MUUMIMUSEO AVATAAN TOUKOKUUSSA TAMPEREELLA

SUOMESSA HARVEMMIN juhlitaan uuden museon avajaisia. Mutta nyt on aihetta juhlaan, kun Tampereen taidemuseo avaa maailman ensimmäisen ja ainoan Muumimuseon Tampere-talossa 17.6.2017.

Museon perustana ovat Tove Janssonin (1914–2001) alkuperäiset muumiaiheiset kuvituspiirrokset ja -maalaukset sekä Janssonin yhdessä elämänkumppaninsa, graafikko Tuulikki Pietilän (1917–2009) kanssa rakentamat kolmiulotteiset muumikuvaelmat.

1980-luvun alkuvuosina Tove Jansson etsi aktiivisesti sijoituspaikkaa taiteelliselle kokoelmalleen. Syntyi ajatus tarjota sitä jollekin yksittäiselle museolle. Helsingissä kokoelmaa ei tuon ajan suhdanteista johtuen otettu vastaan, kuvituksia kun ei pidetty ”oikeana” taiteena.

Samoihin aikoihin Tampereelle rakennettiin pääkirjasto Metsoa, jonka suunnittelivat Reima ja Raili Pietilä. Reima Pietilän, joka  oli Janssonin avopuolison veli, kautta syntyi yhteys Tampereelle. Niinpä vuonna 1986 Janssonin kokoelma siirtyi Tampereen taidemuseolle.

TAMPEREEN MUSEOTARJONTA on laaja. Sara Hildenin taidemuseo, Lenin-museo, Suomen jääkiekkomuseo ja vakoilumuseo – vain muutamia mainitakseni. Museot ovat näkyvä osa kaupungin matkailubrändiä.

Tampere-talossa avattavaan Muumimuseoon on investoitu kaikkiaan 22 miljoonaa euroa.

Museo esittelee kaikkien 12 muumikirjan tarinat kronologisesti nostaen Janssonin tekstit kuvituspiirrosten ja -luonnosten rinnalle. Tampereen taidemuseon näyttelytyöryhmä on uuden tekniikan avulla luonut museosta kokonaisvaltaisen ja moniaistisen elämyksen muumien ja taiteen ystäville.

ALKUPERÄISTEOS MUUMIMUKISSA. Alkuperäisiä piirroksia tuodaan muumien ystävien ulottuville myös uusin tavoin.

Arabian ja Muumimuseon yhteistyön tuloksena valmistuu ensimmäinen Muumi-taidemuki. Tampereen taidemuseon kokoelmasta on valittu Tove Janssonin alkuperäiskuvitus, kansikuvapiirros kirjaan Taikurin hattu vuodelta 1950, ja se on tuotu mahdollisimman tarkkaan sellaisenaan Arabian tuttuun Teema-sarjan mukiin.

Kuva julkaistiin ensimmäisen kerran Taikurinhatun ranskankielisessä painoksessa Moumine le Troll vuonna 1968. Alkuperäinen guassipiirros on kooltaan 12,2 cm x 42,4 cm ja sen luonnosteluun on käytetty lyijykynää.

Taikurin hattu -kirja julkaistiin alun perin ruotsiksi vuonna 1948 ja suomennettiin vasta vuonna 1956. Kirjassa Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorelta hatun, jonka sisässä tavarat ja hahmot, jopa kirjan pääsankari Muumipeikko itse, muuttavat muotoaan ja Muumitalossa tapahtuu kaikenlaista kummaa.

Kirjassa esitellään myös ensi kertaa parivaljakko Tiuhti ja Viuhti, alter egot Tovelle ja hänen silloiselle mielitietylleen Vivica Bandlerille, joiden hallussa olevaa punaista rubiinia, kielletyn rakkauden symbolia, pelottava Mörkö jahtaa.

Kauniissa ja lähes paratiisinomaisessa kuvassa esiintyvät lähes kaikki myöhemmistä tarinoista tutut hahmot, mutta värikkään panoraamakuvan taakse siis kätkeytyy koko Tove Janssonin silloisen elämän tärkeimmät asiat.

Muumi-taidemuki tulee myyntiin 9.5.2017, aluksi viikon kestävällä yksinoikeudella Muumimuseon yhteydessä toimivaan Tampere-talo Shopiin ja sen jälkeen Arabian jälleenmyyjille.

MUUMIMUSEO
Tampere-talo
Pääsymaksu: Aikuiset 12 €, lapset 3–17-vuotiaat 6 €
Avoinna 17.6. alkaen ti-pe klo 9-19, la-su klo 11-18

Share This:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *