Peter Tammenheimo – Sivu 2 – Tammenheimon matkassa

Vihreä Tallinna houkuttaa lähimatkalle

Tallinna panostaa vastuulliseen lähimatkailuun. Matkailun megatrendeihin kuuluu lähimatkailun kasvu. Samalla kun trenditietoinen matkailija pyrkii omilla valinnoillaan tukemaan paikallisia elinkeinoja ja yrittäjyyttä, hän haluaa myös vähentää matkailun aiheuttamaa ympäristörasitusta.

Tallinna on houkutteleva lähimatkakohde suomalaisille. Laivamatka lahden yli taittuu muodollisuuksineen alle kolmessa tunnissa ja Viroon liikennöivät laivayhtiöt panostavat aidosti päästöjen vähentämiseen sekä kannustavat myös asiakkaitaan vastuullisiin tekoihin.

Vuonna 2018 Helsinki–Tallinna-reitillä matkusti kaiken kaikkiaan 8,8 miljoonaa matkustajaa, ja yöpymisen Tallinnassa sisältäneitä matkoja tehtiin noin miljoona. Tilastoista kuitenkin selviää, että sekä suomalaisten matkailijoiden että heidän yöpymistensä määrä Tallinnassa on laskenut selvästi huippuvuodesta 2016.

Muutos on havaittu myös Viron matkailutoimistossa.

Sekä Visit Estonia että Visit Tallinn ovat kääntäneet katseensa takaisin suurimmalle markkina-alueelleen eli Suomeen.

Siemenleivistään tuttu Muhu Pagarid on lähtöisin Muhun saarelta ja laajentanut mm. Tallinnaan ja Tarttoon. Tuotteet valmistuvat aina myymälän yhteydessä olevassa leipomossa. Kuvan ruisleipälastut ovat suosittuja tuliaisia.

Laivayhtiöt vastuullisen matkailun etulinjassa

Merenkulkualan keskeisimpänä tavoitteena on jo vuosia ollut merenkulun päästöjen vähentäminen ja koko alan kehittäminen entistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Tämä näkyy korostetusti Itämeren matkustajaliikenteessä, missä kaikki kolme Tallinnaan liikennöivää yhtiötä ovat ottaneet vastuullisen merenkulun osaksi strategiaansa.

Teknisinä innovaatioina ovat muiden muassa nesteyteyn maakaasun eli LNG:n käyttö, koneiden tuottaman hukkalämmön kierrätys hyötykäyttöön sekä polttoaineen kulutusta vähentävä potkuriteknologia ja roottoripurjeet.

Matkustajille näkyviä käytännön tekoja, jotka kannustavat vastuullisuuteen ovat esimerkiksi MSC-sertifioidut kalat ja äyriäiset. Jokainen varustamo pyrkii myös kaikin tavoin ruokahävikin minimoimiseen, mistä ehkä näkyvin muoto on noutopöydän annospalojen pienentäminen.

Lisäksi varustamot tukevat Itämeren suojelutyötä huomattavilla summilla vuosittain.

Suomelaiset varustamot ovat tehneet pitkäjänteistä ympäristötyötä jo vuosikymmenten ajan. Laivoilla on panostettu mm. kierrätykseen ja tehokkaaseen jätteiden käsittelyyn. M/S Viking Grace on maailman ensimmäinen matkustaja-autolautta, joka kulkee nesteytetyllä maakaasulla LNG:llä. Laivaan asennettu korkea ”masto” on roottoripurje, joka vähentää polttoaineen kulutusta jopa kymmenen prosenttia. (Kuva: Viking Line)

Keskikaupungin ulkopuolelle

Tallinna tarjoaa jatkuvasti uutta koettavaa rutinoituneellekin matkailijalle. Tällä hetkellä pinnalla ovat boheemi Kalamaja kahviloineen ja pienine myymälöineen, jatkuvasti uusiutuva Telliskiven luova keskus sekä kehittyvä Noblessnerin alue.

Kalamajan historia ulottuu keskiajalle, jolloin siellä asui kalastajia, satamalaivureita ja luotseja. Se on siis yksi Tallinnan vanhimpia asuinalueita. Sittemmin Kalamajasta kasvoi kehittyvä teollisuusalue, mutta toisen maailmansodan jälkeen se pääsi neuvostoikeen alla pahoin rapistumaan.

Kalamajan potentiaali löydettiin uudestaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, ja viimeisen 10 vuoden aikana alue on noussut uuteen kukoistukseen.

Yksi suosikkejani Kalamajan alueelta ovat Balti Jaam Turg eli rautatieaseman tori. Etenkin kauppahallin marja- ja vihannestori ovat vertaansa vailla, ja hallin toisen kerroksen panimoravintolan Humalakodan terassilta avautuu seesteinen näkymä kohti vanhaakaupunkia.

Kivenheiton päässä Asemantorilta sijaitsee Telliskiven luova keskus täynnä katutaidetta ja ajanviettomahdollisuuksia. Entisessä tehdaskiinteistössä on kiinnostavien ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi käsityö- ja designmyymälöitä, konserttipaikkoja ja jopa oma radioasema.

Telliskiven uusi vetonaula on kesän aikana avautuva Fotografiska-museo ja julkkiskokki Peeter Pihelin luotsaama ravintola kattoterasseineen.

Telliskiven alueella on kymmeniä katutaideteoksia. Tässä yksi näyttävimmästä päästä.

Peeter Pihel ja Fotorafiska Tallinnan toimitusjohtaja Margit Aasmäe.

Noblessnerissa kotiaan pitävä Põhjalan uusi panimo on jokaisen Tallinnan-matkaajan koettava ainakin kerran. Laadullisesti Põhjala kuuluu eurooppalaisten pienpanimoiden terävimpään kärkeen, ja etenkin heidän tynnyrikypsytetyt pullotteet ovat oluiden kaviaaria. Alakerran myymälästä kannattaa ostaa muutama vahasinetillä varmennettu pullo mukaan, siellä ne ovat halvempia kuin missään muualla.

Noblessnerin satama-alueesta on kehittymässä arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen kulttuuri- ja asuinalue. Huomio kiinnittyy välittömästi alueen punaisiin katulamppuihin, jotka muistuttavat muotokieleltään sataman nostureita. Nobblessnerissa on jotain samaa kuin sen vastarannalla Helsingin Kaapelitehtaan ympäristössä.

Noblessnerin satama-alueelle rakentuu tyylikkäitä asuintaloja. Punaiset satamanosturin malliset katuvalot tuovat alueelle telakkatunnelmaa.

Noblessnerissa on mahdollisuus levähtää purjeveneen muotoisilla penkeillä.

Kaupungin vihreät keitaat

Kadriorgin vehreä kaupunginosa huviloineen, suihkulähteineen, lampineen ja palatseineen on useimmille Tallinnan-kävijöille jo tuttu kohde, mutta silti se tarjoaa kerta toisensa jälkeen myös jotain uutta. Kesäisin kannattaa pakata piknik-kori täyteen herkkuja ja lähteä teemakierrokselle puistoon.

Miten olisi vaikka pienten puutarhojen Kadriorg tai veistosten Kadriorg?

Vähemmän tunnettu mutta yhtä vaikuttava puisto löytyy Piritasta Tv-tornin kupeesta. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha käsittää kaiken kaikkiaan 8 500 kasvilajia, joista 6 500 on avoimessa puistossa. Myös tänne on mahdollista tulla vaikka päiväretkelle eväskorin ja viinipullon kanssa.

Sisällä kasvihuoneissa noin 2 000 kasvin ympäröimä polku on elämysmatka tropiikkiin ja aavikoille. Elämystä vahvistaa huoneissa elävät trooppiset linnut ja ainakin yksi punakorvakilpikonna.

Kasvitieteellinen puutarha on koko perheen vierailukohde, jonne kannattaa pyytää suomenkielinen audio-opas. Siitä selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia eri kasvilajeista, kuten se, että Virossa kasvaa kaiken kaikkiaan 166 eri voikukkalajia.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan TV-tornin kupeessa. Laajassa puistossa vierähtää vaikka koko päivä, Sisäänpääsy maksaa 5,50 €/aikuinen, 3,50 €/lapsi tai 10 €/perhe.

Trooppista polkua ympäröivät sadat tropiikin kasvit.

Kasvihuoneessa asuu ainakin yksi punakorvakilpikonna.

Korkeat kaktukset ovat majesteetillinen näky. Pääsyliput kasvitieteelliseen puutarhaan maksavat 5,50 € (aikuinen), 3,50 € (lapsi) tai 10 € (perhe).

Tallinnasta itään ja etelään

Vaikka Tallinna pysyy kärkikohteena, yhä suurempi osa Viron-matkoista suuntautuu itään ja etelään. Itä-Viron nähtävyydet sekä Etelän kaupunkikohteet kuten Tartto ja Viljandi nostavat profiiliaan etenkin automatkailijoiden keskuudessa. Heinäkuussa Tammenheimon Matkassa -blogi tarjoaa kesäisiä reittivinkkejä Itä-Viron pohjoisrannikolta Tarton kautta Viljandiin. Kannattaa pysyä kanavalla.

SOPP Tampere avasi olutfestivaalien kesäkauden

Toukokuun puolivälin jälkeen pidetty Tampereen SOPP tarjosi maittavan kattauksen kotimaisten pienpanimoiden uusimpia oluita. Etenkin Tampereen seudun panimot olivat hyvin edustettuina.

Keskustorilta Ratinanniemen festivaalipuistoon siirtynyt SOPP Tampere keräsi kolmen päivän aikana liki 8 500 kävijää. Lukemaa voidaan pitää hyvänä, sillä sää oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen viileä.

– Uusi alue sopii meille oikein hyvin, sillä Keskustorille emme olisi mahtuneet. Tunnelma Ratinanniemessä on hyvä, ja tamperelaiset ovat ottaneet uuden festivaalipuiston omakseen, kertoi SOPP:n järjestäjä Pekka Kääriäinen.

YLEISVAIKUTELMALTAAN uusi festivaalipaikka vaikutti toimivalta, joskin hiekkapohjainen tapahtuma-alue aiheutti syystäkin nurinaa.

Pyhäjärven kupeessa pyörivä puuskittainen tuuli vihmoi tuon tuosta hiekkapölyä tiskeille, hanoihin ja jäähdyttäjien kennostoihin, mistä syystä juomien suutuntuma saattoi paikoitellen olla tarkoituksettoman karhea. Lisäksi pesupisteiden ja vessojen ympäristöt liejuuntuivat nopeasti.

Kaatosateilta onneksi vältyttiin, mutta ensi kevääseen mennessä hiekkapohjalle olisi hyvä tehdä jotakin.

Panimoiden tarjonnasta leveimmän hymyn tuotti raumalaisen Linden Breweryn koko valikoima. Kaikki oluet olivat persoonallisia, vietteleviä ja virheettömiä. Linden on selvästikin löytänyt oman linjansa ja tehnyt työnsä huolella.

– Haluamme tuoda hyvät perusoluet takaisin. Täällä meillä on uutuutena edesmenneen Rauman Oluttehtaan reseptiin pohjautuva lager, olutmestari Mikko Lindén kertoo.

Linden Brewery on oiva esimerkki siitä, että olutkansan sydämiin pääsee parhaiten pitkäjänteisellä, intohimoisella ja huolellisella työllä, eikä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan levitetyllä omakehulla, samassa paikassa uhriutumisella tai maksetuilla maailmanmestaruuksilla.

Ilo vaihtui nopeasti suruksi, kun huomasin Malmgårdin Panimon ja Saimaan Juomatehtaan asettuneen saman tiskin taakse. On surullista nähdä, kuinka julkisuudessakin puidut omistusjärjestelyt ja yhteistyö tulevat yhteisen tiskin kautta lihaksi ja rapauttavat ennen niin hyvämaineisen Malmgårdin brändiä.

– Tottahan me tiedämme, että Malmgårdin ja Saimaan brändejä arvostetaan eri tavalla. Mutta ei siitä sinällään ole haittaa, koska panimoilla on hyvin erilaiset kohdeyleisöt ja tuotantomäärät, tiskin takaa vakuuteltiin.

Vapautuneinta tunnelma oli Mallaskosken Panimolla, jonka tiskin takana olutkansaa viihdyttivät panimomestari Jyri Ojaluoma ja Servaalin Customer Lead Vesa Salminen. Mallaskosken mainioiden oluiden lisäksi herrat tarjoilivat Spirit of Mallaskoski -humalaviinaa, mikä houkutteli paikalle runsaasti kiinnostunutta yleisöä.

TAMPEREEN SEUDUN panimot olivat mukana tapahtumassa laajalla rintamalla johtotähtenään Panimoravintola Plevna.

– Plevna edustaa sellaisia perinteisiä arvoja, jotka vielä nousevat arvoon arvaamattomaan, runoili festivaalitunnelmasta nauttiva panimomestari Sam Viitaniemi.

Viitaniemen mielestä oluen tärkein ominaisuus on kauneus, sillä ”ihminen juo aina ensin silmillään”. Siksi oluen tulee olla ennen kaikkea näyttää hyvältä, vasta sitten tulevat muut ominaisuudet kuten maistuvuus ja terveellisyys.

Samasta syystä uusista oluttyyleistä puhuttaessa Brut IPA kiinnostaa panimoveteraania enemmän kuin New England IPA.

– Neipaa emme tule ikinä tekemään, Viitaniemi sihahteli.

Nokian Panimon tiskin takana toimitusjohtaja Matti Heikkilä esitteli uutta Keisari One-off Bavarian Orangea. Kyseessä on appelsiininkuorella maustettu kölsch-tyyppinen pintahiivaolut.

Maistuva uutuus, joka toteuttaa hyvin nokialaista missiota siitä, että janostakin voi tehdä nautinnon.

Tarjolla olisi ollut myös suomalaisten panimo-ja olutnaisten yhdessä panema Go Girl Go NEIPA, mutta hanasta ei kovasta yrityksestä huolimatta tullut muuta kuin vaahtoa.

– Ollaan laskettu sitä hanasta varmaan yli 10 litraa, mutta ei tästä vaan mitään tule, Heikkilä tuskaili.

PUHTAIDEN MAKUJEN ja luonnonmukaisten maltaiden nimeen vannova ja etenkin brittityylin kanssa meritoitunut Lempäälästä tuleva Nordic Brewery esitteli festivaalilla ensimmäiset hapanoluensa.

Kiinnostavaa, mutta päädyin silti aluksi Brut IPAan, muotityyliin, jonka vain ani harva oluentekijä taitaa hyvin.

Panimoyrittäjä Joonas Koivisto toppuutteli odotuksia rujon rehelliseen tyyliin.

– Olen itse maistanut paljon pahempia mutta myös parempia brut ipoja.

Yhtä kaikki, oluessa on miellyttävän öljyinen suutuntuma, kevyt runko ja aromikkaan kuiva maku.

Sitten ne happamat. Samaan pohjaan tehdyt Citrus ja Raspberry Sourit ovat kesäisiä ja virheettömiä hapanoluita, joiden maustamiseen käytetyt sitruunat ja tuoreet vadelmat toistuvat puhtaan raikkaina tuoksusta jälkimakuun. Hyviä oluita kumpainenkin, mutta hieman rotevampi kuivahumalointi tekisi niistä vielä parempia.

Matka jatkui vuonna 2016 perustetun Kaleva Brewing Companyn tiskille. Nimensä mukaisesti panimo valmistaa olutta Kalevan kaupunginosassa kivenheiton päässä Tampereen keskustasta. Julki tuotuna tavoitteena on saada oluiden laatu samalle tasolle Suomen ja maailman huippupanimoiden kanssa.

Olutmestari Juha Sorsan filosofiana on tehdä raikkaita ja juotavia arkioluita. Panimon kaikkien perustajien, joita Sorsan lisäksi ovat Juha Kannisto ja Mika Koro, taustat ovat tiukasti baaritiskin takana.

– Käymme edelleen töissä olutravintoloissa, joten tamperelaisten juomamaku on meillä hyvin hanskassa. Siksi oluen juotavuus on meille keskeinen arvo, Juha Sorsa kertoi.

Uusin paikallinen tuttavuus festivaalilla oli Narvan Kyläpanimo, jonka kotipaikka ei suinkaan sijaitse Viron itärajalla vaan Vesilahden Narvan kylässä, noin 40 kilometriä Tampereelta etelään. Kotiolutpohjalta ponnistava panimo on tuonut uutta vipinää ja innostusta 4 400 asukkaan Vesilahden kuntaan.

Narvan Panimon oluista etenkin belgityylinen appelsiininkuorella maustettu vehnäolut Narvan Lento oli miellyttävän kevyt ja hedelmäinen kesäolut.

Edellä mainittujen lisäksi Tampereen SOPP-tapahtumassa oli tamperelaisista mukana Pyynikin Käsityöläispanimo, jonka tarjonta on minua harvemmin säväyttänyt. Tällä kertaa annoin mahdollisuuden panimoväen suosittelemalle Ruislagerille, mutta valitettavasti oluessa oli isoja ongelmia sekä tasapainoisuudessa että teknisessä laadussa. Tuntuvat olevan Pyynikin helmasyntejä molemmat.

SEURAAVAN KERRAN SOPP rantautuu Kuopioon kesäkuun alussa. Heinäkuussa festivaali järjestetään Lahdessa ja Helsingissä, elokuussa on Turun ja Oulun vuoro.

Pohjalaista uhoa viinan voimalla

Mallaskosken Panimon ja Helsinki Distilling Companyn höyrytislattu humalaviina tuo markkinoille uuden viinakategorian. Mutta onko ikoninen Koskenkorva mahdollista haastaa omalla kotikentällään?

The Spirit of Mallaskoski sai alkunsa Mallaskosken Panimon panimomestarin Jyri Ojaluomanja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestarin Mikko Mykkäsen yhteistyönä toukokuussa 2018. Tarkoituksena oli kehittää kirkas ja sokeriton väkevä viina, jossa maistuvat humalan aromit ja joka sopii pohjalaiseen luonteeseen kuin puukko rintaan.

Vajaan vuoden kestänyt prosessi tuli päätökseen tammikuun lopulla, kun uusi viina esiteltiin ensin lehdistölle ja vähän myöhemmin Lakeuden Panimojuhlilla isommalle joukolle kuluttajia.

Ensi kokemuksen perusteella The Spirit of Mallaskoski on maailmanluokan viina, joka sopii nautittavaksi yhtä lailla kylmänä ja lämpimänä kuin myös juomasekoituksina.

Mallaskosken panimomestari Jyri Ojaluoma ja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestari Mikko Mykkänen.

Humalan haastavuus karsii tislausintoa

Tekijöidensä mukaan The Spirit of Mallaskoski on ensimmäinen Suomessa valmistettu kaupallinen humalaviina. Maailman mittakaavassakin ollaan, jos ei ihan piikkipaikalla, niin kärkijoukoissa ainakin.

Saksassa tiedetään tehdyn erilaisia oluttisleitä ja bierschnappsejajo maailman sivu, mutta varsinaiset humalatisleet ovat erittäin harvinaisia.

Mikko Mykkänen kertoo joskus nähneensä Destille Berlin -messuilla tisleitä, joihin on uutettu mausteeksi humalaa, mutta tislaamalla valmistettua humalaviinaa mies ei muista aiemmin kohdanneensa.

”Tislauspuolella humalaa on pelätty jonkin verran, koska vaarana on, että lopputulos on joko liian kirpeä tai saunavihtamainen. Siitä syystä valitsimme menetelmäksi höyryinfuusion, eli humalia ei ole keitetty pohjatisleen kanssa, vaan ne on altistettu ainoastaan alkoholihöyrylle”, hän sanoo.

Tarkkana pitää olla myös humalalajikkeiden valinnassa, jotta ne toimisivat tislauksessa toivotulla tavalla. Tavoitteenahan oli viina, jossa on runsaasti humalan tuomaa aromikkuutta, mutta vain vähän tai ei ollenkaan humalakukinnolle tyypillistä katkeruutta. Eri kokeilujen jälkeen lajikkeiksi valikoituivat amerikkalaiset Amarillo, Cascade ja Mosaic.

”Koska humala on niin haastava raaka-aine, jouduimme miettimään tisleen leikkauspistettä erityisen tarkkaan”, Mykkänen painottaa.

Lopullisen tuotteen alkoholiprosentiksi valikoitui lopulta neljästä eri vaihtoehdosta 38 tilavuusprosenttia eli täsmälleen sama kuin Koskenkorvalla. Sattumaako? Tuskinpa vain.

Snapsina ja juomasekoituksiin

Lanseeraustilaisuudessa saimme The Spirit of Mallaskoskea laseihimme sekä jääkaappikylmänä että huoneenlämpöisenä. Molemmat toimivat varsin hyvin.

Tuote on snapsilasissa täysin kirkas. Humala tulee esiin tuoksussa, jota sävyttävät pehmeät sitrusaromit verigreipin johdolla. Juoman lämmetessä myös aromikkuus kasvaa, luonnollisesti. Maku on miellyttävän pehmeä ja suunmyötäinen lämpötilasta riippumatta. Humalan katkeruutta ei juurikaan havaitse, eikä viina iske päin kasvoja, vaikka alkoholiprosentin huomioon ottaen niin voisi olettaa.

Juomasekoituksina tarjolla oli sour- ja mojitotyyppiset cocktailit, joiden reseptiikasta ja tarjoilusta vastasi baarimestari Markus Sillanpää.

Molemmissa sekoituksissa viina pääsi oikeuksiinsa, humalan aromit tuntuivat heti tuoksussa ja säilyivät hyvin loppuun asti.

Sillanpään mukaan humalaviinaa voi käyttää juomasekoituksissa yleisesti vodkan tai ginin asemesta. Erikseen mies mainitsi sourit, mulet ja martinit, joihin humala tuo uudenlaista särmää.

Klassisissa juomasekoituksissa ginin tai vodkan korvaaminen humalaviinalla antaa cocktaileihin uudenlaista särmää.

Koskenkorvaa haastamaan

Mallaskoskesta on sanottava, että pohjalainen uho on kohdillaan, kun lähdetään rinta rottingilla naapuripitäjän ikonisen Koskenkorvan Viinan tontille. Haaste on lyöty pöytään.

Tottahan kyseessä ovat täysin eri tuotteet, volyymit ja kilpailuasetelmat – mutta samoista asiakkaista taistellaan tosissaan.

Jyri Ojaluoma myöntää, että kyseessä on eräänlainen kädenojennus Koskenkorvalle. Onko käsi sitten avoin vai puristettu nyrkiksi, se on makuasia.

Joka tapauksessa vastakkainasettelu on herkullista, varsinkin Pohjanmaalla, jossa tunnetusti pelataan avoimin kortein ja ollaan ylpeitä omista juurista. Aika usein tuliset pohjalaiset ovat kuitenkin pienemmän puolella.

Nyt syttyneessä viinataistelussa on vastakkain kaksi itsevarmaa ja puhdasta viinaa, Mallaskosken Daavid ja Koskenkorvan Goljat, käsityötisle vastaan teollinen tuotanto.

Niin paljon kuin perinteistä Kossua arvostankin, olutmiehenä sydämeni kääntyy kuitenkin baaritiskillä humalan puoleen. Oma vissyni valuu lasiin mieluummin The Spirit of Mallaskosken siivittämänä, ainakin Seinäjoella.

Pyynikin vedätys

Raskaasti tappiollinen Pyynikin Käsityöläispanimo käy sijoittajien kukkarolle valheellisin tiedoin.

Pyynikin Käsityöläispanimon tuloslaskelmasta näkyy, että sen toiminta on raskaasti tappiollista. Kahden viimeisimmän tilikauden aikana takkiin on tullut 850 000 euroa, ja kaiken kaikkiaan liiketoiminnan tulos ennen 2018 tilinpäätöstä on 1,37 miljoonaa euroa miinuksella.

Siispä nyt on päätetty käydä sijoittajan kukkarolle lähes keinolla millä hyvänsä.

Tappiollista liiketoimintaa on yritetty kääntää voitolliseksi uskottelemalla, että kansainvälisistä kilpailuista saadut palkinnot nostavat tamperelaispanimon menestyksen aallonharjalle. Tunnuslukujen valossa näin ei ole käynyt.

Koska omat rahkeet eivät näy riittävän, pyritään nyt keräämään markkinoilta 1,26 miljoonaa euroa lisää pääomaa ”kiihdyttämään Pyynikin huikeaa kasvuvauhtia”.

Sillä tuskin tarkoitetaan liiketappion kasvuvauhtia, joka jo viime tilikaudella oli huikeat 52,38 prosenttia.

Kultamitalien harha

Pyynikki on jo usean vuoden ajan osallistunut ahkerasti Word BeerAwards -kilpailuun, jossa se on myös menestynyt. Sarjavoittajia löytyy kolmelta vuodelta: Ruby Jazz Ale (2016), Mosaic Lager (2017) ja Stout (2018). Samaan aikaan panimon menestys kotimaisissa olutkilpailuissa (HBF ja SPO) on jäänyt vaatimattomaksi.

WBA-kilpailuun osallistuminen on tietysti täysin laskelmoitu markkinointiveto. Itse asiassa monet olutalan ammattilaiset eivät juurikaan arvosta World Beer Awardsia, ja itse kuulun tähän samaan joukkoon.

Mikäli World Beer Awardsiin on uskominen, maailman paras lambic tehdään Kanadassa, dortmunder Japanissa, helles Kolumbiassa, vaalea tsekkilager Saksassa, kölsch Irlannissa, jenkkityylinen IPA Puolassa ja englantilaistyylinen pale ale Brasiliassa.

Uskokoon ken tahtoo.

Sen lisäksi, että World Beer Awards palkitsee oluita kymmenissä eri kategorioissa, myös etiketeille, pullodesignille ja monipakkauksille on omat kilpasarjansa.

Eri sarjoista myönnettävien palkintojen nimi on World’s Best eli Maailman Paras. Puhdasta sanahelinää, siinä kaikki.

Eräs Suomen Paras Olut -gaalassa palkittu oluentekijä kiteyttikin Pyynikin WBA-menestyksen seuraavasti:

– Nämä palkintoautomaattikilpailut ovat tietysti yksi tapa markkinoida tuotetta. Meidän tyyliimme se ei kuitenkaan sovi.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut varsin kriittisesti olutkilpailuista sekä Shaker-lehdessä että omassa blogissani. Kirjoitus, jossa peräänkuulutan kilpailuista raportoivien journalistien vastuuta, löytyy täältä.

Bluffi paljastuu

Pyynikin Käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pere on kovasanaisesti puolustanut World Beer Awards -kilpailua ja siihen osallistumista esimerkiksi Olutliiton facebook-sivulla. Hänen mielestään kilpailu on mitä uskottavin, aidoin ja ammattitaitoisesti järjestetty.

Mutta.

Osakeantiesite paljastaa karun totuuden. Yhtäkkiä sarjavoittajia ylistetään maailmanmestareina ja kehutaan, kuinka maailmanmestaruuksien siivittämänä vaikkapa Mosaic Lagerista on tullut tuotannon vakaa kivijalka.

Pyynikin Käsityöläispanimo pyrkii viestintää kaunistelemalla ja määritelmiä venyttämällä saamaan asiakkaista ja olutharrastajista sijoittajia. Toisin sanoen oluenystävien hyväuskoisuutta ja hyväntahtoisuutta käytetään härskisti hyväksi.

Pyynikin Käsityöläispanimo menee jopa niin pitkälle, että sanoo sen suoraan: ”Oluemme ovat voittaneet vuosittain useita kansainvälisiä palkintoja. Siksi ne ovat houkuttelevia tuotteita niin kuluttajille kuin sijoittajille.”

Eivät muuten ole!

Maailmanmestaruudet ovat harhaa, ja tuotteet kärsivät ainakin omien kokemusteni mukaan toistuvista laatuongelmista.

Otetaan esimerkiksi Mosaic Lager, jota olen ostanut kolmesti. Ensimmäisellä kerralla olut oli lähes hapotonta litkua ja päätyi välittömästi viemäriin. Toisella kertaa juotavuus oli kohdillaan, mutta jälleen kolmannella yrittämällä tuote oli kontaminoitunut.

Otanta on kieltämättä pieni, mutta sillä ei ole väliä, koska tottahan kaikkien oluiden pitäisi olla keittoerään katsomatta luvattua kultamitalilaatua, eikö niin Tuomas Pere?

Kun kaksi kolmesta oluesta on osoittautuu juomakelvottomiksi, ainakin minä äänestän jaloillani, samoin tekee moni muukin. Se on luettavissa tuloslaskelman alimmalla rivillä.

Pyynikin kunniaksi silti sanottakoon, että osakeantiesitteessä on ainakin yksi kohta, jonka raaka rehellisyys ansaitsee kiitoksen. Se menee näin: ”Osakeannista saatavat varat tullaan käyttämään tuotantokapasiteetin lisäämiseen, tasalaatuisuuden ja tehokkuuden parantamiseen.”

Tasalaatuisuudessa todellakin on parantamisen aihetta. Tuntuu vaan erikoiselta, ettei se onnistu ilman, että käydään käsi ojossa sijoittajan kukkarolle.

Huuto kuuluu, vastaako metsä?

Jokin aika sitten laitoin osakeantiesitteen vääristelystä postauksen Olutliiton facebook-sivuille, josta se nopeasti poistettiin ihan hyvästä syystä. Olin laittanut mukaan osakeantisivulle johtavan linkin, ja se ei ole ryhmän sääntöjen mukaan sallittua.

Kuitenkin hetimiten julkaisuni jälkeen eräs pitkän linjan pienpanimoammattilainen lähestyi minua yksityisviestillä.

– Olet kyllä asiallinen jäbä, kun jaksat tuoda esiin tuon Pyynikin kusetuksen. Kukaan muu ei näköjään uskalla. Minua ei mikään muu vituta niin paljon kuin paskan puhuminen asiakkaille.

Voisiko sen enää ytimekkäämmin sanoa? Kuka tuo leivän panimoyrittäjän pöytään ellei maksava asiakas?

Lopuksi haluan esittää kaksi kysymystä Tuomas Perelle. Mikäli hän on halukas vastaamaan niihin blogini kommenttikentässä, lupaan julkaista vastauksen sellaisenaan siitä mitään muuttamatta.

Tuomas Pere, kuinka te kehtaatte kusettaa potentiaalisia sijoittajia osakeantiesitteessänne harhaanjohtavilla ja valheellisilla väitteillä oluidenne voittamista maailmanmestaruuksista?
Mitkä ovat yrityksenne arvot ja visiot käytännön tasolla, kun markkinoinnillinen vilunkipeli pitää aloittaa jo osakeantiesitteestä?

Trooppisen lumoava Hainan

Kiinan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hainan on Kiinan suurin trooppinen saari, joka houkuttelee matkailijoita upeilla rannoillaan, miellyttävällä ilmastollaan ja lomanviettomahdollisuuksillaan. Suomalaiset matkailijat ovat päässeet Hainaniin viisumivapaasti tämän vuoden toukokuusta lähtien.

Hainanin saaren matkailun kehittäminen nousi Kiinan kansalliseen strategiaan vuonna 2009. Alle kymmenessä vuodessa Hainanista on kehittynyt merkittävä matkailukohde niin kotimaisille kuin ulkomaisille matkailijoille.

Hainanissa yhdistyvät kiinalaiset perinteet ja modernit lomanviettomahdollisuudet. Saari on sekä kiinalaisten että kansainvälisten turistien suosiossa.

MONIPUOLISET MAHDOLLISUUDET. Panostukset Hainanin saaren kehittämiseksi jatkuvat. Huhtikuussa Hainanille myönnettiin kansallinen tuki, jonka avulla Hainanista kehitetään vapaakaupan pilottialue Kiinassa. Yhdeksi kärkihankkeeksi nostettiin Kiinan vapaakauppasatamien perustaminen Hainaniin, mikä on merkittävää myös saaren matkailun ja erityisesti risteilymatkailun kehittämisen kannalta.

Trooppisen Hainanin matkailutarjonta on jo tällä hetkellä monipuolinen ja kansainvälisesti arvioiden jopa ainutlaatuinen. Hainan kehittää aktiivisesti tarjontaansa monilla eri matkailun osa-alueilla kuten terveys ja hyvinvointi, meri, kulttuuri ja urheilu, maaseutu- ja kokousmatkailu, ekologinen metsämatkailu sekä korkean teknologian matkailu.

Saarella on muun muassa 73 golfkenttää, kansainvälinen lääketieteellisen matkailun pilottialue ja avaruusmatkailukeskus. Hainan on myös ylellinen häämatkakohde.

Valkohiekkaisia rantoja riittää silmän kantamattomiin. Ne tarjoavat erilaisia aktiviteetteja varjoliidosta sukellusveneretkiin.

ARJEN YLÄPUOLELLE. Suomalaiset voivat matkustaa Hainaniin esimerkiksi Lontoon tai Hong Kongin kautta. Lentomatka Hong Kongista Hainaniin kestää noin tunnin. Tietyin ehdoin matkaan ei tarvita edes viisumia.

– Enimmillään 30 vuorokautta kestävän matkan voi tehdä ilman viisumia, mikäli rekisteröityy jonkun Hainanissa toimivan matkatoimiston kautta , kertoo Hainanin matkailukomitean johtaja Sun Ying.

– Pyrimme kehittämään matkailuinfrastruktuuriamme siten, että se palvelee entistäkin paremmin myös kaikkein vaativimpia kansainvälisiä matkailijoita, Sun kertoo.

Kaiken kaikkiaan Hainanissa operoi tällä hetkellä 61 hotelliketjua, joilla on 157 vähintään neljän tähden hotellia.Tunnetuimmat matkailukohteet Hainanilla ovat Sanya Bay, Sanyan Yalong Bay, Haitang Bay, Shimei Bay, Bo’ao Bay, Moon Bay ja Haikou Bay.

Hainanissa on runsaasti kansainvälisten ketjujen huippohotelleja ja lomakeitaita.

MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA. Saaren lukuisat kohteet tarjoavat mahdollisuuden tutustua villiin luontoon ja mystisiin sademetsiin monin eri tavoin. Tiheän metsän keskellä matkailija voi yöpyä esimerkiksi puihin rakennetuissa majoissa. Joissain kohteissa sademetsien siimekseen on rakennettu jopa leirintäalueita, joihin pääsee ajamaan matkailuautolla.

Sademetsien vastapainona Hainanissa pääsee kokemaan runsain määrin myös merellesiä aktiviteetteja kuten sukellusretkiä, purjehdusta, varjoliitoa ja surfausta. Tai miksipä et tutustuisi meren elämään ikkunoin varustetusta sukellusveneestä käsin?

Jälleen uuden näkökulman saaren rikkaaseen luontoon saat lintuperspektiivistä. Eri yritykset järjestävät sekä kuumailmapallo-, helikopteri- ja vesitasolennätyksiä Hainanin yllä.

– Vaikka Hainan on kiinalaisten keskuudessa suosituin lomakohde, se ei kuulu ainoastaan Kiinalle vaan koko maailmalle, tiivistää matkailukomitean johtaja Sun Ying.

FAKTAA

Kaikista Kiinan maakunnista Hainanilla on vähiten maapinta-alaa mutta eniten merta, peräti 2,2 milj. km².

45 golfkeskusta ja 74 kenttää

Saaren ympäri kiertävä suurnipeusjuna

Maailman suurin verovapaa ostoskeskus

(Kuvat: Visit Hainan)

ALKOHOLIKILPAILUT JA JOURNALISMIN VASTUU

Erilaisia alkoholikilpailuja alkaa olla jo sellainen määrä, ettei edes alkoholialaa läheltä seuraavat ammattilaiset tahdo pysyä niiden perässä. Vielä vähemmän kuluttajalla on mahdollisuuksia päästä selville siitä, mitä milloinkin palkitaan ja millä perusteilla. Juuri siksi journalismin vastuu kasvaa entisestään.

TORNION PANIMON Original Lapland Lagerin viime toukokuussa saama Monde Selection -laatupalkinto on hyvä esimerkki siitä, että edes alkoholijuomista kirjoittavat toimittajat eivät aina jaksa tehdä kotiläksyjään. Uutinen kultamitalista meni sellaisenaan läpi muun muassa Ylen uutisissa, useissa päivälehdissä ja jopa alkoholialan erikoislehdissä kuten Shakerissa ja Olutpostissa (omia työnantajiani molemmat) sekä Viisi Tähteä -verkkomediassa.

Todellisuudessa Monde Selection ei ole kilpailu laisinkaan vaan eräänlainen laadunvalvontajärjestelmä, joka arvioi tuotteet ja palkitsee niitä neliportaisella asteikolla: Bronze, Silver, Gold ja Grand Gold, josta siis Original Lager saavutti toiseksi ylimmän tason. Tästä voidaan päätellä, että olut oli testitilanteessa mikrobiologisesti kunnossa ja hyvä tyylinsä edustaja, mutta sen pidemmälle vieviin johtopäätöksiin ei ole syytä mennä.

Kuitenkin Monde Selection -tunnustuksesta uutisoitiin täysin kritiikittömästi miltei kuin kyseessä olisi ollut 54 vuotta odotettu ja kauan kaivattu olympialaisten kultamitali. Rivien välistä annettiin ymmärtää, että kyse oli jostain todella suuresta ja että nyt pantiin Suomi kertaheitolla maailmankartalle.

Anteeksi, tarkoitan tietenkin takaisin maailmankartalle, koska olihan alkuperäinen Lapin Kulta ”voittanut” saman ”kultamitalin” jo kerran eli vuonna 1964.

MONIA MUITAKIN esimerkkejä löytyy, kuten vaikkapa viime syksynä järjestetty Vodka Masters -kilpailu, jossa Koskenkorva ja Gustav -vodkat kahmivat mitaleja – ja mediaa taas vietiin kuin pässiä narussa.

Sama toistuu vuosittain syys-lokakuun vaihteessa, seuratkaapa vaan lehtiä.

Ja ikävä kyllä, miltei jokaiselta kirjoittajalta unohtuu jutun yhteydessä mainita, että käytännössä jokainen kilpailuun ilmoittautunut tuote saa palkinnoksi jonkinlaisen mitalin.

Toinen paljon palstatilaa saanut esimerkki on World Spirit Awards -kilpailu viime maaliskuussa, jonka jälkeen uutisoitiin laajasti, että Nordic Premium Beveragesin Arctic Blue Gin on valittu maailman parhaaksi giniksi. Etenkin Iltalehdellä mopo lähti totaalisesti käsistä, kun se otsikoi suomalaisen ginin voittaneen maailmanmestaruuskisoissa tuplakultaa.

Niinhän asia ei tietenkään ollut, eikä millään kilpailulla ole MM-arvoa huolimatta siitä, kuinka ylevästi järjestäjät kilpailujansa nimeävätkään.

Täysin toisenlaisen kuvan tästäkin, sinänsä hyvän tisleen, menestystarinasta saa, kun avataan koko palkintokaappi.

World Spirit Awards 2018 -kilpailussa oli mukana kaikkiaan 485 tuotetta, joille jaettiin yhteensä 508 mitalia. Vain viisi mukaan ilmoitettua tuotetta jäi palkintosijojen ulkopuolelle ja vähintään hopeamitaliin ylsi 472 tislettä. Mitaleiden lisäksi eri tislaamoille jaettiin vielä 33 muuta prenikkaa.

KUN OTIN Arctic Blue Ginin tapauksen puheeksi facebook-keskustelussa, tuota pikaa eräs tislaamon edustaja kyseli minulta, eikö ole kuitenkin tärkeintä, että kotimaisten juomien hyvästä kilpailumenestyksestä kerrotaan.

Ei, ei se ole tärkeintä ainakaan journalismin kannalta. Piste.

Peräänkuulutan siis kaikkia alkoholijuomista kirjoittavia kollegoitani tuntemaan vastuunsa lukijoitaan kohtaan ennen kuin asetutaan lehdistötiedotteiden vietäviksi. Muistakaa, että mitään oluiden tai vodkien maailmanmestaruuskilpailuja, olympialaisia saati Oscareita ei ole, vaikka mainosmiehet kuiskuttelisivat mitä ikinä.

Sitäpaitsi tiedotteiden kyseenalaistamisen ja terveen lähdekritiikin luulisi olevan meille journalisteille ihan jokapäiväistä peruskauraa.

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Eleganssia ja huumorin kukkaa – Viinien lahjapakkauksissa näkyy ajan henki

Tämän vuoden jouluviinien lahjapakkauksissa on talvista tunnelmaa, tähtisumua, mustaa eleganssia ja klassista tyylikkyyttä sekä rumuuden hauskuutta.

Monet tutut klassikot kuten MUMM Gordon Rouge Brut, Wolfberger Crémant D’Alsace Brut ja Laroche Petite Chablis, vain muutamia mainitakseni, on puettu joulun kunniaksi uusiin kääreisiin. Kuusen alla nämä värimaailmaltaan ja ulkoasultaan juhlavat pakkaukset korostavat entisestään vuoden tärkeimmän juhlapäivän arvokkuutta.

Toisesta ääripäästä löytyvät kylmät talvimaisemat ja leikkisät joulukuosit. Rohkeimmat kausiöverit iskee pöytään rumista villapaidoista innoituksensa saanut glögimäinen The Ugly Glühwein.

SAMPPANJA kruunaa juhlan kuin juhlan, se toimii varpajaisista hautajaisiin ja kalenteripyhät siinä välissä. MUMM Gordon Rouge Brut (39,98 €) on kuluttajalle helposti lähestyttävä perussamppanja; tasapainoinen ja raikkaan hedelmäinen. Porche Design Studion kanssa suunniteltu kiiltävän hopeinen lahjapakkaus hurmaa linjakkuudellaan ja jouluisella värimaailmallaan.

Toinen mainio vaihtoehto laadukkaaksi kuohuviinilahjaksi on Wolfberger Crémant D’Alsace Brut (14,38 €). Kuiva, hedelmäinen ja raikkaan hapokas juoma, jonka hinta-laatusuhde hakee vertaistaan. Lahjapakkauksessa trendikäästä musta-kultayhdistelmästä rakentuu viinipullo, josta kuplat nousevat tähtinä taivaalle.

VALKOVIINEISTÄ Laroche Petit Chablis (18,98 €) sopii mainiosti jouluaterian aperitiiviksi tai kalaruokien seuraan. Myös tässä lahjapakkauksessa toistuu vuoden trendikkäin mustan ja kullan yhdistelmä, joka jatkuu lisäksi ikkunan kautta pullon etiketissä.

Chablis-alueen Kimmeridge-maaperä tuottaa maailman hienointa valkoviiniä. Laroche-viinitalo on perustettu Chablis’n kylän sydämessä sijaitsevan l’Opédiencerie-nimisen luostarin paikalle, jonka munkit valmistivat viiniä jo 1100 vuotta sitten. Vuonna 2014 Domain Laroche palkittiin IWSC-kilpailussa parhaana ranskalaisena viinintuottajana.

Laroche Petit Chablis on maultaan kuiva ja raikas, kukkainen ja sopivan hapokas. Siinä on aistittavissa limettiä, viheromenaa, yrttisyyttä sekä mineraalisuutta.

PUNAVIINEISSÄ on valinnanvaraa sekä rypäleissä että lahjapakkauksissa. Erinomainen valinta hyvän viinin ystävälle on esimerkiksi viileän ilmaston chileläinen Leyda Single Vineyard Las Brisas Pinot Noir (14,90 €), joka sai täydet viisi tähteä Viinistä viiniin -kirjassa. Viini on käynyt terästankeissa, minkä jälkeen sitä on kypsytetty vielä 10 kuukautta ranskalaisessa tammessa.

Lahjapakkauksessa pullosta muodostuu tähdin, lumihiutalein ja palloin korosteltu joulukuusi, minkä kätköissä keskitäyteläinen ja kypsän marjaisa viini odottaa pääsyään joulupöytään.

QP Organic (15,49 €) on täyteläinen ja tumman marjaisa Tempranillo-rypäleestä valmistettu moderni Rioja-luomuviini. Tumma ja mehevä marjaisuus kestää tuoksusta pitkään jälkimakuun. Viini on upea kumppani täyteläisille liharuoille tai robusteille pataruoille. Musta-kultaisessa lahjapakkauksessa on tähtiä, joulupalloja ja lentäviä poroja. Merry Christmas -teksti korostaa viinin joululahjapotentiaalia.

Viña San Pedron viinitalon perustamisvuotta ja yli 150-vuotista historiaa kunnioittavan 1865 Single Vineyard -sarjan Cabernet Sauvignon (16,88 €) tulee aurinkoisesta Maipon laaksosta. Täyteläisessä ja runsaan hedelmäisessä viinissä on silkkiset tanniinit, ja sitä voi suositella esimerkiksi juhlapöydän riistalle ja pitkään kypsyneille juustoille.

Tämä Decanter-lehdessäkin ”Highly recommended” -maininnan saanut viini on pakattu arvonsa mukaisesti näyttävään laatikkoon, jota koristaa juhlava punainen nauha.

Riojalainen Barón de Ley Reserva (16,98 €) on niin ikään saanut ansaittua huomiota Decanter-lehdeltä, joka valitsi sen parhaaksi riojalaiseksi vuonna 2015. Syvän rubiininpunainen, keskitäyteläinen ja runsas viini on valmistettu valikoiduista vuonna 1985 istutetuista Mendavian tarhan Tempranillo-rypäleistä ja sen on annettu kypsyä amerikkalaisissa tammitynnyreissä 20 kuukauden ajan sekä vielä pulloissa kaksi vuotta ennen myyntiä.

Lahjapakkaus on kuin viini itse: moderni ja samalla perinteitä kunnioittava. Lahjalaatikon kyljessä pohjoinen talvimaisema loistaa kirkkaan tähtitaivaan alla.

MAKEA JA GLÖGIMÄINEN The Ugly Glühwein (10,98 €) on tarttunut viime vuosina räjähdysmäisesti yleistyneeseen ruma villapaita -ilmiöön. Kuusen alla pullo kaikessa rumuudessaan vangitsee katseen ja herättää varmasti keskustelua.

The Ugly Glühwein istuu jouluun kuin mummo lumihankeen, se on mitä virkistävin vaihtoehto perinteiselle glögijuomalle ja erinomainen osoitus siitä, että rumassakin pullossa voi olla hyvä viini.

HELSINKI-VANTAAN ETELÄSIIPI AVAUTUU

VUODEN 1952 olympialaisiin valmistuneesta Helsinki-Vantaan lentoasemasta on 65 vuodessa kasvanut yli 17 miljoonan matkustajan kansainvälinen solmukohta Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen.

Matkustajamäärän uskotaan edelleen kasvavan siten, että 20 miljoonan raja ylittyy viimeistään vuonna 2020 ja 25 miljoonan 2025. Vuonna 2035 Helsinki-Vantaalta kulkee jo arviolta 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Lentoasemalla on parhaillaan käynnissä 900 miljoonan euron laajennusohjelma, jolla varaudutaan lentoliikenteen kasvuun sekä parannetaan matkustuskokemusta.

Punaisena lankana laajennusohjelmassa on lentoasemien liiketoiminnoista vastaavan Finavian asiakaslupaus: Sujuvasti matkalle – For smooth travelling.

Lentoaseman johtaja Ville Haapasaari vastaa siitä, että 900 miljoonan euron laajennusohjelma pysyy aikataulussa, eikä budjetti ylity. Haapasaari oli paikalla, kun testimatkustajat tutustuivat uuden eteläsiiven toimintoihin ja palveluihin.

LAAJENNUSOHJELMA ei juurikaan vaikuta lentoaseman toimintoihin, mitä nyt muutamista suojalevyistä ja ulkona hääräävästä rakennuskoneiden armadasta on ehkä kosmeettista haittaa.

Asiakaslähtöisyyden lisäksi huomiota on kiinnitetty tehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmiin sekä budjetissa ja aikataulussa pysymiseen.

Toimintaympäristönä lentoasema on sellainen, että aikataulussa pysyminen ja budjetin pitävyys ovat kuin köyden kaksi päätä – toista ei ole ilman toista.

Kolme vuotta sitten lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksiin saatiin lisää lisää tiloja ja henkilökuntaa, ja hyvä niin. Mikäli Finnairilla lennettäessä turvatarkastuksessa on jonoa, saattaa sen hyvinkin päästä ohittamaan kongressikerrokseen avattujen tarkastuspisteiden kautta. Itse käytän tätä reittiä aina kun mahdollista.

Viime vuonna valmistuneista kohteista asiakkaille näkyvin uudistus oli uuden non-Schengen-alueen bussiporttiterminaalin avautuminen. Lisäksi vaihtoliikenteestä tuli entistä sujuvampaa matkatavaralogistiikan parannusten myötä.

Ensi vuonna luvassa on lisäkapasiteettia rajatarkastuksiin ja vuonna 2019 valmistuu kakkosterminaalin keskusalue Plaza, joka tarjoaa myymälä- ja ravintolakeskittymän sekä yhdistää non-Schengen-alueen itä-, länsi- ja eteläsiivet.

Uuden länsisiiven avajaisia päästään viettämään 2020.

TÄNÄÄN AVATTAVAAN 178 metriä pitkään eteläsiipeen on rakennettu kolme uutta laajarunkokoneille tarkoitettua ajettavaa matkustajasiltaa. Jokaisen sillan paino on massiiviset 25 tonnia, ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

Ajettavat sillat ovat ensimmäisiä Suomessa, samoin kuin saapuvia matkustajia palveleva 50-metrinen liukukäytävä.

Eteläsiiven lattiapinta-ala 8365 neliömetriä vastaa 32 tenniskenttää. 4 500 neliömetrin laajuinen lasinen julkisivu antaa runsaasti valoa ja tilan tuntua.

Tänään avattava eteläsiipi on tilavuudeltaan 42 672 kuutiometriä. Tilassa katse kiinnittyy taiteilija Stefan Lindforsin Concorde-veistokseen. Saapuvat matkustajat kulkevat toisen kerroksen kautta, jossa on myös Suomen ensimmäinen liukukäytävä.

Uudet matkustajasillat ajetaan kiinni laajarunkokoneisiin ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

PÄÄSIN TUTUSTUMAAN uuteen länsisiipeen 200 testimatkustajan joukossa. Testimatkustamisen ideana oli varmistaa, että terminaalin kaikki toiminnot sujuvat suunnitellusti.

Testipäivästä jäi erittäin positiivinen kokonaisvaikutelma, vaikka osa rakennustöistä oli edelleen viimeistelyvaiheessa. Esimerkiksi kännyköiden latauspisteisiin ei tullut virtaa ja useita pistorasioita oli vielä asentamatta.

Terminaaliin on rakennettu puumaisia pylväitä, joiden vanerilehdille voi asettaa vaikka kännykän lataukseen. Testipäivänä sähkötyöt olivat vielä kesken. Puiden tyhjiin koloihin asennetaan pistorasioita.

Erityiskiitoksen ansaitsee länsisiiven skandinaavinen sisustus, josta löytyy myös japanilaista twistiä. Laskutasoissa ja penkeissä on käytetty runsaasti vaaleaa puuta, tiskien ja kalusteiden linjat olivat modernin pelkistettyjä.

Puun käyttö ei rajoitu yksinomaan kalusteisiin, sillä myös seinäverhoilussa on käytetty kotimaista puuviilua. Matkustajille runsas puun määrä assosioituu kokemukseen suomalaisesta luonnosta.

Lepotuolit noudattavat rakennuksen arkkitehtuurin ilmavaa linjaa. Tuolien välissä olevat pöydät ovat sahattua ja lakattua kokopuuta. Kattoverhoilussa on käytetty suomalaista puuviilua.

Odotustiloissa on useita harkittuja yksityiskohtia suomalaisen designin kärkinimiltä. Tunnistettavia suunnittelijoita ovat ainakin Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Yrjö Kukkapuro ja Tuukka Halonen.

Japanilainen lisä tulee etenkin nahkaisten sohvaistuinten muotokielestä ja värimaailmasta, joka tuo välittömästi mieleen muotisuunnittelija Issey Miyaken. Uskon, että tämä tekee suuren vaikutuksen etenkin Fukuokan-, Osakan-, Nagoyan- ja Tokion-lentojen matkustajiin.

Istuinsohvien muotokieli ja värimaailma tuovat mieleen muun muassa maailmankuulun japanilaisen muotisuunnittelijan Issey Miyaken Iittalalle suunnitteleman astiasarjan. Kirkkaat väripinnat rytmittävät teräksen, lasin ja vaalean puun hallitsemaa arkkitehtuuria.

TOM OF FINLAND JA LATTEA LANSEERAUS

Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.

KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.

Toisin kävi.

Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”

Odotettu lanseerausjuhla latistui muutamaan lasiin anonyymiksi jäänyttä punkkua.

TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.

Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.

Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.

Vuonna 1956 Laaksonen lähetti piirustuksiaan yhdysvaltalaislehteen Physique Pictorial, joka julkaisi kuvat nimimerkillä ”Tom of Finland”. Tämä noudatti lehden yleisiä nimikonventioita: muita taiteilijoita olivat muun muassa ”Bruce of Los Angeles” ja ”Spartan of Hollywood”. Laaksonen itse ei kokenut millään tavoin edustavansa Suomea.

TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.

Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi?

Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.

Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.

Nyt mentiin metsään että rytisi!

Metsään mentiin että rytisi. Kovin montaa ehjää tai loppuun asti ajateltua osaa tilaisuuden järjestelyistä oli vaikea löytää.

OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.

Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.

Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.

Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.

Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This: