Tervetuliaispuhe, jonka pidin 50-vuotisjuhlissani 7.5.2022 Helsinki Beer Factoryssa:
Naiset ja herrat, heterot ja hintit, arvon kutsuvieraat!
Tänään juhlitaan. Tervetuloa kaikki!
MUUTAMIA KEKKEREITÄ on tässä vuosien saatossa tullut järjestettyä, mutta ei koskaan ihan tätä kaliiberia. Seuraavat isot kemut juhlitaankin sitten täyden vuosisadan kunniaksi lauantaina 7.5.2072. Voitte merkitä päivämäärän kalentereihinne jo nyt.
Puoli vuosisataa, saatana. Kun katson teitä, hyvät ystävät, alan olla tässä seurassa jo setämiesikäluokkaa. Mutta hitto kun ei vaan tunnu siltä. Muistan elävästi, kuinka 18-vuotiaana kiehuin raivosta, kun joku ”22-vuotias setä” yritti iskeä minua. Nykyään en panisi pahakseni. Niin ne vaan ajat muuttuvat.
KUN MUISTELEN omaa isääni, hän syntyi vuonna 1931 ja juhli viisikymppisiään helmikuussa 1981. Todettakoon, että vain kuukausi ennen hänen juhliaan Porissa syntyi muuan Juha Marko Tapio Hämäläinen. Se oli hyvä vuosi.
Yhtä kaikki. Viisikymppisillään isäni istui keinutuolissa antiikkisamettipuvussaan ja joi kahvia. Tampereella olohuoneemme täyttyi saman ikäluokan setä- ja täti-ihmisistä. Tuntuu hassulta muistella niitä ihmisiä ja samalla katsella tätä juhlakansaa. Totta vieköön, ajat muuttuvat.
MINUSTA ON muuten sanottu, että olen ihan isäni näköinen. Hetki sitten latasin bileiden facebook-sivulle hänen 50-vuotiskuvansa. Katsokaa sieltä ja arvioikaa itse.
Mutta se minusta. Mennään tähän päivään. Illan kulusta sen verran, että näiden pikku puheiden jälkeen lavan ottaa haltuunsa Sininen Huvimaja, joka heittää illan aikana kolme settiä. Aluksi tunnelmoidaan jazz-henkisesti ja illan edetessä musiikki kulkee koko ajan tanssittavampaan suuntaan. Lattia on avoin.
Näissä bileissä kakkua ei ole, mutta kahveja ja snapseja voi ostaa baarista, samoin ruokaa. Keittiö on auki puolille öin, ja oikeasti kannattaa syödä. Helsinki Beer Factory on paitsi yksi Stadin parhaista olutravintoloista myös Itä-Helsingin paras ruokaravintola.
Kakkukahvien asemesta tarjolla on kaljaa, viiniä, siideriä ja vähän muutakin. Aloitetaan viineistä. Itseoikeutetusti parrasvaloihin nousee tänään prosecco, tuo kuumimpien nykytrendien juhlakärpänen. Sitä on sekä valkoista että Roséta.
UNITY PROSECCO on Euroviisujen virallinen kuohuviini ja se on tullut markkinoille kaikissa Eurovisionin jäsenmaissa vasta tällä viikolla. Pääsemme siis maistamaan sitä todellakin ensimmäisten joukossa.
Viinin tekijä Invivo & Co on yksi Uuden-Seelannin johtavista viinintuottajista; moderni viinitalo, jolla on toimintaa myös Australiassa, Ranskassa ja Italiassa. Invivon missiona on edistää tasavertaisuutta ja tuoda ihmiset yhteen, jotta mahtavia asioita voi tapahtua. Sopii tämänkin juhlan teemaan kuin rukkanen naulaan.
Valkoisessa Unityssa voi maistaa mm. vihreää omenaa, hieman sitrusta ja päärynää. Unity Rosé puolestaan henkii mansikkaa, punaisia marjoja ja valkoisia kukkia.
Kolmas skumppanja on puolikuiva El Miracle Cava, musta jumalatar, mieleltään kepeä ja sielultaan juhlava.
Muutama sana myös maahantuojasta, Hedonista. Se on kotimainen pienyritys, joka haistelee ensimmäisenä viinimaailman pinnan alla kuplivat trendit, reagoi niihin ketterästi ja uskaltaa olla rohkeasti erilainen. Se on oma suosikkini kotimaisista viinitukkureista ja edustaa esimerkiksi lempisamppanjaani Taittingeria.
VÄRIKÄS, YHTEISÖLLINEN ja tasa-arvoa korostava teema jatkuu myös siidereissä. Tarjolla on Magnersin kaksi uusinta innovaatiota: Magners Rosé ja Dark Fruit. Niitä tuo maahan Heino Juomat, siis Uniq Drinks Finland, eikun Brukett. Elävä todiste siitä, ettei nimen vaihtaminen tasaisin väliajoin juomataloa pahenna. Itselläni on ollut jo vuosia ilo tehdä yhteistyötä Brukettin kanssa ja olla mukana siinä kehitystarinassa. Hienoja vuosia.
Ja vihdoin päästään lempiaiheeseeni eli panimoihin ja oluisiin. Olen valinnut tänne juomia omilta suosikkipanimoiltani, joilla on minulle oikeasti iso merkitys.
VUONNA 1996 menin kesätöihin Panimoravintola Plevnaan. Se oli minulle oluiden korkeakoulu ja opin muun muassa ymmärtämään, että Kölsch tarjotaan typerän näköisestä ohutreunaisesta grogilasista. Mikä sen funktio on, sitä en ymmärrä vieläkään, ei se ainakaan makua paranna. Mutta toiset asiat tulevat annettuina eli pulinat pois. Harmittaa toki, ettei Plevnasta päässyt kukaan tänne tänään.
Plevna on sanalla sanoen Suomen paras panimo. Se vaan ei tee virheitä. Samoin tämä Plevnan Pils on Suomen paras pils, vaikka parissa sokkotestissä olenkin asettanut Lindenin Pilsin ykköseksi. Maistakaa hyvät panomiehet ja -naiset, pyrkikää samaan puhtauteen ja kirkkauteen – ja jos onnistutte, onnittelut taivaspaikasta!
FAT LIZARD! Se on panimo, jonka rinnalla ja katveessa olen elänyt tuhansia ikimuistoisia hetkiä. Sieltä tulevat rakkaimmat ja henkilökohtaisimmat muistot, joista kohta lisää.
Fat Lizard oli ensimmäinen panimo, joka ylpeästi nosti yhdenvertaisuuden asialistalleen ja sateenkaarilipun salkoon olutfestivaaleilla. Eikä niitä panimoita vieläkään jonoksi asti ole.
Helmikuussa 2015 julkaistiin Liskojen ensimmäinen olut, 101 California Pale Ale. Koska samaan aikaan minä menin kihloihin nykyisen aviomieheni kanssa, se on rakkauden kalja ja itseoikeutetusti tarjolla tänään.
Vuosien myötä rakkautemme syveni liki polyamorian tasolle. Vajaat neljä vuotta kihlauksesta astelimme Justuksen kanssa avioliiton kuohuihin Fat Lizardin panimon toimiessa vihkikappelina. Ne ovat tänäkin päivänä Suomen ainoat oikeat panimohäät ja luultavasti ainoat häät, joista on tehty valitus Valviraan. Meillä on ollut tapana vuosittain juhlistaa hääpäiväämme panimolla, ja viime joulukuussa saimme sinne nahkahäidemme kunniaksi muistolaatan ”Tammenheimot 101”.
Kun tuossa tuli jo isäni mainittua, niin todettakoon, että hän oli ammatiltaan hautakivikaivertaja, mutta käytti itsestään ammattinimikettä Kivimies. Siispä kiitos Fat Lizard Kivimies-oluesta, ja kiitokset tulevat varmasti myös postuumisti haudan takaa.
Tänään ei kuitenkaan ole tarjolla Kivimiestä, vaan toinen Fat Lizardin olut hanassa on Track Day Session IPA. Se oli panimon ensimmäinen olut, joka voitti sarjansa Suomen Paras Olut -kilpailussa. Vuosi oli 2016, ja juhlavassa gaalassa Fat Lizardin voittoisa väki palkittiin kullilla.
MAKU IPA tuli markkinoille vuonna 2015 ja oli panimon historian suunnilleen ensimmäinen olut, enintään toinen tai kolmas – ja ihan tarkkaan sitä ei taida tietää kukaan. Maku IPA on monumentti, kotimainen klassikko, I-P-A isolla I:llä, P:llä ja A:lla. Maku IPAssa on kaikki tarpeellinen ja juuri oikeassa suhteessa. Jotenkin siihen ei ajan hammas pure, vaan olut on kaiken aikaa yhtä tuore, relevantti ja ajankohtainen. Jotenkin olen oppinut tunnistamaan itseni tästä oluesta.
ALKOHOLITTOMALLA PUOLELLA tuolla selfieseinän vieressä on limujen ja vissyjen lisäksi Laitilan Alkoholiton Kukko Pils, heittämällä kotimaisten nollaoluiden ykkönen. Laitilalla on kaiken kaikkiaan erinomainen juomavalikoima. Anglofiilinä oma suosikkini heidän oluistaan on Kukko Bitter, joka hakkaa tyylimukaisuudessaan useimmat Britteinsaarten bitterit. Sitä ei ole täällä tänään, mutta kantsii maistaa kaupan hyllystä; vihreä tölkki. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on myös huikea kasvutarina nyrkkipajasta Suomen suurimmaksi pienpanimoksi.
Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä tulee Olarin Panimo ja heidän tätä juhlaa varten panema Cascade Half Century DDH IPA. Kerronpa tässä ensin pari sanaa panimosta ja mennään sitten itse bisseen.
OLARIN PANIMO tunnetaan ylivoimaisesta NEIPA-osaamisestaan sekä siitä, että se on kenties ainoa panimo Suomessa, joka taitaa suvereenisti tyylin kuin tyylin. Syvän kumarruksen ansaitsee myös oluentekijä Ville Leino, joka on aina valmis neuvomaan ja tukemaan muita panimoyrittäjiä. Sillä häiskällä on perkeleen iso sydän ja kokonaan kultaa.
Sydämistä puheen ollen, Olarin Panimon kollektiivinen sydän on sen tap room Espoon Otaniemessä. Todellinen helmi millä tahansa mittareilla, ja tunnelmaltaan se painii ihan omassa sarjassaan. Se on ainutlaatuisen kotikutoinen, mutta samalla kuitenkin trendikäs ja kansainvälinen. Itse olen käynyt Lontoossa ehkä kuutisenkymmentä kertaa ja istunut siellä sadoissa pubeissa ja tap roomeissa. Olarin panimobaarin voisi milloin tahansa siirtää sellaisenaan jollekin Lontoon trendialueista, ja siitä tulisi saman tien kaupungin ykkösmesta.
Olarin Panimo on myös minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä ja merkityksellinen. Siitä varmasti kertoo muun muassa se, että minulle ja Justukselle äärettömän rakkaan Muikku-koiran viimeinen leposija sijaitsee Olarin Panimon terassilla kasvavan jykevän männyn juurella.
TÄSSÄ ON on sanoja riittänyt, vaikka yritin pitää tämän puheen tiiviinä lyhyenä. En tainnut onnistua, koska juttua on vielä tuopin verran jäljellä.
Eli tuo näihin bileisiin tehty Cascade Half Century DDH IPA on tapaus sinänsä. Se on illan tähti tai ainakin hyvä kakkonen, joten kerron tässä lopuksi pari muistoa sen syntyhistoriasta.
Tuossa jo alkuvuodesta keskustelin Ville Leinon kanssa synttärioluesta. Aluksi suunnitelmissa oli tehdä tammenterhoilla maustettu Neipa, kuinkas muutenkaan. Matin ja Tepon sanoin: Koska tää me osataan!
Mutta sitten huomattiin, ettei se ehkä olisikaan kovin hyvä idea. Nimittäin selvisi, että tammenterhoissa on joku sellainen myrkky, mitä ihmiskeho ei sulata. Hyvä että selvisi, koska muuten suomalainen olutskene olisi mennyt aika tavalla uusiksi, koska me kaikki merkittävimmät ihmiset olemme täällä tänään.
Siirryttiin suunnitelmaan B ja havaittiin, että Cascade, yksi Yhdysvaltain suosituimmista humalista on tullut markkinoille vuonna 1972. Sattuipa sopivasti.
Niinpä sitten päätimme tehdä Cascade Single Hop -oluen, jonka vahvuudeksi tulisi 6,5 %, koska varsinainen syntymäpäivänihän oli eilen 6.5. Sillä sopii kippistellä.
Kertoisin mielelläni enemmänkin Cascadesta ja Half Centurysta, mutta vielä mieluummin annan tässä kohtaa mikrofonin ammattilaisen käsiin. Tulisitko Hanna Montonen Olarin Panimosta tänne lavalle ja kertoisit meille Cascadesta ja Half Centuryn synnystä. Kiitos!
Kuva: Sebastian Trzaska
