaisille matkailijoille.

Hainanissa yhdistyvät kiinalaiset perinteet ja modernit lomanviettomahdollisuudet. Saari on sekä kiinalaisten että kansainvälisten turistien suosiossa.

MONIPUOLISET MAHDOLLISUUDET. Panostukset Hainanin saaren kehittämiseksi jatkuvat. Huhtikuussa Hainanille myönnettiin kansallinen tuki, jonka avulla Hainanista kehitetään vapaakaupan pilottialue Kiinassa. Yhdeksi kärkihankkeeksi nostettiin Kiinan vapaakauppasatamien perustaminen Hainaniin, mikä on merkittävää myös saaren matkailun ja erityisesti risteilymatkailun kehittämisen kannalta.

Trooppisen Hainanin matkailutarjonta on jo tällä hetkellä monipuolinen ja kansainvälisesti arvioiden jopa ainutlaatuinen. Hainan kehittää aktiivisesti tarjontaansa monilla eri matkailun osa-alueilla kuten terveys ja hyvinvointi, meri, kulttuuri ja urheilu, maaseutu- ja kokousmatkailu, ekologinen metsämatkailu sekä korkean teknologian matkailu.

Saarella on muun muassa 73 golfkenttää, kansainvälinen lääketieteellisen matkailun pilottialue ja avaruusmatkailukeskus. Hainan on myös ylellinen häämatkakohde.

Valkohiekkaisia rantoja riittää silmän kantamattomiin. Ne tarjoavat erilaisia aktiviteetteja varjoliidosta sukellusveneretkiin.

ARJEN YLÄPUOLELLE. Suomalaiset voivat matkustaa Hainaniin esimerkiksi Lontoon tai Hong Kongin kautta. Lentomatka Hong Kongista Hainaniin kestää noin tunnin. Tietyin ehdoin matkaan ei tarvita edes viisumia.

– Enimmillään 30 vuorokautta kestävän matkan voi tehdä ilman viisumia, mikäli rekisteröityy jonkun Hainanissa toimivan matkatoimiston kautta , kertoo Hainanin matkailukomitean johtaja Sun Ying.

– Pyrimme kehittämään matkailuinfrastruktuuriamme siten, että se palvelee entistäkin paremmin myös kaikkein vaativimpia kansainvälisiä matkailijoita, Sun kertoo.

Kaiken kaikkiaan Hainanissa operoi tällä hetkellä 61 hotelliketjua, joilla on 157 vähintään neljän tähden hotellia.Tunnetuimmat matkailukohteet Hainanilla ovat Sanya Bay,  Sanyan Yalong Bay, Haitang Bay, Shimei Bay, Bo’ao Bay, Moon Bay ja Haikou Bay.

Hainanissa on runsaasti kansainvälisten ketjujen huippohotelleja ja lomakeitaita.

MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA. Saaren lukuisat kohteet tarjoavat mahdollisuuden tutustua villiin luontoon ja mystisiin sademetsiin monin eri tavoin. Tiheän metsän keskellä matkailija voi yöpyä esimerkiksi puihin rakennetuissa majoissa. Joissain kohteissa sademetsien siimekseen on rakennettu jopa leirintäalueita, joihin pääsee ajamaan matkailuautolla.

Sademetsien vastapainona Hainanissa pääsee kokemaan runsain määrin myös merellesiä aktiviteetteja kuten sukellusretkiä, purjehdusta, varjoliitoa ja surfausta. Tai miksipä et tutustuisi meren elämään ikkunoin varustetusta sukellusveneestä käsin?

Jälleen uuden näkökulman saaren rikkaaseen luontoon saat lintuperspektiivistä. Eri yritykset järjestävät sekä kuumailmapallo-, helikopteri- ja vesitasolennätyksiä Hainanin yllä.

– Vaikka Hainan on kiinalaisten keskuudessa suosituin lomakohde, se ei kuulu ainoastaan Kiinalle vaan koko maailmalle, tiivistää matkailukomitean johtaja Sun Ying.

FAKTAA

Kaikista Kiinan maakunnista Hainanilla on vähiten maapinta-alaa mutta eniten merta, peräti 2,2 milj. km².

45 golfkeskusta ja 74 kenttää

Saaren ympäri kiertävä suurnipeusjuna

Maailman suurin verovapaa ostoskeskus

(Kuvat: Visit Hainan)

Share This:

ALKOHOLIKILPAILUT JA JOURNALISMIN VASTUU

Erilaisia alkoholikilpailuja alkaa olla jo sellainen määrä, ettei edes alkoholialaa läheltä seuraavat ammattilaiset tahdo pysyä niiden perässä. Vielä vähemmän kuluttajalla on mahdollisuuksia päästä selville siitä, mitä milloinkin palkitaan ja millä perusteilla. Juuri siksi journalismin vastuu kasvaa entisestään.

TORNION PANIMON Original Lapland Lagerin viime toukokuussa saama Monde Selection -laatupalkinto on hyvä esimerkki siitä, että edes alkoholijuomista kirjoittavat toimittajat eivät aina jaksa tehdä kotiläksyjään. Uutinen kultamitalista meni sellaisenaan läpi muun muassa Ylen uutisissa, useissa päivälehdissä ja jopa alkoholialan erikoislehdissä kuten Shakerissa ja Olutpostissa (omia työnantajiani molemmat) sekä Viisi Tähteä -verkkomediassa.

Todellisuudessa Monde Selection ei ole kilpailu laisinkaan vaan eräänlainen laadunvalvontajärjestelmä, joka arvioi tuotteet ja palkitsee niitä neliportaisella asteikolla: Bronze, Silver, Gold ja Grand Gold, josta siis Original Lager saavutti toiseksi ylimmän tason. Tästä voidaan päätellä, että olut oli testitilanteessa mikrobiologisesti kunnossa ja hyvä tyylinsä edustaja, mutta sen pidemmälle vieviin johtopäätöksiin ei ole syytä mennä.

Kuitenkin Monde Selection -tunnustuksesta uutisoitiin täysin kritiikittömästi miltei kuin kyseessä olisi ollut 54 vuotta odotettu ja kauan kaivattu olympialaisten kultamitali. Rivien välistä annettiin ymmärtää, että kyse oli jostain todella suuresta ja että nyt pantiin Suomi kertaheitolla maailmankartalle.

Anteeksi, tarkoitan tietenkin takaisin maailmankartalle, koska olihan alkuperäinen Lapin Kulta ”voittanut” saman ”kultamitalin” jo kerran eli vuonna 1964.

MONIA MUITAKIN esimerkkejä löytyy, kuten vaikkapa viime syksynä järjestetty Vodka Masters -kilpailu, jossa Koskenkorva ja Gustav -vodkat kahmivat mitaleja – ja mediaa taas vietiin kuin pässiä narussa.

Sama toistuu vuosittain syys-lokakuun vaihteessa, seuratkaapa vaan lehtiä.

Ja ikävä kyllä, miltei jokaiselta kirjoittajalta unohtuu jutun yhteydessä mainita, että käytännössä jokainen kilpailuun ilmoittautunut tuote saa palkinnoksi jonkinlaisen mitalin.

Toinen paljon palstatilaa saanut esimerkki on World Spirit Awards -kilpailu viime maaliskuussa, jonka jälkeen uutisoitiin laajasti, että Nordic Premium Beveragesin Arctic Blue Gin on valittu maailman parhaaksi giniksi. Etenkin Iltalehdellä mopo lähti totaalisesti käsistä, kun se otsikoi suomalaisen ginin voittaneen maailmanmestaruuskisoissa tuplakultaa.

Niinhän asia ei tietenkään ollut, eikä millään kilpailulla ole MM-arvoa huolimatta siitä, kuinka ylevästi järjestäjät kilpailujansa nimeävätkään.

Täysin toisenlaisen kuvan tästäkin, sinänsä hyvän tisleen, menestystarinasta saa, kun avataan koko palkintokaappi.

World Spirit Awards 2018 -kilpailussa oli mukana kaikkiaan 485 tuotetta, joille jaettiin yhteensä 508 mitalia. Vain viisi mukaan ilmoitettua tuotetta jäi palkintosijojen ulkopuolelle ja vähintään hopeamitaliin ylsi 472 tislettä. Mitaleiden lisäksi eri tislaamoille jaettiin vielä 33 muuta prenikkaa.

KUN OTIN Arctic Blue Ginin tapauksen puheeksi facebook-keskustelussa, tuota pikaa eräs tislaamon edustaja kyseli minulta, eikö ole kuitenkin tärkeintä, että kotimaisten juomien hyvästä kilpailumenestyksestä kerrotaan.

Ei, ei se ole tärkeintä ainakaan journalismin kannalta. Piste.

Peräänkuulutan siis kaikkia alkoholijuomista kirjoittavia kollegoitani tuntemaan vastuunsa lukijoitaan kohtaan ennen kuin asetutaan lehdistötiedotteiden vietäviksi. Muistakaa, että mitään oluiden tai vodkien maailmanmestaruuskilpailuja, olympialaisia saati Oscareita ei ole, vaikka mainosmiehet kuiskuttelisivat mitä ikinä.

Sitäpaitsi tiedotteiden kyseenalaistamisen ja terveen lähdekritiikin luulisi olevan meille journalisteille ihan jokapäiväistä peruskauraa.

Share This:

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Share This:

Eleganssia ja huumorin kukkaa – Viinien lahjapakkauksissa näkyy ajan henki

Tämän vuoden jouluviinien lahjapakkauksissa on talvista tunnelmaa, tähtisumua, mustaa eleganssia ja klassista tyylikkyyttä sekä rumuuden hauskuutta.

Monet tutut klassikot kuten MUMM Gordon Rouge Brut, Wolfberger Crémant D’Alsace Brut ja Laroche Petite Chablis, vain muutamia mainitakseni, on puettu joulun kunniaksi uusiin kääreisiin. Kuusen alla nämä värimaailmaltaan ja ulkoasultaan juhlavat pakkaukset korostavat entisestään vuoden tärkeimmän juhlapäivän arvokkuutta.

Toisesta ääripäästä löytyvät kylmät talvimaisemat ja leikkisät joulukuosit. Rohkeimmat kausiöverit iskee pöytään rumista villapaidoista innoituksensa saanut glögimäinen The Ugly Glühwein.

SAMPPANJA kruunaa juhlan kuin juhlan, se toimii varpajaisista hautajaisiin ja kalenteripyhät siinä välissä. MUMM Gordon Rouge Brut (39,98 €) on kuluttajalle helposti lähestyttävä perussamppanja; tasapainoinen ja raikkaan hedelmäinen. Porche Design Studion kanssa suunniteltu kiiltävän hopeinen lahjapakkaus hurmaa linjakkuudellaan ja jouluisella värimaailmallaan.

Toinen mainio vaihtoehto laadukkaaksi kuohuviinilahjaksi on Wolfberger Crémant D’Alsace Brut (14,38 €). Kuiva, hedelmäinen ja raikkaan hapokas juoma, jonka hinta-laatusuhde hakee vertaistaan. Lahjapakkauksessa trendikäästä musta-kultayhdistelmästä rakentuu viinipullo, josta kuplat nousevat tähtinä taivaalle.

VALKOVIINEISTÄ Laroche Petit Chablis (18,98 €) sopii mainiosti jouluaterian aperitiiviksi tai kalaruokien seuraan. Myös tässä lahjapakkauksessa toistuu vuoden trendikkäin mustan ja kullan yhdistelmä, joka jatkuu lisäksi ikkunan kautta pullon etiketissä.

Chablis-alueen Kimmeridge-maaperä tuottaa maailman hienointa valkoviiniä. Laroche-viinitalo on perustettu Chablis’n kylän sydämessä sijaitsevan l’Opédiencerie-nimisen luostarin paikalle, jonka munkit valmistivat viiniä jo 1100 vuotta sitten. Vuonna 2014 Domain Laroche palkittiin IWSC-kilpailussa parhaana ranskalaisena viinintuottajana.

Laroche Petit Chablis on maultaan kuiva ja raikas, kukkainen ja sopivan hapokas. Siinä on aistittavissa limettiä, viheromenaa, yrttisyyttä sekä mineraalisuutta.

