Voidaan kysyä, kuinka ihmeessä venäläistä perua oleva kaviaari liittyy itsenäisen Suomen satavuotisjuhlaan. Itse lähtisin hakemaan vastausta juhlan luonteesta. Vaikka muikun, siian, mateen ja hauen mädit ovat suurta herkkua, kuuluu nimenomaan ylellinen kaviaari kansakunnan suurimpiin juhliin.
YHDEKSI SUOMI 100 -juhlavuoden viralliseksi kumppanituotteeksi valittu kaviaari sopii kruunaamaan ne hetket, kun kohotetaan malja Suomen itsenäisyydelle.
Juhlakaviaari on peräisin siperian- ja amurinsammen risteytymästä. Lajikkeille tyypillisiä piirteitä ovat vahva merellisyys, suolaisuus ja pehmeä, hieman kermainen jälkimaku.
Puristien mukaan kaviaari tulisi nauttia kultalusikalla ja huuhdella alas rutikuivalla samppanjalla tai venäläisellä premium-vodkalla.
Yksi nokare hienostunutta kaviaaria tuntuu pehmeältä kitalakea vasten. Kun mädit rikkoutuvat, suolainen ja merellinen maku leviää koko suuhun.
Puristien mukaan kaviaari tulisi nauttia kultalusikalla ja huuhdella alas rutikuivan samppanjan tai venäläisen premium-vodkan kanssa.
KOSKA LIIKAKALASTUS on verottanut sampikantoja erityisesti Venäjällä, Irannissa ja Azerbaidzanissa, likimain kaikki kaviaari saadaan tätä nykyä viljellyistä kaloista. Aito kaviaari on peräisin nimenomaan naarassammista.
Koska urokssammet eivät tuota kaviaaria, ne lopetetaan ennen naaraita. Sammen liha on rakenteeltaan hyvin kiinteää ja maultaan herkullista.
Lajikkeista arvostetuin, beluga- eli kitasampi, saattaa kasvaa lähes satakiloiseksi ennen kuin sen munatuotanto alkaa. Kaviaarin laatuun vaikuttaa kalalajin lisäksi mätien koko, suolapitoisuus, väri ja maku. Siksi jokaisen kalan tuottamaa mätiä maistetaan erikseen.
Siinä missä elämän suurimmissa juhlissa on tapana nostaa malja cavan, proseccon tai cremantin asemesta samppanjalla, kuuluu myös cocktail-paloihin mätien kruunaamaton kuningas, ylellinen kaviaari. Kun pienen pieni hyppysellinen kaviaaria tavoittaa kitalaen ja kallisarvoiset mätijyväset alkavat rikkoutua, suuren juhlan tunnelma ja maku täyttää koko suun.
MINULLA OLI KUNNIA juhlistaa Finlandia 100 -kaviaarin lanseerausta lokakuussa yhdessä muiden kutsuvieraiden kanssa. Tilaisuutta emännöi vuonna 2012 vuoden yrittäjänaiseksi valittu Finlandia Caviarin perustaja ja toimitusjohtaja Valeria Hirvonen.
Finlandia 100 -kaviaaria voi maistella Finlandia Caviarin valoisassa kaviaaribaarissa Helsingin Kauppatorin tuntumassa. Tänä vuonna matkailupalvelu Tripadviserin käyttäjät antoivat kaviaaribaarille täydet pisteet.
Kaviaaria voi, tottakai, ostaa myös mukaan. Erikoisetikelliseen rasiaan pakatun Finlandia 100 -kaviaarin hinta on 50 € / 50 g.
Juhlakaviaarin lanseerausta olivat juhlistamassa myös Kaarina Kivilahti, Mirva Saukkola, Karina Kivilahti ja monet muut.
FINLANDIA CAVIAR
Eteläranta 20, Helsinki
Avoinna ma–to 11–20, pe–la 11–22, su 11–18.
www.finlandiacaviar.fi
Toista kertaa Suomessa järjestettävä Murhaava illallinen siirtyi tänä vuonna Rautatientorilta Suvilahteen. Ensimmäisellä kerralla teatteriesityksen ja gourmet-elämyksen yhdistävän tapahtuman menu oli Matti Jämsenin käsialaa. Tänä vuonna pääkokkina toimii Michelin-tähdellä palkitun ravintola ASKin Filip Langhoff.
MURHAAVA ILLALLINEN on konseptina varsin toimiva. Näyttämönä ja illallistilana toimii lämmitetty teltta, joka on sisustettu korkealaatuisen ravintolan tapaan. Vieraat nauttivat päivällistä, ja samaan aikaan ravintolassa tapahtuu murha.
Musta-punainen miljöö nostaa tunnelman arjen yläpuolelle, ellei sitten ruokasalissa tapahtuva murha ole arkipäivää (kuva Johannes Wilenius).
Näyttelijät ovat yleisön joukossa. Tuntematon pöytäseuralainen saattaa olla jotain aivan muuta kuin satunnainen ruokailija ja teatterivieras. Pahimmillaan tai parhaimmillaan saatat istua murhaajan pöytänaapurina ja päästä osaksi näytelmää.
Teatteriesitys on rytmitetty ruokalajien mukaan. Ensimmäinen, toinen ja kolmas näytös – alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka.
ENSIMMÄISTÄ KERTAA pääsin paikalle todistamaan murhaa jo viime syksynä, kun Virossa vuonna 2015 perustettu Gurmee Teatteri vieraili Helsingissä. Koska näytelmää oli tälle vuodelle ainoastaan kevyesti päivitetty, mielenkiintoni kohdistui erityisesti illalliseen ja tapahtuman yleiseen toimivuuteen.
Käyn kuitenkin lyhyesti läpi näytelmän synopsiksen.
Hermes Mansu on maailmankuulu taiteilija, joka on onnistunut pitämään oikean henkilöllisyytensä salassa. Kukaan ei ole koskaan tavannut häntä, mutta hänen teoksensa tunnistetaan aina. Kuulostaako tutulta?
Kaupungin silmäätekevät ja lehtien sivuilta tutut merkkihenkilöt ovat saaneet kutsun Banksyn… siis Hermes Mansun tuoreimman teoksen esittelyyn. Tämä ilta on kaupungin kulttuurielämässä Tapahtuma isolla T:llä, mutta teoksen esittely ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Tapahtuu murha.
Epäiltyjä ovat kaikki juhlavieraat, murhaajan on oltava yksi heistä. Johtolankoja tiputellaan, ja tapahtumat etenevät kohti yllättävää loppuratkaisua.
Murhaava illallinen -näytelmän on käsikirjoittanut Diana Leesalu ja suomentanut Varja Arola. Ohjauksesta vastaa Seppo Honkonen, lavastuksesta ja visuaalisesta suunnittelusta Aigars Ozoliņ̧š.
Salin valaistuksesta vastaa Aigars Ozoliņ̧š. Jokaisen pöydän yläpuolella roikkuva lamppu on uniikki (kuva Johannes Wilenius).
OMA KATTAUKSENI alkoi sanalla sanoen ontuvasti. Hyvissä ajoin ennen näytöksen alkua yleisöä oli kertynyt jonoksi asti, eivätkä läheskään kaikki mahtuneet teltan pieneen eteistilaan. Puolen tunnin odotus muutaman asteen pakkasessa ei paljon tunnelmaa lämmittänyt.
Eikä lämmittänyt sekään, että neljän hengen koppava naistoimittajaseurue kiilasi härskisti satapäisen jonon ohitse muista välittämättä. Toisille pressikortti tuntuu antavan oikeuden käyttäytyä kuin moukkamainen törppö. Onnekseni minun tuntemista toimittajista vain pienenpieni vähemmistö kuuluu tähän ryhmään.
Lopulta kuitenkin tyylikkäästi valaistun teltan lämmössä myös tunnelma kohosi.
ALKURUOKANA TARJOTTIIN Marinoitua kuhaa ja sipulia, jonka liemi oli omaan makuuni turhankin hapokasta, mutta suositusviininä tarjoiltu Hunawihr Pinot Blanc pyöristi kulmia ja teki kokonaisuudesta nautittavan. Ilman viiniä annoksesta olisi jäänyt puolet lautaselle.
Marinoitua kuhaa ja sipulia. Annos kaipaa, toden totta, viiniä seurakseen.
Pääruokana tarjolla oli paistettua maa-artisokkaa, hirvenlihaa ja sieniä. Selkeät ja puhtaat raaka-aineet sopivat hyvin yhteen ja täydensivät toisiaan. Annoksen viimeisteli erinomaiseksi Barbera d’Asti Rosso Fuoco –punaviini.
Paistettua maa-artisokkaa, hirvenlihaa ja sieniä. Rohkean robusti, suoraviivainen ja maanläheinen pääruoka.
Kolmanteen näytökseen siirryttäessä pöytiin tuotiin suomalaiseen syksyyn sopivasti karamellisoitua omenaa ja jäätelöä ruskistetun voin kera.Kauniisti aseteltu ja hauskasti perusmauilla leikittelevä annos oli mainio päätös aterialle.
Nyt ollaan suomalaisen syksyn ytimessä. Karamellisoitua omenaa ja jäätelöä ruskistetun voin kera.
Jälkiruoan ohessa tarjoiltu kahvi sen sijaan oli laihaa, jopa vetistä. Kahvi jäi kuppiin useammaltakin pöytäseurueemme jäseneltä.
HINNALTAAN ILLALLINEN on helsinkiläistä keskitasoa eli 79 euroa ilman viinejä. Viidentoista euron lisämaksusta saa viinipaketin, joka sisältää tervetuliaismaljan, lasin valko- ja punaviiniä sekä konjakin tai liköörin. Suosittelen lämpimästi viinipaketin ostamista aterian yhteyteen.
Ensikertalaisille Murhaava illallinen tarjoaa varmasti hyvää vastinetta rahoille, mutta kertaalleen esityksen nähneenä itse viettäisin ehkä mieluummin iltaa jossakin Helsingin keskustan laaturavintoloista.
Toisaalta, jos tulevalle vuodelle Gurmee Teatteriin saataisiin täysin uusi näytelmä, olisi Murhaava illallinen ilman muuta ohjelmassani myös ensi syksynä.
Bollingerin juuret Champagnen alueella ulottuvat vuoteen 1585, kun Hennequinsin perhe, yksi Bollingerin perustajista, omisti maata Cramantissa. Nykyään Bollinger on eräs arvostetuimmista samppanjamerkeistä, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti myös James Bondin suosikkina.
ENNEN BOLLINGER-samppanjatalon perustamista muuan Villermontin perhe harjoitti viininvalmistusta 1700-luvulla. Vuonna 1750 he asettuivat osoitteeseen 16 rue Jules Lopet. Nykyään tässä osoitteessa sijaitsee Bollingerin pääkonttori.
Jacques Bollinger syntyi vuonna 1803 Württembergin herttuakunnan Ellwangenissa, joka sijaitsee jotakuinkin nykyisen Stuttgardin ja Nürnbergin puolivälissä. Vuonna 1822 mies muutti Champagneen ja aloitti työt nyttemmin jo toimintansa lopettaneessa Muller Ruinartin samppanjatalossa.
Samoihin aikoihin monet muut saksalaissuvut alkoivat asuttaa Champagnea, heidän joukossaan mm. Heidsieckit ja Krugit.
Helmikuun kuudentena päivänä vuonna 1829 Jacques Bollinger perusti yhdessä Paul Renaudinin ja Athanase de Villermontin kanssa Aÿn kaupunkiin samppanjatalon. Sen nimeksi tuli Renaudin Bollinger. Talon perustajat sopivat, ettei Villermontin nimeä saisi käyttää pullojen etiketeissä.
Myöhemmin Jacques avioitui Athanasen tyttären Charlotte de Villermontin kanssa, ja talo siirtyi Bollingerin suvun hallintaan. Renaudinin nimi kuitenkin säilytettiin etiketeissä aina 1960-luvulle saakka.
Vuonna 1885 Jacques Bollingerin ja Charlotte de Villermontin tyttärenpojat Joseph ja Georges ostivat yrityksen ja alkoivat kasvattaa sitä voimakkaasti. He hankkivat useita viinitarhoja lähialueilta ja ryhtyivät kehittämään tuotemerkkiä. Vuotta aikaisemmin Englannin kuningatar Victoria oli myöntänyt talolle jo Britannian kuninkaallisen hovihankkijan arvon.
Georges Bollingerin poika Jacques siirtyi yrityksen johtoon vuonna 1918. Hän kasvatti yritystoimintaa edelleen muun muassa ostamalla lisää viinitarhoja ja rakentamalla kellareita.
Kun Jacques Bollinger kuoli vuonna 1941, yritys siirtyi hänen leskensä Elisabeth ”Lily” Bollingerin hallintaan. Madame Lily oli visionääri, jonka ansioksi katsotaan Bollingerin kasvu maailmanmaineeseen. Hän matkusti väsymättä ympäri maailmaa markkinoimassa talonsa samppanjaa. Hänen työnsä loi vakaan pohjan Bollingerin nousulle.
Bollingerin lippulaiva, Cuvée R.D. (Récemment Dégorgé), on niin ikään Madame Lilyn luomus. Sen ensimmäinen vuosikerta oli 1967.
Talon lippulaiva, Bollinger R.D. 2002 menossa lasiin Bollinger-tastingissa.
Lily Bollinger lausui kuolemattoman aforisminsa London Daily Mailin haastattelussa 17. lokakuuta 1961.
”Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, samppanja on välttämättömyys. Siemailen sitä, jos minulla ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske juomaan – ellen ole janoinen.”
Lily Bollinger pysyi talon johdossa aina vuoteen 1971, minkä jälkeen häntä seurasivat Claude d’Hautefeuille ja Christian Bizot kunnes vuodesta 1994 lähtien talon johdossa on ollut Ghislain de Mongolfier.
Naiset ovat johtaneet menestyksekkäästi useita eri samppanjataloja. Heistä legendaarisin lienee Lily Bollinger, jonka ansiosta Bollinger tunnetaan nykypäivänä joka puolella maailmaa.
ROSÉ JA BOLLINGERIN TYYLI. Ensimmäinen vuosikerta (1976) Bollinger Cuvée Rosé -samppanjaa lanseerattiin vuonna 1977. Täsä askelta Lily Bollinger ei kuitenkaan ehtinyt nähdä.
Bollinger Rosé on maultaan täyteläinen, moniulotteinen ja talon tyylille ominaisesti runsaan hedelmäinen. Roséssa käytetty Pinot Noir -punaviini tulee Bollingerin omilta Grand Cru -tarhoilta. Yllättävänä ruokavinkkinä Bollinger Cuvée Rosé sopii mainiosti nautittavaksi munakokkelin kanssa,
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Rosé-samppanjan vienti on kaksinkertaistunut. Yleisesti voidaan puhua rosé-buumista.
Bollingerin periaatteisiin kuuluu, että viinin annetaan ikääntyä vähintään tuplasti pidempään kuin alkuperäisalueluokitus (appellation) edellyttää. Toisin sanoen vuosikerrattomat sekoitukset viettävät kellareissa kolmesta neljään vuotta, vuosikertasamppanjat peräti 8–12 vuotta.
Erittäin kuivat ja elegantit La Grande Année -samppanjat on valmistettu yksinomaan Grand Cru ja Premier Cru -tarhojen rypäleistä. Ne sopivat hyvin tarjottaviksi vaikka läpi juhlavan aterian.
Vaalea vuosikertasamppanja sopii muun muassa mereneläville tai hienostuneelle itämaiselle ruoalle, La Grande Année Rosé lisäksi monien liharuokien seuraan.
JAMES BONDIN & BOLLINGER. James Bondin kirjallinen isä Ian Fleming mainitsi Bollingerin ensimmäistä kertaa vuonna 1956 romaanissa Timantit ovat ikuisia. Bond-elokuvissa yhteistyö alkoi vuonna 1973 (Elä ja anna toisten kuolla), ja vuonna 1979 julkaistusta 007 Kuuraketti -elokuvasta lähtien Bollinger on ollut mukana yksinoikeudella.
Yhteistyö Bond-tuotannon kanssa perustuu perheiden väliseen läheiseen ystävyyteen, eikä Bollingerin ole tarvinnut maksaa mukanaolostaan maailman menestyksekkäimmässä elokuvasarjassa.
Kaiken kaikkiaan Bollinger on ollut mukana Jame Bond -saagan 14 eri elokuvassa, viimeisimpänä Spectre vuodelta 2015, jossa samppanja on R.D. 2002.
SYYSKUUN ALUSSA Norex Spirits Oy:n nimi muuttui Norex Selected Brands Oy:ksi osana yrityksen 35. juhlavuoden ohjelmaa. Huhtikuussa 1981 perustettu yhtiö toimi aluksi agenttina monille erilaisille tuoteryhmille.
Paljon on tapahtunut alkoholirintamalla kolmen ja puolen vuosikymmenen aikana, mutta yrityksen historiasta löytyy myös pysyvyyttä. Se jos mikä kertoo luottamuksesta ja hyvästä yrityskulttuurista. Camus Cognac ja Disaronno originale olivat ensimmäisiä edustuksia, jotka edelleen kuuluvat valikoimaan.
Maailman suurin yksityinen konjakkitalo Camus on Norexin tapaan perheyritys.
Toimitusjohtaja Tomas Lönnberg korostaa, että itsenäisenä perheyrityksenä Norexilla on mahdollisuus toimia joustavasti ja asiakkaiden eduksi. Omistajuus, jolla on kasvot, antaa merkittävää kilpailuetua alati muuttuvilla markkinoilla.
Suomen heikosta taloustilanteesta riippumatta Norex Spirits on kasvanut ja kehittynyt. Yrityksessä läpikäytiin sukupolvenvaihdos vuonna 2011, ja sen jälkeen liikevaihto on noussut vahvasti ollen viime vuonna jo 23 miljoonaa euroa.
JUHLAVUODEN KUNNIAKSI fokus on entistä enemmän tulevaisuudessa ja liiketoiminnan jatkuvassa kehittämisessä. Tätä viestii myös nimenmuutos, joka selkeyttää brändiä ja samalla viittaa pitkäjänteiseen työhön laadukkaiden tuotemerkkien kumppanina.
Norex Selected Brandsin päämiehiä ovat muiden muassa Nicolas Feuillatte, Parés Baltà, Giovanni Bosca Tosti, Wolfberger, Marchesi di Barolo ja Ironstone Vineyards.
Yksi esimerkkinä näiden tuotemerkkien kansainvälisestä arvostuksesta on Finnair, joka on valinnut Nicolas Feuillatte -samppanjan tarjottavaksi lentojensa bisnesluokassa.
Nicolas Feuillatte loi nimeään kantavan samppanjamerkin vuonna 1976 perittyään viinitilan Reimsin kaupungin lähistöltä. Neljässä vuosikymmenessä Nicolas Feuillattesta on kasvanut maailman kolmanneksi suurin samppanjantuottaja edellään ainoastaan Moët & Chandon ja Veuve Clicquot.
MINULLA OLI ILO osallistua syyskuun lopulla sekä Norex Grand Opening Tasting -tapahtumaan että yhtiön 35-vuotisjuhlailtaan. Tasting järjestettiin vuoden 1952 Olympialaisiin valmistuneen funkkistyylisen Original Sokos Hotel Vaakunan kattohuoneistossa ja iltajuhla Club Le Royssa.
Yleisen tuotemaistelun lisäksi pääsin perehtymään Parés Baltàn Blanca Cusiné -cavan eri vuosikertoihin, tuoreimpana vuoden 2016 viiniin.
Perhetilaa kolmannessa sukupolvessa isännöivä Joan Cusiné Carol kertoi Parés Baltàlla olevan erityisen läheiset siteet Suomeen, sillä hänen vanhempansa viettivät täällä kuherruskuukauttaan vuonna 1971. Rakkauden loman muistoihin ja tarinoihin jäivät ainakin railakas yöelämä Viking Linen autolautalla sekä päivällinen ravintola Kappelissa.
Vuoden 2016 viini oli cavan kuplaton esiaste, joka vielä odotti toista käymistään. Viinissä oli havaittavissa paljon vaaleita hedelmiä kuten persikkaa ja päärynää. Vuosikerta 2013 sen sijaan oli jo tunnistettavissa cavaksi. Siihen oli syntynyt kevyttä hapokkuutta, pyöreyttä ja luonnetta. Kermaiset kuplatkin olivat kehittyneet.
Vuosikerrassa 2010 keskeneräisyys oli yhä silmiinpistävää, tuoksusta löysin tallimaisuutta ja maata. Näyte oli brut nature, eli erittäin kuiva viini, josta oli hiivasakka poistettu mutta viinin ja sokerin sekoitusta eli dosagea ei oltu vielä lisätty. Sen sijaan 2009 vuoden viini oli jo valmis, herkullinen pienikuplainen cava.
Eri vuosikertojen maistelu antoi hyvän kuvan Parés Baltàn Blanca Cusiné -cavan kehityskaaresta.
TOINEN KOHOKOHTA oli Camus Masterblender -koulutus. Koulutuksessa keskityttiin neljän eri Cognacin maakunnan ala-alueen tisleiden eroihin, yhtäläisyyksiin ja niiden sekoittamiseen keskenään. Jokaisen alueen ”terroir” luonnollisesti vaikuttaa tisleiden aromimaailmaan.
Grande Champagne on mäkistä aluetta, jonka maaperässä on liitukiveä. Petit Champagnessa on niin ikään liitukiveä, mutta se on tiiviimpää kuin Grande Champagnessa. Borderies on tasaista savi- ja piikivimaata, kun taas Fins bois’ssa maalajit sekoittuvat, sieltä löytyy mm. punaista savea ja kalkkikiveä.
Koulutuksessa jaettiin kaikille alueille ominaisia tisleitä, joista sitten kukin saattoi rakentaa mieleisensä blendin. Kokemus oli mitä mielenkiintoisin. Oma sekoitukseni, Camus Cuvée Peter Tammenheimo, odottaa pullossa joulun pyhiä, jolloin nautimme sen yhdessä puolisoni kanssa.
Oman konjakkiblendin valmistuminen on juhlallinen hetki. Pystyssä olevassa putkilossa on maailman ainoa Camus Cuvée Peter Tammenheimo.
Kerrottakoon vielä, että Maison Camus on maailman suurin yksityinen konjakkitalo ja se täytti viime vuonna 150 vuotta. Talon nykyinen omistaja Cyril Camus on järjestyksessään viidettä sukupolvea. Kaikki Camus’n omat viinitarhat ovat Borderiesin alueella, joka sijaitsee keskellä maakuntaa ja on Cognacin ala-alueista kaikkein pienin.
VARSINAINEN ILTAJUHLA oli puitteiltaan ikimuistoinen. Kutsu oli ’avec’, niinpä otin puolisoni seuralaiseksi. Tilaisuudessa oli tarjolla kattava valikoima viinejä Norexin katalogista, cocktail-paloja ja juomasekoituksia. Tunnelma oli kansainvälinen ja elegantti mutta kuitenkin suomalaiseen tapaan rento ja välitön, juuri niin kuin perheyhtiössä kuuluukin.
Kutsuvieraiden joukossa oli monia tuttavia ja yhteistyökumppaneita, joita olen tavannut vuosien varrella toimittajan ominaisuudessa. Nyt olimme kaikki vapaalla, mikä teki illasta entisestäkin upeamman.
SYYSKUUN PUOLIVÄLISSÄ järjestetty perinteinen Mikä Viini -tapahtuma hurmasi ammattilaiset ja kuluttajat. Festivaali avautui tänä vuonna täysin uudistettuna, ja kasvojenkohotus oli onnistunut.
Näkyvintä uudistus oli tapahtuma-areenana toimineen vuonna 1870 valmistuneen Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa, jossa oli luovuttu seiniä pitkin kiertäneistä eri viinitalojen omista tiskeistä ja jaoteltu viinit tuotantoalueiden mukaan.
Trapiche Finca Suarez Lastra Malbec on yksi suosikkejani. Sen erittäin täyteläisessä maussa voi aistia mustikkaa, karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, mausteisuutta ja hentoa kukkaisuutta. Lämmin pehmeätanniininen viini on erinomainen kumppani voimakkaille liha- ja riistaruoille ja juustoille. Viini myydään tyylikkäässä puulaatikossa ja sen hinta Alkossa on laatuun nähden edullinen 29,90 €.
Samalla kun esillepanoa oli muokattu karttapainanteisin väliseinin piazzamaisen intiimiksi kohtauspaikaksi myös tilat tarjonneen uusrenessanssirakennuksen arvokkaat puitteet pääsivät oikeuksiinsa.
OLIN PAIKALLA kaksipäiväisen festivaalin molempina päivinä sekä ammattilaistuntien että kuluttajatapahtuman aikaan. Vaikka väkeä riitti talon täydeltä, saleissa pääsi mukavasti liikkumaan ja tiskien takana palvelu toimi moitteetta. Monista messutapahtumista tuttua tungosta ei päässyt syntymään.
Yläkerran kuohuviinilounge oli niin ikään järjestetty uudella tavalla. Musiikkisalia halkovan sermin ”taidepuoli”, siis se jota hallitsevat tunnettujen säveltäjien muotokuvat, oli pyhitetty Louis Roedererin ja Bollingerin samppanjoille. Festivaalin helmet, Roederer Cristal Brut (195 €) ja Bollinger R.D. 2002 (199 €), nousivat omiin korkeuksiinsa Jean Sibeliuksen valvovien silmien alla.
Louis Roederin ikoninen lippulaivasamppanja on maultaan hienostuneen hedelmäinen, vivahteikas ja tasapainoinen. Sillä on myös erinomainen ikääntymispotentiaali.
Seinämän toisella puolella taas tarjoiltiin muut kuohuviinit, joita maistellessa saattoi katsella piirun verran yläviistosta Kolmen Sepän aukion arkista ihmisvilinää. Järjestäjien tietoinen valinta osoitti tässäkin hyvää tyylitajua.
MONIPUOLISIA TASTINGEJA järjestettiin totuttuun tapaan useita pitkin päivää. Itse osallistuin Chilen ja Argentiinan punaviinien vertailevaan maistatukseen, Bollingerin mestariluokkaan sekä Larsenin konjakkitalon uutuuksien esittelyyn.
Argentiinasta paikalle oli saapunut Trapichen pääviinintekijä Daniel Pi ja Chilestä Vinã Tarapacán Sebastián Ruiz. Oli mielenkiintoista kuulla näiden maailman parhaiden viinintekijöiden joukkoon kuuluvien miesten tarinointia ja keskustelua.
Bollingerin mestariluokan veti useaan otteeseen Suomessa vieraillut Karl-Frédéric Reuter. Tämä suosikkisamppanjani maailmanluokan tasting ansaitsee kokonaan oman kirjoituksensa, pysykää siis kanavalla!
Larsenilta ensiesittelyssä olivat juomasekoituksiin kehitetyt konjakit Summer Blend ja Winter Blend.
Yhdeksänkymmentävuotias konjakkitalo Larsen puolestaan esitteli kaksi täysin uutta cocktail-käyttöön kehitettyä tislettä, hedelmäisen Summer Blendin ja pehmeän Winter Blendin. Pääsin jopa estradille sekoittamaan Sprinkle Gale -drinkkiä Altia Akatemian baarimestari Mikael Karttusen ohjeiden mukaan.
Ihan ummikkona en joutunut koitokseen, sillä olenhan aiemmalla urallani työskennellyt muun muassa Hotel Palacen baarissa.
Mutta.
Ikäväkseni jouduin jälleen kerran toteamaan baarimestarin työn vaativuuden, ja arvostukseni baarien ammattilaisia kohtaan kasvoi entisestään.
TASTE OF HELSINKI, waste of money, tulee ensimmäisenä mieleen kulkiessani läpi tihkusateisen festivaalialueen. Ihmiset syövät lusikallisen kokoisia – olkoonkin huippuravintoloiden – annoksia kertakäyttöhaarukoilla samanlaisilta syviltä pahvilautasilta kuin miltä hihhulikansan suviseuroissa tarjoillaan hernekeittoa.
Mutta Taste of Helsinki on hienoa, siitä puhutaan ja sitä hehkutetaan facebookissa, joten sen on pakko olla hyvää!
Sana pakko tulee mieleen monesti myöhemminkin. Se paistaa annosmyyjien hymyttömiltä kasvoilta; on pakko myydä kuin lihapullia Ikean liukuhihnalta. Ei ole aikaa jutella asiakkaille, ei aikaa osoittaa ammattiylpeyttä. Kun palvelualalta poistetaan palvelu, jää jäljelle vain myynti ja rahastus.
Rahastuksesta puheenollen, sisäänpääsymaksu (itsepalvelu)alueelle on lounasaikaan 12 ja iltaisin 17 euroa. Jossain toisessa tilanteessa käyttäisin siitä sanaa ryöstö, mutta Taste of Helsingin yhteydessä se on liiketoimintaa, kovaa bisnestä. Se on erinomainen tapa saada tyhjätaskut pysymään aidatun alueen ulkopuolella, jolloin asiakkaiksi valikoituu ainoastaan ostokykyisiä ja -haluisia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka tuovat festivaaleille muutakin kuin soraa kengänpohjissaan.
Mutta. Yritän asennoitua positiivisesti, olenhan tullut paikalle nauttimaan ja kokemaan makuelämyksiä. Lehtimiehenä olen saanut myös vapaalipun alueelle, eli minun ei ole tarvinnut maksaa kritisoimaani sisäänpääsymaksua.
Yritän olla positiivinen siitäkin huolimatta, että alueella ovat käytössä markat eli festivaalin omat muoviset poletit, joita ostetaan euroilla. Yksi markka maksaa yhden euron. Liiketoimintaa tämäkin, koska käyttämättä jääviä markkoja ei vaihdeta takaisin euroiksi. Miksikö, siihen kukaan ei osaa tai halua kertoa syytä.
Taste of Helsingin oma markka toimii maksuvälineenä.
Järjestelmä tuntuu keinotekoiselta ja järjettömältä, semminkin kun nykytekniikalla maksut onnistuisivat silmänräpäyksessä lähimaksuna joko kortilla tai puhelimella. Miksi siis luoda oma maksujärjestelmä, miksi keksiä pyörä uudestaan ja tehdä siitä kulmikas?
Yhtä kaikki, en anna tämänkään pienen asian vaivata mieltäni, vaan ensimmäisenä päädyn ravintola Grönin tiskille. Aikani jonotettua saan sanottua tilaukseni: Grillattua ja karamellisoitua kesäsipulia, suolattua porsasta, vehnää ja savustettua luuydinkastiketta (6 €).
”YKSI LIHA LISÄÄ!”,HUUTAA tiskillä oleva myyjä keittiöön ja pyytää minua siirtymään odotusalueelle. Hän ei vaivaudu tervehtimään, kiittämään tai hymyilemään, mutta ojentaa kuitenkin muoviset ruokailuvälineet käteeni. Pienen odotuksen jälkeen saan annoksen, joka näyttää epämääräiseltä läjältä. Sen paras osa, vehnä, on piilotettu kahden ohuen suolalihasiivun alle.
Grönin Grillattua ja karamellisoitua kesäsipulia, suolattua porsasta, vehnää ja savustettua luuydinkastiketta ei vakuuta.
Seuraava annos, ravintola Kolmos3n kirsikkasavustettua häränkylkeä, perunaa ja punasipulia (6 €) sentään maistuu hyvältä ja esillepanonkin kanssa on nähty jo hieman vaivaa. Silti minua vaivaa edelleen se ruma pahvilautanen ja muovinen veitsi, jota ei varmastikaan ole tarkoitettu lihan leikkaamiseen. Niin tosiaan, ja se palvelun puute, mutta siihen tässä alkaa jo pikkuhiljaa tottua.
Kirsikkasavustettua häränkylkeä, perunaa ja punasipulia ravintola Kolmos3n tapaan.
Kolmas kokeilemani ruokalaji, tamperelaisravintola Hella ja Huoneen jälkiruokana tarjottava Herukkapensas (5 €) erottuu edukseen ja on hyvä päätös 17 euroa maksaneelle maistelukokonaisuudelle. Annoksessa on herukanlehtivaahtoa, paahdettua valkosuklaata ja hapankermajäätelöä kaikkineen noin kaksi jälkiruokalusikallista.
Hella ja Huone -ravintolan listalta ”Herukkapensas” eli herukanlehtivaahtoa, paahdettua valkosuklaata ja hapankermajäätelöä oli maukas mutta kooltaan kuin Citymarketin jogurttimaistiainen.
SATEEN YLTYESSÄ SIIRRYN sisätiloihin viiniteltan suojiin. Se lienee onnenpotku, sillä täältä löydän vihdoinkin kaipaamaani ystävällisyyttä sekä aitoa palveluasennetta. Tiskien takana ihmiset ovat ammattitaitoisia ja silminnähden ylpeitä edustamistaan tuotteista.
En voi välttyä mielikuvalta, että juomien parissa työskentelevät ammattilaiset ovat täysin eri maata kuin tapahtumassa ruokamyyjinä seisovat hapannaamat. Anteeksi ronskihko yleistys, mutta äskeisten ruokajonokokemusteni perusteella uskallan niin sanoa.
André Clouet -samppanjabaarin sisustus ja tunnelma saa hyvälle tuulelle.
Viini- ja olutteltoissa myös hinnoittelu tuntuu asialliselta, ja ainakin itse olen valmis maksamaan myös hyvästä palvelusta. Festivaalin parhaaksi anniksi osoittautui André Clouet -samppanjabaarin leppoisa fiilis ja asiakasystävällisesti hinnoitellut erinomaiset samppanjat.
Hyvä samppanja alle 10 eurolla / lasi alkaa olla todellinen löytö missä tahansa ravintolassa.
Kolmen lasillisen jälkeen jätin vuoden 2016 Taste of Helsingin ja sen yllä alati synkkenevän taivaan taakseni monta kokemusta rikkaampana ja lopulta aurinkoisissa tunnelmissa.
ALKUKESÄN ILTAPÄIVÄ HELSINGIN keskustassa. Ukkoskuurot piiskaavat kadut vesiroiskeille, taivaan projektori suoltaa himmeällä lampullaan harmaan eri sävyjä kuin mustavalko-tv:n säätiedotus. Harvat jalankulkijat luikkivat niskat kyyryssä talojen seinustoilla, Vanhan kirkkopuiston lehmukset ulvovat tuulessa.
Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa, ravintola Gaijinissa, on kaatosateesta huolimatta tunnelma katossa, kun kutsuvieraat ja median edustajat ovat saapuneet ravintolan nimikkoviinien lanseeraustilaisuuteen. Vieraita ovat vastassa ravintoloitsija Matti Wikberg ja pääsommelier Jouni Olkkonen.
Idea Gaijin-viineistä kypsyi syksyllä 2015 viinimatkalla Pfalzissa Lounais-Saksassa. Tällä matkalla Wikberg ja Olkkonen tutustuivat yhdessä Winestate-maahantuontiyrityksen kanssa Saksan nuorten viinintekijöiden kärkikastiin kuuluvaan Markus Schneideriin.
Schneiderin tila on keskittynyt etenkin punaviinisekoituksiin alueelle epätyypillisistä rypälelajikkeista kuten Syrah, Cabernet Sauvignon, Merlot ja Cabernet Franc.
Markus Schneiderin filosofia on – kirjaimellisesti – hänen omansa. Mies tekee 50 hehtaarin tilallaan juuri sellaisia viinejä, joita hän itse haluaa juoda. Tähän filosofiaan kuuluu olennaisena osana, ettei muita valmistajia matkita tai toisten tyylejä kopioida. Asenteesta paistaa rohkeus ja ennakkoluulottomuus.
Schneiderin tilalla syntyi ajatus siitä, että Markuksen viinien omaperäinen luonne sopisi Gaijinin ruokaan ja liikeideaan loistavasti. Ryhdyttiin tuumasta toimeen, päätettiin sekoitussuhteet ja tyylit sekä suunniteltiin etiketit. Täysin uudet Gaijin Riesling ja Gaijin Red pullotettiin keväällä 2016.
Gaijin Red 2014 ja Gaijin Riesling saatiin myyntiin kesäkuussa 2016.
GAIJIN RIESLING on tehty vuoden 2015 sadosta. Se on 100-prosenttinen Riesling Pfalzin alueelta Saksasta. Rypäleet ovat maseroituneet 12 tunnin ajan kuoriensa kanssa ja käyminen on tapahtunut terästankeissa. Viinissä on jäännössokeria 8,2 grammaa ja happoja 7,7 grammaa litraa kohden. Täydellinen aperitiivi ja erilaisten kala- ja äyriäisruokien kumppani, joka ei säikähdä ruoan mausteisuuttakaan pienen jäännössokerinsa ansiosta. Hinta 63 € / plo tai 10,20 € / 12 cl.
GAIJIN RED 2014 on oma sekoitus Merlot’a (60 %), Cabernet Sauvignonia (35 %) ja Syrah’ta (5 %). Viinirypäleet on poimittu vuoden 2014 sadosta ja jokainen rypälelajike on maseroitu sekä käynyt erikseen. Käymisen jälkeen viinit siirrettiin ranskalaisesta tammesta tehtyihin tynnyreihin, joissa niitä kypsytettiin 18 kuukauden ajan. Kypsymisten jälkeen viineistä tehtiin sekoitus. Jäännössokeria on 7,4 grammaa ja happoja 5,4 grammaa litraa kohden. Mukavan pehmeä ja hedelmäinen punaviini, joka sopii täydellisesti kesäiltaan. Hinta68 € / 0,75 l tai 10,80 € / 12 cl.
PÄÄSIN LEHDISTÖN EDUSTAJANA maistelemaan ennakkoon Tallink-Siljan risteilyaluksilla tarjottavan viiden ruokalajin Menu Nordicin.
Skandinaavisia makuja tarjoava menu on Suomen kokkimaajoukkueen käsialaa ja sitä on ollut koordinoimassa Tallink-Siljan ravintolatoimen johtajaksi helmikuun puolivälissä nimitetty Matti Jämsen.
Ennen siirtymistään Silja Linelle Jämsen on urallaan saavuttanut lukuisia nimityksiä ja palkintoja kuten Vuoden kokki (2005), Food and Fun -voitto (2011) ja Kokkien Kokki (2015). Suomen edustajana arvostetussa Bocuse d’Or -kilpailussa Jämsen on ollut kahdesti assistenttinaan Antti Lukkari vuosina 2011 (5. sija) ja 2013 (4. sija).
Kokkimaajoukkue eli kokkileijonat puolestaan on Suomen kansallinen joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä kilpailuissa kuten neljän vuoden välein järjestettävissä kokkien olympialaisissa. Seuraava The Culinary Olympics -mittelö järjestetään Saksan Erfurtissa lokakuussa 2016.
Maajoukkueessa kokkaavat Kristian Vuojärvi (kapteeni), Jarkko Pulkkinen, Aki Kinnunen, Janne Töllinen, Jenni Bergström, Mikko Pakola, Simo Pietarinen, Samuel Mikander, Joona Lehto, Eero Paulamäki, MarikaKorhonen ja Emeliina Papinniemi. Joukkueenjohtajana toimii Tapio Laine.
Tämän kesän Menu Nordicin täydentävät Marchese Antinorin viinit, joita voi ostaa mukaan myös Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Bon Vivant -viinimyymälöistä. Kuvateksteissä on mainittu viinien tax free -hinnat.
MENU NORDIC TARJOILEE kevään ja kesän makuja Pohjolasta. Tuoreista raaka-aineista syntyvä kokonaisuus on moderni ja helposti lähestyttävä.
Hieman yllättäen keittiön tervehdys on jätetty pois ja pöytään saapuu alkuruoka Raparperia ja ruijanpallasta. Kevyesti savustettu kala yhdistettynä suomalaiseen raparperiin tarjoaa tuhdin ja raikkaan makuelämyksen. Mukana on myös kermaviilikastiketta.
Väliruokana on vuohenmaitopannacotta, artisokkalientä, pikkelöityä maa-artisokkaa ja persiljalientä. Annoksen intensiivisestä mausta voi löytää pohjoisen puhtaan maaperän.
Vuohenmaitoa, maa-artisokkaa, persiljaa. Viininä Marchese Antinori Castello della Sala San Giovanni Orvieto Superiore (14,90 €).
Pääruokana tarjottavan kirjolohen seurana on grillattua fenkolia, fenkolipyrettä ja grillattua langustin pyrstöä. Lisukkeena on rapukermassa haudutettua varhaisperunaa. Kokkimaajoukkue onnistuu nostamaan kirjolohen takaisin fine dining -pöytään. Varhaisperuna on luonnollinen valinta lisukkeeksi. Kirjolohen asemesta pääruoaksi voi valita vasikan entrcotea, vasikanposkiterriiniä ja sipulia.
Kirjolohta, fenkolia, langustia, varhaisperunaa. Viininä Marchese Antinori Castello della Sala Cervaro della Sala (38,90 €).
Juustoina tarjotaan Helsinki Meijerin Hakaniemi-juustoa, kuusenkerkkä-omenahyytelöä ja paahdettua saksanpähkinää. Tässä kuusenkerkkä-omenahyytelö antaa miellyttävää keveyttä tuhdille punahomejuustolle.
Juustoa, kuusenkerkkää, omenaa, saksanpähkinää.
Jälkiruokana kesäinen Mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa kruunaa aterian ja toimii täydellisesti suositusviininsä kanssa. Mummolasta tuttu mansikkamaito on saanut seurakseen valkosuklaamoussea, mansikkasorbettia ja vaniljalla maustettuja mansikoita.
Mansikkaa, valkosuklaata, vaniljaa. Viininä Marchese Antinori Castello della Sala Muffato (29,90 €).
Itse suosin aina kun mahdollista Helsinki–Tukholma-reitillä Bon Vivant -ravintolan erikoismenuita, koska niiden hinta-laatusuhde on sanalla sanoen lyömätän. Menu Nordic viineineen maksaa ainoastaan 118 € (Club One -asiakkaille 109 €).
