TASTE OF HELSINKI, waste of money, tulee ensimmäisenä mieleen kulkiessani läpi tihkusateisen festivaalialueen. Ihmiset syövät lusikallisen kokoisia – olkoonkin huippuravintoloiden – annoksia kertakäyttöhaarukoilla samanlaisilta syviltä pahvilautasilta kuin miltä hihhulikansan suviseuroissa tarjoillaan hernekeittoa.
Mutta Taste of Helsinki on hienoa, siitä puhutaan ja sitä hehkutetaan facebookissa, joten sen on pakko olla hyvää!
Sana pakko tulee mieleen monesti myöhemminkin. Se paistaa annosmyyjien hymyttömiltä kasvoilta; on pakko myydä kuin lihapullia Ikean liukuhihnalta. Ei ole aikaa jutella asiakkaille, ei aikaa osoittaa ammattiylpeyttä. Kun palvelualalta poistetaan palvelu, jää jäljelle vain myynti ja rahastus.
Rahastuksesta puheenollen, sisäänpääsymaksu (itsepalvelu)alueelle on lounasaikaan 12 ja iltaisin 17 euroa. Jossain toisessa tilanteessa käyttäisin siitä sanaa ryöstö, mutta Taste of Helsingin yhteydessä se on liiketoimintaa, kovaa bisnestä. Se on erinomainen tapa saada tyhjätaskut pysymään aidatun alueen ulkopuolella, jolloin asiakkaiksi valikoituu ainoastaan ostokykyisiä ja -haluisia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka tuovat festivaaleille muutakin kuin soraa kengänpohjissaan.
Mutta. Yritän asennoitua positiivisesti, olenhan tullut paikalle nauttimaan ja kokemaan makuelämyksiä. Lehtimiehenä olen saanut myös vapaalipun alueelle, eli minun ei ole tarvinnut maksaa kritisoimaani sisäänpääsymaksua.
Yritän olla positiivinen siitäkin huolimatta, että alueella ovat käytössä markat eli festivaalin omat muoviset poletit, joita ostetaan euroilla. Yksi markka maksaa yhden euron. Liiketoimintaa tämäkin, koska käyttämättä jääviä markkoja ei vaihdeta takaisin euroiksi. Miksikö, siihen kukaan ei osaa tai halua kertoa syytä.
Järjestelmä tuntuu keinotekoiselta ja järjettömältä, semminkin kun nykytekniikalla maksut onnistuisivat silmänräpäyksessä lähimaksuna joko kortilla tai puhelimella. Miksi siis luoda oma maksujärjestelmä, miksi keksiä pyörä uudestaan ja tehdä siitä kulmikas?
Yhtä kaikki, en anna tämänkään pienen asian vaivata mieltäni, vaan ensimmäisenä päädyn ravintola Grönin tiskille. Aikani jonotettua saan sanottua tilaukseni: Grillattua ja karamellisoitua kesäsipulia, suolattua porsasta, vehnää ja savustettua luuydinkastiketta (6 €).
”YKSI LIHA LISÄÄ!”, HUUTAA tiskillä oleva myyjä keittiöön ja pyytää minua siirtymään odotusalueelle. Hän ei vaivaudu tervehtimään, kiittämään tai hymyilemään, mutta ojentaa kuitenkin muoviset ruokailuvälineet käteeni. Pienen odotuksen jälkeen saan annoksen, joka näyttää epämääräiseltä läjältä. Sen paras osa, vehnä, on piilotettu kahden ohuen suolalihasiivun alle.
Seuraava annos, ravintola Kolmos3n kirsikkasavustettua häränkylkeä, perunaa ja punasipulia (6 €) sentään maistuu hyvältä ja esillepanonkin kanssa on nähty jo hieman vaivaa. Silti minua vaivaa edelleen se ruma pahvilautanen ja muovinen veitsi, jota ei varmastikaan ole tarkoitettu lihan leikkaamiseen. Niin tosiaan, ja se palvelun puute, mutta siihen tässä alkaa jo pikkuhiljaa tottua.
Kolmas kokeilemani ruokalaji, tamperelaisravintola Hella ja Huoneen jälkiruokana tarjottava Herukkapensas (5 €) erottuu edukseen ja on hyvä päätös 17 euroa maksaneelle maistelukokonaisuudelle. Annoksessa on herukanlehtivaahtoa, paahdettua valkosuklaata ja hapankermajäätelöä kaikkineen noin kaksi jälkiruokalusikallista.
SATEEN YLTYESSÄ SIIRRYN sisätiloihin viiniteltan suojiin. Se lienee onnenpotku, sillä täältä löydän vihdoinkin kaipaamaani ystävällisyyttä sekä aitoa palveluasennetta. Tiskien takana ihmiset ovat ammattitaitoisia ja silminnähden ylpeitä edustamistaan tuotteista.
En voi välttyä mielikuvalta, että juomien parissa työskentelevät ammattilaiset ovat täysin eri maata kuin tapahtumassa ruokamyyjinä seisovat hapannaamat. Anteeksi ronskihko yleistys, mutta äskeisten ruokajonokokemusteni perusteella uskallan niin sanoa.
Viini- ja olutteltoissa myös hinnoittelu tuntuu asialliselta, ja ainakin itse olen valmis maksamaan myös hyvästä palvelusta. Festivaalin parhaaksi anniksi osoittautui André Clouet -samppanjabaarin leppoisa fiilis ja asiakasystävällisesti hinnoitellut erinomaiset samppanjat.
Kolmen lasillisen jälkeen jätin vuoden 2016 Taste of Helsingin ja sen yllä alati synkkenevän taivaan taakseni monta kokemusta rikkaampana ja lopulta aurinkoisissa tunnelmissa.