PUNAVIINEISSÄ on valinnanvaraa sekä rypäleissä että lahjapakkauksissa. Erinomainen valinta hyvän viinin ystävälle on esimerkiksi viileän ilmaston chileläinen Leyda Single Vineyard Las Brisas Pinot Noir (14,90 €), joka sai täydet viisi tähteä Viinistä viiniin -kirjassa. Viini on käynyt terästankeissa, minkä jälkeen sitä on kypsytetty vielä 10 kuukautta ranskalaisessa tammessa.

Lahjapakkauksessa pullosta muodostuu tähdin, lumihiutalein ja palloin korosteltu joulukuusi, minkä kätköissä keskitäyteläinen ja kypsän marjaisa viini odottaa pääsyään joulupöytään.

QP Organic (15,49 €) on täyteläinen ja tumman marjaisa Tempranillo-rypäleestä valmistettu moderni Rioja-luomuviini. Tumma ja mehevä marjaisuus kestää tuoksusta pitkään jälkimakuun. Viini on upea kumppani täyteläisille liharuoille tai robusteille pataruoille. Musta-kultaisessa lahjapakkauksessa on tähtiä, joulupalloja ja lentäviä poroja. Merry Christmas -teksti korostaa viinin joululahjapotentiaalia.

Viña San Pedron viinitalon perustamisvuotta ja yli 150-vuotista historiaa kunnioittavan 1865 Single Vineyard -sarjan Cabernet Sauvignon (16,88 €) tulee aurinkoisesta Maipon laaksosta. Täyteläisessä ja runsaan hedelmäisessä viinissä on silkkiset tanniinit, ja sitä voi suositella esimerkiksi juhlapöydän riistalle ja pitkään kypsyneille juustoille.

Tämä Decanter-lehdessäkin ”Highly recommended” -maininnan saanut viini on pakattu arvonsa mukaisesti näyttävään laatikkoon, jota koristaa juhlava punainen nauha.

Riojalainen Barón de Ley Reserva (16,98 €) on niin ikään saanut ansaittua huomiota Decanter-lehdeltä, joka valitsi sen parhaaksi riojalaiseksi vuonna 2015. Syvän rubiininpunainen, keskitäyteläinen ja runsas viini on valmistettu valikoiduista vuonna 1985 istutetuista Mendavian tarhan Tempranillo-rypäleistä ja sen on annettu kypsyä amerikkalaisissa tammitynnyreissä 20 kuukauden ajan sekä vielä pulloissa kaksi vuotta ennen myyntiä.

Lahjapakkaus on kuin viini itse: moderni ja samalla perinteitä kunnioittava. Lahjalaatikon kyljessä pohjoinen talvimaisema loistaa kirkkaan tähtitaivaan alla.

MAKEA JA GLÖGIMÄINEN The Ugly Glühwein (10,98 €) on tarttunut viime vuosina räjähdysmäisesti yleistyneeseen ruma villapaita -ilmiöön. Kuusen alla pullo kaikessa rumuudessaan vangitsee katseen ja herättää varmasti keskustelua.

The Ugly Glühwein istuu jouluun kuin mummo lumihankeen, se on mitä virkistävin vaihtoehto perinteiselle glögijuomalle ja erinomainen osoitus siitä, että rumassakin pullossa voi olla hyvä viini.

Share This:

HELSINKI-VANTAAN ETELÄSIIPI AVAUTUU

VUODEN 1952 olympialaisiin valmistuneesta Helsinki-Vantaan lentoasemasta on 65 vuodessa kasvanut yli 17 miljoonan matkustajan kansainvälinen solmukohta Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen.

Matkustajamäärän uskotaan edelleen kasvavan siten, että 20 miljoonan raja ylittyy viimeistään vuonna 2020 ja 25 miljoonan 2025. Vuonna 2035 Helsinki-Vantaalta kulkee jo arviolta 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Lentoasemalla on parhaillaan käynnissä 900 miljoonan euron laajennusohjelma, jolla varaudutaan lentoliikenteen kasvuun sekä parannetaan matkustuskokemusta.

Punaisena lankana laajennusohjelmassa on lentoasemien liiketoiminnoista vastaavan Finavian asiakaslupaus: Sujuvasti matkalle – For smooth travelling.

Lentoaseman johtaja Ville Haapasaari vastaa siitä, että 900 miljoonan euron laajennusohjelma pysyy aikataulussa, eikä budjetti ylity. Haapasaari oli paikalla, kun testimatkustajat tutustuivat uuden eteläsiiven toimintoihin ja palveluihin.

LAAJENNUSOHJELMA ei juurikaan vaikuta lentoaseman toimintoihin, mitä nyt muutamista suojalevyistä ja ulkona hääräävästä rakennuskoneiden armadasta on ehkä kosmeettista haittaa.

Asiakaslähtöisyyden lisäksi huomiota on kiinnitetty tehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmiin sekä budjetissa ja aikataulussa pysymiseen.

Toimintaympäristönä lentoasema on sellainen, että aikataulussa pysyminen ja budjetin pitävyys ovat kuin köyden kaksi päätä – toista ei ole ilman toista.

Kolme vuotta sitten lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksiin saatiin lisää lisää tiloja ja henkilökuntaa, ja hyvä niin. Mikäli Finnairilla lennettäessä turvatarkastuksessa on jonoa, saattaa sen hyvinkin päästä ohittamaan kongressikerrokseen avattujen tarkastuspisteiden kautta. Itse käytän tätä reittiä aina kun mahdollista.

Viime vuonna valmistuneista kohteista asiakkaille näkyvin uudistus oli uuden non-Schengen-alueen bussiporttiterminaalin avautuminen. Lisäksi vaihtoliikenteestä tuli entistä sujuvampaa matkatavaralogistiikan parannusten myötä.

Ensi vuonna luvassa on lisäkapasiteettia rajatarkastuksiin ja vuonna 2019 valmistuu kakkosterminaalin keskusalue Plaza, joka tarjoaa myymälä- ja ravintolakeskittymän sekä yhdistää non-Schengen-alueen itä-, länsi- ja eteläsiivet.

Uuden länsisiiven avajaisia päästään viettämään 2020.

TÄNÄÄN AVATTAVAAN 178 metriä pitkään eteläsiipeen on rakennettu kolme uutta laajarunkokoneille tarkoitettua ajettavaa matkustajasiltaa. Jokaisen sillan paino on massiiviset 25 tonnia, ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

Ajettavat sillat ovat ensimmäisiä Suomessa, samoin kuin saapuvia matkustajia palveleva 50-metrinen liukukäytävä.

Eteläsiiven lattiapinta-ala 8365 neliömetriä vastaa 32 tenniskenttää. 4 500 neliömetrin laajuinen lasinen julkisivu antaa runsaasti valoa ja tilan tuntua.

Tänään avattava eteläsiipi on tilavuudeltaan 42 672 kuutiometriä. Tilassa katse kiinnittyy taiteilija Stefan Lindforsin Concorde-veistokseen. Saapuvat matkustajat kulkevat toisen kerroksen kautta, jossa on myös Suomen ensimmäinen liukukäytävä.
Uudet matkustajasillat ajetaan kiinni laajarunkokoneisiin ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

PÄÄSIN TUTUSTUMAAN uuteen länsisiipeen 200 testimatkustajan joukossa. Testimatkustamisen ideana oli varmistaa, että terminaalin kaikki toiminnot sujuvat suunnitellusti.

Testipäivästä jäi erittäin positiivinen kokonaisvaikutelma, vaikka osa rakennustöistä oli edelleen viimeistelyvaiheessa. Esimerkiksi kännyköiden latauspisteisiin ei tullut virtaa ja useita pistorasioita oli vielä asentamatta.

Terminaaliin on rakennettu puumaisia pylväitä, joiden vanerilehdille voi asettaa vaikka kännykän lataukseen. Testipäivänä sähkötyöt olivat vielä kesken. Puiden tyhjiin koloihin asennetaan pistorasioita.

Erityiskiitoksen ansaitsee länsisiiven skandinaavinen sisustus, josta löytyy myös japanilaista twistiä. Laskutasoissa ja penkeissä on käytetty runsaasti vaaleaa puuta, tiskien ja kalusteiden linjat olivat modernin pelkistettyjä.

Puun käyttö ei rajoitu yksinomaan kalusteisiin, sillä myös seinäverhoilussa on käytetty kotimaista puuviilua. Matkustajille runsas puun määrä assosioituu kokemukseen suomalaisesta luonnosta.

Lepotuolit noudattavat rakennuksen arkkitehtuurin ilmavaa linjaa. Tuolien välissä olevat pöydät ovat sahattua ja lakattua kokopuuta. Kattoverhoilussa on käytetty suomalaista puuviilua.

Odotustiloissa on useita harkittuja yksityiskohtia suomalaisen designin kärkinimiltä. Tunnistettavia suunnittelijoita ovat ainakin Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Yrjö Kukkapuro ja Tuukka Halonen.

Japanilainen lisä tulee etenkin nahkaisten sohvaistuinten muotokielestä ja värimaailmasta, joka tuo välittömästi mieleen muotisuunnittelija Issey Miyaken. Uskon, että tämä tekee suuren vaikutuksen etenkin Fukuokan-, Osakan-, Nagoyan- ja Tokion-lentojen matkustajiin.

Istuinsohvien muotokieli ja värimaailma tuovat mieleen muun muassa maailmankuulun japanilaisen muotisuunnittelijan Issey Miyaken Iittalalle suunnitteleman astiasarjan. Kirkkaat väripinnat rytmittävät teräksen, lasin ja vaalean puun hallitsemaa arkkitehtuuria.

Share This:

TOM OF FINLAND JA LATTEA LANSEERAUS

Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.

KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.

Toisin kävi.

Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”

Odotettu lanseerausjuhla latistui muutamaan lasiin anonyymiksi jäänyttä punkkua.

TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.

Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.

Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.

Vuonna 1956 Laaksonen lähetti piirustuksiaan yhdysvaltalaislehteen Physique Pictorial, joka julkaisi kuvat nimimerkillä ”Tom of Finland”. Tämä noudatti lehden yleisiä nimikonventioita: muita taiteilijoita olivat muun muassa ”Bruce of Los Angeles” ja ”Spartan of Hollywood”. Laaksonen itse ei kokenut millään tavoin edustavansa Suomea.

TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.

Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi?

Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.

Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.

Nyt mentiin metsään että rytisi!

Metsään mentiin että rytisi. Kovin montaa ehjää tai loppuun asti ajateltua osaa tilaisuuden järjestelyistä oli vaikea löytää.

OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.

Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.

Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.

Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.

Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.

Skandinavian Hunks -ryhmä ei riittänyt pelastamaan lanseerausjuhlaa täydelliseltä katastrofilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin.

Share This:

ANE GYLLENBERG JA SUOMALAINEN TAIDE

SIGNE JA ANE GYLLENBERGIN säätiö juhlii Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä historiansa suurimmalla näyttelyllä. Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevan Villa Gyllenbergin omien merkkiteosten rinnalle on saatu lainaksi 47 huipputyötä maamme tärkeimmistä taidekokoelmista.

Keräilijän itsenäisyys -näyttelyn (29.3.–29.10.2017) taiteilijoita ovat mm. Akseli Gallen-Kallela, Marcus Collin, Albert Edelfelt, Magnus Enckell, Ellen Thesleff, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Eero Nelimarkka, Juho Rissanen, Tyko Sallinen ja Helene Schjerfbeck.

Taiteen keräämisellä on Suomessa verrattain lyhyt historia, ja Ane Gyllenberg oli 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä yksityisiä keräilijöitä.

Villa Gyllenberin juhlanäyttely on ilman muuta yksi Suomi 100 -juhlavuoden merkittävimmistä taidetapahtumista Helsingissä ja elämyksellinen matkakohde keskustan ruuhkien ulkopuolelle.

NELJÄ TEEMAA. Noin 100 teosta käsittävä juhlanäyttely on jaettu neljään teemaan: Melankolian huoneet, Vierge Moderne eli Moderni neitsyt, Kansallista tunnelmamaalausta sekä Lapsi taiteessa. Näyttelyssä ne erottuvat tunnelmaa korostavin taustavärein.

– Suomen henkinen ilmapiiri kuohui 1890-luvulla. Melankolian huoneet heijastavat ajalle ominaista sielun levottomuutta ja toivetta päästä todellisuuden tuolle puolen, kertoo Villa Gyllenbergin indententti Nina Zilliacus.

Melankolian huoneiden merkittävimpiä töitä ovat Akseli Gallen-Kallelan maalaukset Ad Astra (1907) ja Symposion (1894) sekä useat Magnus Enckelin nuoruutta ja androgyynisyyttä tutkivat maalaukset nuorukaisista.

Magnus Enckell (1870-1925) Kuoleva adonis (1915). Kuva: Peter Tammenheimo

Myös Helene Schjerfbeckin itseään armottomasti kuvaava omakuvien sarja sekä joukko historiallisia maalauksia ovat teeman keskiössä.

Vierge Moderne -teemaan näyttelyvieraan johdattaa sitaatti Edith Södergranin runosta: ”Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen. Jätin sen kalliolle meren rannalle ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.”

Sitaatti symboloi vuosisadan vaihteen muutosta naisen kuvaamisessa. Nainen vapautui perinteisestä rakkauden jumalattaren ja jumalansynnyttäjän roolista. Akseli Gallen-Kallelan Madonna (1891), Tyko Sallisen Mirri vihreässä puvussa (1911), Pekka Halosen Soittotunnin jälkeen ja Helene Schjerfbeckin maalaukset Fragmentti (1904) ja Elegantti nainen (n. 1928) ovat teeman avainteoksia.

Naisen vapautumisen, modernin taiteen ja muodin välillä on yhteys; ne kaikki kehittyivät rinta rinnan modernin yhteiskunnan kanssa. Henkilökuvat kiinnostivat esimerkiksi Helene Schjerfbeckiä juuri siksi, että ne heijastelivat hyvin ajan henkeä. Kuva: Peter Tammenheimo

Vahvistuvaa kansallistunnetta kuvattiin myös maisemamaalauksella; elämä odotti valloitajaansa, ja myrskyn kaatama puu tai ärjyvä koski symboloi kansan kamppailua.

Werber Holmbergin Toriseva (1859), Eero Järnefeltin Kivilouhikko (1891), Ellen Thesleffin Juhannus (1912) ja Tyko Sallisen Kevättalvi (1914) tulkitsevat kansallistunteen voimistumista Gallen-Kallelan Keiteleen rinnalla.

Akseli Gallen-Kallela (1865-1931) Keitele (1905). Kuva: Peter Tammenheimo

Lapsi taiteessa -teeman alla muun muassa Helene Schjerfbeckin teokset Tyttö veräjällä (1897–1902) ja Halkopoika (1910–11) saavat rinnalleen Akseli Gallen-Kallelan maalauksen Kerjäläispoika (1887) ja yhden suomalaisen taiteen parhaiten tunnetuista merkkiteoksista, Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia (1884).

Albert Edelfelt (1854-1905) Leikkiviä poikia (1884). Kuva: Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö

VILLA GYLLENBERG sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Laajalahden rannalla Helsingin Kuusisaaressa. Museon vanhempi osa on rakennettiin pankki- ja finanssimies Ane Gyllenbergin perheen kodiksi. Vuonna 1938 valmistuneen talon piirsi arkkitehti Matti Finell (1889–1978).

Arkkitehtonisesti rakennus vie ajatukset sekä italialaiseen renessanssiin että eteläeurooppalaiseen rakennusperintöön. Rakennusta laajennettiin 1950-luvulla, jolloin siihen tehtiin uusi ruokasali.

Villa Gyllenbergin sisustus heijastelee aikansa porvarillista sisustusmakua. Tummaksi petsatut jalopuukalusteet muodostavat pieniä istuinryhmiä, seinillä on paljon taidetta. Ikkunoista avautuva näkymä puineen ja lahdelmineen tuo mieleen suomalaisen taiteen kultakauden maisemamaalaukset.

Villa Gyllenbergin taidemuseo avattiin yleisölle vuonna 1980, jolloin myös uudistettu galleria vihittiin käyttöön.

Ane Gyllenberg – keräilijän itsenäisyys 29.3.–29.10.2017
Avoinna ke 15–19, su 12–16
10.6.–26.8. myös la 11–15
Liput 10 €, museokortilla ilmainen

 

Share This: