SUOMELLE TUNNUSTUS LONELY PLANETILTA

MAAILMAN ARVOSTETUIMPIA matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet on valinnut Suomen kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi vuodelle 2017. Suomi on 10 maan listalla ainut eurooppalainen maa.

Perusteluina Suomen valinnalle kärkikohteiden joukkoon Lonely Planet nostaa esimerkiksi Hossan uuden kansallispuiston sekä useat tapahtumat, joita on suunniteltu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta varten.

Luonto on edelleen keskeinen valttikortti Suomen matkailustrategiassa. Matkailijoiden odotukset Suomessa liittyvät luontoon ja kokemuksiin luonnossa.

Suomen kansallispuistot tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen sekä kesällä että talvella. Luonto on Suomessa aina lähellä – sinne voi piipahtaa helposti jopa Helsingissä pysähtymisen yhteydessä.

Luontokokemuksia on mahdollisuus löytää myös Helsingin keskustasta. Kuvassa yksityiskohta Töölönlahdelta.
Luontokokemuksia on mahdollisuus löytää myös Helsingin keskustasta. Kuvassa yksityiskohta Töölönlahdelta.

VISIT FINLAND, entinen Matkailun edistämiskeskus, vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä.

Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen Finprosta odottaa tulevalle talvikaudelle merkittävää kasvua ulkomaalaisten matkailijoiden määrässä.

Lukuisten uusien lentovuorojen ja -reittien ansiosta Lappiin lennetään Euroopasta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja Aasiasta yhteydet Helsingin kautta Lappiin paranevat myös kasvaneen kotimaisen paikkatarjonnan myötä.

− Pystymme tarjoamaan yhä useammille ja erilaisille matkailijatyypeille vaikuttavia elämyksiä ympäri vuoden, Virkkunen sanoo.

Uusia painopistealueita Suomen-matkailussa on luonnon parantava voima sekä hyvinvointimatkailu, joka rakentuu luontokokemusten ja -palvelujen ympärille.

KAUPUNGEISTA VETOVOIMAA. Luontokokemusten lisäksi Suomesta puhutaan kiinnostavana kohteena kokea ainutlaatuista kaupunkikulttuuria. Erityisen kiinnostavana pidetään muun muassa Suomen uutta ruokakulttuuria sekä Helsingin design-keskittymää.

Niin ikään Helsingin uutta elämyskulttuuria edustavat Löyly ja Allas herättävät kiinnostusta myös maailmalla.

Helsingistä on tullut lyhyessä ajassa suosittu kaupunkikohde. Kulttuuri, design ja jugend-arkkitehtuuri ovat pääkaupungin valttikortteja.
Helsingistä on tullut lyhyessä ajassa suosittu kaupunkikohde. Kulttuuri, design ja jugend-arkkitehtuuri ovat kaupungin valttikortteja.

− Suomen vetovoima matkakohteena on kouriin tuntuvaa ja pitkään tekemämme työ Suomen matkailun kasvattamiseksi näkyy muun muassa tässä Lonely Planetin tunnustuksessa. Tunnustus lisää Suomen vetovoimaa yksilöllisiä ja ainutlaatuisia elämyksiä hakevassa globaalissa matkailijaryhmässä, Paavo Virkkunen sanoo.

 

Lonely Planet Best in Travel 2017 top 10 maat:

1. Kanada
2. Kolumbia
3. Suomi
4. Dominica
5. Nepali
6. Bermuda
7. Mongolia
8. Oman
9. Myanmar
10. Etiopia

Share This: