KOHTEENA HILTON HELSINKI STRAND

HELSINGIN SILTASAARESSA sijaitsevan Hilton Strandin juuret ulottuvat marraskuuhun 1988, jolloin Wärtsilän rakennuttama ja Finnairin operoima hotelli Strand-Intercontinental aloitti toimintansa. Hotellirakennuksen suunnitteli hollantilainen arkkitehti Martiinus Schuurman ja sisustuksesta vastasi sisustusarkkitehti Arto Kukkasniemi.

Strandilla on historiansa aikana ollut useita omistajia. Vuonna 1996 se siirtyi Alkon tytäryhtiölle Arctialle ja vuotta myöhemmin ruotsalaiselle Scandicille. Huhtikuussa 2001 brittiläinen Hilton International teki Scandicista noin 972 miljoonan euron ostotarjouksen. Kauppa hyväksyttiin ja Scandicin 133 hotellia siirtyivät brittiläisomistukseen.

Tammikuussa 2003 Strandista tuli Suomen ensimmäinen Hilton-hotelli. Sitä seurasivat Kalastajatorppa Helsingin Munkkiniemessä ja Plaza Turussa.

Lähes 30-vuotisen historiansa aikana Hilton Helsinki Strand on vaihtanut usein omistajaa mutta säilyttänyt korkean tasonsa ja asemansa yhtenä Helsingin arvostetuimmista hotelleista.

Vuonna 2007 Scandic vaihtoi jälleen omistajaa Hiltonin myytyä yhtiön pääomarahasto EQT V:lle 833 miljoonan euron kauppahintaan. Suomen Hilton-hotellit toimivat nykyään franchising-sopimuksella Scandicin operoimina.

Tällä hetkellä Hiltonilla on kolme hotellia Suomessa: Strand ja Kalastajatorppa Helsingissä sekä vuonna 2007 avattu lentokenttähotelli Hilton Airport Vantaalla.

VUOSIEN VARRELLA STRAND on saanut monia kansainvälisiä tunnustuksia. Vuonna 1990 Strand-Intercontinental valittiin Business Traveller -lehden lukijaäänestyksessä maailman parhaaksi uudeksi hotelliksi. World Travel Awardseissa se on valittu viidesti Suomen parhaimmaksi hotelliksi (Finland’s Leading Hotel 2004, 2005, 2013, 2014 ja 2016).

World Travel Award -palkintoa pidetään alan korkeimpana saavutuksena ja sitä kutsutaankin matkailualan Oscariksi. Palkintojen saajat valitsevat vuosittain riippumattomat matkailualan ammattilaiset.

Suurimmasta osasta huoneita avautuu näkymä joko merelle tai Töölönlahteen johtavalle kanaalille. Vuoteet ovat muhkeita ja ikkunat isoja.

UUDISTUS VANHAA KUNNIOITTAEN. Vuonna 2015 Hilton Helsinki Strand uusittiin perusteellisesti. Entistä ehomman hotellin avajaisia päästiin viettämään 21. tammikuuta 2016. Hotellin uuden sisustuksen on laatinut etelä-afrikkalaissyntyinen Bronwynn Welsh. Uudistusta inspiroivat viisi elementtiä: kivi, vesi, puu, kupari ja tuli.

Uudistuksessa yhdisteltiin uusinta designia ja vintageyksityiskohtia. Esimerkiksi monet hotellin kokoelmissa säilyneet Oiva Toikan linnut ja uniikit lasiteokset pääsivät osaksi modernia pohjoismaista tilasuunnittelua. Osa Heikki Orvolan suunnittelemista Festivo-posliiniastioista on edelleen käytössä yhdessä alkuperäisten ruokailuvälineiden kanssa.

Monet Oiva Toikan uniikit lasiteokset ovat saaneet uuden elämän hotellin uudistuksen myötä. Tässä valaistu lasiveistos rytmittää kokouskerrokseen johtavaa porraskäytävää.

Uuteen Strandiin avattiin myös tunnelmallinen ravintola Bro ja Hakaniemen ensimmäinen cocktail-baari.

Ravintola Bro yhdistelee kauden parhaita raaka-aineita mielenkiintoisiksi makupareiksi. Luonto on vahvasti esillä sekä ravintolan sisustuksessa että laseissa ja lautasilla. Cocktail-baarin siirapit ja pyreet tehdään paikan päällä, vuodenaikojen annetaan loistaa.

STRANDIN BRUNSSI (28 €) on tarjolla sunnuntaisin klo 12–15. Pöytään katetaan mm. lohichevicea, katkarapusalaattia, kokonaisena paistettua suomalaista broileria, erilaisia paahdettuja ja marinoituja kasviksia sekä suussa sulavia jälkiruokia kuten juustokakkua ja suklaamoussea. Paikalla on myös kokki leikkaamassa ja tarjoilemassa vaihtuvaa lihatuotetta.

Brunssimenu uudistuu kuuden viikon välein. Hilton Strandin filosofiaan kuuluu, että parhaat elämykset kumpuavat puhtaasta luonnosta.

Annokset valmistetaan aina parhaista raaka-aineista puhtaita makuja yhdistellen. Aamiainen sekä brunssi on runsas. Kuvassa aamiaisella tilauksesta valmistettava Pancakes vaniljajäätelön ja mansikoiden kera.

HOTELLIN 190 HUONEESTA peräti 114 tarjoaa näkymän merelle tai kanaaliin Kruununhaan ja Kaisaniemen suuntaan. Ikkunat avautuvat ja ovat poikkeuksellisen suuret. Maisema nivoutuu osaksi huoneiden skandinaavista värimaailmaa.

Huoneet ovat kooltaan 30–85 neliömetriä.

Eräs Strandin elämyksellisistä huippukohdista on ylimmän kerroksen saunaosasto uima-altaineen ja aurinkoterasseineen. Näkymä hotellin kattokerroksesta on yksi Helsingin kauneimpia.

Saunaosaston uima-allas henkii menneiden vuosikymmenten ylellisyysajattelua tuotuna tähän päivään. Altaalta ja kattoterassilta avautuu merellinen panoraamanäkymä.
Hilton Helsinki Strand
John Stenbergin ranta 4
00530 HELSINKI
http://www.hiltonhotels.com/fi_FI/suomi/hilton-helsinki-strand/

Share This:

Olutarvio: ARKKITEHTI BLACK IPA

MIKÄPÄ OLISI PAREMPI paikka testata Ruosniemen Panimon uunituore Arkkitehti-olut kuin urbaani, pikkuhiljaa valmistuva Jätkäsaaren asuinalue. Yksi alueen maamerkeistä, niin sanottu Pitsitalo valittiin pari vuotta sitten vuoden betonirakenteeksi Suomessa, ja parhaillaan rakenteilla oleva, mutkitellen saarta halkova keskuspuisto värikkäine kerrostaloineen tulee valmistuttuaan olemaan modernin kaupunkiarkkitehtuurin helminauha.

ENTÄ SITTEN ITSE olut? Arkkitehti on tyyliltään BIPA eli Black India Pale Ale. Tähän menneistä maistamistani black ipoista hyvät ovat laskettavissa kahden käden sormin. Ylipäätään koko oluttyyli on mielestäni keinotekoinen, sillä lähtökohtaisesti pale alen, kuten nimikin kertoo, tulisi kai olla väriltään vaalea.

Eiköhän kohta joku valopää keksi panna myös vaikkapa black golden alea?

BLACK IPA on kuitenkin siinä määrin asemoinut paikkansa, että sillä on jo vakiintunut fanikuntansa. Otetaan siis olut oluena.

ARKKITEHTI

Black IPA, 6,1 %, 0,33 l pullo

Ruosniemen Panimo, Suomi


Väriltään Arkkitehti on tummanruskea, läpikuultava. Tiivis beige vaahto kestää kohtuu pitkään. Tuoksu on hillityn paahteinen, mallasmainen ja siirappimainen tuoden mieleen saaristolaisleivän.

Keskitäyteläinen ja paahtunut suutuntuma saa pehmetessään kukkaisia ja pähkinämäisiä aromeja. Pitkässä jälkimaussa pihkamainen humalankatkeruus täydentää makumaailmaa. Tasapainoinen kokonaisuus, joka sijoittuu maistamieni black ipojen kärkijoukkoihin.

85

Share This:

AAMUKAHVILLA INDONESIAAN

PAULIG PRESIDENTTI Special Blend 2017 johdattaa kahvimatkalle Indonesiaan, Pohjois-Sumatran vuoristoon. Moderni kahvipakkaus viittaa pop-taiteeseen ja kuvastaa loistokkain värein indonesialaista kulttuuria. Pakkauksen on suunnitellut indonesialainen taiteilija Arif Wicaksono.

Pauligin Special Blendit ovat suomalaiseen makuun sovitettuja vuosikertakahveja eri puolilta maailmaa. Ensimmäinen vuosikerta 2012 toi kahvinystävien huulille korkealla kasvaneet Kenya-pavut, joiden suklainen, viipyilevä aromi toimi erinomaisena makuparina muun muassa sitruunaisen juustokakun kanssa.

Vuosikertakahveja on kerrallaan saatavissa vain rajoitettu erä ja ne kaikki tuotetaan yhteistyössä paikallisten kahvinviljelijöiden kanssa.

Kenian jälkeen Presidintin vuosittaiset makumatkat ovat vieneet mm. Koillis-Tansaniaan, Costa Ricaan ja Etiopiaan.

VUODEN 2017 SEKOITUKSEN, alanimeltään Wild Taste of Sumatra, suunnittelu aloitettiin jo yli vuosi sitten. Kohteeksi valittiin maailman kolmanneksi suurin kahvintuottajamaa Indonesia.

Uusi sekoitus sijoittuu paahtoasteeltaan melko tarkalleen viisiportaisen asteikon puoliväliin. Kahvi on makuprofiililtaan pehmeän aromikas, josta voi löytää esimerkiksi luumun, tummien marjojen, viikunan ja villinä kasvaneiden metsämarjojen aromeja.

Itse löysin kahvista myös intensiivistä rusinaisuutta ja portviinimäistä makeutta. Kahvihetkeä täydentäväksi makupariksi valitsisin joko ananasleivonnaisen tai -sorbetin.

SUOMI 100 -JUHLAVUONNA Presidentti Special Blend haluaa nostaa esiin valtakunnan päämiesten ja Presidentti-instituution kotimaiseen kahvikulttuuriin. Tästä syystä Arif Wicaksono on luonut kahvipakkauksen lisäksi muotokuvat kuudesta entisestä presidentistä käyttäen kuvituksissaan Wedha’s Pop Art Portrait eli WPAP-tekniikkaa.

WPAP on geometrisen taiteen alalaji, jonka tyylille ominaisissa muotokuvissa ei saa käyttää kaaria eikä kohteen todellista ihonväriä vastaavaa väriä. Alun perin tyylin on tehnyt tunnetuksi indonesialainen kuvittaja Wedha Abdul Rashid, joka alkoi käyttää sitä lehtien kuvituksessa 1990-luvulla.

Presidentti Ståhlberg oli päiväkahvimiehiä – siksi ensimmäinen itsenäisyyspäivän vastaanotto vuonna 1919 järjestettiin jo iltapäivällä ja vieraille tarjottiin Presidentinlinnassa kahvia ja virvokkeita. Presidentti Relander  tapasi nauttia kahvinsa illallisensa jälkeen. Tämä rento tilaisuus oli hänestä otollinen alusta kylvää siemeniä tärkeille päätöksille.
Presidentti Ståhlberg oli päiväkahvimiehiä – siksi ensimmäinen itsenäisyyspäivän vastaanotto vuonna 1919 järjestettiin jo iltapäivällä ja vieraille tarjottiin Presidentinlinnassa kahvia ja virvokkeita.
Presidentti Relander tapasi nauttia kahvinsa illallisensa jälkeen. Tämä rento tilaisuus oli hänestä otollinen alusta kylvää siemeniä tärkeille päätöksille.
Presidentti Paasikiven aikana Suomeen saapui ensimmäinen sodanjälkeinen kahvilasti. Brasiliasta tullut kahvilähetys otettiin vastaan Turussa. Herkku pysyi kuitenkin säännösteltynä aina vuoteen 1954 saakka, kunnes Paasikivi vapautti kaikki janoiset nauttimaan juomaa mielin määrin. Presidentti Kekkonen oli paikalla, kun Pauligin kahvipaahtimo muutti Katajanokalta nykyiseen sijaintiinsa Vuosaareen. Olipa Kekkosella myös kunnia paahtaa ensimmäinen erä Presidentin sekoitus -kahvia tuoreessa paahtimossa.
Presidentti Paasikiven aikana Suomeen saapui ensimmäinen sodanjälkeinen kahvilasti. Brasiliasta tullut kahvilähetys otettiin vastaan Turussa. Herkku pysyi kuitenkin säännösteltynä aina vuoteen 1954 saakka, kunnes Paasikivi vapautti kaikki janoiset nauttimaan juomaa mielin määrin.
Presidentti Kekkonen oli paikalla, kun Pauligin kahvipaahtimo muutti Katajanokalta nykyiseen sijaintiinsa Vuosaareen. Olipa Kekkosella myös kunnia paahtaa ensimmäinen erä Presidentin sekoitus -kahvia tuoreessa paahtimossa.
Presidentti Ahtisaari oli viimeinen presidentti, joka tarjoili vanhan maailman tyyliin kahvinsa pannusta itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Nykyisin Ahtisaaren suosima pannu viettää eläkepäiviään koristeena Presidentinlinnan Peilisalissa. Presidentti Halonen aloitti kahvinjuonnin vasta 18-vuotiaana, mutta on tänä päivänä intohimoinen kahvinystävä. Halosella on tapana nauttia kahvinsa kantapöydässään Hakaniemen kauppahallin toisessa kerroksessa.
Presidentti Ahtisaari oli viimeinen presidentti, joka tarjoili vanhan maailman tyyliin kahvinsa pannusta itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Nykyisin Ahtisaaren suosima pannu viettää eläkepäiviään koristeena Presidentinlinnan Peilisalissa.
Presidentti Halonen aloitti kahvinjuonnin vasta 18-vuotiaana, mutta on tänä päivänä intohimoinen kahvinystävä. Halosella on tapana nauttia kahvinsa kantapöydässään Hakaniemen kauppahallin toisessa kerroksessa.

Share This:

FOKUKSESSA UUSITTU VIKING XPRS

ALKUVUOSI LUPAA PALJON uusia elämyksiä Helsinki–Tallinna-reitille. Tallinkin upea Megastar aloitti liikennoinnin tammikuun lopulla, Eckerö Linen Finlandiaa parannellaan jatkuvasti ja uusi Länsiterminaalikin saatiin käyttöön etuajassa.

Katajanokalta liikennöivä Viking Line vastaa kilpailuun monella rintamalla. Ensin telakoinnin yhteydessä Viking XPRS -alusta uusittiin näyttävästi, ja huhtikuussa reittiliikenteeseen saadaan uusi pikalaiva Viking FSTR. Kun vielä kesäkuukausina Tukholman-laivat Mariella ja Gabriella käyvät myös Tallinnassa, lähtöjen määrän Katajanokalta peräti kolminkertaistuu.

Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne jatkaa kasvuaan. Punaiset laivat vastaavat kiihtyvään kilpailuun tarjoamalla enemmän lähtöjä, remontoimalla kalustoaan ja tuomalla ruoan ja viihteen yhä keskeisempään osaan myös nopeassa laivaliikenteessä.
Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne jatkaa kasvuaan. Punaiset laivat vastaavat kiihtyvään kilpailuun tarjoamalla enemmän lähtöjä, remontoimalla kalustoaan ja tuomalla ruoan ja viihteen yhä keskeisempään osaan myös nopeassa laivaliikenteessä.

M/S VIKING XPRS on valmistunut huhtikuussa 2008 Aker Yardsin Helsingin telakalla. pituutta aluksella on 185 metriä, leveyttä 27,7 metriä ja syväystä 6,55 metriä. Matkustajia laivaan mahtuu 2 500. Laivan kummi on iskelmälaulaja Paula Koivuniemi.

Viimeisimmältä telakoinniltaan alus palasi liikenteeseen Helsinki–Tallinna-reitille helmikuun alussa. Telakoinnin yhteydessä aluksella uusittiin hyttejä, ravintoloita, yleisiä sekä konetekniikkaa.

Yksi laivan merkittävimmistä uudistuksista on piilossa pinnan alla. Uudenmallisten potkureiden ansiosta laivaa voidaan ajaa normaaleissa sääolosuhteissa kolmen pääkoneen sijaan vain kahdella pääkoneella. Uudistus pienentää huomattavasti polttoaineen kulutusta ja parantaa ympäristöystävällisyyttä.

Matkustajille näkyvin muutos on laivan peräosan tanssiravintola Club X, jonka takaseinää siirrettiin useita metrejä. Näin ravintolaan saatiin 150 istumapaikkaa lisää. Samalla kaikki tuolit verhoiltiin uudestaan.

Yökerhomaista tunnelmaa lisäävät uudet entistä suuremmat esiintymislava ja baaritiski, valaistuksen päivittäminen led-aikaan sekä lavan taustalle tehty ledeillä toteutettu valoseinä.

Viihderavintola Club X vie yökerhomaisiin tunnelmiin.
Viihderavintola Club X vie yökerhomaisiin tunnelmiin.

BISTRO BELLA -buffetravintolan toimivuutta ja viihtyisyyttä on parannettu uusitulla linjastolla ja laajennetulla kasvisruokavalikoimalla. Laajennuksen ansiosta lämminruokalinjastoa on nyt kolme kertaa entistä enemmän.

Muista ravintoloista esimerkiksi Robert’s Coffeen ulkoasua on päivitetty ja istumapaikkoja lisätty. Viking Linella on huomattu kahvilakulttuurin kehitys sekä Suomessa että Virossa. Kahvivalikoiman lisäksi asiakkaat arvostavat paikan päällä tehtyjä sämpylöitä ja leivonnaisia.

Buffet-ravintola Bistro Bella on värikäs, rento ja viihtyisä. Uusien linjastojen ansiosta jonot pysyvät maltillisina, vaikka kattaus olisi loppuunmyyty.
Buffet-ravintola Bistro Bella on värikäs, rento ja viihtyisä. Uusien linjastojen ansiosta jonot pysyvät maltillisina, vaikka kattaus olisi loppuunmyyty.

Merimyymälästä on niin ikään tehty entistä tilavampi ja valoisampi. Myymälän tuotejärjestys ja värimaailma pantiin uusiksi. Mahonginruskeat värisävyt korvattiin mattamustalla ja kirkkaan valkoisella. Uudistusten ansiosta myymälän yleisilmeestä saatiin aiempaa selvästi tilavampi, valoisampi ja asiakasystävällisempi.

Hytteihin ja hyttikäytäviin neliöitä ei ole saatu lisää, mutta niissäkin tilan tuntua on lisätty muun muassa vaihtamalla lattiamatot vaaleampiin sävyihin ja uusimalla seinäpaneeleita. Pintaremontin lisäksi kaikkiin sänkyihin vaihdettiin uudet patjat, peitot ja tyynyt.

Hytteihin on saatu modernia ilmettä ja tilan tuntua aiempaa vaaleammilla lattiamatoilla. Sängyissä kaikki patjat, tyynyt ja peitot on myös vaihdettu uusiin.
Hytteihin on saatu modernia ilmettä ja tilan tuntua aiempaa vaaleammilla lattiamatoilla. Sängyissä kaikki patjat, tyynyt ja peitot on myös vaihdettu uusiin. Kuvassa B4-sisähytti.

TODEN TOTTA, matkustajan astellessa uusittuun laivaan ensivaikutelma on aiempaa raikkaampi. Valoa ja tilaa tuntuu olevan joka puolella enemmän, eritoten buffet- ja viihderavintoloiden viihtyisyys on parantunut selvästi. Moderni skandinaavinen värimaailma henkii yhtäältä merellisyyttä ja toisaalta olohuonemaista kodikkuutta.

Jopa saniteettitilat vedettöminen pisoaareineen tuntuvat puhtailta ja nykyaikaisilta.

Huomionarvoista on, että uudistukset eivät rajoitu ainoastaan laivan sisätiloihin ja tekniikkaan. Kesämatkoja silmällä pitäen myös aurinkokantta on laajennettu. Kahdeksannen kannen niin sanotulla pääaurinkokannella sijaitsee isokokoinen terassi, Viking’s Out -ulkokansigrilli ja -baari. Kesällä avataan lisäksi uusi ulkobaari 10. kannelle.

Viking Linella viihde ja kotimaiset tähtiartistit ovat tärkeässä roolissa. Eini, joka kuuluu Viking XPRS:n vakioesiintyjiin, viettää pian 40-vuotistaiteilijajuhlaansa ja nähdään lavalla kesän jälkeen.
Viking Linella viihde ja kotimaiset tähtiartistit ovat tärkeässä roolissa. Eini, joka kuuluu Viking XPRS:n vakioesiintyjiin, viettää pian 40-vuotistaiteilijajuhlaansa ja nähdään lavalla jälleen tulevana syksynä.

TALLINNAN-LIIKENNE LISÄÄNTYY vuosi vuodelta, eikä kasvun taittumista ole näköpiirissä. Matkustajamäärät nousevat yhtä lailla sekä Suomen että Viron puolelta. Asiakaskunnasta kaksi kolmannesta on suomalaisia ja kolmannes virolaisia.

Vapaa-ajan matkailun ja työmatkalaisten lisäksi yhä useampi ulkomaalainen turisti on kiinnostunut päivämatkoista Suomenlahden yli. Venäläisiä matkustajia näkyy laivoilla tasaisesti ympäri vuoden ja aasialaisia turisteja etenki vuodenvaihteessa ja kesällä.

Kun katsotaan puhtaasti matkustajatilastoja, Viking XPRS on Itämeren suosituin laiva. Viime vuonna se kuljetti yli 1,8 miljoonaa matkustajaa, missä kasvua vuoteen 2015 oli 1,6 prosenttia eli 32 000 matkustajaa.

Viime marraskuussa laivalla kukitettiin sen 15 miljoonas asiakas. Ensi vuonna laivan täyttäessä 10 vuotta rikkunee 17 miljoonan matkustajan raja.

Yksi iso tekijä Viking XPRS:n suosion takana on laivan viihdetarjonta. Perinteisten tanssiravintoloiden katoaminen kaupunkien katukuvista on saanut tanssikansan suunnistamaan suurin joukoin Tallinnan miniristeilyille. Viking XPRS:llä on koko ajan suomalainen tanssiorkesteri, ja suomen tunnetuimmat tähtiartistit viihdyttävät keskiviikkoisin ja torstaisin iltalähdöillä molempiin suuntiin.

Laivan kummi, Paula Koivuniemi, esiintyy Viking XPRS:llä kahdesti vuodessa, touko- ja syyskuussa. Seuraavan kerran koko kansan Paula nähdään täällä lauantaina 13.5.

Share This:

TESTISSÄ KOMPAKTIT HIILIHAPOTUSLAITTEET

SAIN TESTATTAVAKSENI kaksi uutta hiilihapotuslaitetta, israelilaisen SodaStream Spiritin ja kotimaisen innovaation BubbleCap -hiilihapotuskorkin.

UUSI KAPEAMPI SodaStream Spirit nousi yrityksen teettämässä kuluttajatutkimuksessa suosituimpien hiilihapotuslaitteiden joukkoon. Sen elegantti ja kapea muotoilu miellyttää vaativankin sisustajan silmää.

Spirit on SodaStreamin pienin laite ja se toimii ilman sähköä. Yhdestä hiilidioksidipullosta valmistuu noin 60 litraa valmista juomaa. Tämä säästää niin kukkaroa kuin ympäristöä.

– Uutuuslaite on suunniteltu toimimaan tehokkaasti ja kätevästi pienessäkin tilassa. Useissa keittiöissä on vähän tilaa, mistä syystä halusimme tehdä tyylikkään ja mahdollisimman kapean mallin, sanoo SodaStreamin Suomen myyntijohtaja Timo Karhunen tiedotteessa.

Hinnaltaan (99 €) mustana tai valkoisena saatava SodaStream Spirit sijoittuu malliston keskivaiheille.

SodaStremin uutuus on muotoilultaan linjakas. Laiten muoto jatkuu sulavasti litran vetoisen pullon linjoissa. Myyntipakkaus sisältää lisäksi laitteen sisään upotettavan kaasupullon.
SodaStremin uutuus on muotoilultaan linjakas. Laitteen muoto jatkuu sulavasti litran vetoisen pullon linjoissa. Myyntipakkaus sisältää lisäksi laitteen sisään upotettavan kaasupullon.

SODASTREAMIN PÄÄKONTTORI sijaitsee Israelissa ja tehtaat Israelin lisäksi Australiassa, Kiinassa, Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on saanut myös kielteistä julkisuutta BDS-liikkeen (Boycott, Divestment and Sanction) ajaman laajan kansainvälisen boikotoinnin myötä.

Boikotti on osa Länsirannan miehittämisen lopettamiseen tähtäävää ohjelmaa. Israel miehitti Länsirannan vuonna 1967. Miehitys ei ole saanut kansainvälistä hyväksyntää.

Osittain BDS-liikkeen painostuksesta johtuen SodaStream teki vuonna 2014 päätöksen Länsirannalla sijaitsevan tehtaansa lopettamisesta ja rakensi uuden tehtaan Israelin puolelle Negevin autiomaahan. Kaikkiaan puolen tuhatta palestiinalaista menetti työpaikkansa, heistä viimeiset helmikuussa 2016, koska Israel ei myöntänyt työlupia.

Poliittisesti tulenarasta tilanteesta huolimatta SodaStream painottaa olevansa kestävän kehityksen asialla. Se pyrkii viestimään ympäristön ja kestävän kehityksen puolesta haastamalla kuluttajia miettimään ostovalintojaan.

Viesti on mennyt perille, sillä boikotoinnista huolimatta SodaStream-laitteilla valmistetaan yli 700 miljoonaa litraa kotitekoista kuplavettä joka vuosi, ja määrä kasvaa koko ajan.

– Esimerkiksi keskiverto suomalaisperhe ostaa vuodessa noin 500 muovipulloa. Miten iso vaikutus luonnon kannalta olisikaan, jos pullot jäisivät kauppaan, kysyy SodaStreamin Pohjoismaiden alueen myyntijohtaja Michele Fitzwilliam.

Kotimainen BubbleCap on maailman pienin hiilihapotuslaite.

BUBBLE CAP puolestaan koostuu korkista, jonka kierteet sopivat standardiin pet-muovipulloon, ylipaineventtiilistä sekä hiilihappopulloon kiinnitettävästä adapterista. Tuote on täysin kotimainen ja sille on myönnetty Euroopan sekä Pohjois-Amerikan kattava patentti. BubbleCapin hinta on noin 20 euroa ilman kaasupulloa.

Laitteen käyttö vaatii alkuharjoittelua, mutta kun tekniikan oppii, sujuu hapotus vaivattomasti. Ensin adapteri kierretään kiinni kaasupulloon ja virvoitusjuomapulloon laitetaan noin neljä viidesosaa kylmää vettä.

Virvoitusjuomapullosta puristetaan ylimääräinen ilma pois. BubbleCapin toinen puoli kiinnitetään adapteriin ja kaasua lisätään pulloon vipuliikkeellä, kunnes sitä alkaa tulla ulos ylipaineventtiilin kautta.

Kaasu sekoitetaan veteen voimakkaalla kädenliikkeellä, kunnes pullo pehmenee. Kaasua voi lisätä neljästä viiteen kertaan aina välillä pulloa sekoittaen.

BubbleCapin jälleenmyyjät ja verkkokauppa löytyvät sivuilta www.bubblecap.fi.

BubbleCapin avulla normaalit muoviset virvoitusjuomapullot saa liitettyä suoraan kaasupulloon.
BubbleCapin avulla normaalit muoviset virvoitusjuomapullot saa liitettyä suoraan kaasupulloon.

KULUTTAJATUTKIMUKSEN MUKAAN yli seitsemän kymmenestä suomalaisesta valmistaa mieluummin ruokia ja juomia kotona kuin ostaa niitä valmiina kaupasta. Suomessa on maailman puhtain vesijohtovesi, joten sitä kannattaa hyödyntää kotikeittiöissä.

Koska kotonani on jo SodaStreamin huippumalli Revolution, päätin antaa Spirit-uutuuslaitteen luottokampaajani liikehuoneistoon. Tyylikkäästi muotoiltu ja helppokäyttöinen laite pääsi näin paljon kovempaan testiin kuin omassa kahden hengen kotikeittiössäni.

Pienyrityksen kompaktissa keittosyvennyksessä laite löysi nopeasti paikkansa tuoden lisäarvoa sekä kampaamon asiakkaille että henkilökunnalle. Kokemukset olivat yksiomaan positiivisia.

BubbleCapin sen sijaan testasin itse. Pienen alkuharjoittelun jälkeen laitteen käyttö oli helppoa, mutta kuitenkin selvästi hitaampaa kuin hiilihapottaminen SodaStreamilla.

Suurimpana BubbleCapin hyötynä on sen erittäin pieni koko ja yhteensopivuus tavallisten virvoitusjuomapullojen kanssa. SodaStreamiin verrattuna tilaa säästyy keittiöstä oikeastaan koko laitteen verran, sillä itse hiilihapotuskorkki menee kätevästi lusikkalaatikkoon ja kaasupullonkin voi säilyttää laatikossa poikittain.

Kun vielä keksintö on täysin kotimainen ja laite myös valmistetaan Suomessa, BubbleCap on ehdoton ratkaisu nimenomaan kotikäyttöön. Jos taas kuplaveden kulutus on suurta tai laitetta käytetään liikehuoneistossa, valinta kallistuu selvästi SodaStreamin puoleen.

Share This:

KAUDEN VIINIT KEVÄÄSEEN JA JUHLIIN

ALTIA ESITTELI lehdistölle kevään uutuuksia sekä täsmäviinejä pääsiäiseen ja parsakauteen. Tilaisuuden kruunasivat Louis Roederer Cristal Brut ja Bollinger La Grande Année -samppanjoiden uudet vuosikerrat.

Uutuuksista silmä tarttui räväkkään sateenkaaripulloon pakattuun True Colours Brut Cavaan. Kuiva, tyylikäs cava ihastuttaa kepeän tyylikkäällä makuprofiilillaan, jossa raikas hedelmäisyys, sitruksisuus ja mineraalisuus ovat hyvin tasapainossa. 14 kuukauden pullokypsytyksen ansiosta juomasta voi löytää myös paahteisia aromeja.

Sateenkaaren väreihin puettu cava on omiaan juhlistamaan esimerkiksi maaliskuun alussa voimaan astuvaa tasa-arvoista avioliittolakia. Heinäkuun alussa sateenkaaripullo on varmasti tuttu näky Helsinki Pride -puistojuhlassa.

Tärkeintä pullossa on kuitenkin sisältö, joka antaa hyvin vastinetta rahalle (11,99 €). True Colours Brut Cavan tuottaa laadukkaista cavoistaan tunnettu Sumarroca. Tässä tuotteessa perinteinen cavojen rypäletrio (Parellada, Xarello ja Macabeo) täydentyy ripauksella Chardonnayta.

Muita huomion arvoisia uutuusviinejä ovat keväinen puolikuiva Inception Blushing Rosé (9,99 €) sekä täysin kuiva litran kartonkitölkkiin pakattu luomuviini Finca Las Moras Organico Syrah Rose (9,99 €).

Sateenkaari on vanha toivon symboli. Sateenkaaren värit symboloivat erilaisuutta ja sen hyväksymistä, jokaisen elävän olennon välistä solidaarisuutta ja ystävyyttä. True Colours Brut Cavassa symbolin takaa, sateenkaaren tuolta puolen, paljastuu mainio kesäinen kuohuviini.
Sateenkaari on vanha toivon symboli. Sateenkaaren värit symboloivat erilaisuutta ja sen hyväksymistä, jokaisen elävän olennon välistä solidaarisuutta ja ystävyyttä. True Colours Brut Cavassa symbolin takaa, sateenkaaren tuolta puolen, paljastuu mainio kesäinen kuohuviini.

PÄÄSIÄISEN PIHVEJÄ, PAISTEJA, patoja ja muita liharuokia hyväilee vain parhaina satovuosina tuotettava legendaarinen Faustino I Gran Reserva (25,89 €). Viini on väriltään hienostuneen punainen ja kehittynyt. Keskitäytetäinen maku on aromaattinen ja voimakas, mutta samalla pehmeä ja samettinen. Aromeissa löytyy muun muassa kirsikkaa, karpaloa, viikunaa, mausteita ja nahkaisuutta

Riojalaisen Faustinon etikettejä koristaa Rembrandin maalaama muotokuva hollantilaisesta kauppiaasta Nicolau Van Bambeckista.

Edullisempi The Velvet Devil Merlot (15,49 €) puolestaan on mainio yleisviini tummille ja vaaleille liharuoille sekä linturouille. Se on maultaan melko täyteläinen, pehmeä, tasapainoinen ja suutuntumaltaan silkkinen.

Samettipaholaisen viinintekijä Charles Smith on valittu myös vuoden viinintekijäksi Yhdysvalloissa, Suomessa hänen viinitilansa  tunnetaan etenkin supersuositusta Kungfu Girl Rieslingistä (15,49 €).

Kevään juhlat alkavat pääsiäisestä. Mökkiä aletaan valmistella kesäkuntoon ja ruokapöydässä istutaan villasukat jalassa lämmittävää punaviiniä siemaille.
Kevään juhlat alkavat pääsiäisestä. Mökkiä aletaan valmistella kesäkuntoon ja ruokapöydässä istutaan villasukat jalassa lämmittävää punaviiniä siemaille.

SUOMESSA PARSAKAUSI on parhaimmillaan huhtikuusta kesäkuuhun. Parsan kumppanit löytyvät niin ikään Charles Smithiltä. Jo mainitun Kungfu Girlin lisäksi kannattaa kokeilla puhtaan hedelmäistä Eve Chardonnayta (15,98 €).

Parsan sekä kala- ja äyriäisruokien seuraan varma ja ylellinen valinta on tietysti mineraalinen Chablis. Esimerkiksi hinta-laatusuhteeltaan oivallinen Laroche Chaplis (18,98 €) on maultaan kuiva ja raikas, hapokas, mineraalinen, hennon päärynäinen ja kevyen yrttinen.

Larochen viinitalo on ollut Chaplis’n alueen merkittävimpiä viinintuottajia jo vuodesta 1850 lähtien. Laroche valittiin vuonna 2014 Ranskan vuoden viinintuottajaksi (IWSC).

Champagne Louis Roedererin arvostettu ja palkittu lippulaivasamppanja Cristal Brut on yksi kaikkien aikojen ikonisimmista samppanjoista. Oma lempijuomani on taas La Grande Année, jonka uusi vuosikerta 2007 on nyt saatavilla.
Champagne Louis Roedererin arvostettu ja palkittu lippulaivasamppanja Cristal Brut on yksi kaikkien aikojen ikonisimmista samppanjoista. Oma lempijuomani on taas La Grande Année, jonka uusi vuosikerta 2007 on nyt saatavilla.

KUOHUVIINIEN MAAILMASSA oma lempituottajani on Bollinger, jonka La Grande Année -samppanja kuuluu erottamattomana osana kaikkiin elämäni suurimpiin juhliin. Siksi uuden vuosikerran maistaminen on aina Tapaus.

Vaikka Bollinger La Grande Année 2007 (110,94 €) ei ole vielä ehtinyt saavuttaa täyttä potentiaaliaan, on se jo tuoreeltaan huippuviini. Maku on täyteläisen roteva, voimakas, viipyilevä ja elegantti. Mitä siitä kehittyykään viidestä kymmeneen vuoden varastoinnilla, voin ainoastaan arvailla.

Yhtä kaikki, uusi vuosikerta tulee juhlistamaan ainakin häämatkaani tulevana syksynä. Bollinger-samppanjasta voi lukea lisää täältä.

Alkon sijaan suosittelen ostamaan Bollingeria Silja Linen Bon Vivant -viinimyymälöistä, joissa niiden hinnat ovat 20–35 prosenttia maahintoja edullisemmat. Tällä hetkellä esimerkiksi La Grande Année 2005 maksaa merellä ainoastaan 82 €.

Toinen maistamani huippu oli maailman parhaaksi kuohuviinitaloksi valitun Champagne Louis Roedererin arvostettu ja palkittu lippulaivasamppanja Cristal Brut 2009 (193,90 €). Tämä yksi kaikkien aikojen ikonisimmista samppanjoista on nyt saatavana myös Alkon perusvalikoimasta.

Sen lisäksi, että Cristal sopii juhlajuomaksi kaikkein ikimuistoisimpiin hetkiin, se on myös täydellinen lahja kihlajaisiin, häihin, varpajaisiin, kruunajaisiin, hautajaisiin tai mihin tahansa juhlaan.

Share This:

FOKUKSESSA TALLINK MEGASTAR

Viime sunnuntaina liikenteessä aloittanut Tallink in m/s Megastar asettaa uudet standardit Helsingin ja Tallinnan väliseen lauttaliikenteeseen. Ylelliset materiaalit, tyylikäs muotoilu ja persoonalliset tilaratkaisut tuovat lyhyeen autolauttaliikenteeseen risteilyn juhlaa.

Tila-1
Tyylikkäät valaistusratkailut, laadukkaat pintamateriaalit ja laivan yksityiskohtainen suunnittelu Helsinki-Tallinna-reitille luovat autolauttaan risteilyaluksista tuttua ylellisyyden tuntua.

MEGASTARILLA ON seitsemän erilaista kahvilaa ja ravintolaa sekä runsaasti avointa tilaa. Valtavan kokoinen kahteen kerrokseen jaettu valintamyymälä on Itämeren suurin ja kaunein. Laivan ehkä yllättävin tilaratkaisu on seitsemännellä kannella sijaitseva sadan henkilöauton vetoinen Autotalli, johon on pääsy myös merimatkan aikana suoraan valintamyymälästä.

Autotalli on omiaan paitsi ostosmatkailijoille myös niille autoilijoille, joilla lemmikkieläin matkustaa mukana. Tallissa on mahdollista viettää aikaa lemmikin kanssa.

Laivan megamyymälä on kooltaan 2 800 neliömetriä, joka vastaa 11:tä tenniskenttää. Myymälästä on pääsy suoraan Autotalliin eli 100 henkilöautoa vetävälle yläkerroksen autokannelle. Kuvan portailla laivan sisustuksen pääsuunnittelija Samuli Hintikka.
Laivan megamyymälä on kooltaan 2 800 neliömetriä, joka vastaa 11:tä tenniskenttää. Myymälästä on pääsy suoraan Autotalliin eli 100 henkilöautoa vetävälle yläkerroksen autokannelle. Kuvan portailla laivan sisustuksen pääsuunnittelija Samuli Hintikka.

MATKUSTUSMUKAVUUTTA KOLMESSA LUOKASSA. Kolme eri tasoista matkustusluokkaa kansimatkustajille tuovat mieleen monet entisaikojen merimatkat, joista ei ylellisyyttä puuttunut, jos vain siitä oli halukas maksamaan.

Normaali kansipaikka on hinnaltaan muutamia kymppejä suuntaansa. Tähän hintaan on mahdollista istua esimerkiksi yhdeksännen kannen Sitting Loungessa. Istuimet muistuttavat junan penkkejä, joskin jalka- ja tavaratilaa on selvästi enemmän. Sitting lounge sopii matkustamiseen omassa rauhassa.

Sitting Loungen istuimet tuovat mieleen junamatkustamisen. Jokaisella istuimella on työtilaa sekä sähköpistoke.
Sitting Loungen istuimet tuovat mieleen junamatkustamisen. Jokaisella istuimella on työtilaa sekä sähköpistoke.

Kahdenkymmenen euron lisämaksusta pääsee Comfort Loungeen, jossa on tarjolla välipaloja sekä alkoholittomia juomia. Tilasta on mahdollisuus erottaa ryhmille 22- ja 32-paikkaiset kokoustilat. Comfort Lounge -matkustajia palvelee lisäksi oma baari.

Business Loungen lisähintaan (65 €) sisältyy lämpimiä ja kylmiä ruokia, juomia, sanomalehtiä ja tehokas langaton lähiverkko. Alkoholijuomat sekä priority boarding kuuluvat hintaan.

Business Loungessa on useita erilaisia tilaratkaisuja. Tässä nurkkauksessa kalusteet keskustelevat hauskasti lattiamaton kuvioinnin ja isoista ikkunoista siivilöityvän auringonvalon kanssa.
Business Loungessa on useita erilaisia tilaratkaisuja. Tässä nurkkauksessa kalusteet keskustelevat hauskasti lattiamaton kuvioinnin ja isoista ikkunoista siivilöityvän auringonvalon kanssa.

MUKAVUUTTA JA TILAN TUNTUA on myös ravintoloissa ja muissa yleisissä tiloissa. Heti laivaannousun jälkeen neljä risteävää käytävää ohjaavat asiakkaat lyhyen info-tiskin ohi kahviloihin. Kulkuväylät on suunniteltu siten, että ruuhkat ja umpikujat vältetään.

Delight Buffet on tilava ja matkustajamäärien mukaan muunneltavissa. Ravintolan suunnittelussa pistää silmään avokeittiö ja linjakkaat elementit, joihin on käytetty puuta ja mustaa metallia. Värimaailma on, kuten koko laivalla, hyvin maanläheinen ja skandinaavinen.

Erikoinen ratkaisu on tuoda The Chef’s Table à la carte -ravintola samaan tilaan buffetin kanssa. Ravintolasaleja erottaa aonoastaan läpinäkyvä väliseinä. Ajatuksena lienee ohjata asiakasvirtoja vähemmän ruuhkaiselle puolelle ja siten maksimoida matkustajakohtainen myynti laivalla.

À la carte -ravintola The Chef's Table on yhtaikaa intiimi ja valoisa. Tyylin viimeistelevät selkeät pystysuorat elementit.
À la carte -ravintola The Chef’s Table on yhtaikaa intiimi ja valoisa. Tyylin viimeistelevät selkeät pystysuorat elementit.

PUBEJA MEGASTARILTA löytyy kaksi. Victory Bar tuo mieleen sporttibaarin ja brittipubin hybridin tuotuna tähän päivään. Viirit, liput ja urheiluseurojen logot loistavat poissaolollaan. Niiden tilalla on lämpimin sävyin sisustettuja istumatiloja eri kokoisille seurueille ja suurikokoisia tv-ruutuja.

Victory Pubin ovella katseen vangitsee musta hevospatsas, josta on tehty valaisin. Tästä on helppo veikata sosiaaliseen mediaan laivan kuvatuinta kohdetta.

Päivitettyä brittihenkeä löytyy myös Sea Pubista, joka on Victory Baria rauhallisempi. Yleisilmeeltään Sea Pub on eräänlainen rentoon matkantekoon ohjaava sikarihuone.

Voiko sporttipubi olla elegantti? Sitä on Victory Bar, jossa katseet kiinnittyvät juhlavaan hevospatsaasta tehtyyn valaisimeen. Sisustuksessa on samaa tyyliä kuin perinteisissä brittipubeissa, kutenkin skandinaavisella otteella toteutettuna ja modernisoituna.
Voiko sporttipubi olla elegantti? Sitä on Victory Bar, jossa katseet kiinnittyvät juhlavaan hevospatsaasta tehtyyn valaisimeen. Sisustuksessa on samaa tyyliä kuin perinteisissä brittipubeissa, kutenkin skandinaavisella otteella toteutettuna ja modernisoituna.

LAIVAN SISUSTUSSUUNNITTELUSTA vasttuussa on ollut sisustusarkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co pääsunnittelijanaan tässä projektissa Samuli Hintikka.

Vertti Kiven toimiston aikaisempia töitä ovat muiden muassa m/s Viking Grace, Finnairin Airbus A350 -lentokoneet, Helsingin Messukeskus, Scandic Tampere Station ja Tallinnan uusi Hilton-hotelli.

Katseen vangitsevia yksityiskohtia laivalla riittää lattiasta kattoon. Vertti Kivelle tyypillisesti kokonaan led-valoilla toteutetut valaistusratkaisut ovat keskeisessä roolissa, mutta Megastarilla yhtä tärkeään osaan nousevat myös lukuisat pystysuorat elementit ja tilanjakajat.

dSign Vertti Kivi & Co tunnetaan luovista valaistusratkaisuistaan, niin täälläkin.
dSign Vertti Kivi & Co tunnetaan luovista valaistusratkaisuistaan, niin täälläkin.

Monelle matkustajalle saattaa tulla yllätyksenä kokolattiamattojen yksityiskohtaisen suunnittelun merkitys. Matot ovat eri osissa laivaa kuvioinneiltaan kaikki erilaisia mutta värimaailmoiltaan samassa rytmissä. Ne siis kirjaimellisesti rytmittävät tunnelmia tilasta toiseen. Kannattaa siis kävellessä suunnata katse myös alas aika ajoin.

MEGASTAR LUKUINA

Alus on 212 metriä pitkä, tilaa on noin 2 800 matkustajalle ja 800 autolle. Kokoluokaltaan laiva vastaa isoa risteilyalusta kuten Baltic Queenia.

Vetoisuudeltaan alus on 49 000 GT ja sen ajonopeus on 27 solmua. Matka-aika Helsingin ja tallinnan välillä on kaksi tuntia.

Polttoaineena käytettävä LNG (nesteytetty maakaasu) parantaa aluksen ympäristöystävällisyyttä; se ei tuota lainkaan rikki- tai hiukkaspäästöjä.

Laivan on kastanut presidentti Tarja Halonen. Neitsytristeilynsä alus teki 29.1.2017.
230 miljoonan euron investointi on suuri summa mille tahansa laivayhtiölle. M/s Megastarilla 27.1.2017 järjestetty mediatilaisuus kiinnosti laajasti kansainvälistä lehdistöä.
230 miljoonan euron investointi on suuri summa mille tahansa laivayhtiölle. M/s Megastarilla 27.1.2017 järjestetty mediatilaisuus kiinnosti laajasti kansainvälistä lehdistöä. As Tallink Groupin toimitusjohtajan Janek Stalmeisterin (kuvassa selin) mukaan aluksen käyttöikä on hyvin hoidettuna jopa 50 vuotta.

Share This:

FINNAIR TESTAA ALIPAYTA

FINNAIR TARJOAA ensimmäisenä lentoyhtiönä maailmassa mahdollisuuden kiinalaisten asiakkaiden suosimaan Alipay-maksamiseen. Finnairin ja Alipayn suomalaisen yhteistyökumppanin ePassin yhteistyö mahdollistaa Alipay-maksamisen lennoilla myytävien tax free -tuotteiden ja lisäpalvelujen lisäksi myös Finnairin non-Schengen loungessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Uusien digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen on tärkeä osa kasvustrategiamme toteuttamista, sanoo Finnairin Chief Digital Officer Katri Harra-Salonen.

– Matkustajamäärät kasvavat koko ajan Aasian ja Pohjois-Euroopan välillä, ja samalla tarve kiinalaisille tuttuun ja turvalliseen online-maksuvaihtoehtoon kasvaa. Yhteistyömme Alipayn ja ePassin kanssa vastaa tähän tarpeeseen.

ALIPAY ON käyttäjämäärältään maailman suurin online-maksukanava ja osa Alibaba-konsernia. Alipaylla on 450 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ja sitä käyttää jopa 60 % kiinalaisista matkailijoista.

Suomessa Alipay käy tällä hetkellä yli sadassa toimipisteessä, ja tavoitteena on laajentaa lukumäärää noin tuhanteen kevään 2017 aikana.

ALIPAY MAKSAMISTA testataan parhaillaan Finnairin Shanghain-reitillä, ja päätökset mahdollisesta laajentamisesta yhtiön muille Kiinan-lennoille tehdään kokeilujakson jälkeen. Finnairin Helsingin ja Shanghain väliset lennot operoidaan langattomalla yhteydellä varustetuilla Airbus 350 -koneilla.

Finnairin koko laajarunkolaivasto saa langattoman yhteyden keväällä 2017, mikä tuo uusia mahdollisuuksia kehittää lennonaikaista asiakaskokemusta sekä ostos- ja viihdemahdollisuuksia.

Share This:

VIKING LINE JUHLII SUOMEA ITÄMERELLÄ

Viking Line antaa panoksensa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaan keräämällä rahaa Itämeren suojeluun ja tutkimukseen. Juhlavuosi huipentuu ympäristögaalaristeilyyn Viking Gracella 26.8.

ITÄMERITEEMA NÄKYY laivayhtiön vuodessa monin tavoin. Esimerkillään Viking Line pyrkii kannustamaan myös muita Itämerellä ja sen lähiympäristössä operoivia tahoja ottamaan ottamaan toiminnassaan huomioon Itämeren ja sen suojelun.

– Meri ja saaristoluonto ovat tärkeitä niin meille itsellemme kuin asiakkaillemmekin, ja yhdessä voimme saada enemmän aikaan, summaa Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.

Meri ja saaristoluonto ovat heti Lapin jälkeen Suomen merkittävin matkailuvaltti. Siksi on hyvin luonnollista, että ahvenanmaalainen varustamo tekee aktiivista ja pitkäjänteistä ympäristötyötä.
Meri ja saaristoluonto ovat heti Lapin jälkeen Suomen merkittävin matkailuvaltti. Siksi on hyvin luonnollista, että ahvenanmaalainen varustamo tekee aktiivista ja pitkäjänteistä ympäristötyötä.

Vaikka suurin osa ympäristötyöstä on hiljaisia operaatoita kuten polttoainesäästöohjelmia, tehokasta jätteenkäsittelyä, siivousrutiinien optimointia ja uusia ympäristöön sopeutettuja konsepteja laivoilla, tuodaan ympäristöteema myös osaksi markkinointia ja risteilyelämyksiä tunnuslauseella vihreä on uusi punainen.

 

Keväällä Viking Line avaa yhteistyössä Allas Sea Poolin kanssa Itämerikeskuksen Helsingin katajanokalle. Keskukseen suunnitellaan erilaisia tapahtumia, joiden myötä kaikilla on mahdollisuus tutustua Itämeren ainutlaatuisuuteen ja suojeluun.

Turussa puolestaan ympäristö tuodaan osaksi The Tall Ships Race -tapahtumaa 20.–23. heinäkuuta.

Tänä vuonna The Tall Ships Race rantautuu Turkuun 20. heinäkuuta. Kuva on vuodelta 2013, jolloin kilpailu pysähtyi Helsingissä.
Tänä vuonna The Tall Ships Race rantautuu Turkuun 20. heinäkuuta. Kuva on vuodelta 2013, jolloin kilpailu pysähtyi Helsingissä.

Konkreettisia tekoja, joilla yhtiö pyrkii sitouttamaan sekä asiakkaansa että henkilökunnan juhlavuoden henkeen, on useita. Esimerkiksi muovikassien (joista kaikki valmistetaan kierrätysmateriaalista) myyntituotto lahjoitetaan Pidä Saaristo Siistinä r.y.:lle.

Henkilöstöään yhtiö palkitsee muun muassa työmatkapyöräilystä. Jokainen pyöräilty kilometri kartuttaa Marraskuussa Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman merentutkimukselle lahjoitettavaa pottia. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna Viking Line on varustamona sitoutunut vähintään 50 000 euron lahjoitukseen.

Merellisyys ja puhdas luonto näkyvät myös lautasella. Tässä Viking Gracen Oscar à la Carte -ravintolasta annos, jossa kevyesti savustettua nieriää, katkaraputartar, hiillostettua kurkkua, pikkelöityä keltajuurta sekä äyriäiskastiketta.
Merellisyys ja puhdas luonto näkyvät myös lautasella. Tässä Viking Gracen Oscar à la Carte -ravintolasta annos, jossa kevyesti savustettua nieriää, katkaraputartar, hiillostettua kurkkua,
pikkelöityä keltajuurta sekä äyriäiskastiketta.

YMPÄRISTÖGAALARISTEILY elokuussa, tasan sata päivää ennen itsenäisyyspäivää, tuo yhteen varustamon, merentutkimuksen, Itämerikampanjan yhteistyökumppanit ja asiakkaat.

Gaalaristeilylle luvataan runsaasti asiapitoista ohjelmaa sekä suomalaisuuden juhlaa. Risteilyä tähdittää sinivalkoinen ääni, suomalaisen viihteen ikoni Katri Helena.

Katri Helena tunnetaan laulajana, jolle luonto, erämaat, perhokalastus ja tähtitaivas ovat lähellä sydäntä.

Katri Helena on henkeen ja vereen luontoihminen. Metsäinen järvimaisema, saaristoluonto, lapin erämaat ja yönsininen tähtitaivas ovat laulajalle ehtymätön voimavara.
Katri Helena on henkeen ja vereen luontoihminen. Metsäinen järvimaisema, saaristoluonto, lapin erämaat ja yönsininen tähtitaivas ovat laulajalle ehtymätön voimavara.

Suomalaisesta luonnosta ja sielunmaisemasta kumpuaa myös laulajan uusin aluevaltaus, 32 sisustus- ja lifestyle-tuotetta sisältävä Katri Helena Suomi Finland Collection -mallisto, joka pitää sisällään tuotteita ulkoiluun, piensisustukseen, keittiöön ja saunahetkiin.

Mallistonsa lanseeraustilaisuudessa Katri Helena otti kantaa myös Itämeren tilaan.

– Itämeri on minulle kuten kaikille suomalaisille sydämen asia. Minulla on ollut ilo olla mukana tekemässä työtä sen hyväksi jo usen vuoden ajan.

 

Share This:

ROMANTTINEN LYHYTLOMA TALLINNASSA

Tallinnan vanhassakaupungissa ja keskusta-alueella tapahtuu paljon ympäri vuoden, mutta jos haluat tutustua Viron pääkaupunkiin myös keskustan ulkopuolella, auton ottaminen mukaan on hyvä ajatus. Tallinnassa kannattaa panostaa myös majoittumiseen, sillä hyvä hotelli on jo matkakohde itsessään. Nämä ajatukset mielessä kävimme puolisoni kanssa kolmen päivän lomalla laivamatkan päässä etelässä.

MATKUSTIMME ECKERÖ LINEN M/s Finlandialla kolmesta syystä. Ensinnäkin laivan lähtöaika aamulla puoli yhdeksältä oli meille kaikkein sopivin. Toisekseen henkilöauton kuljettaminen oli Eckerö Linella muita yhtiöitä edullisempaa, vain 43 euroa menen tullen.

Mutta kolmas syy oli se tärkein. M/s Finlandian palvelukulttuuri ja buffet-ruokailut ovat kuin toiselta planeetalta vertailtaessa Helsinki–Tallinna-reitillä liikennöiviä Tallinkin tai Viking Linen aluksia. Tämä on tullut todettua kerta toisensa jälkeen. Meriaamiainen (15 €), lounas (24 €) tai päivällinen (28 €) ovat enemmän kuin hintansa arvoisia.

M/s Finlandian noutopöytä on Helsinki-Tallinna-reitin monipuolisin ja laadukkain.
M/s Finlandian noutopöytä on Helsinki-Tallinna-reitin monipuolisin ja laadukkain.

Aamulähdöllä matkustettaessa kannattaa harkita myös hytin (25 €) varaamista etenkin, jos edellisenä yönä unet ovat jääneet vähiin.

ROMANTTISELLA MINILOMALLA hotellihuoneen merkitys korostuu. Tällä matkalla testasimme kaksi hyvin erilaista huonetta, joissa molemmissa oli oma viehätyksensä. Hotelleiksi valikoituivat suomalaisille tutut Original Sokos Hotel Viru sekä Solo Sokos Hotel Estoria.

Sokos Hotels on Suomen tunnetuin hotelliketju. Siihen kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Kaikki hotellit sijaitsevat kaupunkien keskustoissa tai lähellä vapaa-ajan kohteita hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Sokos Hotellit jakautuvat kolmeen eri alabrändiin. Original by Sokos luottaa perinteisiin kilpailutekijöihin kuten sijaintiin, ravintolapalveluihin ja viihtyisään ympäristöön. Hotellityypin voisi tiivistää sanomalla, että hyväksi havaittua ei kannata muuttaa, pyörää on turha keksiä uudestaan.

Break by Sokos puolestaan tarjoaa virikkeitä ja energiaa sekä vapaa-aikaan että liikematkoille, inspiroitumista ja aktiivisia elämyksiä.

Solo by Sokos sen sijaan pyrkii erottumaan yksilöllisyydellä, joka kattaa koko palveluketjun sisustuksesta ja designista huonepalveluun ja aamiaiseen. Esimerkiksi Solo Sokos Hotel Estorian aamiainen on valittu kahdesti peräkkäin Tallinnan parhaaksi hotelliaamiaiseksi.

Estoria-hotellin selfie-ikkuna on kuin postikortti.
Estoria-hotellin selfie-ikkuna on kuin postikortti.

VIRU-HOTELLISSA meillä oli saunallinen juniorsviitti kolossaalisen rakennuksen 19. kerroksessa. Skandinaaviseen tyyliin sisustettu linjakas oleskelutila, johon kuului sohvaryhmä, baarikaappi ja suurikokoinen taulutelevisio tekivät huoneesta viihtyisän illanviettopaikan. Aamulla koko huoneen levyisistä ikkunoista aukeava merinäköala teki heräämisestä kirjaimellisesti ylhäisen kokemuksen.

Virun juniorsviitin sisustus on tyyliltään hyvin skandinaavinen. Oma sauna ja oleskelutila tekevät huoneesta rennon ja viihtyisän.
Virun juniorsviitin sisustus on tyyliltään hyvin skandinaavinen. Oma sauna ja oleskelutila tekevät huoneesta rennon ja viihtyisän.

Tungokseen asti täynnä oleva aamiaishuone ei sen sijaan vakuuttanut. Vaikka aamiaistarjonta oli hyvää keskitasoa, niin kaoottinen tunnelma muistutti keravalaista yökerhoa juuri ennen valomerkkiä. Ihmisiä tuli ja meni solkenaan, eikä henkilökunta ehtinyt siivota pöytiä tarpeeksi ripeästi.

Virun valttikortteja on kuitenkin rakennuksen 45-vuotinen historia, josta pääsee jyvälle vaikkapa lukemalla Sakari Nupposen kirjan Aikamatka hotelli Viruun (Ajatus kirjat, 2007). Ehdottomasti vierailun arvoinen kohde on myös hotellin 23. kerroksessa sijaitseva KGP-museo, jonne ovet aukeavat ennakkovarauksella.

Kuuma linja suoraan Kremliin. Punainen puhelin tuo mieleen vuosien 1970-80 James Bond -elokuvat.
Kuuma linja suoraan Kremliin. Punainen puhelin tuo mieleen vuosien 1970-80 James Bond -elokuvat.

ESTORIA-HOTELLIN kaikki 93 huonetta ovat Superior-luokkaa. Hotelli jakaa sisääntuloaulan ja hissit Virun kanssa, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Siinä missä Viru kertoo historiaa ja panostaa perinteisiin Estoria tarjoaa tyylikästä ja rauhaisaa keidasmiljöötä kaupungin sydämessä.

Estorian huoneissa ei ole värejä säästelty. Mukavuuteen on panostettu paljon, esimerkiksi kaikissa vuoteissa on ihon pintaverenkiertoa parantavat muhkeat patjat.
Estorian huoneissa ei ole värejä säästelty. Mukavuuteen on panostettu paljon, esimerkiksi kaikissa vuoteissa on ihon pintaverenkiertoa parantavat muhkeat patjat.

Hotellin jokaisessa kerroksessa on oma lounge, jossa asiakkaat saavat nauttia huonehintaan sisältyviä erikoiskahveja ja virvokkeita. Huonekäytävien pohjoispäissä sijaitsevista selfie-ikkunoista avautuu postikorttinäkymä vanhaankaupunkiin.

Estoria on rakennettu virolaisten tarinoiden ja designin ympärille. Sisustuksen suunnitellut arkkitehti Sigrid Valgma on onnistunut tuomaan eri tiloihin viehättäviä yksityiskohtia ja tietoiskuja, joiden kautta asukkaat pääsevät mukaan tarinoiden virtaan. Tiesitkö esimerkiksi, että maailman ensimmäinen julkinen joulukuusi pystytettiin Tallinnassa jo vuonna 1441?

Huoneiden korkealaatuiset tekstiilit sekä leveät, ylelliset vuoteet ansaitsevat erityiskiitoksen. Sisustuksen pirteä värimaailma jatkuu saumattomasti laajoista tekstiilipinnoista pienimpiin yksityiskohtiin kuten aamutossuihin ja jopa leikkisästi muotoiltuun kenkälusikkaan.

Huoneen värimaailma jatkuu useitta yksityiskohdissa kuten kylpytakkien ja aamutossujen väreissä.
Huoneen värimaailma jatkuu useitta yksityiskohdissa kuten kylpytakkien ja aamutossujen väreissä.

Näissä puitteissa pelkkä hotellihuoneessa vietetty aika puolison kanssa tuntuu jo hemmottelulta, eikä unohtaa sovi sitä kaupungin parhaaksi valittua aamiaistarjoilua.

Aamiaishuone on retrohenkinen ja kiireetön. Päivän tärkein ateria on suunniteltu yhdessä virolaisten ravitsemusterapeuttien kanssa. Kuumat juomat tarjoillaan pöytiin.
Aamiaishuone on retrohenkinen ja kiireetön. Päivän tärkein ateria on suunniteltu yhdessä virolaisten ravitsemusterapeuttien kanssa. Kuumat juomat tarjoillaan pöytiin.

Vaikka yksilöllisen palvelun designhotelli antaakin lomalle hintaansa nähden runsaasti lisäarvoa, pienellä hienosäädöllä kokemuksesta saisi vieläkin loistokkaamman. Etenkin kylpyhuoneen suurpiirteinen siivous ja minibaarin kunto jättivät toivomisen varaa. Edellisten asukkaiden hiukset seinäkaakeleissa, kuivankarhea wc-paperi ja minibaarin kauttaaltaan jäätynyt takaseinä jossain määrin himmensivät muuten hyvin harmonista kokonaisuutta.

Share This: