AJASSA – Sivu 2 – Tammenheimon matkassa

Silja Resort toi Argentiinan kiihkeät latinorytmit Itämerelle

Argentiina tunnetaan intohimoisesta tangosta, lihaisasta ruokakulttuurista ja täyteläisestä Malbec-viinirypäleestä. Tämä toisiaan täydentävä kolmikko tarjoaa Silja Linen Helsingin-laivoilla hurmaavia hetkiä kaikille aisteille.

Marcos Ayala Tango Company esiintyy Silja Serenadella syys-marraskuussa.

Argentiina on kapean kolmion muotoinen maa Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Se on suuri maa, jonka leveimmällä kohtaa on mittää 1 580 kilometriä ja pisimmällä peräti 3 694 kilometriä.

itse asiassa Argentiina on Etelä-Amerikan toiseksi suurin valtio ja kaikista maailman maista se on kahdeksanneksi suurin. Pinta-alaltaan Argentiina on 8,2 kertaa Suomen kokoinen.

Jos Argentiinan haluaa selittää yhdellä sanalla, ainoa oikea sana on tango, sillä siihen sisältyy kaikki; historia, nykyhetki ja koko elämä.

Tango on kahden kauppa, tunteikas kahden ihmisen jakama hetki, joka kestää aina yhden kappaleen ajan.

Show kertoo tarinan

Let’s Tango on Silja Serenadella ja Silja Symphonylla syys-marraskuussa nähtävä Marcos Ayala Tango Companyn show. Marcos Ayala yhdistelee klassista ja modernia tangoa sekä nykyaikaisia tanssitekniikoita.

Menomatkalla Helsingistä Tukholmaan esitys sukeltaa valon ja pimeyden maailmaan tangon keinoin. Show on elämyksellinen, intohimoinen ja paikoin myös akrobaattinen liioiteltuine käännöksineen ja askelsarjoineen.

Paluumatkan show palauttaa katsojat tangon syntyhistoriaan ja rosoiseen Buenos Airesiin.

Buenos Airesista kotoisin oleva Marcos Ayola kertoo saaneensa innoituksensa tanssiin Tango Nuevo -musiikkilajin kehittäjän Astor Piazzolan kautta. Piazzolan oivallus oli yhdistää tango jatsiin ja taidemusiikkiin.

– Isäni toivoi minusta koripalloilijaa, koska olin pitkä mies, mutta ryhdyinkin harrastamaan kansantanssia noin 12–13-vuotiaana. Sitten kuvioihin tuli Piazzola, joka sytytti rakkauteni tangoon syttyi, Ayala kertoo.

Mutta tangoon ei syöksytä noin vaan, varsinkaan varhaisessa teini-iässä. Ayala kertoo odottaneensa 17 vuoden ikään, ennen kuin tunsi olevansa kypsä.

– Koska tango on niin tunteellinen ja seksikäskin tanssi, nuori poika ei millään pysty sitä tulkitsemaan, hän sanoo.

Silja Linen showt ovat modernia estradiviihdettä. Niissä on tangon perustaa, mutta samalla niihin on lisätty uusia elementtejä. Kyseessä on show- eli fantasiatango, eikä sitä näe perinteisissä tanssipaikoissa. Marcos Ayalan kädenjälki näkyy ennen kaikkea näyttävissä yksityiskohdissa.

– Missioni on näyttää, että tango ei todellakaan ole tylsää, mies huudahtaa.

Kaikki tanssiryhmän jäsenet ovat nuoria tanssin ammattilaisia. Mukana on seitsemän paria, joista sattumoisin suurin osa on tanssinut yhdessä seitsemän vuotta.

– Maaginen luku, hymähtää Ayala.

Normaalisti Ayalan ryhmä kiertää maailmaa neljä kuukautta vuodessa, mutta tänä vuonna kiertueelle tulee mittaa yli puoli vuotta, sillä pelkkä laivakiinnitys kestää kolme kuukautta. Silja Linen jälkeen ryhmä suuntaa joulukuussa Venäjän-kiertueelle.

Marcos Ayala Tango Companyn showtangossa yhdistyvät intohimo, vauhti ja tarkasti ajoitetut erittäin vaativat liikesarjat.

Ruokakulttuuri perustuu lihaan ja punaviiniin

Argentiinalaista ruokakulttuuria määrittää etenkin pampalla kasvatettu pihvikarja, ja naudanlihan kulutus on peräti 74 kiloa henkeä kohti vuodessa. Se on Uruguayn (86 kg/hlö) jälkeen eniten maailmassa. Lihapainotuksesta huolimatta moderni argentiinalainen keittiö on saanut paljon vaikutteitä Italiasta ja Espanjasta.

Argentiinassa päivän pääateria on perinteisesti lounas, ja illallinen syödään vasta iltayhdeksän jälkeen. Useimmiten pöytään tilataan jaettavaksi pelkkää lihaa, ja kukin ruokailija tilaa haluamansa lisukkeet erikseen.

Silja Linella Argentiina-teema näkyy hienostuneesti musiikin rytmissä sekä makuina lautasella ja lasissa. Mitään turhia lippusiimoja tai sinivalkoraitaisia pelipaitoja ei ole, ja hyvä niin. Taidokas showtanssi ja herkullinen ruoka luovat tunnelman.

Argentiinalainen ruoka perustuu lihaan ja sosiaaliseen syömiseen.

Malbec uudisti viinintuotannon

Lähes 170 vuotta sitten, huhtikuussa 1853 Argentiinan silloinen päämies Justo José de Urquiza halusi uudistaa maansa viinintuotannon. Viinitarhoille alettiin istuttaa uusia rypälelajikkeita, joista osa menestyi ja osa ei. Menestyjien joukosta erottui Ranskan Bordeaux’sta vuonna 1868 tuotu Malbec, joka tuottaa isoja ohutkuorisia rypäleitä ja tarvitsee kypsyäkseen paljon valoa ja lämpöä.

Mutta Malbec on haastava viljeltävä. Se on erittäin hallanarka ja kosteissa olosuhteissa herkkä homeelle. Vaikka Malbecia viljellään jonkin verran lähes kaikkilla maailman viinialueilla, Argentiinan Mendozan ilmasto ja maaperä ovat osoittautuneet rypäleelle kaikken suotuisimmiksi. Puolentoista vuosisadan aikana Malbecista on kasvanut Argentiinan nimikkorypäle ja lähes synonyymi argentiinalaiselle viinille. Tätä nykyä Argentiina on maailman viidenneksi suurin viinintuottajamaa, ja kaksi kolmasosaa argentiinalaisista viineistä tuotetaan Mendozassa.

Malbec tuottaa syvän sinipunaista viiniä, jonka tuoksussa voi havaita mustaherukkaa, karhunvatukkaa, minttua, kirsikkaa, luumua, kahvia, suklaata ja nahkaa. Kun Malbecin annetaan kypsyä tammitynnyreissä, se imee puusta vaniljaisia ja mausteisia aromeja.

Ruokapöydässä täyteläiset Malbec-viinit sopivat vahvojen liha- ja riistaruokien sekä voimakkaiden juustojen rinnalle. Grillatun lihan ja mausteisen Malbecin yhdistelmä on taivaallinen.

Täyteläinen Malbec on oikea viini tuhdeille ja mausteisille liharuoille. Alkupalojen kanssa sen sijaan kannattaa kokeilla raikasta olutta. Silja Linen laivan olut, ruotsalaisen Nils Oscarin valmistama Kapten Balder -luomulager on mitä monipuolisin ruokaolut.

Kansainvälistä viihdettä

Marcos Ayala Tango Companyn jälkeen joulukuussa Helsinki-Tukholma-linjan Starlight-yökerhot valtaa The Great Gatsby Cruise -show, jossa 1920-luvun glamour tuodaan 2020-luvulle musiikin, valosuunnittelun ja tanssin keinoin.

Helsingin-reitillä viihde on kansainvälistä, samoin matkustajakunta. Turun-laivoilla matkustajat ovat enimmäkseen suomalaisia, joka näkyy myös artistikiinnityksissä.

Yhden risteilyn aikana Serenadella ja Symphonylla saattaa olla jopa 60 eri kansallisuutta. Siksi viihdeohjelmisto valitaan niin, että se sopii yhtä lailla pohjoiseurooppalaiseen kuin aasialaiseenkin makuun. Aasialaisten osuus Itämeren risteilymatkustajista kasvaa kaiken aikaa, ja esimerkiksi eteläkorealaiset ovat jo hyvin merkittävä matkustajaryhmä.

Helsingistä lähtevillä laivoilla showtuotannot vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein. Esitykset ja ryhmät tilataan useimmiten suurilta kansainvälisiltä ohjelmatoimistoilta, jolloin saadaan monipuolisempaa ohjelmistoa ja pitkiin tuotantoihin sopeutuvia ryhmiä.

Uuden tuotannon valmistelu saattaa kestää jopa kaksi vuotta. Käytännössä valmistelu ja harjoittelu sisältää neljä erilaista keskiyön show-esitystä, sillä laivoja on kaksi ja molempiin tehdään erilaiset showt meno- ja paluumatkoille. Lisäksi valmisteluun kuuluu paljon logistisia ja markkinoinnillisia yksityiskohtia.

Showt räätälöidään mittatilauksena erikseen sekä Serenadelle että Symphonylle. Estradin muoto ja koko määrittävät koreografiaa ja lisäksi laivoilla voi olla hyvinkin tarkkoja toiveita esimerkiksi kappaleiden pituuksista ja lukumäärästä, toisinaan jopa yksittäisen artistin esiintymisasun helman pituudesta. Tällä hetkellä nousevana trendinä on showryhmän ja laivan matkustajien välille syntyvä vuorovaikutus. Hyvänä esimerkkinä Marcos Ayalan ryhmä antaa iltapäivisin tassiopetusta matkustajille, jolloin kokonaisuudesta muodostuu entistä vaikuttavampi elämys.

Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo

Fuller’sin myynnissä Asahille vain lopputulos merkitsee

Tänä vuonna yksi suurimmista olutmaailmaa kuohuttavista puheenaiheista on ollut vuodesta 1845 perheomisteisena pysyneen lontoolaisen Fuller’sin myynti japanilaiselle Asahille. Aluksi kauppaa vastustettiin rajusti, mutta pölyn laskeuduttua karkeimmat soraäänet ovat hiljenneet. Voisiko sittenkin olla niin, että me tavalliset kuluttajat selviämme tunteita herättäneestä panimokaupasta voittajina?

FULLER’SIN HISTORIAN voidaan katsoa alkaneen vuonna 1816, jolloin Thames-joen rannalle avattiin panimo nimeltä The Griffin Brewery. Sen perustivat veljekset Douglas ja Henry Thompson, jotka kuitenkin ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja tarvitsivat varakasta sijoittajaa pelastamaan yrityksensä konkurssilta.

Tässä kohtaa mukaan kuvioihin astui muuan John Fuller ilman päivänkään kokemusta panimoalalta. Hän kuitenkin onnistui nostamaan yrityksen jaloilleen ja osti lopulta Thompsonit ulos.

Fullerin kuoltua vuonna 1839 panimon johtoon astui hänen poikansa John Bird Fuller, joka jätti nopeasti merkkinsä Ison-Britannian kunniakkaaseen oluthistoriaan.

Fuller nuorempi yhdisti voimansa toisen panimoyrittäjän Henry Smithin ja tämän lankomiehen, panimomestari John Turnerin kanssa. Vuonna 1845 allekirjoitettiin uuden panimoyhtiön perustamisasiakirja.

Yhtiön nimeksi tuli Fuller, Smith & Turner, mutta panimolle nimensä antoi yksin Fuller. Yritys kasvoi tasaisesti ja ennen panimotoimintojen myymistä Asahille se harjoitti oluenpanon lisäksi muun muassa tukkukauppaa sekä operoi tai tai vuokrasi noin 400:aa pubia ja hotellia ympäri Englantia.

Fuller’s vuokraa tai operoi noin 400 pubia ja hotellia eri puolilla Englantia. Karkeasti puolet niistä sijaitsee Suur-Lontoon alueella. The Mawson Arms / The Fox and Hounds on aivan panimon kyljessä kiinni. Se on Ison-Britannian ainoa pub, jolla on virallisesti kaksi nimeä.

FULLER’S PYSYI TIUKASTI omistajasukujensa hallinnassa 173 vuoden ajan, eikä muutoksen merkkejä ollut ilmassa. Kävin viime vuodenvaihteessa Lontoossa haastattelemassa pääpanimomestari Georgina Youngia, jonka kanssa istuimme pubissa alun kolmatta tuntia ja keskustelimme pitkään muun muassa yrityksen arvoista.

Young kertoi, että Fuller’sin keskeisimpiä arvoja ovat perhe ja työyhteisön kannustaminen.

– Being part of the family, Young totesi ja viittasi tällä ilmauksellaan kahteen asiaan; Fuller’sin omistajien ja työntekijöiden väliseen hyvään suhteeseen sekä panimon uskolliseen asiakaskuntaan

Keskustelussamme mikään ei viitannut siihen, että alle kuukauden kuluttua tuosta hetkestä räjähtäisi uutispommi.

Siksi ydinliiketoimintojen myynti japanilaiselle panimojätille tuli niin minulle kuin kaikille muillekin Fuller’sin ystäville kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syvä epäusko, hämmästys, järkytys ja huoli olivat kollektiivisia tunnetiloja, ymmärrettävästi.

Jonkinasteinen järkytys panimon myynti oli varmaankin myös Georgina Youngille, joka hyvän ystävänsä houkuttelemana päätti jättää Fuller’sin ja muuttaa synnyinkaupunkiinsa Bristoliin, jossa hän työskentelee tätä nykyä Bath Alesin uuden huippumodernin panimon johdossa.

KOLMEN VIIME VUODEN aikana Asahi Group on käynyt tiuhaan panimo-ostoksilla Euroopassa. Vuonna 2016 yhtiön omistukseen siirtyi tukku tunnettuja tuotemerkkejä kuten Grolsch, Peroni ja Meantime. Seuraavana vuonna Asahin ostolistalla olivat Pilsner Urquell, Velkopovický Kozel, Tyskie, Lech, Drehel ja Ursus sekä iso liuta paikallisia merkkejä Itä-Euroopasta.

Kun huomioidaan yleinen vilkkaus panimomarkkinoilla ja olutjättien mielenkiinto nousevia pienpanimoita kohtaan, Fuller’sin myynnin ei luulisi tulleen yllätyksenä. Mutta se tuli, ja ensireaktio oli sen mukainen.

Vahvimmat tunteenpurkaukset tulivat odotetusti lähes 200 000 jäsenen Campaign for Real Ale (CAMRA) -kuluttajajärjestöltä, joka ilmaisi järkyttyneensä Fuller’sin panimotoimintojen myynnistä ja kannusti jäsenistöään vastatoimiin.

– Meidät on petetty. Uskoimme, että Fuller’sin omistajasuvut olisivat sitoutuneet oluenpanon jatkamiseen Lontoossa ainakin seuraavat 200 vuotta, kirjoitti Camran Lontoon-osaston puheenjohtaja John Cryne jäsenille osoitetussa sähköpostissaan.

Asahi on ostanut viime vuosina useita eurooppalaisia panimoita. Fuller’sin mukana Asahille siirtyivät myös Dark Star ja Cornish Orchards -brändit.

ULKOMAILLA UUTINEN otettiin vastaan yhtä suurella tyrmistyksellä kuin Britanniassa. Etenkin edulliselta kuulostava 250 miljoonan punnan (286 milj. €) myyntihinta herätti kummastusta. Monissa keskusteluissa nousi esiin Ballast Pointin myynti vuonna 2015 miljardin dollarin hintaan Constellation Brands -yhtiölle. Voiko siis vaivaiset 20 vuotta toiminut uuden aallon pienpanimo olla yli kolme kertaa arvokkaampi kuin lähes 10 kertaa vanhempi lontoolainen instituutio?

Minä ainakin olisin maksanut Fuller’sista enemmän, jos taskussa olisi ollut miljardi tai pari ylimääräistä.

Pitää kuitenkin muistaa, että oluenpano on pienten katteiden liiketoimintaa ja tuhansista itsenäisistä pienpanimoista huolimatta globaalit markkinat jaetaan muutamien suurten toimijoiden kesken. Yksittäinen panimo voi olla kannattava, mutta ani harvoin se on omistajilleen mikään kultakaivos, paitsi jos se saadaan myytyä oikeaan aikaan.

Fuller’sin kohdalla voidaan sanoa, että yrityksen kannattavin osa löytyy sen ydintoimintojen ulkopuolelta, pubeista ja hotelleista, joissa operatiivisen toiminnan lisäksi rakennuskannan arvo kasvaa koko ajan.

Kun vielä suurin osa Fuller’sin kiinteistöomistuksista sijaitsee Lontoossa, yhtälö näyttää selvältä: Tulevaisuus on palveluissa, elämysten tuottamisessa ja kiinteistöbisneksessä. Asiakkaille panimotoimintojen myynti näkyy parhaassa tapauksessa entistä parempina palveluina ja viihtyisämpinä pubikokemuksina. Kaupasta saatavasta neljännesmiljardin punnan potista riittää varmasti investoitavaa pubien ja hotellien fasiliteetteihin.

Viiden punnan hintaa pidetään Isossa-Britanniassa pintin kipurajana. Panimokaupan myötä Fuller’s-tuopin hinta saattaa laskea, mikäli Asahi pyrkii kasvattamaan markkinaosuuttaan.

FULLER’SIN OLUIDEN tulevaisuudesta ja varsinkaan laadusta en olisi huolissaan. Uskon, että Fuller’s ja sen mukana tuleva Dark Star saavat jatkossakin päättää itsenäisesti omasta tuotannostaan ja standardeistaan. Arvostettujen brändien ja perinteiden kunnioittaminen on myös Asahin etujen mukaista ja oleellinen osa japanilaista perimää.

Tämän minulle vahvisti Fuller’sin Brewing Manager Guy Stewart, jota kävin tapaamassa Lontoossa heinäkuussa.

– Me jatkamme oluen valmistusta aivan kuin tähänkin asti. Asahi on hyvä isäntä, joka arvostaa Fuller’sin taitotietoa ja perinteitä. Asahi osti meidät nimenomaan siksi, että olemme omalla sarallamme parempia kuin kukaan muu.

NÄYTTÄÄKIN TODENNÄKÖISELTÄ, että Asahi-kaupassa kaikki osapuolet voittavat, myös kuluttajat.

Fuller’s ja varsinkin Dark Star voittavat kaupassa parempina vientinäkyminä. Vaikka Fuller’s tunnetaan maailmalla jo melko laajasti, Asahin verkostot ja pääomat tarjoavat sille aivan eri kokoluokan myynti- ja markkinointikoneiston kuin toiminta itsenäisenä perheomisteisena oluenvalmistajana.

Samalla Asahi saa omille tuotteilleen jalansijaa brittimarkkinoilta, mutta yhtä lailla brittikuluttajat hyötyvät Asahin laajasta portfoliosta.

Itse asiassa, viime kädessä kaikkein suurin voittaja saattaa olla juurikin se tuiki tavallinen oluenystävä. En yhtään hämmästyisi, jos Asahi päättäisi uida brittiyleisön liiveihin laskemalla kipurajoille noussutta pintin hintaa ja samalla investoimalla voimakkaasti esimerkiksi panimon laitekantaan.

Samoilla linjoilla oli myös kesällä Helsingissä vieraillut kuuluisa brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb, jonka kanssa minulla oli ilo jutella Suomen Paras Olut -kilpailun tuomaristossa.

– Katsotaan nyt vaikka Urquellia, joka on nyt kaikin tavoin paljon paremmassa kunnossa kuin ennen myymistään Asahille. Fuller’sille käy aivan samalla tavalla Asahin siipien suojassa, mies pohdiskeli.

Sitä paitsi Fuller’sin kyltit eivät ole katoamassa Lontoon katukuvasta minnekään. Pubit ja hotellit jatkavat toimintaansa niin kuin tähänkin asti, mutta jatkossa ne ostavat oluensa pääosin Asahilta.

Sen verran vaikutusta voi olla, että joissain pubeissa Frontier-hana saanee viereensä Asahi Super Dryn, Peronin tai Pilsner Urquellin, mene ja tiedä. Oluenystävänä en näe tässä isoja uhkia.

Tunnettu brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb (kuvassa oikealla) uskoo, että Fuller’sille käy Asahin alaisuudessa samoin kuin kävi Pilsner Urquellille, eli oluiden laatu tulee entisestään paranemaan. Kuvassa vasemmalla on belgialainen oluttuomari Yannick De Cocqueau.

LÄHIHISTORIA ON todistanut, että panimo voi säilyttää laatunsa ja identiteettinsä omistajanvaihdoksesta huolimatta. Käsi pystyyn, joka uskoo huomanneensa panimoiden laatukriteerien laskeneen Pilsner Urquellin, Lagunitaksen tai Ballast Pointin tapauksissa?

Firestone Walkerin Adrian Walker totesi minulle, että iso kasvoton isäntä ei ole automaattisesti mikään paholainen, joka pyrkii tuhoamaan tieltään kaiken elollisen. Päinvastoin, usein kyseessä on strateginen kumppanuus, joka hyödyttää molempia osapuolia. Näin uskon käyvän myös Fuller’sin ja Asahin kohdalla.

Edelleenkin tulen aina Lontoossa käydessäni suosimaan Fuller’sin pubeja ja olutmerkkejä sekä karttamaan Greene Kingin vastaavia, aivan kuten tähänkin asti.

Fuller’sin Brewing Manager Peter Tammenheimon haastateltavana.

Yläluomileikkaus parantaa elämänlaatua

Yläluomileikkaus antaa silmille tilaa, piristää ilmettä ja nuorentaa katsetta.

Yläluomileikkaus on yleisin kauneuskirurginen toimenpide. Onnistuneen yläluomileikkauksen jälkeen tulos on heti näkyvissä ja toipumisaika verrattain lyhyt. Edes sairauslomaa ei tarvita. Leikkauksen jälkeinen turvotus ja verenpurkaumat paranevat noin kahdessa viikossa, sen sijaan haavan lopulliseen parantumiseen saattaa mennä jopa vuosi.

Kuva ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Katseeseen on tullut tilaa ja silmät näyttävät suuremmilta. Myös oikean kulmakarvan alla ollut ihonvärinen luomi on poissa.

Kelan linjauksen mukaan yläluomileikkaus on kirurginen toimenpide, jonka voi tehdä joko silmälääkäri tai plastiikkakirurgi, mutta se ei tunnu juurikaan rajoittavan esteettisiä hoitoja tarjoavia klinikoita. Esimerkiksi Cityklinikalla silmäluomileikkauksia tekevät (myös) yleislääkärit.

Esteettisissä yläluomileikkauksissa asiakkaan vastuu korostuu. Pelkän hinnan perässä juokseminen voi kostautua. Jokaisen leikkaukseen hakeutuvan asiakkaan tulisi vähintään varmistaa leikkaavan lääkärin nimi ja ammatillinen pätevyys. Kun nimi on tiedossa, pätevyys (lääkärinoikeudet) on helppo tarkastaa Valviran ylläpitämästä julkisesta tietopalvelusta.

Julkiselle vai yksityiselle?

Yläluomileikkauksia tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella. Julkisella puolella leikkaukset ovat asiakkaan kannalta edullisia ja turvallisia, mutta sinne päästäkseen pitää täyttää tiukat lääketieteelliset kriteerit.

Yksityisellä puolella hintahaitari on pitkä ja leveä. Yleisesti leikkauksen hinta vaihtelee 1 000 ja 2 000 euron välillä, mutta selvästi kalliimpiinkin hintoihin törmää tuon tuosta. Hintoja vertaamalla asiakas voi helposti säästää jopa tuhat euroa turvallisuudesta ja leikkauksen laadusta tinkimättä.

Hintoja vertaillessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset piilokulut kuten poliklinikka- ja toimistomaksut.

Yksilölliseen tarpeeseen

Jokaiseen leikkaukseen kuuluu yksilöllinen konsultaatio ja leikkaussuunnitelma. Useimmiten konsultaatiokäynti on asiakkaalle maksuton.

Mikäli yläluomi aiheuttaa merkittävää toiminnallista haittaa, kannattaa selvittää mahdollisuus leikkaukseen julkisella puolella.

Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa kolmea sairautta, joita ovat lippaluomi, kulmakaarien roikkuminen tai riippuluomi. Suurin osa näistä voidaan luokitella esteettisiksi, jolloin lääketieteelliset kriteerit eivät täyty.

Joskus kuitenkin riippuva luomi voi aiheuttaa toiminnallista haittaa kuten hankausärsytystä tai näkökentän rajoittumista.

Näkökenttää rajoittava haitta katsotaan lääketieteelliseksi perusteeksi silloin, kun yläluomen reunan etäisyys mustuaisaukon keskipisteestä on alle kaksi millimetriä.

Mikäli lääketieteelliset kriteerit täyttyvät, leikkaus maksaa julkisella puolella silmälääkärin tai plastiikkakirusgin tekemänä noin 200 euroa. Yksityisellä puolellakin leikkaus tulee perushintaa halvemmaksi, koska tällöin lääkärinpalkkiosta ei peritä arvonlisäveroa.

Yleisesti hyväksytty kauneusleikkaus

Kauneus & Terveys -lehden teettämän kyselytutkimuksen mukaan 96 prosenttia naisista hyväksyy esteettiset silmäluomileikkaukset ja voisi harkita sellaista myös itselleen.

Suurin osa yläluomileikkauksista tehdään edelleen yli 50-vuotiaille naisille, mutta sekä miesten että nuorempien naisten osuus kasvaa kaiken aikaa.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos raskaista yläluomista on fyysistä, psyykkistä tai esteettistä haittaa, kannattaa hakeutua leikkaavan lääkärin arvioitavaksi. Haitan ei siis todellakaan tarvitse olla toiminnallista (lääketieteellistä), vaan se voi yhtä hyvin olla myös henkistä tai esteettistä.

Kun itse hakeuduin leikkaukseen alkuvuodesta 2019, haitta oli yksinomaan esteettinen.

Leikkauksen kulku

Olin jo usean vuoden ajan miettinyt yläluomileikkausta, ja nyt 46-vuotiaana miehenä aloin jo edustaa asiakaskunnan valtavirtaa. Kohtalaisen raskaista luomista ei ole ikinä ollut minulle toiminnallista haittaa, mutta markiisin tavoin silmän ylle laskeutuva löysä ihopoimu oli tehnyt tehtävänsä. Peilissä näin väsähtäneet, surumieliset kasvot.

Olin tutkinut varsin tarkkaan eri lääkäriklinikoiden ja yksityisten sairaaloiden tarjontaa, tehnyt hintavertailuja sekä jutellut asiasta usean silmälääkärin tai plastiikkakirurgin kanssa muun muassa I Love Me -messujen yhteydessä. Kaiken tämän perusteella hakeuduin leikattavaksi Lääkäriklinikka Esteticille, jossa minut operoi plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jouni Pietilä.

Konsultaation ja esitietojen antamisen jälkeen pääsin nopeasti leikkaukseen. Itse toimenpide kesti arviolta vajaan tunnin, mutta kaikkine valmistautumisineen ja toipumisineen minulta meni klinikan tiloissa aikaa nelisen tuntia.

Leikkaussalissa sain aluksi Obucain-silmätippoja, jotka sisältävät oksibuprokaiinia. Se on paikallispuudute, jolla saadaan nopeasti lyhytkestoinen puudutus silmän pintaan. Rauhoittavana esilääkityksenä minulle annettiin midazolaamia (3 ml) ja diatsepaamia (2 ml).

Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa, mutta samalla minut laskettiin eräänlaiseen puolinarkoosiin, sillä sain vielä ketamiinia (0,7 ml), joka saa aikaan niin sanotun dissosiatiivisen anestesian eli tietoisen mielen irtautumisen aistihavainnoista. Tämän johdosta en tuntenut esimerkiksi puudutteen kivuliasta injektointia tuntoherkälle silmänseudulle.

Molemmista yläluomistani poistettiin sukkulan muotoinen ihosuikale, joka oli suurimmillaan kahdeksan millimetriä leveä. Samalla ihon alta poistettiin rasvaa kolmesta kohtaa. Lisäksi Jouni Pietilä leikkasi pyynnöstäni oikean kulmakarvan alla kohonneen värittömän luomen ilman eri korvausta.

Vaikein kohta leikkauksessa on silmän sisänurkka, jossa hieman syvemmällä on ikään kuin piilossa vielä yksi rasvalisuke. Usein se jätetään poistamatta, jolloin tämä pieni rasvapallukka jää painamaan silmän sisänurkkaa ja saattaa ajan mittaan äityä kiusalliseksi vaivaksi. Kokenut lääkäri osaa tehdä luomileikkauksen yhteydessä oikeaan kohtaan ylimääräisen viillon, jolloin kaikki ylimääräinen rasva saadaan ulos.

Leikkauksen jälkeen olin tokkurainen, mutta parin tunnin levon jälkeen jo täysin kykenevä kävelemään kotiin.

Tulos näkyi välittömästi. Katse oli kirkas ja avara, aivan kuin kasvoiltani olisi lähtenyt viisi vuotta pois. Lisäksi mielialani kohosi välittömästi eli tulos tuntui myös henkisellä puolella.

Toipuminen nopeaa

Leikkauksen jälkeisenä päivänä silmien seutu oli kuin pitkän ottelun hävinneellä nyrkkeilijällä. Turvotus ja mustelmat olivat melkoisia, mutta isoilla aurinkolaseilla ne sai peitettyä. Töihinkin menin aivan normaalisti.

Pahimmillaan mustelmat olivat kolmantena päivänä leikkauksesta, mutta sen jälkeen ne alkoivat pikkuhiljaa parantua.

Ompeleet poistettiin viikon kuluttua leikkauksesta, jolloin kasvoni olivat edelleen varsin rujon näköiset. Kahden viikon kuluttua jäljellä oli enää voimakkaasti punertava arpi. Se oli helppo meikata piiloon.

Tottahan ne mustelmat häiritsivät, koska noille kyseisille päiville minulla oli sovittuna työillallisia sekä eräskin juhlatilaisuus, jossa oli paikalla tunnettuja elokuvatähtiä kuten Jennifer Saunders, Rosamund Pike ja Taron Egerton.

Leikkausarpien paraneminen on hyvin yksilöllistä. Toisilla punotus katoaa kolmessa-neljässä kuukaudessa ja toisilla siihen saattaa mennä jopa vuosi. Minulla arvet paranivat melko tarkalleen puolessa vuodessa.

Vaikutus näkyy ja tuntuu

Oman leikkaukseni lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Nuorekkaamman ilmeen lisäksi olen huomannut uneni laadun, keskittymiskykyni sekä yleisen jaksamiseni kohentuneen selvästi. Muun muassa näyttöpäätetyöhön on helpompi keskittyä, kun silmien aukipitäminen ja katseen kohdistaminen eivät vaadi enää ylimääräisiä ponnisteluja.

Jälkeenpäin ajatellen tulos on siis kaiken vaivan ja rahan arvoinen. Lähinnä harmittaa vain se, etten tohtinut mennä leikkaukseen jo vuosia aiemmin. Leikkauksen maksoin itse, mutta sain kaupan päälle luomen poiston kulmakarvan alta.

Jos olet ajatellut yläluomileikkausta, kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen ja mennä konsultaatioon. Älä arkaile vuosia kuten minä tein, se on vain turhaa odotusta. Roikkuvista luomista ei todellakaan tarvitse olla edes toiminnallista haittaa, vaan oma tuntemus riittää ja peili kertoo loput.

Sitä paitsi, ehkäpä sinulla on ollut oireita kuten aamuväsymystä tai keskittymisvaikeuksia, joiden syitä et tiedä. Ne saattavat hyvin johtua siitä, että raskaat yläluomet painavat esimerkiksi näyttöpäätetyötä tehdessä.

Paitsi itse leikkaukseen, olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen myös saamaani hoitoon koko prosessin ajan. Nyt kun katseeni on taas avara, myös mieli on kirkas ja ajatus kevyt. Onnistuneen leikkauksen hyvät vaikutukset kertautuvat ja heijastuvat positiivisena asenteena minne ikinä menenkin.

Operaation kulku kuvina

Kun saavuin klinikalle, minulle tarjottiin aluksi kuppi teetä sekä esitietolomake, johon päivitin puuttuvat tiedot.

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jouni Pietilä ja leikkaussalihoitajana toiminut Vladimir Beljajev.

Oikean silmän sisänurkka, jossa hieman syvemmällä on vielä yksi rasvalisuke (kuvassa keltainen pallukka), joka voi ajan mittaan äityä kiusalliseksi vaivaksi. Kokenut kirurgi osaa tehdä leikkaushaavan sisällä ylimääräisen viillon, jolloin kaikki liika rasva saadaan ulos.

Silmäluomista poistetut ihosuikaleet ja rasvaa.

Leikkaus on ohi ja saan peilin käteeni ensimmäistä kertaa. Ilme kertoo oleellisen.

Prosessi lähikuvina. Turvotus ja mustelmat olivat pahimmillaan noin kolmantena päivänä, minkä jälkeen ne lähtivät laskuun ja väri alkoi muuttua keltaiseksi. Kahden viikon kuluttua leikkauksesta iho näytti jo melko normaalilta punertavia leikkausarpia lukuun ottamatta.

Vihreä Tallinna houkuttaa lähimatkalle

Tallinna panostaa vastuulliseen lähimatkailuun. Matkailun megatrendeihin kuuluu lähimatkailun kasvu. Samalla kun trenditietoinen matkailija pyrkii omilla valinnoillaan tukemaan paikallisia elinkeinoja ja yrittäjyyttä, hän haluaa myös vähentää matkailun aiheuttamaa ympäristörasitusta.

Tallinna on houkutteleva lähimatkakohde suomalaisille. Laivamatka lahden yli taittuu muodollisuuksineen alle kolmessa tunnissa ja Viroon liikennöivät laivayhtiöt panostavat aidosti päästöjen vähentämiseen sekä kannustavat myös asiakkaitaan vastuullisiin tekoihin.

Vuonna 2018 Helsinki–Tallinna-reitillä matkusti kaiken kaikkiaan 8,8 miljoonaa matkustajaa, ja yöpymisen Tallinnassa sisältäneitä matkoja tehtiin noin miljoona. Tilastoista kuitenkin selviää, että sekä suomalaisten matkailijoiden että heidän yöpymistensä määrä Tallinnassa on laskenut selvästi huippuvuodesta 2016.

Muutos on havaittu myös Viron matkailutoimistossa.

Sekä Visit Estonia että Visit Tallinn ovat kääntäneet katseensa takaisin suurimmalle markkina-alueelleen eli Suomeen.

Siemenleivistään tuttu Muhu Pagarid on lähtöisin Muhun saarelta ja laajentanut mm. Tallinnaan ja Tarttoon. Tuotteet valmistuvat aina myymälän yhteydessä olevassa leipomossa. Kuvan ruisleipälastut ovat suosittuja tuliaisia.

Laivayhtiöt vastuullisen matkailun etulinjassa

Merenkulkualan keskeisimpänä tavoitteena on jo vuosia ollut merenkulun päästöjen vähentäminen ja koko alan kehittäminen entistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Tämä näkyy korostetusti Itämeren matkustajaliikenteessä, missä kaikki kolme Tallinnaan liikennöivää yhtiötä ovat ottaneet vastuullisen merenkulun osaksi strategiaansa.

Teknisinä innovaatioina ovat muiden muassa nesteyteyn maakaasun eli LNG:n käyttö, koneiden tuottaman hukkalämmön kierrätys hyötykäyttöön sekä polttoaineen kulutusta vähentävä potkuriteknologia ja roottoripurjeet.

Matkustajille näkyviä käytännön tekoja, jotka kannustavat vastuullisuuteen ovat esimerkiksi MSC-sertifioidut kalat ja äyriäiset. Jokainen varustamo pyrkii myös kaikin tavoin ruokahävikin minimoimiseen, mistä ehkä näkyvin muoto on noutopöydän annospalojen pienentäminen.

Lisäksi varustamot tukevat Itämeren suojelutyötä huomattavilla summilla vuosittain.

Suomelaiset varustamot ovat tehneet pitkäjänteistä ympäristötyötä jo vuosikymmenten ajan. Laivoilla on panostettu mm. kierrätykseen ja tehokkaaseen jätteiden käsittelyyn. M/S Viking Grace on maailman ensimmäinen matkustaja-autolautta, joka kulkee nesteytetyllä maakaasulla LNG:llä. Laivaan asennettu korkea ”masto” on roottoripurje, joka vähentää polttoaineen kulutusta jopa kymmenen prosenttia. (Kuva: Viking Line)

Keskikaupungin ulkopuolelle

Tallinna tarjoaa jatkuvasti uutta koettavaa rutinoituneellekin matkailijalle. Tällä hetkellä pinnalla ovat boheemi Kalamaja kahviloineen ja pienine myymälöineen, jatkuvasti uusiutuva Telliskiven luova keskus sekä kehittyvä Noblessnerin alue.

Kalamajan historia ulottuu keskiajalle, jolloin siellä asui kalastajia, satamalaivureita ja luotseja. Se on siis yksi Tallinnan vanhimpia asuinalueita. Sittemmin Kalamajasta kasvoi kehittyvä teollisuusalue, mutta toisen maailmansodan jälkeen se pääsi neuvostoikeen alla pahoin rapistumaan.

Kalamajan potentiaali löydettiin uudestaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, ja viimeisen 10 vuoden aikana alue on noussut uuteen kukoistukseen.

Yksi suosikkejani Kalamajan alueelta ovat Balti Jaam Turg eli rautatieaseman tori. Etenkin kauppahallin marja- ja vihannestori ovat vertaansa vailla, ja hallin toisen kerroksen panimoravintolan Humalakodan terassilta avautuu seesteinen näkymä kohti vanhaakaupunkia.

Kivenheiton päässä Asemantorilta sijaitsee Telliskiven luova keskus täynnä katutaidetta ja ajanviettomahdollisuuksia. Entisessä tehdaskiinteistössä on kiinnostavien ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi käsityö- ja designmyymälöitä, konserttipaikkoja ja jopa oma radioasema.

Telliskiven uusi vetonaula on kesän aikana avautuva Fotografiska-museo ja julkkiskokki Peeter Pihelin luotsaama ravintola kattoterasseineen.

Telliskiven alueella on kymmeniä katutaideteoksia. Tässä yksi näyttävimmästä päästä.

Peeter Pihel ja Fotorafiska Tallinnan toimitusjohtaja Margit Aasmäe.

Noblessnerissa kotiaan pitävä Põhjalan uusi panimo on jokaisen Tallinnan-matkaajan koettava ainakin kerran. Laadullisesti Põhjala kuuluu eurooppalaisten pienpanimoiden terävimpään kärkeen, ja etenkin heidän tynnyrikypsytetyt pullotteet ovat oluiden kaviaaria. Alakerran myymälästä kannattaa ostaa muutama vahasinetillä varmennettu pullo mukaan, siellä ne ovat halvempia kuin missään muualla.

Noblessnerin satama-alueesta on kehittymässä arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen kulttuuri- ja asuinalue. Huomio kiinnittyy välittömästi alueen punaisiin katulamppuihin, jotka muistuttavat muotokieleltään sataman nostureita. Nobblessnerissa on jotain samaa kuin sen vastarannalla Helsingin Kaapelitehtaan ympäristössä.

Noblessnerin satama-alueelle rakentuu tyylikkäitä asuintaloja. Punaiset satamanosturin malliset katuvalot tuovat alueelle telakkatunnelmaa.

Noblessnerissa on mahdollisuus levähtää purjeveneen muotoisilla penkeillä.

Kaupungin vihreät keitaat

Kadriorgin vehreä kaupunginosa huviloineen, suihkulähteineen, lampineen ja palatseineen on useimmille Tallinnan-kävijöille jo tuttu kohde, mutta silti se tarjoaa kerta toisensa jälkeen myös jotain uutta. Kesäisin kannattaa pakata piknik-kori täyteen herkkuja ja lähteä teemakierrokselle puistoon.

Miten olisi vaikka pienten puutarhojen Kadriorg tai veistosten Kadriorg?

Vähemmän tunnettu mutta yhtä vaikuttava puisto löytyy Piritasta Tv-tornin kupeesta. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha käsittää kaiken kaikkiaan 8 500 kasvilajia, joista 6 500 on avoimessa puistossa. Myös tänne on mahdollista tulla vaikka päiväretkelle eväskorin ja viinipullon kanssa.

Sisällä kasvihuoneissa noin 2 000 kasvin ympäröimä polku on elämysmatka tropiikkiin ja aavikoille. Elämystä vahvistaa huoneissa elävät trooppiset linnut ja ainakin yksi punakorvakilpikonna.

Kasvitieteellinen puutarha on koko perheen vierailukohde, jonne kannattaa pyytää suomenkielinen audio-opas. Siitä selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia eri kasvilajeista, kuten se, että Virossa kasvaa kaiken kaikkiaan 166 eri voikukkalajia.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan TV-tornin kupeessa. Laajassa puistossa vierähtää vaikka koko päivä, Sisäänpääsy maksaa 5,50 €/aikuinen, 3,50 €/lapsi tai 10 €/perhe.

Trooppista polkua ympäröivät sadat tropiikin kasvit.

Kasvihuoneessa asuu ainakin yksi punakorvakilpikonna.

Korkeat kaktukset ovat majesteetillinen näky. Pääsyliput kasvitieteelliseen puutarhaan maksavat 5,50 € (aikuinen), 3,50 € (lapsi) tai 10 € (perhe).

Tallinnasta itään ja etelään

Vaikka Tallinna pysyy kärkikohteena, yhä suurempi osa Viron-matkoista suuntautuu itään ja etelään. Itä-Viron nähtävyydet sekä Etelän kaupunkikohteet kuten Tartto ja Viljandi nostavat profiiliaan etenkin automatkailijoiden keskuudessa. Heinäkuussa Tammenheimon Matkassa -blogi tarjoaa kesäisiä reittivinkkejä Itä-Viron pohjoisrannikolta Tarton kautta Viljandiin. Kannattaa pysyä kanavalla.

SOPP Tampere avasi olutfestivaalien kesäkauden

Toukokuun puolivälin jälkeen pidetty Tampereen SOPP tarjosi maittavan kattauksen kotimaisten pienpanimoiden uusimpia oluita. Etenkin Tampereen seudun panimot olivat hyvin edustettuina.

Keskustorilta Ratinanniemen festivaalipuistoon siirtynyt SOPP Tampere keräsi kolmen päivän aikana liki 8 500 kävijää. Lukemaa voidaan pitää hyvänä, sillä sää oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen viileä.

– Uusi alue sopii meille oikein hyvin, sillä Keskustorille emme olisi mahtuneet. Tunnelma Ratinanniemessä on hyvä, ja tamperelaiset ovat ottaneet uuden festivaalipuiston omakseen, kertoi SOPP:n järjestäjä Pekka Kääriäinen.

YLEISVAIKUTELMALTAAN uusi festivaalipaikka vaikutti toimivalta, joskin hiekkapohjainen tapahtuma-alue aiheutti syystäkin nurinaa.

Pyhäjärven kupeessa pyörivä puuskittainen tuuli vihmoi tuon tuosta hiekkapölyä tiskeille, hanoihin ja jäähdyttäjien kennostoihin, mistä syystä juomien suutuntuma saattoi paikoitellen olla tarkoituksettoman karhea. Lisäksi pesupisteiden ja vessojen ympäristöt liejuuntuivat nopeasti.

Kaatosateilta onneksi vältyttiin, mutta ensi kevääseen mennessä hiekkapohjalle olisi hyvä tehdä jotakin.

Panimoiden tarjonnasta leveimmän hymyn tuotti raumalaisen Linden Breweryn koko valikoima. Kaikki oluet olivat persoonallisia, vietteleviä ja virheettömiä. Linden on selvästikin löytänyt oman linjansa ja tehnyt työnsä huolella.

– Haluamme tuoda hyvät perusoluet takaisin. Täällä meillä on uutuutena edesmenneen Rauman Oluttehtaan reseptiin pohjautuva lager, olutmestari Mikko Lindén kertoo.

Linden Brewery on oiva esimerkki siitä, että olutkansan sydämiin pääsee parhaiten pitkäjänteisellä, intohimoisella ja huolellisella työllä, eikä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan levitetyllä omakehulla, samassa paikassa uhriutumisella tai maksetuilla maailmanmestaruuksilla.

Ilo vaihtui nopeasti suruksi, kun huomasin Malmgårdin Panimon ja Saimaan Juomatehtaan asettuneen saman tiskin taakse. On surullista nähdä, kuinka julkisuudessakin puidut omistusjärjestelyt ja yhteistyö tulevat yhteisen tiskin kautta lihaksi ja rapauttavat ennen niin hyvämaineisen Malmgårdin brändiä.

– Tottahan me tiedämme, että Malmgårdin ja Saimaan brändejä arvostetaan eri tavalla. Mutta ei siitä sinällään ole haittaa, koska panimoilla on hyvin erilaiset kohdeyleisöt ja tuotantomäärät, tiskin takaa vakuuteltiin.

Vapautuneinta tunnelma oli Mallaskosken Panimolla, jonka tiskin takana olutkansaa viihdyttivät panimomestari Jyri Ojaluoma ja Servaalin Customer Lead Vesa Salminen. Mallaskosken mainioiden oluiden lisäksi herrat tarjoilivat Spirit of Mallaskoski -humalaviinaa, mikä houkutteli paikalle runsaasti kiinnostunutta yleisöä.

TAMPEREEN SEUDUN panimot olivat mukana tapahtumassa laajalla rintamalla johtotähtenään Panimoravintola Plevna.

– Plevna edustaa sellaisia perinteisiä arvoja, jotka vielä nousevat arvoon arvaamattomaan, runoili festivaalitunnelmasta nauttiva panimomestari Sam Viitaniemi.

Viitaniemen mielestä oluen tärkein ominaisuus on kauneus, sillä ”ihminen juo aina ensin silmillään”. Siksi oluen tulee olla ennen kaikkea näyttää hyvältä, vasta sitten tulevat muut ominaisuudet kuten maistuvuus ja terveellisyys.

Samasta syystä uusista oluttyyleistä puhuttaessa Brut IPA kiinnostaa panimoveteraania enemmän kuin New England IPA.

– Neipaa emme tule ikinä tekemään, Viitaniemi sihahteli.

Nokian Panimon tiskin takana toimitusjohtaja Matti Heikkilä esitteli uutta Keisari One-off Bavarian Orangea. Kyseessä on appelsiininkuorella maustettu kölsch-tyyppinen pintahiivaolut.

Maistuva uutuus, joka toteuttaa hyvin nokialaista missiota siitä, että janostakin voi tehdä nautinnon.

Tarjolla olisi ollut myös suomalaisten panimo-ja olutnaisten yhdessä panema Go Girl Go NEIPA, mutta hanasta ei kovasta yrityksestä huolimatta tullut muuta kuin vaahtoa.

– Ollaan laskettu sitä hanasta varmaan yli 10 litraa, mutta ei tästä vaan mitään tule, Heikkilä tuskaili.

PUHTAIDEN MAKUJEN ja luonnonmukaisten maltaiden nimeen vannova ja etenkin brittityylin kanssa meritoitunut Lempäälästä tuleva Nordic Brewery esitteli festivaalilla ensimmäiset hapanoluensa.

Kiinnostavaa, mutta päädyin silti aluksi Brut IPAan, muotityyliin, jonka vain ani harva oluentekijä taitaa hyvin.

Panimoyrittäjä Joonas Koivisto toppuutteli odotuksia rujon rehelliseen tyyliin.

– Olen itse maistanut paljon pahempia mutta myös parempia brut ipoja.

Yhtä kaikki, oluessa on miellyttävän öljyinen suutuntuma, kevyt runko ja aromikkaan kuiva maku.

Sitten ne happamat. Samaan pohjaan tehdyt Citrus ja Raspberry Sourit ovat kesäisiä ja virheettömiä hapanoluita, joiden maustamiseen käytetyt sitruunat ja tuoreet vadelmat toistuvat puhtaan raikkaina tuoksusta jälkimakuun. Hyviä oluita kumpainenkin, mutta hieman rotevampi kuivahumalointi tekisi niistä vielä parempia.

Matka jatkui vuonna 2016 perustetun Kaleva Brewing Companyn tiskille. Nimensä mukaisesti panimo valmistaa olutta Kalevan kaupunginosassa kivenheiton päässä Tampereen keskustasta. Julki tuotuna tavoitteena on saada oluiden laatu samalle tasolle Suomen ja maailman huippupanimoiden kanssa.

Olutmestari Juha Sorsan filosofiana on tehdä raikkaita ja juotavia arkioluita. Panimon kaikkien perustajien, joita Sorsan lisäksi ovat Juha Kannisto ja Mika Koro, taustat ovat tiukasti baaritiskin takana.

– Käymme edelleen töissä olutravintoloissa, joten tamperelaisten juomamaku on meillä hyvin hanskassa. Siksi oluen juotavuus on meille keskeinen arvo, Juha Sorsa kertoi.

Uusin paikallinen tuttavuus festivaalilla oli Narvan Kyläpanimo, jonka kotipaikka ei suinkaan sijaitse Viron itärajalla vaan Vesilahden Narvan kylässä, noin 40 kilometriä Tampereelta etelään. Kotiolutpohjalta ponnistava panimo on tuonut uutta vipinää ja innostusta 4 400 asukkaan Vesilahden kuntaan.

Narvan Panimon oluista etenkin belgityylinen appelsiininkuorella maustettu vehnäolut Narvan Lento oli miellyttävän kevyt ja hedelmäinen kesäolut.

Edellä mainittujen lisäksi Tampereen SOPP-tapahtumassa oli tamperelaisista mukana Pyynikin Käsityöläispanimo, jonka tarjonta on minua harvemmin säväyttänyt. Tällä kertaa annoin mahdollisuuden panimoväen suosittelemalle Ruislagerille, mutta valitettavasti oluessa oli isoja ongelmia sekä tasapainoisuudessa että teknisessä laadussa. Tuntuvat olevan Pyynikin helmasyntejä molemmat.

SEURAAVAN KERRAN SOPP rantautuu Kuopioon kesäkuun alussa. Heinäkuussa festivaali järjestetään Lahdessa ja Helsingissä, elokuussa on Turun ja Oulun vuoro.

Pohjalaista uhoa viinan voimalla

Mallaskosken Panimon ja Helsinki Distilling Companyn höyrytislattu humalaviina tuo markkinoille uuden viinakategorian. Mutta onko ikoninen Koskenkorva mahdollista haastaa omalla kotikentällään?

The Spirit of Mallaskoski sai alkunsa Mallaskosken Panimon panimomestarin Jyri Ojaluomanja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestarin Mikko Mykkäsen yhteistyönä toukokuussa 2018. Tarkoituksena oli kehittää kirkas ja sokeriton väkevä viina, jossa maistuvat humalan aromit ja joka sopii pohjalaiseen luonteeseen kuin puukko rintaan.

Vajaan vuoden kestänyt prosessi tuli päätökseen tammikuun lopulla, kun uusi viina esiteltiin ensin lehdistölle ja vähän myöhemmin Lakeuden Panimojuhlilla isommalle joukolle kuluttajia.

Ensi kokemuksen perusteella The Spirit of Mallaskoski on maailmanluokan viina, joka sopii nautittavaksi yhtä lailla kylmänä ja lämpimänä kuin myös juomasekoituksina.

Mallaskosken panimomestari Jyri Ojaluoma ja Helsinki Distilling Companyn tislaajamestari Mikko Mykkänen.

Humalan haastavuus karsii tislausintoa

Tekijöidensä mukaan The Spirit of Mallaskoski on ensimmäinen Suomessa valmistettu kaupallinen humalaviina. Maailman mittakaavassakin ollaan, jos ei ihan piikkipaikalla, niin kärkijoukoissa ainakin.

Saksassa tiedetään tehdyn erilaisia oluttisleitä ja bierschnappsejajo maailman sivu, mutta varsinaiset humalatisleet ovat erittäin harvinaisia.

Mikko Mykkänen kertoo joskus nähneensä Destille Berlin -messuilla tisleitä, joihin on uutettu mausteeksi humalaa, mutta tislaamalla valmistettua humalaviinaa mies ei muista aiemmin kohdanneensa.

”Tislauspuolella humalaa on pelätty jonkin verran, koska vaarana on, että lopputulos on joko liian kirpeä tai saunavihtamainen. Siitä syystä valitsimme menetelmäksi höyryinfuusion, eli humalia ei ole keitetty pohjatisleen kanssa, vaan ne on altistettu ainoastaan alkoholihöyrylle”, hän sanoo.

Tarkkana pitää olla myös humalalajikkeiden valinnassa, jotta ne toimisivat tislauksessa toivotulla tavalla. Tavoitteenahan oli viina, jossa on runsaasti humalan tuomaa aromikkuutta, mutta vain vähän tai ei ollenkaan humalakukinnolle tyypillistä katkeruutta. Eri kokeilujen jälkeen lajikkeiksi valikoituivat amerikkalaiset Amarillo, Cascade ja Mosaic.

”Koska humala on niin haastava raaka-aine, jouduimme miettimään tisleen leikkauspistettä erityisen tarkkaan”, Mykkänen painottaa.

Lopullisen tuotteen alkoholiprosentiksi valikoitui lopulta neljästä eri vaihtoehdosta 38 tilavuusprosenttia eli täsmälleen sama kuin Koskenkorvalla. Sattumaako? Tuskinpa vain.

Snapsina ja juomasekoituksiin

Lanseeraustilaisuudessa saimme The Spirit of Mallaskoskea laseihimme sekä jääkaappikylmänä että huoneenlämpöisenä. Molemmat toimivat varsin hyvin.

Tuote on snapsilasissa täysin kirkas. Humala tulee esiin tuoksussa, jota sävyttävät pehmeät sitrusaromit verigreipin johdolla. Juoman lämmetessä myös aromikkuus kasvaa, luonnollisesti. Maku on miellyttävän pehmeä ja suunmyötäinen lämpötilasta riippumatta. Humalan katkeruutta ei juurikaan havaitse, eikä viina iske päin kasvoja, vaikka alkoholiprosentin huomioon ottaen niin voisi olettaa.

Juomasekoituksina tarjolla oli sour- ja mojitotyyppiset cocktailit, joiden reseptiikasta ja tarjoilusta vastasi baarimestari Markus Sillanpää.

Molemmissa sekoituksissa viina pääsi oikeuksiinsa, humalan aromit tuntuivat heti tuoksussa ja säilyivät hyvin loppuun asti.

Sillanpään mukaan humalaviinaa voi käyttää juomasekoituksissa yleisesti vodkan tai ginin asemesta. Erikseen mies mainitsi sourit, mulet ja martinit, joihin humala tuo uudenlaista särmää.

Klassisissa juomasekoituksissa ginin tai vodkan korvaaminen humalaviinalla antaa cocktaileihin uudenlaista särmää.

Koskenkorvaa haastamaan

Mallaskoskesta on sanottava, että pohjalainen uho on kohdillaan, kun lähdetään rinta rottingilla naapuripitäjän ikonisen Koskenkorvan Viinan tontille. Haaste on lyöty pöytään.

Tottahan kyseessä ovat täysin eri tuotteet, volyymit ja kilpailuasetelmat – mutta samoista asiakkaista taistellaan tosissaan.

Jyri Ojaluoma myöntää, että kyseessä on eräänlainen kädenojennus Koskenkorvalle. Onko käsi sitten avoin vai puristettu nyrkiksi, se on makuasia.

Joka tapauksessa vastakkainasettelu on herkullista, varsinkin Pohjanmaalla, jossa tunnetusti pelataan avoimin kortein ja ollaan ylpeitä omista juurista. Aika usein tuliset pohjalaiset ovat kuitenkin pienemmän puolella.

Nyt syttyneessä viinataistelussa on vastakkain kaksi itsevarmaa ja puhdasta viinaa, Mallaskosken Daavid ja Koskenkorvan Goljat, käsityötisle vastaan teollinen tuotanto.

Niin paljon kuin perinteistä Kossua arvostankin, olutmiehenä sydämeni kääntyy kuitenkin baaritiskillä humalan puoleen. Oma vissyni valuu lasiin mieluummin The Spirit of Mallaskosken siivittämänä, ainakin Seinäjoella.

Pyynikin vedätys

Raskaasti tappiollinen Pyynikin Käsityöläispanimo käy sijoittajien kukkarolle valheellisin tiedoin.

Pyynikin Käsityöläispanimon tuloslaskelmasta näkyy, että sen toiminta on raskaasti tappiollista. Kahden viimeisimmän tilikauden aikana takkiin on tullut 850 000 euroa, ja kaiken kaikkiaan liiketoiminnan tulos ennen 2018 tilinpäätöstä on 1,37 miljoonaa euroa miinuksella.

Siispä nyt on päätetty käydä sijoittajan kukkarolle lähes keinolla millä hyvänsä.

Tappiollista liiketoimintaa on yritetty kääntää voitolliseksi uskottelemalla, että kansainvälisistä kilpailuista saadut palkinnot nostavat tamperelaispanimon menestyksen aallonharjalle. Tunnuslukujen valossa näin ei ole käynyt.

Koska omat rahkeet eivät näy riittävän, pyritään nyt keräämään markkinoilta 1,26 miljoonaa euroa lisää pääomaa ”kiihdyttämään Pyynikin huikeaa kasvuvauhtia”.

Sillä tuskin tarkoitetaan liiketappion kasvuvauhtia, joka jo viime tilikaudella oli huikeat 52,38 prosenttia.

Kultamitalien harha

Pyynikki on jo usean vuoden ajan osallistunut ahkerasti Word BeerAwards -kilpailuun, jossa se on myös menestynyt. Sarjavoittajia löytyy kolmelta vuodelta: Ruby Jazz Ale (2016), Mosaic Lager (2017) ja Stout (2018). Samaan aikaan panimon menestys kotimaisissa olutkilpailuissa (HBF ja SPO) on jäänyt vaatimattomaksi.

WBA-kilpailuun osallistuminen on tietysti täysin laskelmoitu markkinointiveto. Itse asiassa monet olutalan ammattilaiset eivät juurikaan arvosta World Beer Awardsia, ja itse kuulun tähän samaan joukkoon.

Mikäli World Beer Awardsiin on uskominen, maailman paras lambic tehdään Kanadassa, dortmunder Japanissa, helles Kolumbiassa, vaalea tsekkilager Saksassa, kölsch Irlannissa, jenkkityylinen IPA Puolassa ja englantilaistyylinen pale ale Brasiliassa.

Uskokoon ken tahtoo.

Sen lisäksi, että World Beer Awards palkitsee oluita kymmenissä eri kategorioissa, myös etiketeille, pullodesignille ja monipakkauksille on omat kilpasarjansa.

Eri sarjoista myönnettävien palkintojen nimi on World’s Best eli Maailman Paras. Puhdasta sanahelinää, siinä kaikki.

Eräs Suomen Paras Olut -gaalassa palkittu oluentekijä kiteyttikin Pyynikin WBA-menestyksen seuraavasti:

– Nämä palkintoautomaattikilpailut ovat tietysti yksi tapa markkinoida tuotetta. Meidän tyyliimme se ei kuitenkaan sovi.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut varsin kriittisesti olutkilpailuista sekä Shaker-lehdessä että omassa blogissani. Kirjoitus, jossa peräänkuulutan kilpailuista raportoivien journalistien vastuuta, löytyy täältä.

Bluffi paljastuu

Pyynikin Käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pere on kovasanaisesti puolustanut World Beer Awards -kilpailua ja siihen osallistumista esimerkiksi Olutliiton facebook-sivulla. Hänen mielestään kilpailu on mitä uskottavin, aidoin ja ammattitaitoisesti järjestetty.

Mutta.

Osakeantiesite paljastaa karun totuuden. Yhtäkkiä sarjavoittajia ylistetään maailmanmestareina ja kehutaan, kuinka maailmanmestaruuksien siivittämänä vaikkapa Mosaic Lagerista on tullut tuotannon vakaa kivijalka.

Pyynikin Käsityöläispanimo pyrkii viestintää kaunistelemalla ja määritelmiä venyttämällä saamaan asiakkaista ja olutharrastajista sijoittajia. Toisin sanoen oluenystävien hyväuskoisuutta ja hyväntahtoisuutta käytetään härskisti hyväksi.

Pyynikin Käsityöläispanimo menee jopa niin pitkälle, että sanoo sen suoraan: ”Oluemme ovat voittaneet vuosittain useita kansainvälisiä palkintoja. Siksi ne ovat houkuttelevia tuotteita niin kuluttajille kuin sijoittajille.”

Eivät muuten ole!

Maailmanmestaruudet ovat harhaa, ja tuotteet kärsivät ainakin omien kokemusteni mukaan toistuvista laatuongelmista.

Otetaan esimerkiksi Mosaic Lager, jota olen ostanut kolmesti. Ensimmäisellä kerralla olut oli lähes hapotonta litkua ja päätyi välittömästi viemäriin. Toisella kertaa juotavuus oli kohdillaan, mutta jälleen kolmannella yrittämällä tuote oli kontaminoitunut.

Otanta on kieltämättä pieni, mutta sillä ei ole väliä, koska tottahan kaikkien oluiden pitäisi olla keittoerään katsomatta luvattua kultamitalilaatua, eikö niin Tuomas Pere?

Kun kaksi kolmesta oluesta on osoittautuu juomakelvottomiksi, ainakin minä äänestän jaloillani, samoin tekee moni muukin. Se on luettavissa tuloslaskelman alimmalla rivillä.

Pyynikin kunniaksi silti sanottakoon, että osakeantiesitteessä on ainakin yksi kohta, jonka raaka rehellisyys ansaitsee kiitoksen. Se menee näin: ”Osakeannista saatavat varat tullaan käyttämään tuotantokapasiteetin lisäämiseen, tasalaatuisuuden ja tehokkuuden parantamiseen.”

Tasalaatuisuudessa todellakin on parantamisen aihetta. Tuntuu vaan erikoiselta, ettei se onnistu ilman, että käydään käsi ojossa sijoittajan kukkarolle.

Huuto kuuluu, vastaako metsä?

Jokin aika sitten laitoin osakeantiesitteen vääristelystä postauksen Olutliiton facebook-sivuille, josta se nopeasti poistettiin ihan hyvästä syystä. Olin laittanut mukaan osakeantisivulle johtavan linkin, ja se ei ole ryhmän sääntöjen mukaan sallittua.

Kuitenkin hetimiten julkaisuni jälkeen eräs pitkän linjan pienpanimoammattilainen lähestyi minua yksityisviestillä.

– Olet kyllä asiallinen jäbä, kun jaksat tuoda esiin tuon Pyynikin kusetuksen. Kukaan muu ei näköjään uskalla. Minua ei mikään muu vituta niin paljon kuin paskan puhuminen asiakkaille.

Voisiko sen enää ytimekkäämmin sanoa? Kuka tuo leivän panimoyrittäjän pöytään ellei maksava asiakas?

Lopuksi haluan esittää kaksi kysymystä Tuomas Perelle. Mikäli hän on halukas vastaamaan niihin blogini kommenttikentässä, lupaan julkaista vastauksen sellaisenaan siitä mitään muuttamatta.

Tuomas Pere, kuinka te kehtaatte kusettaa potentiaalisia sijoittajia osakeantiesitteessänne harhaanjohtavilla ja valheellisilla väitteillä oluidenne voittamista maailmanmestaruuksista?
Mitkä ovat yrityksenne arvot ja visiot käytännön tasolla, kun markkinoinnillinen vilunkipeli pitää aloittaa jo osakeantiesitteestä?

Trooppisen lumoava Hainan

Kiinan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hainan on Kiinan suurin trooppinen saari, joka houkuttelee matkailijoita upeilla rannoillaan, miellyttävällä ilmastollaan ja lomanviettomahdollisuuksillaan. Suomalaiset matkailijat ovat päässeet Hainaniin viisumivapaasti tämän vuoden toukokuusta lähtien.

Hainanin saaren matkailun kehittäminen nousi Kiinan kansalliseen strategiaan vuonna 2009. Alle kymmenessä vuodessa Hainanista on kehittynyt merkittävä matkailukohde niin kotimaisille kuin ulkomaisille matkailijoille.

Hainanissa yhdistyvät kiinalaiset perinteet ja modernit lomanviettomahdollisuudet. Saari on sekä kiinalaisten että kansainvälisten turistien suosiossa.

MONIPUOLISET MAHDOLLISUUDET. Panostukset Hainanin saaren kehittämiseksi jatkuvat. Huhtikuussa Hainanille myönnettiin kansallinen tuki, jonka avulla Hainanista kehitetään vapaakaupan pilottialue Kiinassa. Yhdeksi kärkihankkeeksi nostettiin Kiinan vapaakauppasatamien perustaminen Hainaniin, mikä on merkittävää myös saaren matkailun ja erityisesti risteilymatkailun kehittämisen kannalta.

Trooppisen Hainanin matkailutarjonta on jo tällä hetkellä monipuolinen ja kansainvälisesti arvioiden jopa ainutlaatuinen. Hainan kehittää aktiivisesti tarjontaansa monilla eri matkailun osa-alueilla kuten terveys ja hyvinvointi, meri, kulttuuri ja urheilu, maaseutu- ja kokousmatkailu, ekologinen metsämatkailu sekä korkean teknologian matkailu.

Saarella on muun muassa 73 golfkenttää, kansainvälinen lääketieteellisen matkailun pilottialue ja avaruusmatkailukeskus. Hainan on myös ylellinen häämatkakohde.

Valkohiekkaisia rantoja riittää silmän kantamattomiin. Ne tarjoavat erilaisia aktiviteetteja varjoliidosta sukellusveneretkiin.

ARJEN YLÄPUOLELLE. Suomalaiset voivat matkustaa Hainaniin esimerkiksi Lontoon tai Hong Kongin kautta. Lentomatka Hong Kongista Hainaniin kestää noin tunnin. Tietyin ehdoin matkaan ei tarvita edes viisumia.

– Enimmillään 30 vuorokautta kestävän matkan voi tehdä ilman viisumia, mikäli rekisteröityy jonkun Hainanissa toimivan matkatoimiston kautta , kertoo Hainanin matkailukomitean johtaja Sun Ying.

– Pyrimme kehittämään matkailuinfrastruktuuriamme siten, että se palvelee entistäkin paremmin myös kaikkein vaativimpia kansainvälisiä matkailijoita, Sun kertoo.

Kaiken kaikkiaan Hainanissa operoi tällä hetkellä 61 hotelliketjua, joilla on 157 vähintään neljän tähden hotellia.Tunnetuimmat matkailukohteet Hainanilla ovat Sanya Bay, Sanyan Yalong Bay, Haitang Bay, Shimei Bay, Bo’ao Bay, Moon Bay ja Haikou Bay.

Hainanissa on runsaasti kansainvälisten ketjujen huippohotelleja ja lomakeitaita.

MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA. Saaren lukuisat kohteet tarjoavat mahdollisuuden tutustua villiin luontoon ja mystisiin sademetsiin monin eri tavoin. Tiheän metsän keskellä matkailija voi yöpyä esimerkiksi puihin rakennetuissa majoissa. Joissain kohteissa sademetsien siimekseen on rakennettu jopa leirintäalueita, joihin pääsee ajamaan matkailuautolla.

Sademetsien vastapainona Hainanissa pääsee kokemaan runsain määrin myös merellesiä aktiviteetteja kuten sukellusretkiä, purjehdusta, varjoliitoa ja surfausta. Tai miksipä et tutustuisi meren elämään ikkunoin varustetusta sukellusveneestä käsin?

Jälleen uuden näkökulman saaren rikkaaseen luontoon saat lintuperspektiivistä. Eri yritykset järjestävät sekä kuumailmapallo-, helikopteri- ja vesitasolennätyksiä Hainanin yllä.

– Vaikka Hainan on kiinalaisten keskuudessa suosituin lomakohde, se ei kuulu ainoastaan Kiinalle vaan koko maailmalle, tiivistää matkailukomitean johtaja Sun Ying.

FAKTAA

Kaikista Kiinan maakunnista Hainanilla on vähiten maapinta-alaa mutta eniten merta, peräti 2,2 milj. km².

45 golfkeskusta ja 74 kenttää

Saaren ympäri kiertävä suurnipeusjuna

Maailman suurin verovapaa ostoskeskus

(Kuvat: Visit Hainan)

ALKOHOLIKILPAILUT JA JOURNALISMIN VASTUU

Erilaisia alkoholikilpailuja alkaa olla jo sellainen määrä, ettei edes alkoholialaa läheltä seuraavat ammattilaiset tahdo pysyä niiden perässä. Vielä vähemmän kuluttajalla on mahdollisuuksia päästä selville siitä, mitä milloinkin palkitaan ja millä perusteilla. Juuri siksi journalismin vastuu kasvaa entisestään.

TORNION PANIMON Original Lapland Lagerin viime toukokuussa saama Monde Selection -laatupalkinto on hyvä esimerkki siitä, että edes alkoholijuomista kirjoittavat toimittajat eivät aina jaksa tehdä kotiläksyjään. Uutinen kultamitalista meni sellaisenaan läpi muun muassa Ylen uutisissa, useissa päivälehdissä ja jopa alkoholialan erikoislehdissä kuten Shakerissa ja Olutpostissa (omia työnantajiani molemmat) sekä Viisi Tähteä -verkkomediassa.

Todellisuudessa Monde Selection ei ole kilpailu laisinkaan vaan eräänlainen laadunvalvontajärjestelmä, joka arvioi tuotteet ja palkitsee niitä neliportaisella asteikolla: Bronze, Silver, Gold ja Grand Gold, josta siis Original Lager saavutti toiseksi ylimmän tason. Tästä voidaan päätellä, että olut oli testitilanteessa mikrobiologisesti kunnossa ja hyvä tyylinsä edustaja, mutta sen pidemmälle vieviin johtopäätöksiin ei ole syytä mennä.

Kuitenkin Monde Selection -tunnustuksesta uutisoitiin täysin kritiikittömästi miltei kuin kyseessä olisi ollut 54 vuotta odotettu ja kauan kaivattu olympialaisten kultamitali. Rivien välistä annettiin ymmärtää, että kyse oli jostain todella suuresta ja että nyt pantiin Suomi kertaheitolla maailmankartalle.

Anteeksi, tarkoitan tietenkin takaisin maailmankartalle, koska olihan alkuperäinen Lapin Kulta ”voittanut” saman ”kultamitalin” jo kerran eli vuonna 1964.

MONIA MUITAKIN esimerkkejä löytyy, kuten vaikkapa viime syksynä järjestetty Vodka Masters -kilpailu, jossa Koskenkorva ja Gustav -vodkat kahmivat mitaleja – ja mediaa taas vietiin kuin pässiä narussa.

Sama toistuu vuosittain syys-lokakuun vaihteessa, seuratkaapa vaan lehtiä.

Ja ikävä kyllä, miltei jokaiselta kirjoittajalta unohtuu jutun yhteydessä mainita, että käytännössä jokainen kilpailuun ilmoittautunut tuote saa palkinnoksi jonkinlaisen mitalin.

Toinen paljon palstatilaa saanut esimerkki on World Spirit Awards -kilpailu viime maaliskuussa, jonka jälkeen uutisoitiin laajasti, että Nordic Premium Beveragesin Arctic Blue Gin on valittu maailman parhaaksi giniksi. Etenkin Iltalehdellä mopo lähti totaalisesti käsistä, kun se otsikoi suomalaisen ginin voittaneen maailmanmestaruuskisoissa tuplakultaa.

Niinhän asia ei tietenkään ollut, eikä millään kilpailulla ole MM-arvoa huolimatta siitä, kuinka ylevästi järjestäjät kilpailujansa nimeävätkään.

Täysin toisenlaisen kuvan tästäkin, sinänsä hyvän tisleen, menestystarinasta saa, kun avataan koko palkintokaappi.

World Spirit Awards 2018 -kilpailussa oli mukana kaikkiaan 485 tuotetta, joille jaettiin yhteensä 508 mitalia. Vain viisi mukaan ilmoitettua tuotetta jäi palkintosijojen ulkopuolelle ja vähintään hopeamitaliin ylsi 472 tislettä. Mitaleiden lisäksi eri tislaamoille jaettiin vielä 33 muuta prenikkaa.

KUN OTIN Arctic Blue Ginin tapauksen puheeksi facebook-keskustelussa, tuota pikaa eräs tislaamon edustaja kyseli minulta, eikö ole kuitenkin tärkeintä, että kotimaisten juomien hyvästä kilpailumenestyksestä kerrotaan.

Ei, ei se ole tärkeintä ainakaan journalismin kannalta. Piste.

Peräänkuulutan siis kaikkia alkoholijuomista kirjoittavia kollegoitani tuntemaan vastuunsa lukijoitaan kohtaan ennen kuin asetutaan lehdistötiedotteiden vietäviksi. Muistakaa, että mitään oluiden tai vodkien maailmanmestaruuskilpailuja, olympialaisia saati Oscareita ei ole, vaikka mainosmiehet kuiskuttelisivat mitä ikinä.

Sitäpaitsi tiedotteiden kyseenalaistamisen ja terveen lähdekritiikin luulisi olevan meille journalisteille ihan jokapäiväistä peruskauraa.

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Share This:

Share This:

Yläluomileikkaus antaa silmille tilaa, piristää ilmettä ja nuorentaa katsetta.

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This: