Tallink Siljan nimikkoviinit ja -oluet 2024

Tallink ja Silja Line toivat laivoille uudet nimikkoviinit ja -oluet toukokuun alussa. Monivaiheisessa prosessissa maisteltiin 130 erilaista viiniä ja 36 olutta. Karsinnan voittaneet kuusi viiniä tulevat kaikki perinteisistä eurooppalaisista viinimaista ja kaksi olutta virosta, maan tunnetuimmilta pientuottajilta. Yhdistävä tekijä kaikille laivan viineille ja oluille on monikäyttöisyys.

KAIKISSA TALLINKIN ja Silja Linen laivoilla sekä Tallink-hotelleissa seuraavan kahden vuoden ajan tarjolla oleva viini- ja olutvalikoima esiteltiin lehdistölle Silja Serenadella. Juomien kumppaneiksi Bon Vivant -ravintolan keittiömestari Jukka Salo oli valinnut makuparit laivan eri ravintoloiden ruokalistoilta – ikään kuin alleviivatakseen viinien ja oluiden fleksiibeliä perusluonnetta. Maistelulautaselle nousi muun muassa marinoitua siikaa, ilmakuivattua kinkkua ja parsaa, hummerikeittoa, friteerattua turskaa ja höyrytettyä lohta.

Ensi tuntumalta valikoima on onnistunut: Monikäyttöisyyden lisäksi viineissä on hyvä hinta-laatusuhde, ja mikä parasta, myös sopivasti haastavia ja yllättäviä elementtejä. Laivan samppanja A&J Demiére Blanc de Noirs Brut on todellinen helmi ja toinen laivan oluista, Põhjala Must Kuld puolestaan yksi Viron hienoimmista porttereista, olutmaailman moderni klassikko.

Käydään seuraavassa viinit ja oluet läpi juoma juomalta. Kirjoitushetkellä tarkkoja hintatietoja ei ollut saatavilla, mutta vanhaan tapaan viinit hinnoiteltaneen yhdeksän euron pintaan paitsi samppanja, joka maksanee noin 36–38 euroa pullolta. Oluiden hinta lienee kolmen-neljän euron luokkaa mukaan ostettaessa.

Champagne A&J Demiére Blanc de Noirs Brut

Demiére on itsenäinen ja perheomisteinen vuonna 1936 perustettu samppanjatalo. Pelkistä tummista rypäleistä valmistettu laivan samppanja on jo erikoisuus sinänsä, mutta erityisen yllätyksellisen siitä tekee sekoitussuhde. Samppanjan kolmesta päärypäleestä harvinaisin eli Meunier antaa tälle samppanjalle yksilöllisen luonteen. Meunieria sekoituksessa on käytetty peräti 70 prosenttia, loput 30 prosenttia on Pinot Noiria.

Samppanja on väriltään vaaleankeltainen, ja sen tuoksusta löytyy mm. kypsiä vaaleita hedelmiä ja keltaluumua. Maku on monivivahteinen, tuoreen persikkainen ja ryhdikäs. Upea samppanja, joka tekee arjesta juhlan ja sopii nautittavaksi vaikka läpi risteilyn. Ruokapöydässä tomaattinen rapu- tai hummerikeitto on tälle samppanjalle nappivalinta.

Palau Brut Origanic Cava & Palau Rose Organic Cava

Proseccon jälkeen on hienoa, että cava on taas palannut laivan kuohuviiniksi ja saanut rinnalleen myös rosé-version. Palau-nimi tarkoittaa suomeksi palatsia.

Palau Brut Organic Cava on väriltään vaalea. Sen rypäleinä on käytetty alueen alkuperäislajikkeita: Parellada, Xarel-lo ja Macabeu. Tuoksu on raikas, sitruksinen ja viherhedelmäinen. Maultaan viini on kuiva, kevyt ja helposti lähestyttävä. Raikas kesäjuoma piknikille tai tapasten kyytipojaksi.

Palau Rosé Organic Cava puolestaan on väriltään vaalean rosé ja se tuo mieleen etenkin Etelä-Ranskan yhden rypäleen roséviinit. Sen tuoksussa on punaista omenaa, vadelmaa ja punaherukkaa. Maku on raikkaan marjainen, metsämansikkainen ja kevyen kirsikkainen. Tämä sopisi mainiosti suolaisten alkupalojen kanssa nautittavaksi.

Weingut Frey Grenzhügel Riesling Organic

Riesling tuntuu olevan suomalaisten suosikkirypäle – ehkä se on sitä myös virolaisille ja ruotsalaisille. Itse harvemmin innostun saksalaisesta Rieslingistä, poikkeuksena Villa Huesgenin viinit, mutta annetaan toki Grenzhügelille mahdollisuus ja maistetaan.

Vaalea oljenkeltainen Riesling, jossa kevyt karviaismarjainen tuoksu. Maku on mineraalinen, valkoherukkainen ja hedelmäinen. Hedelmäisyyden ansiosta viini maistuu suussa paljon makeammalta kuin se todellisuudessa on, sillä jäännössokeria on vain 4,4 grammaa litraa kohden. Ihan kelpo ruokaviini kala- ja kasvisruoille sekä hedelmäisen makeutensa ansiosta myös aasialaisille ruoille.

Kovassa seurassa valkoviini on tällä kertaa laivan viinien heikoin lenkki. Minulle se on ehdoton pettymys etenkin, kun vertaan sitä edellisen kauden valkoviiniin, joka taas oli poikkeuksellisen luonteikas Grüner Veltliner Markus Huberilta. Sitä viiniä muuten ostin parin viime vuoden aikana ainakin 20–30 pulloa.

Terre di Chieti Rosato Organic

Laivan rosé on yleensä erinomainen valinta kevyeen nautiskeluun tai kesäisten juhlien kaatoviiniksi, niin tälläkin kertaa. Lohenpunainen viini on tuoksultaan kevyen marjainen, siinä voi aistia muun muassa vadelman ja kirsikan aromeja. Keskitäyteläinen maku on punaisten marjojen juhlaa, jota reilu hapokkuus tyylikkäästi tasapainottaa. Hyvä ruokaviini grillatulle lohelle tai porsaanfileelle omenakastikkeen kera.

Villa Paradiso Chianti Organic

Laivan punaviini tulee ilahduttavasti Toscanasta. Rypäleinä ovat Sangiovese (95 %) ja Merlot (5 %). Viini on väriltään ruskeaan taittavan rubiininpunainen, sen tuoksussa on nahkaa ja tummaa marjaisuutta. Maku on pehmeän tanniininen, marjainen ja kypsän hedelmäinen. Hyvä yleisviini lampaalle ja grillatulle lihalle.

LAIVAN OLUET

TALLINK SILJAN molemmat laivan oluet tulevat Virosta, mikä kertoo sekä virolaispanimoiden korkeasta laatutasosta että niiden kyvystä kilpailla hinnalla. Nykytilanteessa suomalaiset panimot eivät kykene hintasotaan paitsi raaka-aineiden ja laadun kustannuksella, mutta se tie ei kovin pitkälle kanna.

Ilahduttavasti Tallink Siljan oluet tulevat kahdelta viron kärkipanimolta: Pühastelta (Tartto) ja Põhjalalta (Tallinna).

Laivan lager, Pühaste Pootsman (4,8 %) on väriltään kullankeltainen ja aavistuksen utuinen. Viettelevän viljaisen tuoksun takaa nousee hentoinen aamukasteisen ruohon aromi. Maku on maltainen ja keksimäinen, jälkimaku sopivan katkera.

Laivan Porter puolestaan on moderni klassikko Põhjalalta Must Kuld (7,8 %). Olut tuli markkinoille muistaakseni vuonna 2013 tai 2014, ihan panimon alkuaikoina. Sen ikoninen etiketti, jossa oli paahdetun maltaan kuva, sai mielikuvituksen lentoon. Aika monen mielestä kuva muistutti ruskean naisen sukuelintä. Jokunen vuosi sitten kyseinen etiketti meni kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa vaihtoon, kun kukkahattuväki antoi siitä väkevää palautetta. Oluen nykyinen etiketti on aika geneerinen ja persoonaton, mutta eipä se olutta pahenna.

Nyt lasiin kaatuu ruskeanmusta olut, jonka paahteisen tuoksun haistaa jo kaukaa. Paahteisuuden lisäksi siinä on taloussuklaata ja kypsiä tummia marjoja. Maku on paahteisen täyteläinen, suklainen, marjainen ja lakritsinen. Jälkimaku on pitkä ja pehmeä.

Share This:

Terassihyppelyä Helsingissä

Helteisenä torstaina Scandic Hotels kutsui ryhmän toimittajia kesäiselle terassihyppelylle. Vastasin kutsuun myöntävästi, ja iltapäivästä muodostuikin rento yhdessäolon hetki vanhojen ja uusien tuttavien kesken.

ALOITIMME juuri avatulta Scandic Simonkentän Más-ravintolan terassilta. Ravintola on saanut innoituksensa Iberian niemimaan modernista keittiöstä, pohjoismaisesta ruokatyylistä ja lähellä tuotetuista laadukkaista raaka-aineista.
Más on espanjaa. Se on mucho-sanan komparatiivi ja tarkoittaa ”enemmän”. Siispä viinilasin rinnalle saimme myös puolenkymmentä tapasta kuten perunamunakasta, friteerattua muikkua, gazpachoa, halloumia ja lohi-cevichea.

Perunamunakas, muikut ja halloumi olivat heti omia suosikkejani – ja kaiken lisäksi ne sopivat mielettömän hyvin yhteen saksalaisen Hans Baer Rieslingin kanssa. Näkymä Narinkkatorin ihmisvilinään kruunasi lämminhenkisen terassituokion.

Más-ravintolan tapaksia. Raikas lohi-cheviche etualalla ja perunamunakas takana.

SEURAAVAKSI siirryimme yhdeksän kerrosta ylöspäin kesäkuussa avattuun Monkey Rooftop -kattobaariin. Vaikka ravintola on uusi, se oli minulle jo entuudestaan tuttu, sillä ehdin piipahtaa paikan avajaisissa pari viikkoa aiemmin. Kävin täällä myös joitain kertoja viime kesänä baarin toimiessa tuolloin klassisemmalla liikeidealla.

Itse asiassa en suuremmin syttynyt tästä apinaideasta, jonka kai on tarkoitus houkutella minua nuorempaa kävijäkuntaa. Koko konsepti tuntuu olevat hieman kateissa ja dekoraatioltaan valitettavan keskeneräinen.

Terassi on vihreä ja valoisa. Aidot kasvit ja muoviset köynnökset koristavat tilaa, mutta kokonaisuus vaikuttaa keskeneräiseltä.

Kaiteisiin sidotut muoviköynnökset ja liian kovalla volyymilla pauhaava bilemusiikki ei jaksa vanhaa cocktail-baarien konkaria innostaa. Cocktail-menun juomat olivat toki maukkaita, mutta ohuista ja matalista suorareunaisista laseista tarjoiltuna niiden esteettinen arvo jäi melko lähelle nollaa, jota vähäeleinen koristelu alleviivasi entisestään.

Palvelukin hakee vielä muotoaan, sillä molemmilla käyntikerroilla se on tuntunut enemmän prosessilta kuin aidosti vieraanvaraiselta. Pidän kyllä pöytiintarjoilusta ja henkilökunnan iloisesta asenteesta, mutta toistuvasti pöydän vieressä lisätilauksia tuputtava tarjoilija ei ehkä täysin istu suomalaiseen cocktail-mentaliteettiin.

Mutta toisaalta baarilla on yksi vetovoimatekijä ylitse muiden. Se on kaupungin paras näköala. Onhan toki kattobaareja muuallakin Helsingissä, mutta ei näin keskeisellä paikalla, eikä yhtään sellaista, jonka esteetön näköala on lähes 360 astetta. Alaterassille, josta näkymä avautuu rautatieaseman suuntaan, aurinko helottaa iltapäivällä. Kampin ja Jätkäsaaren suuntaan antava yläterassi puolestaan kylpee ilta-auringon loisteessa.

Kaupungin paras näköala. Alaterassilta avautuu panoraama yli keskustan kattojen.

Jos unohdetaan bilemusiikki ja muovinen kitsh, Monkey Rooftop Bar voi olla parhaimmillaan ikimuistoinen ja elämyksellinen keidas keskellä Helsinkiä. Mutta silloin se kysyy hyvää seuraa ja talon samppanjaa (GH Mumm 89 € / plo). Paras paikka on alaterassin keulan samppanjakeinussa.

KATOLLA NAUTITTUJEN virvokkeiden jälkeen siirryimme kohti Rautatientoria ja Grand Central -hotellia.

Huhtikuussa avattu Scandic Grand Central on tällä hetkellä Helsingin puhutuin hotelli. Eliel Saarisen vuonna 1909 suunnittelemaan arvorakennukseen rakennettu hotelli on täynnä vangitsevia yksityiskohtia ja klassista ylellisyyttä.

Grand Centralin suojaisa terassi sijaitsee hotellin sisäpihalla ja se on todellinen rauhoittuminen keidas vilkkaan rautatie- ja bussiliikenteen keskellä. Tänne ei kuulu liikenteen melu, eikä mahdollinen sadekaan haittaa, sillä puolet terassista on katettu kuin Pariisissa ikään.

Scandic Grand Centralin terassista puolet on lasitettua tilaa. Tunnelma on kuin Wienin tai Pariisin kahviloissa.

Istahdimme ulkoterassin puolelle ja nautimme keittiöpäällikkö Ali Suvialan meille valmistaman Grand Charcuterie -lajitelman ja Codorníu Cavaa sekä perinteisenä että roséversiona.

Grand Centralin avintolapäällikkö Päivi Keippilä ja keittiöpäällikkö Ali Suviala toivottivat meidät tervetulleiksi terassille.

Vajaa kolmetuntinen terassihyppely meni kuin siivillä. Mukaan mahtui kolme täysin toisistaan poikkeavaa terassia, joissa kaikissa oli oma viehätyksensä. Grand Central oli näistä minulle ensimmäinen kokemus, mutta ei takuulla viimeinen. Se on todellinen helmi piilossa liikenteen melulta, hälinältä ja uteliailta katseilta – ainakin vielä ennen kuin kaikki muutkin sen löytävät.

PETER TAMMENHEIMO

Share This:

Silja Resort toi Argentiinan kiihkeät latinorytmit Itämerelle

Argentiina tunnetaan intohimoisesta tangosta, lihaisasta ruokakulttuurista ja täyteläisestä Malbec-viinirypäleestä. Tämä toisiaan täydentävä kolmikko tarjoaa Silja Linen Helsingin-laivoilla hurmaavia hetkiä kaikille aisteille.

Marcos Ayala Tango Company esiintyy Silja Serenadella syys-marraskuussa.

Argentiina on kapean kolmion muotoinen maa Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Se on suuri maa, jonka leveimmällä kohtaa on mittää 1 580 kilometriä ja pisimmällä peräti 3 694 kilometriä.

itse asiassa Argentiina on Etelä-Amerikan toiseksi suurin valtio ja kaikista maailman maista se on kahdeksanneksi suurin. Pinta-alaltaan Argentiina on 8,2 kertaa Suomen kokoinen.

Jos Argentiinan haluaa selittää yhdellä sanalla, ainoa oikea sana on tango, sillä siihen sisältyy kaikki; historia, nykyhetki ja koko elämä.

Tango on kahden kauppa, tunteikas kahden ihmisen jakama hetki, joka kestää aina yhden kappaleen ajan.

Show kertoo tarinan

Let’s Tango on Silja Serenadella ja Silja Symphonylla syys-marraskuussa nähtävä Marcos Ayala Tango Companyn show. Marcos Ayala yhdistelee klassista ja modernia tangoa sekä nykyaikaisia tanssitekniikoita.

Menomatkalla Helsingistä Tukholmaan esitys sukeltaa valon ja pimeyden maailmaan tangon keinoin. Show on elämyksellinen, intohimoinen ja paikoin myös akrobaattinen liioiteltuine käännöksineen ja askelsarjoineen.

Paluumatkan show palauttaa katsojat tangon syntyhistoriaan ja rosoiseen Buenos Airesiin.

Buenos Airesista kotoisin oleva Marcos Ayola kertoo saaneensa innoituksensa tanssiin Tango Nuevo -musiikkilajin kehittäjän Astor Piazzolan kautta. Piazzolan oivallus oli yhdistää tango jatsiin ja taidemusiikkiin.

– Isäni toivoi minusta koripalloilijaa, koska olin pitkä mies, mutta ryhdyinkin harrastamaan kansantanssia noin 12–13-vuotiaana. Sitten kuvioihin tuli Piazzola, joka sytytti rakkauteni tangoon syttyi, Ayala kertoo.

Mutta tangoon ei syöksytä noin vaan, varsinkaan varhaisessa teini-iässä. Ayala kertoo odottaneensa 17 vuoden ikään, ennen kuin tunsi olevansa kypsä.

– Koska tango on niin tunteellinen ja seksikäskin tanssi, nuori poika ei millään pysty sitä tulkitsemaan, hän sanoo.

Silja Linen showt ovat modernia estradiviihdettä. Niissä on tangon perustaa, mutta samalla niihin on lisätty uusia elementtejä. Kyseessä on show- eli fantasiatango, eikä sitä näe perinteisissä tanssipaikoissa. Marcos Ayalan kädenjälki näkyy ennen kaikkea näyttävissä yksityiskohdissa.

– Missioni on näyttää, että tango ei todellakaan ole tylsää, mies huudahtaa.

Kaikki tanssiryhmän jäsenet ovat nuoria tanssin ammattilaisia. Mukana on seitsemän paria, joista sattumoisin suurin osa on tanssinut yhdessä seitsemän vuotta.

– Maaginen luku, hymähtää Ayala.

Normaalisti Ayalan ryhmä kiertää maailmaa neljä kuukautta vuodessa, mutta tänä vuonna kiertueelle tulee mittaa yli puoli vuotta, sillä pelkkä laivakiinnitys kestää kolme kuukautta. Silja Linen jälkeen ryhmä suuntaa joulukuussa Venäjän-kiertueelle.

Marcos Ayala Tango Companyn showtangossa yhdistyvät intohimo, vauhti ja tarkasti ajoitetut erittäin vaativat liikesarjat.

Ruokakulttuuri perustuu lihaan ja punaviiniin

Argentiinalaista ruokakulttuuria määrittää etenkin pampalla kasvatettu pihvikarja, ja naudanlihan kulutus on peräti 74 kiloa henkeä kohti vuodessa. Se on Uruguayn (86 kg/hlö) jälkeen eniten maailmassa. Lihapainotuksesta huolimatta moderni argentiinalainen keittiö on saanut paljon vaikutteitä Italiasta ja Espanjasta.

Argentiinassa päivän pääateria on perinteisesti lounas, ja illallinen syödään vasta iltayhdeksän jälkeen. Useimmiten pöytään tilataan jaettavaksi pelkkää lihaa, ja kukin ruokailija tilaa haluamansa lisukkeet erikseen.

Silja Linella Argentiina-teema näkyy hienostuneesti musiikin rytmissä sekä makuina lautasella ja lasissa. Mitään turhia lippusiimoja tai sinivalkoraitaisia pelipaitoja ei ole, ja hyvä niin. Taidokas showtanssi ja herkullinen ruoka luovat tunnelman.

Argentiinalainen ruoka perustuu lihaan ja sosiaaliseen syömiseen.

Malbec uudisti viinintuotannon

Lähes 170 vuotta sitten, huhtikuussa 1853 Argentiinan silloinen päämies Justo José de Urquiza halusi uudistaa maansa viinintuotannon. Viinitarhoille alettiin istuttaa uusia rypälelajikkeita, joista osa menestyi ja osa ei. Menestyjien joukosta erottui Ranskan Bordeaux’sta vuonna 1868 tuotu Malbec, joka tuottaa isoja ohutkuorisia rypäleitä ja tarvitsee kypsyäkseen paljon valoa ja lämpöä.

Mutta Malbec on haastava viljeltävä. Se on erittäin hallanarka ja kosteissa olosuhteissa herkkä homeelle. Vaikka Malbecia viljellään jonkin verran lähes kaikkilla maailman viinialueilla, Argentiinan Mendozan ilmasto ja maaperä ovat osoittautuneet rypäleelle kaikken suotuisimmiksi. Puolentoista vuosisadan aikana Malbecista on kasvanut Argentiinan nimikkorypäle ja lähes synonyymi argentiinalaiselle viinille. Tätä nykyä Argentiina on maailman viidenneksi suurin viinintuottajamaa, ja kaksi kolmasosaa argentiinalaisista viineistä tuotetaan Mendozassa.

Malbec tuottaa syvän sinipunaista viiniä, jonka tuoksussa voi havaita mustaherukkaa, karhunvatukkaa, minttua, kirsikkaa, luumua, kahvia, suklaata ja nahkaa. Kun Malbecin annetaan kypsyä tammitynnyreissä, se imee puusta vaniljaisia ja mausteisia aromeja.

Ruokapöydässä täyteläiset Malbec-viinit sopivat vahvojen liha- ja riistaruokien sekä voimakkaiden juustojen rinnalle. Grillatun lihan ja mausteisen Malbecin yhdistelmä on taivaallinen.

Täyteläinen Malbec on oikea viini tuhdeille ja mausteisille liharuoille. Alkupalojen kanssa sen sijaan kannattaa kokeilla raikasta olutta. Silja Linen laivan olut, ruotsalaisen Nils Oscarin valmistama Kapten Balder -luomulager on mitä monipuolisin ruokaolut.

Kansainvälistä viihdettä

Marcos Ayala Tango Companyn jälkeen joulukuussa Helsinki-Tukholma-linjan Starlight-yökerhot valtaa The Great Gatsby Cruise -show, jossa 1920-luvun glamour tuodaan 2020-luvulle musiikin, valosuunnittelun ja tanssin keinoin.

Helsingin-reitillä viihde on kansainvälistä, samoin matkustajakunta. Turun-laivoilla matkustajat ovat enimmäkseen suomalaisia, joka näkyy myös artistikiinnityksissä.

Yhden risteilyn aikana Serenadella ja Symphonylla saattaa olla jopa 60 eri kansallisuutta. Siksi viihdeohjelmisto valitaan niin, että se sopii yhtä lailla pohjoiseurooppalaiseen kuin aasialaiseenkin makuun. Aasialaisten osuus Itämeren risteilymatkustajista kasvaa kaiken aikaa, ja esimerkiksi eteläkorealaiset ovat jo hyvin merkittävä matkustajaryhmä.

Helsingistä lähtevillä laivoilla showtuotannot vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein. Esitykset ja ryhmät tilataan useimmiten suurilta kansainvälisiltä ohjelmatoimistoilta, jolloin saadaan monipuolisempaa ohjelmistoa ja pitkiin tuotantoihin sopeutuvia ryhmiä.

Uuden tuotannon valmistelu saattaa kestää jopa kaksi vuotta. Käytännössä valmistelu ja harjoittelu sisältää neljä erilaista keskiyön show-esitystä, sillä laivoja on kaksi ja molempiin tehdään erilaiset showt meno- ja paluumatkoille. Lisäksi valmisteluun kuuluu paljon logistisia ja markkinoinnillisia yksityiskohtia.

Showt räätälöidään mittatilauksena erikseen sekä Serenadelle että Symphonylle. Estradin muoto ja koko määrittävät koreografiaa ja lisäksi laivoilla voi olla hyvinkin tarkkoja toiveita esimerkiksi kappaleiden pituuksista ja lukumäärästä, toisinaan jopa yksittäisen artistin esiintymisasun helman pituudesta. Tällä hetkellä nousevana trendinä on showryhmän ja laivan matkustajien välille syntyvä vuorovaikutus. Hyvänä esimerkkinä Marcos Ayalan ryhmä antaa iltapäivisin tassiopetusta matkustajille, jolloin kokonaisuudesta muodostuu entistä vaikuttavampi elämys.

Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo

Share This:

Fuller’sin myynnissä Asahille vain lopputulos merkitsee

Tänä vuonna yksi suurimmista olutmaailmaa kuohuttavista puheenaiheista on ollut vuodesta 1845 perheomisteisena pysyneen lontoolaisen Fuller’sin myynti japanilaiselle Asahille. Aluksi kauppaa vastustettiin rajusti, mutta pölyn laskeuduttua karkeimmat soraäänet ovat hiljenneet. Voisiko sittenkin olla niin, että me tavalliset kuluttajat selviämme tunteita herättäneestä panimokaupasta voittajina?

FULLER’SIN HISTORIAN voidaan katsoa alkaneen vuonna 1816, jolloin Thames-joen rannalle avattiin panimo nimeltä The Griffin Brewery. Sen perustivat veljekset Douglas ja Henry Thompson, jotka kuitenkin ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja tarvitsivat varakasta sijoittajaa pelastamaan yrityksensä konkurssilta.

Tässä kohtaa mukaan kuvioihin astui muuan John Fuller ilman päivänkään kokemusta panimoalalta. Hän kuitenkin onnistui nostamaan yrityksen jaloilleen ja osti lopulta Thompsonit ulos.

Fullerin kuoltua vuonna 1839 panimon johtoon astui hänen poikansa John Bird Fuller, joka jätti nopeasti merkkinsä Ison-Britannian kunniakkaaseen oluthistoriaan.

Fuller nuorempi yhdisti voimansa toisen panimoyrittäjän Henry Smithin ja tämän lankomiehen, panimomestari John Turnerin kanssa. Vuonna 1845 allekirjoitettiin uuden panimoyhtiön perustamisasiakirja.

Yhtiön nimeksi tuli Fuller, Smith & Turner, mutta panimolle nimensä antoi yksin Fuller. Yritys kasvoi tasaisesti ja ennen panimotoimintojen myymistä Asahille se harjoitti oluenpanon lisäksi muun muassa tukkukauppaa sekä operoi tai tai vuokrasi noin 400:aa pubia ja hotellia ympäri Englantia.

Fuller’s vuokraa tai operoi noin 400 pubia ja hotellia eri puolilla Englantia. Karkeasti puolet niistä sijaitsee Suur-Lontoon alueella. The Mawson Arms / The Fox and Hounds on aivan panimon kyljessä kiinni. Se on Ison-Britannian ainoa pub, jolla on virallisesti kaksi nimeä.

FULLER’S PYSYI TIUKASTI omistajasukujensa hallinnassa 173 vuoden ajan, eikä muutoksen merkkejä ollut ilmassa. Kävin viime vuodenvaihteessa Lontoossa haastattelemassa pääpanimomestari Georgina Youngia, jonka kanssa istuimme pubissa alun kolmatta tuntia ja keskustelimme pitkään muun muassa yrityksen arvoista.

Young kertoi, että Fuller’sin keskeisimpiä arvoja ovat perhe ja työyhteisön kannustaminen.

– Being part of the family, Young totesi ja viittasi tällä ilmauksellaan kahteen asiaan; Fuller’sin omistajien ja työntekijöiden väliseen hyvään suhteeseen sekä panimon uskolliseen asiakaskuntaan

Keskustelussamme mikään ei viitannut siihen, että alle kuukauden kuluttua tuosta hetkestä räjähtäisi uutispommi.

Siksi ydinliiketoimintojen myynti japanilaiselle panimojätille tuli niin minulle kuin kaikille muillekin Fuller’sin ystäville kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syvä epäusko, hämmästys, järkytys ja huoli olivat kollektiivisia tunnetiloja, ymmärrettävästi.

Jonkinasteinen järkytys panimon myynti oli varmaankin myös Georgina Youngille, joka hyvän ystävänsä houkuttelemana päätti jättää Fuller’sin ja muuttaa synnyinkaupunkiinsa Bristoliin, jossa hän työskentelee tätä nykyä Bath Alesin uuden huippumodernin panimon johdossa.

Georgina Young

KOLMEN VIIME VUODEN aikana Asahi Group on käynyt tiuhaan panimo-ostoksilla Euroopassa. Vuonna 2016 yhtiön omistukseen siirtyi tukku tunnettuja tuotemerkkejä kuten Grolsch, Peroni ja Meantime. Seuraavana vuonna Asahin ostolistalla olivat Pilsner Urquell, Velkopovický Kozel, Tyskie, Lech, Drehel ja Ursus sekä iso liuta paikallisia merkkejä Itä-Euroopasta.

Kun huomioidaan yleinen vilkkaus panimomarkkinoilla ja olutjättien mielenkiinto nousevia pienpanimoita kohtaan, Fuller’sin myynnin ei luulisi tulleen yllätyksenä. Mutta se tuli, ja ensireaktio oli sen mukainen.

Vahvimmat tunteenpurkaukset tulivat odotetusti lähes 200 000 jäsenen Campaign for Real Ale (CAMRA) -kuluttajajärjestöltä, joka ilmaisi järkyttyneensä Fuller’sin panimotoimintojen myynnistä ja kannusti jäsenistöään vastatoimiin.

– Meidät on petetty. Uskoimme, että Fuller’sin omistajasuvut olisivat sitoutuneet oluenpanon jatkamiseen Lontoossa ainakin seuraavat 200 vuotta, kirjoitti Camran Lontoon-osaston puheenjohtaja John Cryne jäsenille osoitetussa sähköpostissaan.

Asahi on ostanut viime vuosina useita eurooppalaisia panimoita. Fuller’sin mukana Asahille siirtyivät myös Dark Star ja Cornish Orchards -brändit.

ULKOMAILLA UUTINEN otettiin vastaan yhtä suurella tyrmistyksellä kuin Britanniassa. Etenkin edulliselta kuulostava 250 miljoonan punnan (286 milj. €) myyntihinta herätti kummastusta. Monissa keskusteluissa nousi esiin Ballast Pointin myynti vuonna 2015 miljardin dollarin hintaan Constellation Brands -yhtiölle. Voiko siis vaivaiset 20 vuotta toiminut uuden aallon pienpanimo olla yli kolme kertaa arvokkaampi kuin lähes 10 kertaa vanhempi lontoolainen instituutio?

Minä ainakin olisin maksanut Fuller’sista enemmän, jos taskussa olisi ollut miljardi tai pari ylimääräistä.

Pitää kuitenkin muistaa, että oluenpano on pienten katteiden liiketoimintaa ja tuhansista itsenäisistä pienpanimoista huolimatta globaalit markkinat jaetaan muutamien suurten toimijoiden kesken. Yksittäinen panimo voi olla kannattava, mutta ani harvoin se on omistajilleen mikään kultakaivos, paitsi jos se saadaan myytyä oikeaan aikaan.

Fuller’sin kohdalla voidaan sanoa, että yrityksen kannattavin osa löytyy sen ydintoimintojen ulkopuolelta, pubeista ja hotelleista, joissa operatiivisen toiminnan lisäksi rakennuskannan arvo kasvaa koko ajan.

Kun vielä suurin osa Fuller’sin kiinteistöomistuksista sijaitsee Lontoossa, yhtälö näyttää selvältä: Tulevaisuus on palveluissa, elämysten tuottamisessa ja kiinteistöbisneksessä. Asiakkaille panimotoimintojen myynti näkyy parhaassa tapauksessa entistä parempina palveluina ja viihtyisämpinä pubikokemuksina. Kaupasta saatavasta neljännesmiljardin punnan potista riittää varmasti investoitavaa pubien ja hotellien fasiliteetteihin.

Viiden punnan hintaa pidetään Isossa-Britanniassa pintin kipurajana. Panimokaupan myötä Fuller’s-tuopin hinta saattaa laskea, mikäli Asahi pyrkii kasvattamaan markkinaosuuttaan.

FULLER’SIN OLUIDEN tulevaisuudesta ja varsinkaan laadusta en olisi huolissaan. Uskon, että Fuller’s ja sen mukana tuleva Dark Star saavat jatkossakin päättää itsenäisesti omasta tuotannostaan ja standardeistaan. Arvostettujen brändien ja perinteiden kunnioittaminen on myös Asahin etujen mukaista ja oleellinen osa japanilaista perimää.

Tämän minulle vahvisti Fuller’sin Brewing Manager Guy Stewart, jota kävin tapaamassa Lontoossa heinäkuussa.

– Me jatkamme oluen valmistusta aivan kuin tähänkin asti. Asahi on hyvä isäntä, joka arvostaa Fuller’sin taitotietoa ja perinteitä. Asahi osti meidät nimenomaan siksi, että olemme omalla sarallamme parempia kuin kukaan muu.

Guy Stewart

NÄYTTÄÄKIN TODENNÄKÖISELTÄ, että Asahi-kaupassa kaikki osapuolet  voittavat, myös kuluttajat.

Fuller’s ja varsinkin Dark Star voittavat kaupassa parempina vientinäkyminä. Vaikka Fuller’s tunnetaan maailmalla jo melko laajasti, Asahin verkostot ja pääomat tarjoavat sille aivan eri kokoluokan myynti- ja markkinointikoneiston kuin toiminta itsenäisenä perheomisteisena oluenvalmistajana.

Samalla Asahi saa omille tuotteilleen jalansijaa brittimarkkinoilta, mutta yhtä lailla brittikuluttajat hyötyvät Asahin laajasta portfoliosta.

Itse asiassa, viime kädessä kaikkein suurin voittaja saattaa olla juurikin se tuiki tavallinen oluenystävä. En yhtään hämmästyisi, jos Asahi päättäisi uida brittiyleisön liiveihin laskemalla kipurajoille noussutta pintin hintaa ja samalla investoimalla voimakkaasti esimerkiksi panimon laitekantaan.

Samoilla linjoilla oli myös kesällä Helsingissä vieraillut kuuluisa brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb, jonka kanssa minulla oli ilo jutella Suomen Paras Olut -kilpailun tuomaristossa.

– Katsotaan nyt vaikka Urquellia, joka on nyt kaikin tavoin paljon paremmassa kunnossa kuin ennen myymistään Asahille. Fuller’sille käy aivan samalla tavalla Asahin siipien suojassa, mies pohdiskeli.

Sitä paitsi Fuller’sin kyltit eivät ole katoamassa Lontoon katukuvasta minnekään. Pubit ja hotellit jatkavat toimintaansa niin kuin tähänkin asti, mutta jatkossa ne ostavat oluensa pääosin Asahilta.

Sen verran vaikutusta voi olla, että joissain pubeissa Frontier-hana saanee viereensä Asahi Super Dryn, Peronin tai Pilsner Urquellin, mene ja tiedä. Oluenystävänä en näe tässä isoja uhkia.

Tunnettu brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb (kuvassa oikealla) uskoo, että Fuller’sille käy Asahin alaisuudessa samoin kuin kävi Pilsner Urquellille, eli oluiden laatu tulee entisestään paranemaan. Kuvassa vasemmalla on belgialainen oluttuomari Yannick De Cocqueau.

LÄHIHISTORIA ON todistanut, että panimo voi säilyttää laatunsa ja identiteettinsä omistajanvaihdoksesta huolimatta. Käsi pystyyn, joka uskoo huomanneensa panimoiden laatukriteerien laskeneen Pilsner Urquellin, Lagunitaksen tai Ballast Pointin tapauksissa?

Firestone Walkerin Adrian Walker totesi minulle, että iso kasvoton isäntä ei ole automaattisesti mikään paholainen, joka pyrkii tuhoamaan tieltään kaiken elollisen. Päinvastoin, usein kyseessä on strateginen kumppanuus, joka hyödyttää molempia osapuolia. Näin uskon käyvän myös Fuller’sin ja Asahin kohdalla.

Edelleenkin tulen aina Lontoossa käydessäni suosimaan Fuller’sin pubeja ja olutmerkkejä sekä karttamaan Greene Kingin vastaavia, aivan kuten tähänkin asti.

Fuller’sin Brewing Manager Peter Tammenheimon haastateltavana.

Share This:

Vihreä Tallinna houkuttaa lähimatkalle

Tallinna panostaa vastuulliseen lähimatkailuun. Matkailun megatrendeihin kuuluu lähimatkailun kasvu. Samalla kun trenditietoinen matkailija pyrkii omilla valinnoillaan tukemaan paikallisia elinkeinoja ja yrittäjyyttä, hän haluaa myös vähentää matkailun aiheuttamaa ympäristörasitusta.

Tallinna on houkutteleva lähimatkakohde suomalaisille. Laivamatka lahden yli taittuu muodollisuuksineen alle kolmessa tunnissa ja Viroon liikennöivät laivayhtiöt panostavat aidosti päästöjen vähentämiseen sekä kannustavat myös asiakkaitaan vastuullisiin tekoihin.

Vuonna 2018 Helsinki–Tallinna-reitillä matkusti kaiken kaikkiaan 8,8 miljoonaa matkustajaa, ja yöpymisen Tallinnassa sisältäneitä matkoja tehtiin noin miljoona. Tilastoista kuitenkin selviää, että sekä suomalaisten matkailijoiden että heidän yöpymistensä määrä Tallinnassa on laskenut selvästi huippuvuodesta 2016.

Muutos on havaittu myös Viron matkailutoimistossa.

Sekä Visit Estonia että Visit Tallinn ovat kääntäneet katseensa takaisin suurimmalle markkina-alueelleen eli Suomeen.

Siemenleivistään tuttu Muhu Pagarid on lähtöisin Muhun saarelta ja laajentanut mm. Tallinnaan ja Tarttoon. Tuotteet valmistuvat aina myymälän yhteydessä olevassa leipomossa. Kuvan ruisleipälastut ovat suosittuja tuliaisia.

Laivayhtiöt vastuullisen matkailun etulinjassa

Merenkulkualan keskeisimpänä tavoitteena on jo vuosia ollut merenkulun päästöjen vähentäminen ja koko alan kehittäminen entistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Tämä näkyy korostetusti Itämeren matkustajaliikenteessä, missä kaikki kolme Tallinnaan liikennöivää yhtiötä ovat ottaneet vastuullisen merenkulun osaksi strategiaansa.

Teknisinä innovaatioina ovat muiden muassa nesteyteyn maakaasun eli LNG:n käyttö, koneiden tuottaman hukkalämmön kierrätys hyötykäyttöön sekä polttoaineen kulutusta vähentävä potkuriteknologia ja roottoripurjeet.

Matkustajille näkyviä käytännön tekoja, jotka kannustavat vastuullisuuteen ovat esimerkiksi MSC-sertifioidut kalat ja äyriäiset. Jokainen varustamo pyrkii myös kaikin tavoin ruokahävikin minimoimiseen, mistä ehkä näkyvin muoto on noutopöydän annospalojen pienentäminen.

Lisäksi varustamot tukevat Itämeren suojelutyötä huomattavilla summilla vuosittain.

Suomelaiset varustamot ovat tehneet pitkäjänteistä ympäristötyötä jo vuosikymmenten ajan. Laivoilla on panostettu mm. kierrätykseen ja tehokkaaseen jätteiden käsittelyyn. M/S Viking Grace on maailman ensimmäinen matkustaja-autolautta, joka kulkee nesteytetyllä maakaasulla LNG:llä. Laivaan asennettu korkea ”masto” on roottoripurje, joka vähentää polttoaineen kulutusta jopa kymmenen prosenttia. (Kuva: Viking Line)

Keskikaupungin ulkopuolelle

Tallinna tarjoaa jatkuvasti uutta koettavaa rutinoituneellekin matkailijalle. Tällä hetkellä pinnalla ovat boheemi Kalamaja kahviloineen ja pienine myymälöineen, jatkuvasti uusiutuva Telliskiven luova keskus sekä kehittyvä Noblessnerin alue.

Kalamajan historia ulottuu keskiajalle, jolloin siellä asui kalastajia, satamalaivureita ja luotseja. Se on siis yksi Tallinnan vanhimpia asuinalueita. Sittemmin Kalamajasta kasvoi kehittyvä teollisuusalue, mutta toisen maailmansodan jälkeen se pääsi neuvostoikeen alla pahoin rapistumaan.

Kalamajan potentiaali löydettiin uudestaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, ja viimeisen 10 vuoden aikana alue on noussut uuteen kukoistukseen.

Yksi suosikkejani Kalamajan alueelta ovat Balti Jaam Turg eli rautatieaseman tori. Etenkin kauppahallin marja- ja vihannestori ovat vertaansa vailla, ja hallin toisen kerroksen panimoravintolan Humalakodan terassilta avautuu seesteinen näkymä kohti vanhaakaupunkia.

Kivenheiton päässä Asemantorilta sijaitsee Telliskiven luova keskus täynnä katutaidetta ja ajanviettomahdollisuuksia. Entisessä tehdaskiinteistössä on kiinnostavien ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi käsityö- ja designmyymälöitä, konserttipaikkoja ja jopa oma radioasema.

Telliskiven uusi vetonaula on kesän aikana avautuva Fotografiska-museo ja julkkiskokki Peeter Pihelin luotsaama ravintola kattoterasseineen.

Telliskiven alueella on kymmeniä katutaideteoksia. Tässä yksi näyttävimmästä päästä.
Ja tässä toinen.
Peeter Pihel ja Fotorafiska Tallinnan toimitusjohtaja Margit Aasmäe.

Noblessnerissa kotiaan pitävä Põhjalan uusi panimo on jokaisen Tallinnan-matkaajan koettava ainakin kerran. Laadullisesti Põhjala kuuluu eurooppalaisten pienpanimoiden terävimpään kärkeen, ja etenkin heidän tynnyrikypsytetyt pullotteet ovat oluiden kaviaaria. Alakerran myymälästä kannattaa ostaa muutama vahasinetillä varmennettu pullo mukaan, siellä ne ovat halvempia kuin missään muualla.

Noblessnerin satama-alueesta on kehittymässä arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen kulttuuri- ja asuinalue. Huomio kiinnittyy välittömästi alueen punaisiin katulamppuihin, jotka muistuttavat muotokieleltään sataman nostureita. Nobblessnerissa on jotain samaa kuin sen vastarannalla Helsingin Kaapelitehtaan ympäristössä.

Noblessnerin satama-alueelle rakentuu tyylikkäitä asuintaloja. Punaiset satamanosturin malliset katuvalot tuovat alueelle telakkatunnelmaa.
Noblessnerissa on mahdollisuus levähtää purjeveneen muotoisilla penkeillä.

Kaupungin vihreät keitaat

Kadriorgin vehreä kaupunginosa huviloineen, suihkulähteineen, lampineen ja palatseineen on useimmille Tallinnan-kävijöille jo tuttu kohde, mutta silti se tarjoaa kerta toisensa jälkeen myös jotain uutta. Kesäisin kannattaa pakata piknik-kori täyteen herkkuja ja lähteä teemakierrokselle puistoon.

Miten olisi vaikka pienten puutarhojen Kadriorg tai veistosten Kadriorg?

Vähemmän tunnettu mutta yhtä vaikuttava puisto löytyy Piritasta Tv-tornin kupeesta. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha käsittää kaiken kaikkiaan 8 500 kasvilajia, joista 6 500 on avoimessa puistossa. Myös tänne on mahdollista tulla vaikka päiväretkelle eväskorin ja viinipullon kanssa.

Sisällä kasvihuoneissa noin 2 000 kasvin ympäröimä polku on elämysmatka tropiikkiin ja aavikoille. Elämystä vahvistaa huoneissa elävät trooppiset linnut ja ainakin yksi punakorvakilpikonna.

Kasvitieteellinen puutarha on koko perheen vierailukohde, jonne kannattaa pyytää suomenkielinen audio-opas. Siitä selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia eri kasvilajeista, kuten se, että Virossa kasvaa kaiken kaikkiaan 166 eri voikukkalajia.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan TV-tornin kupeessa. Laajassa puistossa vierähtää vaikka koko päivä, Sisäänpääsy maksaa 5,50 €/aikuinen, 3,50 €/lapsi tai 10 €/perhe.
Trooppista polkua ympäröivät sadat tropiikin kasvit.
Kasvihuoneessa asuu ainakin yksi punakorvakilpikonna.
Korkeat kaktukset ovat majesteetillinen näky. Pääsyliput kasvitieteelliseen puutarhaan maksavat 5,50 € (aikuinen), 3,50 € (lapsi) tai 10 € (perhe).

Tallinnasta itään ja etelään

Vaikka Tallinna pysyy kärkikohteena, yhä suurempi osa Viron-matkoista suuntautuu itään ja etelään. Itä-Viron nähtävyydet sekä Etelän kaupunkikohteet kuten Tartto ja Viljandi nostavat profiiliaan etenkin automatkailijoiden keskuudessa. Heinäkuussa Tammenheimon Matkassa -blogi tarjoaa kesäisiä reittivinkkejä Itä-Viron pohjoisrannikolta Tarton kautta Viljandiin. Kannattaa pysyä kanavalla.

Share This:

Trooppisen lumoava Hainan

Kiinan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hainan on Kiinan suurin trooppinen saari, joka houkuttelee matkailijoita upeilla rannoillaan, miellyttävällä ilmastollaan ja lomanviettomahdollisuuksillaan. Suomalaiset matkailijat ovat päässeet Hainaniin viisumivapaasti tämän vuoden toukokuusta lähtien.

Hainanin saaren matkailun kehittäminen nousi Kiinan kansalliseen strategiaan vuonna 2009. Alle kymmenessä vuodessa Hainanista on kehittynyt merkittävä matkailukohde niin kotimaisille kuin ulkomaisille matkailijoille.

Hainanissa yhdistyvät kiinalaiset perinteet ja modernit lomanviettomahdollisuudet. Saari on sekä kiinalaisten että kansainvälisten turistien suosiossa.

MONIPUOLISET MAHDOLLISUUDET. Panostukset Hainanin saaren kehittämiseksi jatkuvat. Huhtikuussa Hainanille myönnettiin kansallinen tuki, jonka avulla Hainanista kehitetään vapaakaupan pilottialue Kiinassa. Yhdeksi kärkihankkeeksi nostettiin Kiinan vapaakauppasatamien perustaminen Hainaniin, mikä on merkittävää myös saaren matkailun ja erityisesti risteilymatkailun kehittämisen kannalta.

Trooppisen Hainanin matkailutarjonta on jo tällä hetkellä monipuolinen ja kansainvälisesti arvioiden jopa ainutlaatuinen. Hainan kehittää aktiivisesti tarjontaansa monilla eri matkailun osa-alueilla kuten terveys ja hyvinvointi, meri, kulttuuri ja urheilu, maaseutu- ja kokousmatkailu, ekologinen metsämatkailu sekä korkean teknologian matkailu.

Saarella on muun muassa 73 golfkenttää, kansainvälinen lääketieteellisen matkailun pilottialue ja avaruusmatkailukeskus. Hainan on myös ylellinen häämatkakohde.

Valkohiekkaisia rantoja riittää silmän kantamattomiin. Ne tarjoavat erilaisia aktiviteetteja varjoliidosta sukellusveneretkiin.

ARJEN YLÄPUOLELLE. Suomalaiset voivat matkustaa Hainaniin esimerkiksi Lontoon tai Hong Kongin kautta. Lentomatka Hong Kongista Hainaniin kestää noin tunnin. Tietyin ehdoin matkaan ei tarvita edes viisumia.

– Enimmillään 30 vuorokautta kestävän matkan voi tehdä ilman viisumia, mikäli rekisteröityy jonkun Hainanissa toimivan matkatoimiston kautta , kertoo Hainanin matkailukomitean johtaja Sun Ying.

– Pyrimme kehittämään matkailuinfrastruktuuriamme siten, että se palvelee entistäkin paremmin myös kaikkein vaativimpia kansainvälisiä matkailijoita, Sun kertoo.

Kaiken kaikkiaan Hainanissa operoi tällä hetkellä 61 hotelliketjua, joilla on 157 vähintään neljän tähden hotellia.Tunnetuimmat matkailukohteet Hainanilla ovat Sanya Bay,  Sanyan Yalong Bay, Haitang Bay, Shimei Bay, Bo’ao Bay, Moon Bay ja Haikou Bay.

Hainanissa on runsaasti kansainvälisten ketjujen huippohotelleja ja lomakeitaita.

MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA. Saaren lukuisat kohteet tarjoavat mahdollisuuden tutustua villiin luontoon ja mystisiin sademetsiin monin eri tavoin. Tiheän metsän keskellä matkailija voi yöpyä esimerkiksi puihin rakennetuissa majoissa. Joissain kohteissa sademetsien siimekseen on rakennettu jopa leirintäalueita, joihin pääsee ajamaan matkailuautolla.

Sademetsien vastapainona Hainanissa pääsee kokemaan runsain määrin myös merellesiä aktiviteetteja kuten sukellusretkiä, purjehdusta, varjoliitoa ja surfausta. Tai miksipä et tutustuisi meren elämään ikkunoin varustetusta sukellusveneestä käsin?

Jälleen uuden näkökulman saaren rikkaaseen luontoon saat lintuperspektiivistä. Eri yritykset järjestävät sekä kuumailmapallo-, helikopteri- ja vesitasolennätyksiä Hainanin yllä.

– Vaikka Hainan on kiinalaisten keskuudessa suosituin lomakohde, se ei kuulu ainoastaan Kiinalle vaan koko maailmalle, tiivistää matkailukomitean johtaja Sun Ying.

FAKTAA

Kaikista Kiinan maakunnista Hainanilla on vähiten maapinta-alaa mutta eniten merta, peräti 2,2 milj. km².

45 golfkeskusta ja 74 kenttää

Saaren ympäri kiertävä suurnipeusjuna

Maailman suurin verovapaa ostoskeskus

(Kuvat: Visit Hainan)

Share This:

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Share This:

HELSINKI-VANTAAN ETELÄSIIPI AVAUTUU

VUODEN 1952 olympialaisiin valmistuneesta Helsinki-Vantaan lentoasemasta on 65 vuodessa kasvanut yli 17 miljoonan matkustajan kansainvälinen solmukohta Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen.

Matkustajamäärän uskotaan edelleen kasvavan siten, että 20 miljoonan raja ylittyy viimeistään vuonna 2020 ja 25 miljoonan 2025. Vuonna 2035 Helsinki-Vantaalta kulkee jo arviolta 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Lentoasemalla on parhaillaan käynnissä 900 miljoonan euron laajennusohjelma, jolla varaudutaan lentoliikenteen kasvuun sekä parannetaan matkustuskokemusta.

Punaisena lankana laajennusohjelmassa on lentoasemien liiketoiminnoista vastaavan Finavian asiakaslupaus: Sujuvasti matkalle – For smooth travelling.

Lentoaseman johtaja Ville Haapasaari vastaa siitä, että 900 miljoonan euron laajennusohjelma pysyy aikataulussa, eikä budjetti ylity. Haapasaari oli paikalla, kun testimatkustajat tutustuivat uuden eteläsiiven toimintoihin ja palveluihin.

LAAJENNUSOHJELMA ei juurikaan vaikuta lentoaseman toimintoihin, mitä nyt muutamista suojalevyistä ja ulkona hääräävästä rakennuskoneiden armadasta on ehkä kosmeettista haittaa.

Asiakaslähtöisyyden lisäksi huomiota on kiinnitetty tehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmiin sekä budjetissa ja aikataulussa pysymiseen.

Toimintaympäristönä lentoasema on sellainen, että aikataulussa pysyminen ja budjetin pitävyys ovat kuin köyden kaksi päätä – toista ei ole ilman toista.

Kolme vuotta sitten lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksiin saatiin lisää lisää tiloja ja henkilökuntaa, ja hyvä niin. Mikäli Finnairilla lennettäessä turvatarkastuksessa on jonoa, saattaa sen hyvinkin päästä ohittamaan kongressikerrokseen avattujen tarkastuspisteiden kautta. Itse käytän tätä reittiä aina kun mahdollista.

Viime vuonna valmistuneista kohteista asiakkaille näkyvin uudistus oli uuden non-Schengen-alueen bussiporttiterminaalin avautuminen. Lisäksi vaihtoliikenteestä tuli entistä sujuvampaa matkatavaralogistiikan parannusten myötä.

Ensi vuonna luvassa on lisäkapasiteettia rajatarkastuksiin ja vuonna 2019 valmistuu kakkosterminaalin keskusalue Plaza, joka tarjoaa myymälä- ja ravintolakeskittymän sekä yhdistää non-Schengen-alueen itä-, länsi- ja eteläsiivet.

Uuden länsisiiven avajaisia päästään viettämään 2020.

TÄNÄÄN AVATTAVAAN 178 metriä pitkään eteläsiipeen on rakennettu kolme uutta laajarunkokoneille tarkoitettua ajettavaa matkustajasiltaa. Jokaisen sillan paino on massiiviset 25 tonnia, ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

Ajettavat sillat ovat ensimmäisiä Suomessa, samoin kuin saapuvia matkustajia palveleva 50-metrinen liukukäytävä.

Eteläsiiven lattiapinta-ala 8365 neliömetriä vastaa 32 tenniskenttää. 4 500 neliömetrin laajuinen lasinen julkisivu antaa runsaasti valoa ja tilan tuntua.

Tänään avattava eteläsiipi on tilavuudeltaan 42 672 kuutiometriä. Tilassa katse kiinnittyy taiteilija Stefan Lindforsin Concorde-veistokseen. Saapuvat matkustajat kulkevat toisen kerroksen kautta, jossa on myös Suomen ensimmäinen liukukäytävä.

Uudet matkustajasillat ajetaan kiinni laajarunkokoneisiin ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

PÄÄSIN TUTUSTUMAAN uuteen länsisiipeen 200 testimatkustajan joukossa. Testimatkustamisen ideana oli varmistaa, että terminaalin kaikki toiminnot sujuvat suunnitellusti.

Testipäivästä jäi erittäin positiivinen kokonaisvaikutelma, vaikka osa rakennustöistä oli edelleen viimeistelyvaiheessa. Esimerkiksi kännyköiden latauspisteisiin ei tullut virtaa ja useita pistorasioita oli vielä asentamatta.

Terminaaliin on rakennettu puumaisia pylväitä, joiden vanerilehdille voi asettaa vaikka kännykän lataukseen. Testipäivänä sähkötyöt olivat vielä kesken. Puiden tyhjiin koloihin asennetaan pistorasioita.

Erityiskiitoksen ansaitsee länsisiiven skandinaavinen sisustus, josta löytyy myös japanilaista twistiä. Laskutasoissa ja penkeissä on käytetty runsaasti vaaleaa puuta, tiskien ja kalusteiden linjat olivat modernin pelkistettyjä.

Puun käyttö ei rajoitu yksinomaan kalusteisiin, sillä myös seinäverhoilussa on käytetty kotimaista puuviilua. Matkustajille runsas puun määrä assosioituu kokemukseen suomalaisesta luonnosta.

Lepotuolit noudattavat rakennuksen arkkitehtuurin ilmavaa linjaa. Tuolien välissä olevat pöydät ovat sahattua ja lakattua kokopuuta. Kattoverhoilussa on käytetty suomalaista puuviilua.

Odotustiloissa on useita harkittuja yksityiskohtia suomalaisen designin kärkinimiltä. Tunnistettavia suunnittelijoita ovat ainakin Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Yrjö Kukkapuro ja Tuukka Halonen.

Japanilainen lisä tulee etenkin nahkaisten sohvaistuinten muotokielestä ja värimaailmasta, joka tuo välittömästi mieleen muotisuunnittelija Issey Miyaken. Uskon, että tämä tekee suuren vaikutuksen etenkin Fukuokan-, Osakan-, Nagoyan- ja Tokion-lentojen matkustajiin.

Istuinsohvien muotokieli ja värimaailma tuovat mieleen muun muassa maailmankuulun japanilaisen muotisuunnittelijan Issey Miyaken Iittalalle suunnitteleman astiasarjan. Kirkkaat väripinnat rytmittävät teräksen, lasin ja vaalean puun hallitsemaa arkkitehtuuria.

Share This:

TOM OF FINLAND JA LATTEA LANSEERAUS

Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.

KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.

Toisin kävi.

Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”

Odotettu lanseerausjuhla latistui muutamaan lasiin anonyymiksi jäänyttä punkkua.

TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.

Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.

Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.

Vuonna 1956 Laaksonen lähetti piirustuksiaan yhdysvaltalaislehteen Physique Pictorial, joka julkaisi kuvat nimimerkillä ”Tom of Finland”. Tämä noudatti lehden yleisiä nimikonventioita: muita taiteilijoita olivat muun muassa ”Bruce of Los Angeles” ja ”Spartan of Hollywood”. Laaksonen itse ei kokenut millään tavoin edustavansa Suomea.

TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.

Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi?

Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.

Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.

Nyt mentiin metsään että rytisi!

Metsään mentiin että rytisi. Kovin montaa ehjää tai loppuun asti ajateltua osaa tilaisuuden järjestelyistä oli vaikea löytää.

OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.

Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.

Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.

Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.

Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.

Skandinavian Hunks -ryhmä ei riittänyt pelastamaan lanseerausjuhlaa täydelliseltä katastrofilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin.

Share This:

CROATIA AIRLINES AVASI REITIN HELSINGISTÄ ZAGREBIIN

Croatia Airlines on tuorein tulokas Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Yhtiön Zagrebin-reitti alkoi 21. toukokuuta ja se lisää entisestään liikennöintiä suomalaisten suosimaan Kroatiaan.

VIIME VUONNA Kroatian-reittien matkustajamäärä kasvoi 24 prosenttia. Ennen Zagrebin-reitin avaamista Helsinki-Vantaalta on lennetty Duprovnikiin, Pulaan ja Splitiin.

Helsinki-Vantaan ja Kroatian välisillä reiteillä kasvuprosentit ovat varsin upeaa luettavaa. Vielä vuonna 2010 Kroatiaan matkustaneita oli vain 33 000, kun viime vuonna maahan matkusti Helsingistä huimat 150 000 matkustajaa. Pelkästään vuoteen 2015 verrattuna matkustajamäärä kasvoi 24 prosentilla.

Croatia Airlines lentää Helsingin ja Zagrebin välillä kolme kertaa viikossa, tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Helsinki on kroatialaisyhtiön 39. kohde.

Uusi lentoyhtiö otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan perinteisellä vesitervehdyksellä. Croatia Airlines lentää Helsingistä Zagrebiin satapaikkaisella Bombardier CRJ1000 -mallin koneella.

UUSI LENTOYHTIÖ otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan juhlavasti perinteisellä vesitervehdyksellä. Reitin avausta oli juhlistamassa Finavian ja Helsinki-Vantaan johtajiston lisäksi Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko, Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić ja Zagrebin kaupungin ja matkailutoimiston edustajia.

Toimitusjohtaja Kučko piti lehdistötilaisuudessa puheensa selvällä suomen kielellä saaden yleisöltä ansaitut ablodit.

– Yhdistämme Suomen ja Kroatian pääkaupungit nyt ensimmäistä kertaa suoralla lentoreitillä. Uskon, että suomalaisten lisäksi myös kroatialaiset matkustajat löytävät reitin ja pääsevät tutustumaan Helsingin ja koko Suomen nähtävyyksiin ja kulttuuriin.

– Helsingin lisäksi Croatia Airlines on vastikään lanseerannut kolme muutakin suoraa reittiä Zagrebista; Tukholman, Oslon ja Bukarestin. Se vahvistaa asemaamme Kaakkois-Euroopan markkinajohtajana.

Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko sekä Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić olivat lehdistötilaisuudessa yhtä hymyä.

REITTI HELSINGIN ja Zagrebin välillä on avoinna kesäkauden ajan 15. lokakuuta asti. Zagrebin lisäksi Helsinki-Vantaalta avataan vuonna 2017 uusia reittejä Kaakkois-Eurooppaan Kosovon Pristinaan, Bulgarian Varnaan sekä Romanian Bukarestiin.

– Kaakkois-Eurooppa ylipäätään on nyt selvästi kohonnut alueena Helsinki-Vantaan lentokohteiden listoilla merkittävämpään rooliin. Se kertoo kysynnän lisääntymisestä ja myös myyntityön onnistumisesta, sanoo lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari.

– Tänä vuonna Helsinki-Vantaan matkustajamäärän odotetaan ylittävän 18 miljoonaa. Kreikka vetää edelleen huimasti matkustajia, mutta nousijana Kroatia on omaa luokkaansa.

Uuden reitin avaus osuu juhlavuoteen: Suomi täyttää 100 vuotta, mutta samalla tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen ja Kroatian diplomaattisuhteiden solmimisesta.

Share This: