Helteisenä torstaina Scandic Hotels kutsui ryhmän toimittajia kesäiselle terassihyppelylle. Vastasin kutsuun myöntävästi, ja iltapäivästä muodostuikin rento yhdessäolon hetki vanhojen ja uusien tuttavien kesken.
ALOITIMME juuri avatulta Scandic Simonkentän Más-ravintolan terassilta. Ravintola on saanut innoituksensa Iberian niemimaan modernista keittiöstä, pohjoismaisesta ruokatyylistä ja lähellä tuotetuista laadukkaista raaka-aineista. Más on espanjaa. Se on mucho-sanan komparatiivi ja tarkoittaa ”enemmän”. Siispä viinilasin rinnalle saimme myös puolenkymmentä tapasta kuten perunamunakasta, friteerattua muikkua, gazpachoa, halloumia ja lohi-cevichea.
Perunamunakas, muikut ja halloumi olivat heti omia suosikkejani – ja kaiken lisäksi ne sopivat mielettömän hyvin yhteen saksalaisen Hans Baer Rieslingin kanssa. Näkymä Narinkkatorin ihmisvilinään kruunasi lämminhenkisen terassituokion.
SEURAAVAKSI siirryimme yhdeksän kerrosta ylöspäin kesäkuussa avattuun Monkey Rooftop -kattobaariin. Vaikka ravintola on uusi, se oli minulle jo entuudestaan tuttu, sillä ehdin piipahtaa paikan avajaisissa pari viikkoa aiemmin. Kävin täällä myös joitain kertoja viime kesänä baarin toimiessa tuolloin klassisemmalla liikeidealla.
Itse asiassa en suuremmin syttynyt tästä apinaideasta, jonka kai on tarkoitus houkutella minua nuorempaa kävijäkuntaa. Koko konsepti tuntuu olevat hieman kateissa ja dekoraatioltaan valitettavan keskeneräinen.
Kaiteisiin sidotut muoviköynnökset ja liian kovalla volyymilla pauhaava bilemusiikki ei jaksa vanhaa cocktail-baarien konkaria innostaa. Cocktail-menun juomat olivat toki maukkaita, mutta ohuista ja matalista suorareunaisista laseista tarjoiltuna niiden esteettinen arvo jäi melko lähelle nollaa, jota vähäeleinen koristelu alleviivasi entisestään.
Palvelukin hakee vielä muotoaan, sillä molemmilla käyntikerroilla se on tuntunut enemmän prosessilta kuin aidosti vieraanvaraiselta. Pidän kyllä pöytiintarjoilusta ja henkilökunnan iloisesta asenteesta, mutta toistuvasti pöydän vieressä lisätilauksia tuputtava tarjoilija ei ehkä täysin istu suomalaiseen cocktail-mentaliteettiin.
Mutta toisaalta baarilla on yksi vetovoimatekijä ylitse muiden. Se on kaupungin paras näköala. Onhan toki kattobaareja muuallakin Helsingissä, mutta ei näin keskeisellä paikalla, eikä yhtään sellaista, jonka esteetön näköala on lähes 360 astetta. Alaterassille, josta näkymä avautuu rautatieaseman suuntaan, aurinko helottaa iltapäivällä. Kampin ja Jätkäsaaren suuntaan antava yläterassi puolestaan kylpee ilta-auringon loisteessa.
Jos unohdetaan bilemusiikki ja muovinen kitsh, Monkey Rooftop Bar voi olla parhaimmillaan ikimuistoinen ja elämyksellinen keidas keskellä Helsinkiä. Mutta silloin se kysyy hyvää seuraa ja talon samppanjaa (GH Mumm 89 € / plo). Paras paikka on alaterassin keulan samppanjakeinussa.
KATOLLA NAUTITTUJEN virvokkeiden jälkeen siirryimme kohti Rautatientoria ja Grand Central -hotellia.
Huhtikuussa avattu Scandic Grand Central on tällä hetkellä Helsingin puhutuin hotelli. Eliel Saarisen vuonna 1909 suunnittelemaan arvorakennukseen rakennettu hotelli on täynnä vangitsevia yksityiskohtia ja klassista ylellisyyttä.
Grand Centralin suojaisa terassi sijaitsee hotellin sisäpihalla ja se on todellinen rauhoittuminen keidas vilkkaan rautatie- ja bussiliikenteen keskellä. Tänne ei kuulu liikenteen melu, eikä mahdollinen sadekaan haittaa, sillä puolet terassista on katettu kuin Pariisissa ikään.
Istahdimme ulkoterassin puolelle ja nautimme keittiöpäällikkö Ali Suvialan meille valmistaman Grand Charcuterie -lajitelman ja Codorníu Cavaa sekä perinteisenä että roséversiona.
Vajaa kolmetuntinen terassihyppely meni kuin siivillä. Mukaan mahtui kolme täysin toisistaan poikkeavaa terassia, joissa kaikissa oli oma viehätyksensä. Grand Central oli näistä minulle ensimmäinen kokemus, mutta ei takuulla viimeinen. Se on todellinen helmi piilossa liikenteen melulta, hälinältä ja uteliailta katseilta – ainakin vielä ennen kuin kaikki muutkin sen löytävät.
Argentiina tunnetaan intohimoisesta tangosta, lihaisasta ruokakulttuurista ja täyteläisestä Malbec-viinirypäleestä. Tämä toisiaan täydentävä kolmikko tarjoaa Silja Linen Helsingin-laivoilla hurmaavia hetkiä kaikille aisteille.
Argentiina on kapean kolmion muotoinen maa Etelä-Amerikan
eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Se on suuri maa, jonka leveimmällä kohtaa
on mittää 1 580 kilometriä ja pisimmällä peräti 3 694 kilometriä.
itse asiassa Argentiina on Etelä-Amerikan toiseksi suurin
valtio ja kaikista maailman maista se on kahdeksanneksi suurin. Pinta-alaltaan
Argentiina on 8,2 kertaa Suomen kokoinen.
Jos Argentiinan haluaa selittää yhdellä sanalla, ainoa oikea sana on tango, sillä siihen sisältyy kaikki; historia, nykyhetki ja koko elämä.
Show kertoo tarinan
Let’s Tango on Silja Serenadella ja Silja Symphonylla syys-marraskuussa nähtävä Marcos Ayala Tango Companyn show. Marcos Ayala yhdistelee klassista ja modernia tangoa sekä nykyaikaisia tanssitekniikoita.
Menomatkalla Helsingistä Tukholmaan esitys sukeltaa valon ja
pimeyden maailmaan tangon keinoin. Show on elämyksellinen, intohimoinen ja
paikoin myös akrobaattinen liioiteltuine käännöksineen ja askelsarjoineen.
Paluumatkan show palauttaa katsojat tangon syntyhistoriaan
ja rosoiseen Buenos Airesiin.
Buenos Airesista kotoisin oleva Marcos Ayola kertoo
saaneensa innoituksensa tanssiin Tango Nuevo -musiikkilajin kehittäjän Astor
Piazzolan kautta. Piazzolan oivallus oli yhdistää tango jatsiin ja
taidemusiikkiin.
– Isäni toivoi minusta koripalloilijaa, koska olin pitkä
mies, mutta ryhdyinkin harrastamaan kansantanssia noin 12–13-vuotiaana. Sitten
kuvioihin tuli Piazzola, joka sytytti rakkauteni tangoon syttyi, Ayala kertoo.
Mutta tangoon ei syöksytä noin vaan, varsinkaan varhaisessa
teini-iässä. Ayala kertoo odottaneensa 17 vuoden ikään, ennen kuin tunsi
olevansa kypsä.
– Koska tango on niin tunteellinen ja seksikäskin tanssi,
nuori poika ei millään pysty sitä tulkitsemaan, hän sanoo.
Silja Linen showt ovat modernia estradiviihdettä. Niissä on
tangon perustaa, mutta samalla niihin on lisätty uusia elementtejä. Kyseessä on
show- eli fantasiatango, eikä sitä näe perinteisissä tanssipaikoissa. Marcos
Ayalan kädenjälki näkyy ennen kaikkea näyttävissä yksityiskohdissa.
– Missioni on näyttää, että tango ei todellakaan ole tylsää,
mies huudahtaa.
Kaikki tanssiryhmän jäsenet ovat nuoria tanssin
ammattilaisia. Mukana on seitsemän paria, joista sattumoisin suurin osa on
tanssinut yhdessä seitsemän vuotta.
– Maaginen luku, hymähtää Ayala.
Normaalisti Ayalan ryhmä kiertää maailmaa neljä kuukautta vuodessa, mutta tänä vuonna kiertueelle tulee mittaa yli puoli vuotta, sillä pelkkä laivakiinnitys kestää kolme kuukautta. Silja Linen jälkeen ryhmä suuntaa joulukuussa Venäjän-kiertueelle.
Ruokakulttuuri perustuu
lihaan ja punaviiniin
Argentiinalaista ruokakulttuuria määrittää etenkin pampalla
kasvatettu pihvikarja, ja naudanlihan kulutus on peräti 74 kiloa henkeä kohti
vuodessa. Se on Uruguayn (86 kg/hlö) jälkeen eniten maailmassa. Lihapainotuksesta
huolimatta moderni argentiinalainen keittiö on saanut paljon vaikutteitä
Italiasta ja Espanjasta.
Argentiinassa päivän pääateria on perinteisesti lounas, ja
illallinen syödään vasta iltayhdeksän jälkeen. Useimmiten pöytään tilataan jaettavaksi
pelkkää lihaa, ja kukin ruokailija tilaa haluamansa lisukkeet erikseen.
Silja Linella Argentiina-teema näkyy hienostuneesti musiikin rytmissä sekä makuina lautasella ja lasissa. Mitään turhia lippusiimoja tai sinivalkoraitaisia pelipaitoja ei ole, ja hyvä niin. Taidokas showtanssi ja herkullinen ruoka luovat tunnelman.
Malbec uudisti
viinintuotannon
Lähes 170 vuotta sitten, huhtikuussa 1853 Argentiinan
silloinen päämies Justo José de Urquiza halusi
uudistaa maansa viinintuotannon. Viinitarhoille alettiin istuttaa uusia
rypälelajikkeita, joista osa menestyi ja osa ei. Menestyjien joukosta erottui
Ranskan Bordeaux’sta vuonna 1868 tuotu Malbec, joka tuottaa isoja ohutkuorisia
rypäleitä ja tarvitsee kypsyäkseen paljon valoa ja lämpöä.
Mutta Malbec on haastava viljeltävä. Se on erittäin
hallanarka ja kosteissa olosuhteissa herkkä homeelle. Vaikka Malbecia
viljellään jonkin verran lähes kaikkilla maailman viinialueilla, Argentiinan Mendozan
ilmasto ja maaperä ovat osoittautuneet rypäleelle kaikken suotuisimmiksi.
Puolentoista vuosisadan aikana Malbecista on kasvanut Argentiinan nimikkorypäle
ja lähes synonyymi argentiinalaiselle viinille. Tätä nykyä Argentiina on
maailman viidenneksi suurin viinintuottajamaa, ja kaksi kolmasosaa
argentiinalaisista viineistä tuotetaan Mendozassa.
Malbec tuottaa syvän sinipunaista viiniä, jonka tuoksussa
voi havaita mustaherukkaa, karhunvatukkaa, minttua, kirsikkaa, luumua, kahvia,
suklaata ja nahkaa. Kun Malbecin annetaan kypsyä tammitynnyreissä, se imee
puusta vaniljaisia ja mausteisia aromeja.
Ruokapöydässä täyteläiset Malbec-viinit sopivat vahvojen liha- ja riistaruokien sekä voimakkaiden juustojen rinnalle. Grillatun lihan ja mausteisen Malbecin yhdistelmä on taivaallinen.
Kansainvälistä
viihdettä
Marcos Ayala Tango Companyn jälkeen joulukuussa
Helsinki-Tukholma-linjan Starlight-yökerhot valtaa The Great Gatsby Cruise
-show, jossa 1920-luvun glamour tuodaan 2020-luvulle musiikin, valosuunnittelun
ja tanssin keinoin.
Helsingin-reitillä viihde on kansainvälistä, samoin matkustajakunta.
Turun-laivoilla matkustajat ovat enimmäkseen suomalaisia, joka näkyy myös
artistikiinnityksissä.
Yhden risteilyn aikana Serenadella ja Symphonylla saattaa
olla jopa 60 eri kansallisuutta. Siksi viihdeohjelmisto valitaan niin, että se
sopii yhtä lailla pohjoiseurooppalaiseen kuin aasialaiseenkin makuun. Aasialaisten
osuus Itämeren risteilymatkustajista kasvaa kaiken aikaa, ja esimerkiksi
eteläkorealaiset ovat jo hyvin merkittävä matkustajaryhmä.
Helsingistä lähtevillä laivoilla showtuotannot vaihtuvat
noin kolmen kuukauden välein. Esitykset ja ryhmät tilataan useimmiten suurilta
kansainvälisiltä ohjelmatoimistoilta, jolloin saadaan monipuolisempaa ohjelmistoa
ja pitkiin tuotantoihin sopeutuvia ryhmiä.
Uuden tuotannon valmistelu saattaa kestää jopa kaksi vuotta.
Käytännössä valmistelu ja harjoittelu sisältää neljä erilaista keskiyön
show-esitystä, sillä laivoja on kaksi ja molempiin tehdään erilaiset showt
meno- ja paluumatkoille. Lisäksi valmisteluun kuuluu paljon logistisia ja
markkinoinnillisia yksityiskohtia.
Showt räätälöidään mittatilauksena erikseen sekä Serenadelle että Symphonylle. Estradin muoto ja koko määrittävät koreografiaa ja lisäksi laivoilla voi olla hyvinkin tarkkoja toiveita esimerkiksi kappaleiden pituuksista ja lukumäärästä, toisinaan jopa yksittäisen artistin esiintymisasun helman pituudesta. Tällä hetkellä nousevana trendinä on showryhmän ja laivan matkustajien välille syntyvä vuorovaikutus. Hyvänä esimerkkinä Marcos Ayalan ryhmä antaa iltapäivisin tassiopetusta matkustajille, jolloin kokonaisuudesta muodostuu entistä vaikuttavampi elämys.
Tänä vuonna yksi
suurimmista olutmaailmaa kuohuttavista puheenaiheista on ollut vuodesta 1845
perheomisteisena pysyneen lontoolaisen Fuller’sin myynti japanilaiselle
Asahille. Aluksi kauppaa vastustettiin rajusti, mutta pölyn laskeuduttua
karkeimmat soraäänet ovat hiljenneet. Voisiko sittenkin olla niin, että me
tavalliset kuluttajat selviämme tunteita herättäneestä panimokaupasta voittajina?
FULLER’SIN HISTORIAN voidaan katsoa alkaneen vuonna 1816,
jolloin Thames-joen rannalle avattiin panimo nimeltä The Griffin Brewery. Sen
perustivat veljekset Douglas ja Henry Thompson, jotka kuitenkin
ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja tarvitsivat varakasta sijoittajaa
pelastamaan yrityksensä konkurssilta.
Tässä kohtaa
mukaan kuvioihin astui muuan John Fuller
ilman päivänkään kokemusta panimoalalta. Hän kuitenkin onnistui nostamaan
yrityksen jaloilleen ja osti lopulta Thompsonit ulos.
Fullerin
kuoltua vuonna 1839 panimon johtoon astui hänen poikansa John Bird Fuller, joka jätti nopeasti merkkinsä Ison-Britannian
kunniakkaaseen oluthistoriaan.
Fuller
nuorempi yhdisti voimansa toisen panimoyrittäjän Henry Smithin ja tämän lankomiehen, panimomestari John Turnerin kanssa. Vuonna 1845
allekirjoitettiin uuden panimoyhtiön perustamisasiakirja.
Yhtiön nimeksi tuli Fuller, Smith & Turner, mutta panimolle nimensä antoi yksin Fuller. Yritys kasvoi tasaisesti ja ennen panimotoimintojen myymistä Asahille se harjoitti oluenpanon lisäksi muun muassa tukkukauppaa sekä operoi tai tai vuokrasi noin 400:aa pubia ja hotellia ympäri Englantia.
FULLER’S PYSYI TIUKASTI omistajasukujensa hallinnassa 173
vuoden ajan, eikä muutoksen merkkejä ollut ilmassa. Kävin viime vuodenvaihteessa
Lontoossa haastattelemassa pääpanimomestari Georgina Youngia, jonka kanssa istuimme pubissa alun kolmatta tuntia
ja keskustelimme pitkään muun muassa yrityksen arvoista.
Young
kertoi, että Fuller’sin keskeisimpiä arvoja ovat perhe ja työyhteisön
kannustaminen.
– Being part
of the family, Young totesi ja viittasi tällä ilmauksellaan kahteen asiaan;
Fuller’sin omistajien ja työntekijöiden väliseen hyvään suhteeseen sekä panimon
uskolliseen asiakaskuntaan
Keskustelussamme
mikään ei viitannut siihen, että alle kuukauden kuluttua tuosta hetkestä
räjähtäisi uutispommi.
Siksi ydinliiketoimintojen
myynti japanilaiselle panimojätille tuli niin minulle kuin kaikille muillekin Fuller’sin
ystäville kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syvä epäusko, hämmästys, järkytys
ja huoli olivat kollektiivisia tunnetiloja, ymmärrettävästi.
Jonkinasteinen järkytys panimon myynti oli varmaankin myös Georgina Youngille, joka hyvän ystävänsä houkuttelemana päätti jättää Fuller’sin ja muuttaa synnyinkaupunkiinsa Bristoliin, jossa hän työskentelee tätä nykyä Bath Alesin uuden huippumodernin panimon johdossa.
KOLMEN VIIME VUODEN aikana Asahi Group on käynyt tiuhaan
panimo-ostoksilla Euroopassa. Vuonna 2016 yhtiön omistukseen siirtyi tukku
tunnettuja tuotemerkkejä kuten Grolsch, Peroni ja Meantime. Seuraavana vuonna
Asahin ostolistalla olivat Pilsner Urquell, Velkopovický Kozel, Tyskie, Lech,
Drehel ja Ursus sekä iso liuta paikallisia merkkejä Itä-Euroopasta.
Kun
huomioidaan yleinen vilkkaus panimomarkkinoilla ja olutjättien mielenkiinto
nousevia pienpanimoita kohtaan, Fuller’sin myynnin ei luulisi tulleen yllätyksenä.
Mutta se tuli, ja ensireaktio oli sen mukainen.
Vahvimmat tunteenpurkaukset
tulivat odotetusti lähes 200 000 jäsenen Campaign for Real Ale (CAMRA)
-kuluttajajärjestöltä, joka ilmaisi järkyttyneensä Fuller’sin panimotoimintojen
myynnistä ja kannusti jäsenistöään vastatoimiin.
– Meidät on petetty. Uskoimme, että Fuller’sin omistajasuvut olisivat sitoutuneet oluenpanon jatkamiseen Lontoossa ainakin seuraavat 200 vuotta, kirjoitti Camran Lontoon-osaston puheenjohtaja John Cryne jäsenille osoitetussa sähköpostissaan.
ULKOMAILLA UUTINEN otettiin vastaan yhtä suurella tyrmistyksellä
kuin Britanniassa. Etenkin edulliselta kuulostava 250 miljoonan punnan (286
milj. €) myyntihinta herätti kummastusta. Monissa keskusteluissa nousi esiin
Ballast Pointin myynti vuonna 2015 miljardin dollarin hintaan Constellation
Brands -yhtiölle. Voiko siis vaivaiset 20 vuotta toiminut uuden aallon
pienpanimo olla yli kolme kertaa arvokkaampi kuin lähes 10 kertaa vanhempi
lontoolainen instituutio?
Minä ainakin
olisin maksanut Fuller’sista enemmän, jos taskussa olisi ollut miljardi tai
pari ylimääräistä.
Pitää
kuitenkin muistaa, että oluenpano on pienten katteiden liiketoimintaa ja
tuhansista itsenäisistä pienpanimoista huolimatta globaalit markkinat jaetaan
muutamien suurten toimijoiden kesken. Yksittäinen panimo voi olla kannattava,
mutta ani harvoin se on omistajilleen mikään kultakaivos, paitsi jos se saadaan
myytyä oikeaan aikaan.
Fuller’sin
kohdalla voidaan sanoa, että yrityksen kannattavin osa löytyy sen
ydintoimintojen ulkopuolelta, pubeista ja hotelleista, joissa operatiivisen
toiminnan lisäksi rakennuskannan arvo kasvaa koko ajan.
Kun vielä suurin osa Fuller’sin kiinteistöomistuksista sijaitsee Lontoossa, yhtälö näyttää selvältä: Tulevaisuus on palveluissa, elämysten tuottamisessa ja kiinteistöbisneksessä. Asiakkaille panimotoimintojen myynti näkyy parhaassa tapauksessa entistä parempina palveluina ja viihtyisämpinä pubikokemuksina. Kaupasta saatavasta neljännesmiljardin punnan potista riittää varmasti investoitavaa pubien ja hotellien fasiliteetteihin.
FULLER’SIN OLUIDEN tulevaisuudesta ja varsinkaan
laadusta en olisi huolissaan. Uskon, että Fuller’s ja sen mukana tuleva Dark
Star saavat jatkossakin päättää itsenäisesti omasta tuotannostaan ja
standardeistaan. Arvostettujen brändien ja perinteiden kunnioittaminen on myös
Asahin etujen mukaista ja oleellinen osa japanilaista perimää.
Tämän
minulle vahvisti Fuller’sin Brewing Manager Guy Stewart, jota kävin tapaamassa Lontoossa heinäkuussa.
– Me jatkamme oluen valmistusta aivan kuin tähänkin asti. Asahi on hyvä isäntä, joka arvostaa Fuller’sin taitotietoa ja perinteitä. Asahi osti meidät nimenomaan siksi, että olemme omalla sarallamme parempia kuin kukaan muu.
NÄYTTÄÄKIN TODENNÄKÖISELTÄ, että Asahi-kaupassa kaikki
osapuolet voittavat, myös kuluttajat.
Fuller’s ja
varsinkin Dark Star voittavat kaupassa parempina vientinäkyminä. Vaikka
Fuller’s tunnetaan maailmalla jo melko laajasti, Asahin verkostot ja pääomat
tarjoavat sille aivan eri kokoluokan myynti- ja markkinointikoneiston kuin
toiminta itsenäisenä perheomisteisena oluenvalmistajana.
Samalla
Asahi saa omille tuotteilleen jalansijaa brittimarkkinoilta, mutta yhtä lailla
brittikuluttajat hyötyvät Asahin laajasta portfoliosta.
Itse
asiassa, viime kädessä kaikkein suurin voittaja saattaa olla juurikin se tuiki
tavallinen oluenystävä. En yhtään hämmästyisi, jos Asahi päättäisi uida
brittiyleisön liiveihin laskemalla kipurajoille noussutta pintin hintaa ja
samalla investoimalla voimakkaasti esimerkiksi panimon laitekantaan.
Samoilla
linjoilla oli myös kesällä Helsingissä vieraillut kuuluisa brittiläinen
olutkirjoittaja Tim Webb, jonka
kanssa minulla oli ilo jutella Suomen Paras Olut -kilpailun tuomaristossa.
– Katsotaan
nyt vaikka Urquellia, joka on nyt kaikin tavoin paljon paremmassa kunnossa kuin
ennen myymistään Asahille. Fuller’sille käy aivan samalla tavalla Asahin
siipien suojassa, mies pohdiskeli.
Sitä paitsi
Fuller’sin kyltit eivät ole katoamassa Lontoon katukuvasta minnekään. Pubit ja
hotellit jatkavat toimintaansa niin kuin tähänkin asti, mutta jatkossa ne
ostavat oluensa pääosin Asahilta.
Sen verran vaikutusta voi olla, että joissain pubeissa Frontier-hana saanee viereensä Asahi Super Dryn, Peronin tai Pilsner Urquellin, mene ja tiedä. Oluenystävänä en näe tässä isoja uhkia.
LÄHIHISTORIA ON todistanut, että panimo voi säilyttää laatunsa ja identiteettinsä omistajanvaihdoksesta huolimatta. Käsi pystyyn, joka uskoo huomanneensa panimoiden laatukriteerien laskeneen Pilsner Urquellin, Lagunitaksen tai Ballast Pointin tapauksissa?
Firestone
Walkerin Adrian Walker totesi minulle,
että iso kasvoton isäntä ei ole automaattisesti mikään paholainen, joka pyrkii
tuhoamaan tieltään kaiken elollisen. Päinvastoin, usein kyseessä on strateginen
kumppanuus, joka hyödyttää molempia osapuolia. Näin uskon käyvän myös
Fuller’sin ja Asahin kohdalla.
Edelleenkin tulen aina Lontoossa käydessäni suosimaan Fuller’sin pubeja ja olutmerkkejä sekä karttamaan Greene Kingin vastaavia, aivan kuten tähänkin asti.
Tallinna panostaa vastuulliseen lähimatkailuun. Matkailun megatrendeihin kuuluu lähimatkailun kasvu. Samalla kun trenditietoinen matkailija pyrkii omilla valinnoillaan tukemaan paikallisia elinkeinoja ja yrittäjyyttä, hän haluaa myös vähentää matkailun aiheuttamaa ympäristörasitusta.
Tallinna on houkutteleva lähimatkakohde suomalaisille.
Laivamatka lahden yli taittuu muodollisuuksineen alle kolmessa tunnissa ja
Viroon liikennöivät laivayhtiöt panostavat aidosti päästöjen vähentämiseen sekä
kannustavat myös asiakkaitaan vastuullisiin tekoihin.
Vuonna 2018 Helsinki–Tallinna-reitillä matkusti kaiken
kaikkiaan 8,8 miljoonaa matkustajaa, ja yöpymisen Tallinnassa sisältäneitä
matkoja tehtiin noin miljoona. Tilastoista kuitenkin selviää, että sekä
suomalaisten matkailijoiden että heidän yöpymistensä määrä Tallinnassa on laskenut
selvästi huippuvuodesta 2016.
Sekä Visit Estonia että Visit Tallinn ovat kääntäneet katseensa takaisin suurimmalle markkina-alueelleen eli Suomeen.
Laivayhtiöt vastuullisen matkailun etulinjassa
Merenkulkualan keskeisimpänä tavoitteena on jo vuosia ollut
merenkulun päästöjen vähentäminen ja koko alan kehittäminen entistä
ympäristöystävällisempään suuntaan. Tämä näkyy korostetusti Itämeren
matkustajaliikenteessä, missä kaikki kolme Tallinnaan liikennöivää yhtiötä ovat
ottaneet vastuullisen merenkulun osaksi strategiaansa.
Teknisinä innovaatioina ovat muiden muassa nesteyteyn
maakaasun eli LNG:n käyttö, koneiden tuottaman hukkalämmön kierrätys
hyötykäyttöön sekä polttoaineen kulutusta vähentävä potkuriteknologia ja
roottoripurjeet.
Matkustajille näkyviä käytännön tekoja, jotka kannustavat
vastuullisuuteen ovat esimerkiksi MSC-sertifioidut kalat ja äyriäiset. Jokainen
varustamo pyrkii myös kaikin tavoin ruokahävikin minimoimiseen, mistä ehkä
näkyvin muoto on noutopöydän annospalojen pienentäminen.
Lisäksi varustamot tukevat Itämeren suojelutyötä huomattavilla summilla vuosittain.
Keskikaupungin ulkopuolelle
Tallinna tarjoaa jatkuvasti uutta koettavaa rutinoituneellekin matkailijalle. Tällä hetkellä pinnalla ovat boheemi Kalamaja kahviloineen ja pienine myymälöineen, jatkuvasti uusiutuva Telliskiven luova keskus sekä kehittyvä Noblessnerin alue.
Kalamajan historia ulottuu keskiajalle, jolloin siellä asui
kalastajia, satamalaivureita ja luotseja. Se on siis yksi Tallinnan vanhimpia
asuinalueita. Sittemmin Kalamajasta kasvoi kehittyvä teollisuusalue, mutta
toisen maailmansodan jälkeen se pääsi neuvostoikeen alla pahoin rapistumaan.
Kalamajan potentiaali löydettiin uudestaan 2000-luvun
ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, ja viimeisen 10 vuoden aikana alue on
noussut uuteen kukoistukseen.
Yksi suosikkejani Kalamajan alueelta ovat Balti Jaam Turg eli rautatieaseman tori. Etenkin kauppahallin marja- ja vihannestori ovat vertaansa vailla, ja hallin toisen kerroksen panimoravintolan Humalakodan terassilta avautuu seesteinen näkymä kohti vanhaakaupunkia.
Kivenheiton päässä Asemantorilta sijaitsee Telliskiven luova keskus täynnä katutaidetta ja ajanviettomahdollisuuksia. Entisessä tehdaskiinteistössä on kiinnostavien ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi käsityö- ja designmyymälöitä, konserttipaikkoja ja jopa oma radioasema.
Telliskiven uusi vetonaula on kesän aikana avautuva Fotografiska-museo ja julkkiskokki Peeter Pihelin luotsaama ravintola kattoterasseineen.
Noblessnerissa kotiaan pitävä Põhjalan uusi panimo on jokaisen Tallinnan-matkaajan koettava ainakin kerran. Laadullisesti Põhjala kuuluu eurooppalaisten pienpanimoiden terävimpään kärkeen, ja etenkin heidän tynnyrikypsytetyt pullotteet ovat oluiden kaviaaria. Alakerran myymälästä kannattaa ostaa muutama vahasinetillä varmennettu pullo mukaan, siellä ne ovat halvempia kuin missään muualla.
Noblessnerin satama-alueesta on kehittymässä arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen kulttuuri- ja asuinalue. Huomio kiinnittyy välittömästi alueen punaisiin katulamppuihin, jotka muistuttavat muotokieleltään sataman nostureita. Nobblessnerissa on jotain samaa kuin sen vastarannalla Helsingin Kaapelitehtaan ympäristössä.
Kaupungin vihreät
keitaat
Kadriorgin vehreä kaupunginosa huviloineen, suihkulähteineen, lampineen ja palatseineen on useimmille Tallinnan-kävijöille jo tuttu kohde, mutta silti se tarjoaa kerta toisensa jälkeen myös jotain uutta. Kesäisin kannattaa pakata piknik-kori täyteen herkkuja ja lähteä teemakierrokselle puistoon.
Miten olisi vaikka pienten
puutarhojen Kadriorg tai veistosten
Kadriorg?
Vähemmän tunnettu mutta yhtä vaikuttava puisto löytyy Piritasta Tv-tornin kupeesta. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha käsittää kaiken kaikkiaan 8 500 kasvilajia, joista 6 500 on avoimessa puistossa. Myös tänne on mahdollista tulla vaikka päiväretkelle eväskorin ja viinipullon kanssa.
Sisällä kasvihuoneissa noin 2 000 kasvin ympäröimä polku on
elämysmatka tropiikkiin ja aavikoille. Elämystä vahvistaa huoneissa elävät
trooppiset linnut ja ainakin yksi punakorvakilpikonna.
Kasvitieteellinen puutarha on koko perheen vierailukohde, jonne kannattaa pyytää suomenkielinen audio-opas. Siitä selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia eri kasvilajeista, kuten se, että Virossa kasvaa kaiken kaikkiaan 166 eri voikukkalajia.
Tallinnasta itään ja
etelään
Vaikka Tallinna pysyy kärkikohteena, yhä suurempi osa Viron-matkoista suuntautuu itään ja etelään. Itä-Viron nähtävyydet sekä Etelän kaupunkikohteet kuten Tartto ja Viljandi nostavat profiiliaan etenkin automatkailijoiden keskuudessa. Heinäkuussa Tammenheimon Matkassa -blogi tarjoaa kesäisiä reittivinkkejä Itä-Viron pohjoisrannikolta Tarton kautta Viljandiin. Kannattaa pysyä kanavalla.
Kiinan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hainan on Kiinan suurin trooppinen saari, joka houkuttelee matkailijoita upeilla rannoillaan, miellyttävällä ilmastollaan ja lomanviettomahdollisuuksillaan. Suomalaiset matkailijat ovat päässeet Hainaniin viisumivapaasti tämän vuoden toukokuusta lähtien.
Hainanin saaren matkailun kehittäminen nousi Kiinan kansalliseen strategiaan vuonna 2009. Alle kymmenessä vuodessa Hainanista on kehittynyt merkittävä matkailukohde niin kotimaisille kuin ulkomaisille matkailijoille.
MONIPUOLISET MAHDOLLISUUDET. Panostukset Hainanin saaren kehittämiseksi jatkuvat. Huhtikuussa Hainanille myönnettiin kansallinen tuki, jonka avulla Hainanista kehitetään vapaakaupan pilottialue Kiinassa. Yhdeksi kärkihankkeeksi nostettiin Kiinan vapaakauppasatamien perustaminen Hainaniin, mikä on merkittävää myös saaren matkailun ja erityisesti risteilymatkailun kehittämisen kannalta.
Trooppisen Hainanin matkailutarjonta on jo tällä hetkellä monipuolinen ja kansainvälisesti arvioiden jopa ainutlaatuinen. Hainan kehittää aktiivisesti tarjontaansa monilla eri matkailun osa-alueilla kuten terveys ja hyvinvointi, meri, kulttuuri ja urheilu, maaseutu- ja kokousmatkailu, ekologinen metsämatkailu sekä korkean teknologian matkailu.
Saarella on muun muassa 73 golfkenttää, kansainvälinen lääketieteellisen matkailun pilottialue ja avaruusmatkailukeskus. Hainan on myös ylellinen häämatkakohde.
ARJEN YLÄPUOLELLE. Suomalaiset voivat matkustaa Hainaniin esimerkiksi Lontoon tai Hong Kongin kautta. Lentomatka Hong Kongista Hainaniin kestää noin tunnin. Tietyin ehdoin matkaan ei tarvita edes viisumia.
– Enimmillään 30 vuorokautta kestävän matkan voi tehdä ilman viisumia, mikäli rekisteröityy jonkun Hainanissa toimivan matkatoimiston kautta , kertoo Hainanin matkailukomitean johtaja Sun Ying.
– Pyrimme kehittämään matkailuinfrastruktuuriamme siten, että se palvelee entistäkin paremmin myös kaikkein vaativimpia kansainvälisiä matkailijoita, Sun kertoo.
Kaiken kaikkiaan Hainanissa operoi tällä hetkellä 61 hotelliketjua, joilla on 157 vähintään neljän tähden hotellia.Tunnetuimmat matkailukohteet Hainanilla ovat Sanya Bay, Sanyan Yalong Bay, Haitang Bay, Shimei Bay, Bo’ao Bay, Moon Bay ja Haikou Bay.
MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA. Saaren lukuisat kohteet tarjoavat mahdollisuuden tutustua villiin luontoon ja mystisiin sademetsiin monin eri tavoin. Tiheän metsän keskellä matkailija voi yöpyä esimerkiksi puihin rakennetuissa majoissa. Joissain kohteissa sademetsien siimekseen on rakennettu jopa leirintäalueita, joihin pääsee ajamaan matkailuautolla.
Sademetsien vastapainona Hainanissa pääsee kokemaan runsain määrin myös merellesiä aktiviteetteja kuten sukellusretkiä, purjehdusta, varjoliitoa ja surfausta. Tai miksipä et tutustuisi meren elämään ikkunoin varustetusta sukellusveneestä käsin?
Jälleen uuden näkökulman saaren rikkaaseen luontoon saat lintuperspektiivistä. Eri yritykset järjestävät sekä kuumailmapallo-, helikopteri- ja vesitasolennätyksiä Hainanin yllä.
– Vaikka Hainan on kiinalaisten keskuudessa suosituin lomakohde, se ei kuulu ainoastaan Kiinalle vaan koko maailmalle, tiivistää matkailukomitean johtaja Sun Ying.
FAKTAA
Kaikista Kiinan maakunnista Hainanilla on vähiten maapinta-alaa mutta eniten merta, peräti 2,2 milj. km².
45 golfkeskusta ja 74 kenttää
Saaren ympäri kiertävä suurnipeusjuna
Maailman suurin verovapaa ostoskeskus
Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.
MUISTAAKSENI kuulinnoin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.
Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?
Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.
MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.
Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.
Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.
Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.
Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.
Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.
Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?
Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.
Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.
KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.
Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).
Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.
VUODEN 1952 olympialaisiin valmistuneesta Helsinki-Vantaan lentoasemasta on 65 vuodessa kasvanut yli 17 miljoonan matkustajan kansainvälinen solmukohta Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen.
Matkustajamäärän uskotaan edelleen kasvavan siten, että 20 miljoonan raja ylittyy viimeistään vuonna 2020 ja 25 miljoonan 2025. Vuonna 2035 Helsinki-Vantaalta kulkee jo arviolta 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.
Lentoasemalla on parhaillaan käynnissä 900 miljoonan euron laajennusohjelma, jolla varaudutaan lentoliikenteen kasvuun sekä parannetaan matkustuskokemusta.
Punaisena lankana laajennusohjelmassa on lentoasemien liiketoiminnoista vastaavan Finavian asiakaslupaus: Sujuvasti matkalle – For smooth travelling.
LAAJENNUSOHJELMA ei juurikaan vaikuta lentoaseman toimintoihin, mitä nyt muutamista suojalevyistä ja ulkona hääräävästä rakennuskoneiden armadasta on ehkä kosmeettista haittaa.
Asiakaslähtöisyyden lisäksi huomiota on kiinnitetty tehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmiin sekä budjetissa ja aikataulussa pysymiseen.
Toimintaympäristönä lentoasema on sellainen, että aikataulussa pysyminen ja budjetin pitävyys ovat kuin köyden kaksi päätä – toista ei ole ilman toista.
Kolme vuotta sitten lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksiin saatiin lisää lisää tiloja ja henkilökuntaa, ja hyvä niin. Mikäli Finnairilla lennettäessä turvatarkastuksessa on jonoa, saattaa sen hyvinkin päästä ohittamaan kongressikerrokseen avattujen tarkastuspisteiden kautta. Itse käytän tätä reittiä aina kun mahdollista.
Viime vuonna valmistuneista kohteista asiakkaille näkyvin uudistus oli uuden non-Schengen-alueen bussiporttiterminaalin avautuminen. Lisäksi vaihtoliikenteestä tuli entistä sujuvampaa matkatavaralogistiikan parannusten myötä.
Ensi vuonna luvassa on lisäkapasiteettia rajatarkastuksiin ja vuonna 2019 valmistuu kakkosterminaalin keskusalue Plaza, joka tarjoaa myymälä- ja ravintolakeskittymän sekä yhdistää non-Schengen-alueen itä-, länsi- ja eteläsiivet.
Uuden länsisiiven avajaisia päästään viettämään 2020.
TÄNÄÄN AVATTAVAAN 178 metriä pitkään eteläsiipeen on rakennettu kolme uutta laajarunkokoneille tarkoitettua ajettavaa matkustajasiltaa. Jokaisen sillan paino on massiiviset 25 tonnia, ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.
Ajettavat sillat ovat ensimmäisiä Suomessa, samoin kuin saapuvia matkustajia palveleva 50-metrinen liukukäytävä.
Eteläsiiven lattiapinta-ala 8365 neliömetriä vastaa 32 tenniskenttää. 4 500 neliömetrin laajuinen lasinen julkisivu antaa runsaasti valoa ja tilan tuntua.
PÄÄSIN TUTUSTUMAAN uuteen länsisiipeen 200 testimatkustajan joukossa. Testimatkustamisen ideana oli varmistaa, että terminaalin kaikki toiminnot sujuvat suunnitellusti.
Testipäivästä jäi erittäin positiivinen kokonaisvaikutelma, vaikka osa rakennustöistä oli edelleen viimeistelyvaiheessa. Esimerkiksi kännyköiden latauspisteisiin ei tullut virtaa ja useita pistorasioita oli vielä asentamatta.
Erityiskiitoksen ansaitsee länsisiiven skandinaavinen sisustus, josta löytyy myös japanilaista twistiä. Laskutasoissa ja penkeissä on käytetty runsaasti vaaleaa puuta, tiskien ja kalusteiden linjat olivat modernin pelkistettyjä.
Puun käyttö ei rajoitu yksinomaan kalusteisiin, sillä myös seinäverhoilussa on käytetty kotimaista puuviilua. Matkustajille runsas puun määrä assosioituu kokemukseen suomalaisesta luonnosta.
Odotustiloissa on useita harkittuja yksityiskohtia suomalaisen designin kärkinimiltä. Tunnistettavia suunnittelijoita ovat ainakin Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Yrjö Kukkapuro ja Tuukka Halonen.
Japanilainen lisä tulee etenkin nahkaisten sohvaistuinten muotokielestä ja värimaailmasta, joka tuo välittömästi mieleen muotisuunnittelija Issey Miyaken. Uskon, että tämä tekee suuren vaikutuksen etenkin Fukuokan-, Osakan-, Nagoyan- ja Tokion-lentojen matkustajiin.
Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.
KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.
Toisin kävi.
Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”
TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.
Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.
Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.
TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.
Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.
Miksi sitten kävi niin kuin kävi?
Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.
Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.
Nyt mentiin metsään että rytisi!
OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.
Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.
Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.
Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.
Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.
Croatia Airlines on tuorein tulokas Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Yhtiön Zagrebin-reitti alkoi 21. toukokuuta ja se lisää entisestään liikennöintiä suomalaisten suosimaan Kroatiaan.
VIIME VUONNA Kroatian-reittien matkustajamäärä kasvoi 24 prosenttia. Ennen Zagrebin-reitin avaamista Helsinki-Vantaalta on lennetty Duprovnikiin, Pulaan ja Splitiin.
Helsinki-Vantaan ja Kroatian välisillä reiteillä kasvuprosentit ovat varsin upeaa luettavaa. Vielä vuonna 2010 Kroatiaan matkustaneita oli vain 33 000, kun viime vuonna maahan matkusti Helsingistä huimat 150 000 matkustajaa. Pelkästään vuoteen 2015 verrattuna matkustajamäärä kasvoi 24 prosentilla.
Croatia Airlines lentää Helsingin ja Zagrebin välillä kolme kertaa viikossa, tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Helsinki on kroatialaisyhtiön 39. kohde.
UUSI LENTOYHTIÖ otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan juhlavasti perinteisellä vesitervehdyksellä. Reitin avausta oli juhlistamassa Finavian ja Helsinki-Vantaan johtajiston lisäksi Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko, Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić ja Zagrebin kaupungin ja matkailutoimiston edustajia.
Toimitusjohtaja Kučko piti lehdistötilaisuudessa puheensa selvällä suomen kielellä saaden yleisöltä ansaitut ablodit.
– Yhdistämme Suomen ja Kroatian pääkaupungit nyt ensimmäistä kertaa suoralla lentoreitillä. Uskon, että suomalaisten lisäksi myös kroatialaiset matkustajat löytävät reitin ja pääsevät tutustumaan Helsingin ja koko Suomen nähtävyyksiin ja kulttuuriin.
– Helsingin lisäksi Croatia Airlines on vastikään lanseerannut kolme muutakin suoraa reittiä Zagrebista; Tukholman, Oslon ja Bukarestin. Se vahvistaa asemaamme Kaakkois-Euroopan markkinajohtajana.
REITTI HELSINGIN ja Zagrebin välillä on avoinna kesäkauden ajan 15. lokakuuta asti. Zagrebin lisäksi Helsinki-Vantaalta avataan vuonna 2017 uusia reittejä Kaakkois-Eurooppaan Kosovon Pristinaan, Bulgarian Varnaan sekä Romanian Bukarestiin.
– Kaakkois-Eurooppa ylipäätään on nyt selvästi kohonnut alueena Helsinki-Vantaan lentokohteiden listoilla merkittävämpään rooliin. Se kertoo kysynnän lisääntymisestä ja myös myyntityön onnistumisesta, sanoo lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari.
– Tänä vuonna Helsinki-Vantaan matkustajamäärän odotetaan ylittävän 18 miljoonaa. Kreikka vetää edelleen huimasti matkustajia, mutta nousijana Kroatia on omaa luokkaansa.
SILJA LINE täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlan kunniaksi laivojen Tavolata-ravintoloihin on suunniteltu menneiden vuosikymmenten suosikkiannoksista inspiraationsa saanut neljän ruokalajin juhlamenu. Ateriakokonaisuuden täydentää suomalaisomisteisen Château Carsinin viinit.
Juhlamenun luomiseen ovat osallistuneet kaikkien neljän Silja Linen laivan keittiöpäälliköt ja hankkeen koordinaattorina on toiminut Tallink Siljan ravintolatoimen johtaja Matti Jämsen. Menu on tarjolla vuoden 2017 loppuun asti ja sen hinta viineineen on 87 €.
Silja Line 60 -juhlamenun suositusviinit tulevat yhtä lukuun ottamatta Bordeaux’sta Juha Berglundin perhetilalta. Château Carsinin valkoviinit ovat tyypillisesti kuivia ja raikkaan hedelmäisiä, punaviinit tasapainoisia, runsaita ja intensiivisiä. Jalohomeisista Semillon-rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini Liuqoreaux on runsaan hunajainen sekä aprikoosinen – ja vuosikerrasta toiseen oma suosikkini.
NELJÄN RUOKALAJIN menu voi äkkiseltään tuntua oudolta, mutta siihen päädyttiin syystä että Itämerellä Silja Linen brändin alla seilaa neljä laivaa. Näin ollen jokaisen keittiöpäällikön käden jälki pääsee menussa esiin.
– Menun kautta pääsin touteuttamaan myös toisen unelmani eli yhdistämään tähän juhlakokonaisuuteen suomalaiset viinit, kertoo hanketta koordinoinut Matti Jämsen.
Yksi poikkeus viinivalintoihin oli pakon sanelema, sillä sokeria ja etikkaa sisältävä alkuruoka kaipasi rinnalleen ehdottomasti puolikuivan, raikkaan hedelmäisen rieslingin. Koska ateria koostuu suurelta osin klassikoiksi muodostuneista annoksista, perinteikäs saksalainen Müllheimer Sonnenlay Riesling Zeppelin oli luonteva valinta alkuruoan makupariksi.
CHÂTEAU CARSININ ja Silja Linen yhteistyö on sekin ottanut ensi askeleensa jo 1990-luvun alkupuolella Juha Berglundin saatua viinintuotantonsa käyntiin. Vain pari vuotta aikaisemmin Siljan laivastoon olivat ilmestyneet maailman suurimmat autolautat Silja Serenade ja Silja Symphony.
Itämeren rannoilla puhalsivat uudet tuulet. Neuvostoliitto oli romahtanut omaan mahdottomuuteensa ja Baltian maat itsenäistyivät kukin vuorollaan. Suomessa Esko Ahon hallitus kirjasi ohjelmaansa, että EY-jäsenyys olisi joskus tulevaisuudessa mahdollinen.
Verovapaa matkustajatuonti oli edelleen voimakkaasti säädeltyä; täysi-ikäinen matkustaja sai tuoda ilman tullia vain litran väkeviä ja kaksi litraa viinejä. Tax Free -myymälöihin alkoi ilmestyä asiakasystävällisiä kolmen viinipullon laatikoita.
– Yksi ensimmäisistä Siljan myymälöihin tulleista kantokahvallisista laatikoista tuli meiltä. Tuolloin elettiin vuotta 1992, ja kirjoitimme laatikkoihin tekstin ”Makunautintoja ensimmäisessä polvessa jo vuodesta 1990.”, Juha Berglund muistelee.
Nykyään Château Carsin tunnetaan maailmalla etenkin ranskalaisittain poikkeuksellisesta sauvignon gris -rypäleestä, joka on monin verroin haasteellisempi viljeltävä kuin isoveljensä sauvignon blanc. Berglundin mukaan sauvignon gris on lajikkeena kuin ”huonosti koulutettu kersa, joka tuottaa vain murto-osan siitä viinimäärästä, mitä tavoitellaan normaalisti”.
Sauvignon Gris on rypäleenä kalapääruoan L’Etiquette Grise -valkoviinissä.
MENUN ALOITTAVA Reindeer eli Riimiporoa Sallasta ja marinoituja kasviksia on löytänyt innoittajansa Silja Linen laivastossa vuosina 1981–90 liikennöineen M/S Finlandian keittiöstä, jonka á la carte -listalla tarjottiin riimihirveä.
M/S Baltic Princess -aluksen keittiöpäälliköt Riku Alho ja Harri Salo ovat onnistuneet tuomaan 35 vuoden takaisen annoksen nykypäivään sekä puhtaaseen Lapin luontoon. Päivityksessä tosin hirvi on vaihtunut poroon ja lakka-vinaigretteen.
Väliruokana tarjottava Mushrooms – Kauden sieniä ja rakuunaa on puolestaan M/S Galaxyn Tony Bomanin ja Eddy Brihedin käsialaa. Nimensä mukaisesti annoksen koostumus elää vuodenaikojen rytmissä. Maistamassani annoksessa oli metsäherkkusieniä, luhtasientä ja kuningasosterivinokasta sekä parmesaanivaahtoa ja hillottua punasipulia.
Pääruokavaihtoehtoina valittavissa ovat Kuhaa Walewska tai vasikasta tehty Oskarin leike. Molemmat ovat syntyneet M/S Silja Serenaden Heikki Härmän ja Juha Tammisen yhteistyönä.
Walewska – Kuhaa Walewska, katkarapua ja perunaa kunnioittaa vanhoja klassikkoannoksia, jotka ovat vierailleet ruotsinlaivojen listoilla aika ajoin. Lisukkeena on käytetty Duchesse-perunaa sekä laivaympäristöön niin olennaisena osana kuuluvaa katkarapua. Moderni klassikko viimeistellään juustokastikella, herkkusienillä ja tryffelillä.
Vasikanleike eri muodoissaan on sekin viihtynyt ruokalistalla läpi vuosikymmenten. Laivamatkailuihin kiinteästi kuuluvaa gastronimista historiaa kunnioittaen vasikka tuodaan nyt lautaselle alkuperäisessä muodossaan Oskarin leikkeenä lisukkeinaan parsaa, hummeria ja bearnaisekastiketta.
M/S Silja Symphonyt keittiötiimi Jyrki Tulkki ja Jonas Niklasson ovat loihtineet aterian päätteeksi klassikoiden klassikon 1880-luvun Ranskasta, Stéphanie ja Caroline Tatinin mukaan nimensä saaneen tarte tatinin.
Jyrki Tulkin mukaan jälkiruoan pääraaka-aineena omena on luonnollinen valinta ja se sopii yhtä lailla suomalaiseen kuin ruotsalaiseenkin ruokaperinteeseen. Keskeistä annoksen onnistumisen kannalta on oikea omenalajike, jonka tulee olla sekä hapokas että kiinteä.
Jälkiruokaviini Liuqoreaux 2010 tulee Cadillacin alueelta Bordeaux’sta. Intensiivisen makea, jalohomeisesta Semillon-rypäleestä tehty viini on herkullinen yhdistelmä jälkiruoalle ja mainio lopetus aterialle.
SILJA LINE 60 VUOTTA -JUHLAMENU
Tavolata-ravintoloissa 1.4.–31.12.2017
Hinta 87 € (59 € ilman viinejä)