Tammenheimon matkassa

ALKOHOLIKILPAILUT JA JOURNALISMIN VASTUU

Erilaisia alkoholikilpailuja alkaa olla jo sellainen määrä, ettei edes alkoholialaa läheltä seuraavat ammattilaiset tahdo pysyä niiden perässä. Vielä vähemmän kuluttajalla on mahdollisuuksia päästä selville siitä, mitä milloinkin palkitaan ja millä perusteilla. Juuri siksi journalismin vastuu kasvaa entisestään.

TORNION PANIMON Original Lapland Lagerin viime toukokuussa saama Monde Selection -laatupalkinto on hyvä esimerkki siitä, että edes alkoholijuomista kirjoittavat toimittajat eivät aina jaksa tehdä kotiläksyjään. Uutinen kultamitalista meni sellaisenaan läpi muun muassa Ylen uutisissa, useissa päivälehdissä ja jopa alkoholialan erikoislehdissä kuten Shakerissa ja Olutpostissa (omia työnantajiani molemmat) sekä Viisi Tähteä -verkkomediassa.

Todellisuudessa Monde Selection ei ole kilpailu laisinkaan vaan eräänlainen laadunvalvontajärjestelmä, joka arvioi tuotteet ja palkitsee niitä neliportaisella asteikolla: Bronze, Silver, Gold ja Grand Gold, josta siis Original Lager saavutti toiseksi ylimmän tason. Tästä voidaan päätellä, että olut oli testitilanteessa mikrobiologisesti kunnossa ja hyvä tyylinsä edustaja, mutta sen pidemmälle vieviin johtopäätöksiin ei ole syytä mennä.

Kuitenkin Monde Selection -tunnustuksesta uutisoitiin täysin kritiikittömästi miltei kuin kyseessä olisi ollut 54 vuotta odotettu ja kauan kaivattu olympialaisten kultamitali. Rivien välistä annettiin ymmärtää, että kyse oli jostain todella suuresta ja että nyt pantiin Suomi kertaheitolla maailmankartalle.

Anteeksi, tarkoitan tietenkin takaisin maailmankartalle, koska olihan alkuperäinen Lapin Kulta ”voittanut” saman ”kultamitalin” jo kerran eli vuonna 1964.

MONIA MUITAKIN esimerkkejä löytyy, kuten vaikkapa viime syksynä järjestetty Vodka Masters -kilpailu, jossa Koskenkorva ja Gustav -vodkat kahmivat mitaleja – ja mediaa taas vietiin kuin pässiä narussa.

Sama toistuu vuosittain syys-lokakuun vaihteessa, seuratkaapa vaan lehtiä.

Ja ikävä kyllä, miltei jokaiselta kirjoittajalta unohtuu jutun yhteydessä mainita, että käytännössä jokainen kilpailuun ilmoittautunut tuote saa palkinnoksi jonkinlaisen mitalin.

Toinen paljon palstatilaa saanut esimerkki on World Spirit Awards -kilpailu viime maaliskuussa, jonka jälkeen uutisoitiin laajasti, että Nordic Premium Beveragesin Arctic Blue Gin on valittu maailman parhaaksi giniksi. Etenkin Iltalehdellä mopo lähti totaalisesti käsistä, kun se otsikoi suomalaisen ginin voittaneen maailmanmestaruuskisoissa tuplakultaa.

Niinhän asia ei tietenkään ollut, eikä millään kilpailulla ole MM-arvoa huolimatta siitä, kuinka ylevästi järjestäjät kilpailujansa nimeävätkään.

Täysin toisenlaisen kuvan tästäkin, sinänsä hyvän tisleen, menestystarinasta saa, kun avataan koko palkintokaappi.

World Spirit Awards 2018 -kilpailussa oli mukana kaikkiaan 485 tuotetta, joille jaettiin yhteensä 508 mitalia. Vain viisi mukaan ilmoitettua tuotetta jäi palkintosijojen ulkopuolelle ja vähintään hopeamitaliin ylsi 472 tislettä. Mitaleiden lisäksi eri tislaamoille jaettiin vielä 33 muuta prenikkaa.

KUN OTIN Arctic Blue Ginin tapauksen puheeksi facebook-keskustelussa, tuota pikaa eräs tislaamon edustaja kyseli minulta, eikö ole kuitenkin tärkeintä, että kotimaisten juomien hyvästä kilpailumenestyksestä kerrotaan.

Ei, ei se ole tärkeintä ainakaan journalismin kannalta. Piste.

Peräänkuulutan siis kaikkia alkoholijuomista kirjoittavia kollegoitani tuntemaan vastuunsa lukijoitaan kohtaan ennen kuin asetutaan lehdistötiedotteiden vietäviksi. Muistakaa, että mitään oluiden tai vodkien maailmanmestaruuskilpailuja, olympialaisia saati Oscareita ei ole, vaikka mainosmiehet kuiskuttelisivat mitä ikinä.

Sitäpaitsi tiedotteiden kyseenalaistamisen ja terveen lähdekritiikin luulisi olevan meille journalisteille ihan jokapäiväistä peruskauraa.

KIPPIS FESTIVAALI JA EPÄONNISTUMISEN ANATOMIA

Helsingin Rautatientorilla järjestetty ensimmäinen olut- ja musiikkifestivaali Kippis oli myötähäpeän tuskaa.

MUISTAAKSENI kuulin noin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran, että OlutExpon primus motor Mikki Nyman suunnittelee uutta kesäfestivaalia Helsinkiin. Kummeksuin ajatusta, sillä Rautatientorille oli tiedossa kolme muutakin ueamman päivän mittaista oluttapahtumaa: Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Craft Beer Helsinki sekä Syystober ja Herkkujen Suomi.

Odotukset olivat kuitenkin korkealla, kiitos hyvin onnistuneiden OlutExpo-tapahtumien. Ehkäpä uusi ulkoilmafestivaali sittenkin löytäisi tiensä olutkansan sydämiin?

Vaan eipä löytänyt. Tuloksena oli yleisökato ja täydellinen mahalasku.

Näkymä esiintymislavalta klo 20:33. Yleisö ei halua maksaa kalliita sisäänpääsylippuja tyhjälle festivaalialueelle.

MIKSI NÄIN pääsi käymään? Syitä voi hakea markkinoinnista, suunnittelusta ja hinnoittelusta. Kaikissa epäonnistuttiin. Pahasti.

Festivaalin markkinointi oli lyhytjänteistä, kotikutoista ja se keskittyi lähinnä Facebookiin. Viesti tapahtumasta ei tavoittanut olutkansaa, ja jos tavoittikin, ei se saanut aikaan innostunutta pöhinää.

Perinteinen media jätettiin täysin vaille huomiota, eikä tapahtumasta järjestetty edes tiedotustilaisuutta. Virheitä virheiden perään.

Sitten itse tapahtuman rakentaminen. Paikalle oli saatu kolme maahantuojien tarjoilupistettä ja vain yksi kotimainen pienpanimo omalla tiskillään, oululainen Maistila. Tapahtuma-alueen reunaan oli pysäköity neljä katuruoka-autoa.

Näkymä oli surullinen ja suoraan kuin 1980-luvun Neuvosto-Virosta. Iloisuus ja markkinahenkisyys loistivat poissaolollaan. Samoin yleisö.

Yksinään seisovat ruokarekat alueen laidassa olivat surullinen näky.

Yhtälön viimeisteli posketon hinnoittelu. Sisäänpääsy festivaalialueen portilla maksoi törkeät 20 euroa. Se ainakin karkotti tehokkaasti pois satunnaiset ohikulkijat.

Entä sitten ne harvat pääsylipun lunastaneet, mitä he saivat vastineeksi ylihintaisista lipuistaan?

Vastaus on tyly. He saivat ostaa ylihintaista (20–27 €/l) olutta ja kuunnella parhaat päivänsä nähneiden artistien keikkoja.

Leo Friman ja Tommi Läntinen ehkä viihdyttävät ruotsinlaivojen pubilaulajina, mutta festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjinä heidän parasta ennen -päiväyksensä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Tarjoilutiskeillä oli hiljaista, koska oluiden hinnoittelussa mentiin metsään. Pienet annoskoot eivät hämää tiedostavaa olutkansaa.

KAIKEN KAIKKIAAN ensimmäinen Kippis Festivaali oli myötähäpeän tuskaa, tapahtuma vailla sielua ja identiteettiä.

Helsingin jälkeen festivaali jalkautuu vielä Turkuun (29.–30.6.) ja Tampereelle (17.–18.8.).

Kovin paljon hyvää en uskalla näiltäkään viikonlopuilta odottaa, vaikka Helsingin mahalaskusta olisikin jotain otettu opiksi. Mieleen nousee ajatus edesmenneeltä musiikkikriitikolta.

”Tokkopa se paska pöyhimällä paranee.”

Parannettavaa jäi paljon. Ihmeitä pitää tehdä, jotta nämä pöydät täyttyisivät iloisesta juhlakansasta.

Eleganssia ja huumorin kukkaa – Viinien lahjapakkauksissa näkyy ajan henki

Tämän vuoden jouluviinien lahjapakkauksissa on talvista tunnelmaa, tähtisumua, mustaa eleganssia ja klassista tyylikkyyttä sekä rumuuden hauskuutta.

Monet tutut klassikot kuten MUMM Gordon Rouge Brut, Wolfberger Crémant D’Alsace Brut ja Laroche Petite Chablis, vain muutamia mainitakseni, on puettu joulun kunniaksi uusiin kääreisiin. Kuusen alla nämä värimaailmaltaan ja ulkoasultaan juhlavat pakkaukset korostavat entisestään vuoden tärkeimmän juhlapäivän arvokkuutta.

Toisesta ääripäästä löytyvät kylmät talvimaisemat ja leikkisät joulukuosit. Rohkeimmat kausiöverit iskee pöytään rumista villapaidoista innoituksensa saanut glögimäinen The Ugly Glühwein.

SAMPPANJA kruunaa juhlan kuin juhlan, se toimii varpajaisista hautajaisiin ja kalenteripyhät siinä välissä. MUMM Gordon Rouge Brut (39,98 €) on kuluttajalle helposti lähestyttävä perussamppanja; tasapainoinen ja raikkaan hedelmäinen. Porche Design Studion kanssa suunniteltu kiiltävän hopeinen lahjapakkaus hurmaa linjakkuudellaan ja jouluisella värimaailmallaan.

Toinen mainio vaihtoehto laadukkaaksi kuohuviinilahjaksi on Wolfberger Crémant D’Alsace Brut (14,38 €). Kuiva, hedelmäinen ja raikkaan hapokas juoma, jonka hinta-laatusuhde hakee vertaistaan. Lahjapakkauksessa trendikäästä musta-kultayhdistelmästä rakentuu viinipullo, josta kuplat nousevat tähtinä taivaalle.

VALKOVIINEISTÄ Laroche Petit Chablis (18,98 €) sopii mainiosti jouluaterian aperitiiviksi tai kalaruokien seuraan. Myös tässä lahjapakkauksessa toistuu vuoden trendikkäin mustan ja kullan yhdistelmä, joka jatkuu lisäksi ikkunan kautta pullon etiketissä.

Chablis-alueen Kimmeridge-maaperä tuottaa maailman hienointa valkoviiniä. Laroche-viinitalo on perustettu Chablis’n kylän sydämessä sijaitsevan l’Opédiencerie-nimisen luostarin paikalle, jonka munkit valmistivat viiniä jo 1100 vuotta sitten. Vuonna 2014 Domain Laroche palkittiin IWSC-kilpailussa parhaana ranskalaisena viinintuottajana.

Laroche Petit Chablis on maultaan kuiva ja raikas, kukkainen ja sopivan hapokas. Siinä on aistittavissa limettiä, viheromenaa, yrttisyyttä sekä mineraalisuutta.

PUNAVIINEISSÄ on valinnanvaraa sekä rypäleissä että lahjapakkauksissa. Erinomainen valinta hyvän viinin ystävälle on esimerkiksi viileän ilmaston chileläinen Leyda Single Vineyard Las Brisas Pinot Noir (14,90 €), joka sai täydet viisi tähteä Viinistä viiniin -kirjassa. Viini on käynyt terästankeissa, minkä jälkeen sitä on kypsytetty vielä 10 kuukautta ranskalaisessa tammessa.

Lahjapakkauksessa pullosta muodostuu tähdin, lumihiutalein ja palloin korosteltu joulukuusi, minkä kätköissä keskitäyteläinen ja kypsän marjaisa viini odottaa pääsyään joulupöytään.

QP Organic (15,49 €) on täyteläinen ja tumman marjaisa Tempranillo-rypäleestä valmistettu moderni Rioja-luomuviini. Tumma ja mehevä marjaisuus kestää tuoksusta pitkään jälkimakuun. Viini on upea kumppani täyteläisille liharuoille tai robusteille pataruoille. Musta-kultaisessa lahjapakkauksessa on tähtiä, joulupalloja ja lentäviä poroja. Merry Christmas -teksti korostaa viinin joululahjapotentiaalia.

Viña San Pedron viinitalon perustamisvuotta ja yli 150-vuotista historiaa kunnioittavan 1865 Single Vineyard -sarjan Cabernet Sauvignon (16,88 €) tulee aurinkoisesta Maipon laaksosta. Täyteläisessä ja runsaan hedelmäisessä viinissä on silkkiset tanniinit, ja sitä voi suositella esimerkiksi juhlapöydän riistalle ja pitkään kypsyneille juustoille.

Tämä Decanter-lehdessäkin ”Highly recommended” -maininnan saanut viini on pakattu arvonsa mukaisesti näyttävään laatikkoon, jota koristaa juhlava punainen nauha.

Riojalainen Barón de Ley Reserva (16,98 €) on niin ikään saanut ansaittua huomiota Decanter-lehdeltä, joka valitsi sen parhaaksi riojalaiseksi vuonna 2015. Syvän rubiininpunainen, keskitäyteläinen ja runsas viini on valmistettu valikoiduista vuonna 1985 istutetuista Mendavian tarhan Tempranillo-rypäleistä ja sen on annettu kypsyä amerikkalaisissa tammitynnyreissä 20 kuukauden ajan sekä vielä pulloissa kaksi vuotta ennen myyntiä.

Lahjapakkaus on kuin viini itse: moderni ja samalla perinteitä kunnioittava. Lahjalaatikon kyljessä pohjoinen talvimaisema loistaa kirkkaan tähtitaivaan alla.

MAKEA JA GLÖGIMÄINEN The Ugly Glühwein (10,98 €) on tarttunut viime vuosina räjähdysmäisesti yleistyneeseen ruma villapaita -ilmiöön. Kuusen alla pullo kaikessa rumuudessaan vangitsee katseen ja herättää varmasti keskustelua.

The Ugly Glühwein istuu jouluun kuin mummo lumihankeen, se on mitä virkistävin vaihtoehto perinteiselle glögijuomalle ja erinomainen osoitus siitä, että rumassakin pullossa voi olla hyvä viini.

HELSINKI-VANTAAN ETELÄSIIPI AVAUTUU

VUODEN 1952 olympialaisiin valmistuneesta Helsinki-Vantaan lentoasemasta on 65 vuodessa kasvanut yli 17 miljoonan matkustajan kansainvälinen solmukohta Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen.

Matkustajamäärän uskotaan edelleen kasvavan siten, että 20 miljoonan raja ylittyy viimeistään vuonna 2020 ja 25 miljoonan 2025. Vuonna 2035 Helsinki-Vantaalta kulkee jo arviolta 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Lentoasemalla on parhaillaan käynnissä 900 miljoonan euron laajennusohjelma, jolla varaudutaan lentoliikenteen kasvuun sekä parannetaan matkustuskokemusta.

Punaisena lankana laajennusohjelmassa on lentoasemien liiketoiminnoista vastaavan Finavian asiakaslupaus: Sujuvasti matkalle – For smooth travelling.

Lentoaseman johtaja Ville Haapasaari vastaa siitä, että 900 miljoonan euron laajennusohjelma pysyy aikataulussa, eikä budjetti ylity. Haapasaari oli paikalla, kun testimatkustajat tutustuivat uuden eteläsiiven toimintoihin ja palveluihin.

LAAJENNUSOHJELMA ei juurikaan vaikuta lentoaseman toimintoihin, mitä nyt muutamista suojalevyistä ja ulkona hääräävästä rakennuskoneiden armadasta on ehkä kosmeettista haittaa.

Asiakaslähtöisyyden lisäksi huomiota on kiinnitetty tehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmiin sekä budjetissa ja aikataulussa pysymiseen.

Toimintaympäristönä lentoasema on sellainen, että aikataulussa pysyminen ja budjetin pitävyys ovat kuin köyden kaksi päätä – toista ei ole ilman toista.

Kolme vuotta sitten lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksiin saatiin lisää lisää tiloja ja henkilökuntaa, ja hyvä niin. Mikäli Finnairilla lennettäessä turvatarkastuksessa on jonoa, saattaa sen hyvinkin päästä ohittamaan kongressikerrokseen avattujen tarkastuspisteiden kautta. Itse käytän tätä reittiä aina kun mahdollista.

Viime vuonna valmistuneista kohteista asiakkaille näkyvin uudistus oli uuden non-Schengen-alueen bussiporttiterminaalin avautuminen. Lisäksi vaihtoliikenteestä tuli entistä sujuvampaa matkatavaralogistiikan parannusten myötä.

Ensi vuonna luvassa on lisäkapasiteettia rajatarkastuksiin ja vuonna 2019 valmistuu kakkosterminaalin keskusalue Plaza, joka tarjoaa myymälä- ja ravintolakeskittymän sekä yhdistää non-Schengen-alueen itä-, länsi- ja eteläsiivet.

Uuden länsisiiven avajaisia päästään viettämään 2020.

TÄNÄÄN AVATTAVAAN 178 metriä pitkään eteläsiipeen on rakennettu kolme uutta laajarunkokoneille tarkoitettua ajettavaa matkustajasiltaa. Jokaisen sillan paino on massiiviset 25 tonnia, ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

Ajettavat sillat ovat ensimmäisiä Suomessa, samoin kuin saapuvia matkustajia palveleva 50-metrinen liukukäytävä.

Eteläsiiven lattiapinta-ala 8365 neliömetriä vastaa 32 tenniskenttää. 4 500 neliömetrin laajuinen lasinen julkisivu antaa runsaasti valoa ja tilan tuntua.

Tänään avattava eteläsiipi on tilavuudeltaan 42 672 kuutiometriä. Tilassa katse kiinnittyy taiteilija Stefan Lindforsin Concorde-veistokseen. Saapuvat matkustajat kulkevat toisen kerroksen kautta, jossa on myös Suomen ensimmäinen liukukäytävä.

Uudet matkustajasillat ajetaan kiinni laajarunkokoneisiin ja niissä on erilliset sisäänkäynnit bisnes- ja economy-luokan matkustajille.

PÄÄSIN TUTUSTUMAAN uuteen länsisiipeen 200 testimatkustajan joukossa. Testimatkustamisen ideana oli varmistaa, että terminaalin kaikki toiminnot sujuvat suunnitellusti.

Testipäivästä jäi erittäin positiivinen kokonaisvaikutelma, vaikka osa rakennustöistä oli edelleen viimeistelyvaiheessa. Esimerkiksi kännyköiden latauspisteisiin ei tullut virtaa ja useita pistorasioita oli vielä asentamatta.

Terminaaliin on rakennettu puumaisia pylväitä, joiden vanerilehdille voi asettaa vaikka kännykän lataukseen. Testipäivänä sähkötyöt olivat vielä kesken. Puiden tyhjiin koloihin asennetaan pistorasioita.

Erityiskiitoksen ansaitsee länsisiiven skandinaavinen sisustus, josta löytyy myös japanilaista twistiä. Laskutasoissa ja penkeissä on käytetty runsaasti vaaleaa puuta, tiskien ja kalusteiden linjat olivat modernin pelkistettyjä.

Puun käyttö ei rajoitu yksinomaan kalusteisiin, sillä myös seinäverhoilussa on käytetty kotimaista puuviilua. Matkustajille runsas puun määrä assosioituu kokemukseen suomalaisesta luonnosta.

Lepotuolit noudattavat rakennuksen arkkitehtuurin ilmavaa linjaa. Tuolien välissä olevat pöydät ovat sahattua ja lakattua kokopuuta. Kattoverhoilussa on käytetty suomalaista puuviilua.

Odotustiloissa on useita harkittuja yksityiskohtia suomalaisen designin kärkinimiltä. Tunnistettavia suunnittelijoita ovat ainakin Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Yrjö Kukkapuro ja Tuukka Halonen.

Japanilainen lisä tulee etenkin nahkaisten sohvaistuinten muotokielestä ja värimaailmasta, joka tuo välittömästi mieleen muotisuunnittelija Issey Miyaken. Uskon, että tämä tekee suuren vaikutuksen etenkin Fukuokan-, Osakan-, Nagoyan- ja Tokion-lentojen matkustajiin.

Istuinsohvien muotokieli ja värimaailma tuovat mieleen muun muassa maailmankuulun japanilaisen muotisuunnittelijan Issey Miyaken Iittalalle suunnitteleman astiasarjan. Kirkkaat väripinnat rytmittävät teräksen, lasin ja vaalean puun hallitsemaa arkkitehtuuria.

TOM OF FINLAND JA LATTEA LANSEERAUS

Helsinki Pride -viikolla järjestetty Tom of Finland OUTstandingRED -viinin lanseerausjuhla latistui homobaarin kantisbileiksi.

KUTSU UUDEN Tom of Finland -punaviinin lanseerausjuhlaan tuli viinitukkuri Norex Selected Brandsilta jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoliväliä. Kutsussa luvattiin, että Pride-huumaa henkivä juhla ei jätä ketään kylmäksi.

Toisin kävi.

Juhla järjestettiin helsinkiläisessä yökerho Herculeksessa, jossa se latistui kanta-asiakkaiden ryyppyjuhlaksi teemalla: ”Tänään tarjolla ilmaista punkkua, tervetuloa!”

Odotettu lanseerausjuhla latistui muutamaan lasiin anonyymiksi jäänyttä punkkua.

TAITEILIJA TOUKO LAAKSONEN (1920–1991) nousi kulttimaineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla, ja sittemmin hänen piirroshahmonsa merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkamiehistä loivat maailmanlaajuisen stereotypian maskuliinisista homomiehistä.

Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, alkoi saada arvostusta myös kotimaassaan 1990-luvun alussa, kun hänen piirroksiaan esiteltiin ensi kertaa suomalaisille helsinkiläisessä Muu-galleriassa.

Maailmankuulun Tom of Finlandin henkilöllisyys selvisi suomalaisille vasta hänen kuolemansa jälkeen, sillä Laaksonen teki uransa salassa jopa lähisukulaisiltaan.

Vuonna 1956 Laaksonen lähetti piirustuksiaan yhdysvaltalaislehteen Physique Pictorial, joka julkaisi kuvat nimimerkillä ”Tom of Finland”. Tämä noudatti lehden yleisiä nimikonventioita: muita taiteilijoita olivat muun muassa ”Bruce of Los Angeles” ja ”Spartan of Hollywood”. Laaksonen itse ei kokenut millään tavoin edustavansa Suomea.

TAKAISIN LANSEERAUKSEEN. Tom of Finland -brändätyn viinin maailmanensi-ilta on tapaus, johon todella kannattaisi panostaa. Oli surullista katsella, kuinka yhden yökerhon bisnes asetettiin viinin ansaitseman kulttuuri- ja media-arvon edelle.

Viini, josta kirjoitin myös Shaker-lehden blogiin, olisi ansainnut parempaa. Paljon parempaa.

Miksi sitten kävi niin kuin kävi?

Olen vuosien varrella ollut useissa Norex-alkoholitukkurin järjestämissä tilaisuuksissa. Kokemusteni perusteella Norex todella taitaa markkinoinnin, ja tilaisuudet ovat olleet järjestelyiltään viimeiseen piirtoon asti onnistuneita.

Onnistuneen lanseerauksen kannalta tärkeää on, että tuotteet ovat hyvin esillä, eivätkä lopu kesken ennen tilaisuuden ilmoitetun kestoajan. Lisäksi ohjelman tulee selkeästi tukea esiteltävää tuotetta, mutta samalla sen pitäisi olla yllätyksellistä ja elämyksellistä. Kokonaisuuden kruunaa huippuunsa viimeistelty, tehokas ja ystävällinen palvelu.

Nyt mentiin metsään että rytisi!

Metsään mentiin että rytisi. Kovin montaa ehjää tai loppuun asti ajateltua osaa tilaisuuden järjestelyistä oli vaikea löytää.

OLETAN TÄMÄNKERTAISEN pannukakun johtuvan siitä, että vastuuta järjestelyistä oli ulkoistettu liikaa Hercules-yökerholle. Ilmeisesti juuri se aikaansai standardien tippumisen myötähäpeän ja kotikutoisen örveltämisen tasolle.

Ensinnäkin, tilaisuuden juontanut Mega-Paula oli, anteeksi vaan, kuin halpa muovinen kopio tunnetusta laulajasta, eikä hahmo liittynyt lanseerattavaan tuotteeseen millään tasolla. Palvelu tiskin takana oli sekin kuin suoraan neuvosto-virolaisesta kaljakuppilasta; tahmeaa, hidasta ja hymytöntä.

Viinikin loppui kesken – tai tarkkaan ottaen se laitettiin maksulliseksi reilu puoli tuntia ennen kutsuvierastilaisuuden päättymistä.

Illan harvoja valopilkkuja olivat energinen plokkari Arnold Oksmaa sekä Skandinavian Hunks, joka pelasti tasapaksulla esityksellään mitä pelastettavissa oli, mutta heidänkin potentiaalinsa jätettiin suurelta osin hyödyntämättä.

Hunksit olisivat voineet esimerkiksi kiertää ravintolassa Tom of Finland -tyylisissä kostyymeissaan täyttäen vieraiden laseja. Tällöin myös tarjottava tuote olisi ehkä jäänyt juhlakansan mieliin.

Skandinavian Hunks -ryhmä ei riittänyt pelastamaan lanseerausjuhlaa täydelliseltä katastrofilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin.

OLUTARVIO: LEGATO-KOTIOLUET

ESPOOLAINEN LEGATO Home Brewing nimeää oluensa musiikkitermein. Legato tarkoittaa musiikin esitystapaa, jossa sävelten välissä ei ole taukoa, vaan ne liittyvät saumattomasti yhteen.

Kotipanimon oluenteosta vastaa ystäväni Jaana Hihnala, joka tarjosi minulle maistiaisiksi kaksi eri olutta, panimon keitokset järjestysluvuiltaan 11. ja 12. Lupasin antaa niistä kaunistelemattoman arvioni.

Oluet ehtivät ikääntyä kellarissani kymmenisen kuukautta, mikä osaltaan on vaikuttanut niiden tämänhetkiseen juotavuuteen ja makumaailmaan. Etenkin ensimmäisenä maistamani vehnä-IPA tuntuisi kestävän erinomaisesti pitkääkin säilytystä.

STACCATO WHEAT IPA on 5,2 prosentin vahvuinen IPA, jossa maltaina ovat Pilsner, vehnä ja Care Pale. Tästä vehnämaltaan osuus on noin 40 prosenttia. Katkero- ja aromihumalointiin on käytetty Citraa sekä pääkäymisen jälkeen Cascade-lajiketta tuomaan olueen tuoretta humalan aromia.

Musiikissa staccato on legaton vastakohta; nuottien välissä on aina tauko. Staccato soitetaan lyhyesti ja terävästi. Nimi kuvastaakin osuvasti India Pale Alen puraisua.

CON BRIO PALE ALE puolestaan on tuoreella sitruunaruoholla ja inkiväärillä maustettu pale ale. Maltaina on käytetty Maris Otteria ja Crystalia. Katkerohumaloinnissa lajikkeena on Columbus, aromihumaloinnissa Citra- ja Centennial.

Alkoholipitoisuudeltaan myös tämä olut on 5,2 prosentin vahvuinen.

Con Brio voidaan kääntää suomeksi sanoilla eloisasti, leikkisästi tai nopeasti. Oluen nimessä con brio viittaa kokeellisuuteen ja maustevalintoihin.

STACCATO WHEAT IPA

Legato Home Brewing, Espoo

Wheat IPA, 5,2 %, 0,33 l pullo

Samea ja läpikuultava vaaleankeltaisesta oranssin suuntaan taipuva väri. Valkoinen tiiviskuplainen vaahto laskee nopeasti jääden noin puolen senttimetrin kerrokseksi oluen pinnalle.

Sitruuna, persikka ja appelsiinin kuori nousevat esiin tuoksussa. Suutuntuma on kuiva ja hapokas. Runsaassa makumaailmassa löytyy sitrushedelmien lisäksi mausteisuutta ja hieman kukkaisuutta.

Kaiken kaikkiaan olut on varsin tasapainoinen kokonaisuus, joskin sen voimakas hapokkuus peittää alleen kaikkein hienovaraisimmat nyanssit. Jälkimaku on ruohoinen ja pitkä, todella pitkä, ja humalankatkeroiden tanssi täyttää kitalaen.

Persoonallinen ja raikas olut seurusteluun tai ruokapöytään esimerkiksi paistetun lohen seuraan.

84 p.

CON BRIO PALE ALE

Legato Home Brewing, Espoo

Pale Ale, 5,2 %, 0,33 l pullo

Väriltään vaaleankeltainen, läpikuultava ja hieman samea pale ale. Valkoinen, tiiviskuplainen vaahto säilyy pitkään.

Parfyyminen, esanssinen ja appelsiininen inkiväärin dominoima tuoksu ei houkuta, vaan se tuo meileen lähinnä vahvaan tiskiveteen kastetun sokerihattaran.

Suutuntuma on tunkkainen. Pitkään seisonutta käsitiskiainetta, johon on lisätty ruusuvettä. En ole koskaan ollut inkiväärin ystävä, ja kaikkein vähiten se mielestäni sopii oluen maustamiseen. Niin tässäkin tapauksessa. Ilman juurikin inkiväärin ja sitruunaruohon aikaansaamaa Fairy Lemon -efektiä oluessa saattaisi olla potentiaalia.

Jälkimaku ei yllätä eikä petä, siellähän se tiskiaine edelleen istuu tiukassa kuin paskatatti. Aivan lopussa tulee esiin vaahtokarkki, joka lienee tässä oluessa paras ominaisuus.

Käyttötarkoitusta joutuu miettiä kohtuu pitkään. Saattaisi toimia nuorison kesäisten kiljubileiden jälkeen suun raikastajana. Ruokasuositus: karrelle palanut grillimakkara.

58 p.

CROATIA AIRLINES AVASI REITIN HELSINGISTÄ ZAGREBIIN

Croatia Airlines on tuorein tulokas Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Yhtiön Zagrebin-reitti alkoi 21. toukokuuta ja se lisää entisestään liikennöintiä suomalaisten suosimaan Kroatiaan.

VIIME VUONNA Kroatian-reittien matkustajamäärä kasvoi 24 prosenttia. Ennen Zagrebin-reitin avaamista Helsinki-Vantaalta on lennetty Duprovnikiin, Pulaan ja Splitiin.

Helsinki-Vantaan ja Kroatian välisillä reiteillä kasvuprosentit ovat varsin upeaa luettavaa. Vielä vuonna 2010 Kroatiaan matkustaneita oli vain 33 000, kun viime vuonna maahan matkusti Helsingistä huimat 150 000 matkustajaa. Pelkästään vuoteen 2015 verrattuna matkustajamäärä kasvoi 24 prosentilla.

Croatia Airlines lentää Helsingin ja Zagrebin välillä kolme kertaa viikossa, tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Helsinki on kroatialaisyhtiön 39. kohde.

Uusi lentoyhtiö otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan perinteisellä vesitervehdyksellä. Croatia Airlines lentää Helsingistä Zagrebiin satapaikkaisella Bombardier CRJ1000 -mallin koneella.

UUSI LENTOYHTIÖ otettiin Helsinki-Vantaalla vastaan juhlavasti perinteisellä vesitervehdyksellä. Reitin avausta oli juhlistamassa Finavian ja Helsinki-Vantaan johtajiston lisäksi Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko, Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić ja Zagrebin kaupungin ja matkailutoimiston edustajia.

Toimitusjohtaja Kučko piti lehdistötilaisuudessa puheensa selvällä suomen kielellä saaden yleisöltä ansaitut ablodit.

– Yhdistämme Suomen ja Kroatian pääkaupungit nyt ensimmäistä kertaa suoralla lentoreitillä. Uskon, että suomalaisten lisäksi myös kroatialaiset matkustajat löytävät reitin ja pääsevät tutustumaan Helsingin ja koko Suomen nähtävyyksiin ja kulttuuriin.

– Helsingin lisäksi Croatia Airlines on vastikään lanseerannut kolme muutakin suoraa reittiä Zagrebista; Tukholman, Oslon ja Bukarestin. Se vahvistaa asemaamme Kaakkois-Euroopan markkinajohtajana.

Croatia Airlinesin toimitusjohtaja Krešimir Kučko sekä Kroatian Suomen-suurlähettiläs Krešimir Kopčić olivat lehdistötilaisuudessa yhtä hymyä.

REITTI HELSINGIN ja Zagrebin välillä on avoinna kesäkauden ajan 15. lokakuuta asti. Zagrebin lisäksi Helsinki-Vantaalta avataan vuonna 2017 uusia reittejä Kaakkois-Eurooppaan Kosovon Pristinaan, Bulgarian Varnaan sekä Romanian Bukarestiin.

– Kaakkois-Eurooppa ylipäätään on nyt selvästi kohonnut alueena Helsinki-Vantaan lentokohteiden listoilla merkittävämpään rooliin. Se kertoo kysynnän lisääntymisestä ja myös myyntityön onnistumisesta, sanoo lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari.

– Tänä vuonna Helsinki-Vantaan matkustajamäärän odotetaan ylittävän 18 miljoonaa. Kreikka vetää edelleen huimasti matkustajia, mutta nousijana Kroatia on omaa luokkaansa.

Uuden reitin avaus osuu juhlavuoteen: Suomi täyttää 100 vuotta, mutta samalla tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen ja Kroatian diplomaattisuhteiden solmimisesta.

ONNELLISEN ELÄMÄN TAITTINGER

VUONNA 1734 PERUSTETTU Taittinger [lausutaan: tɛ.tɛ̃.ʒe] voi ylpeydellä sanoa olevansa yksi maailman vanhimmista samppanjataloista, edellään ainoastaan Philipponnat (1522), Gosset (1584), Ruinart (1729) ja Chanoinen Frères (1730).

Alkujaan talo tunnettiin nimellä Fourneaux perustajansa Jacques Forneaux’n mukaan, mutta nimettiin uudelleen 1932 Pierre Taittingerin ostettua tilan.

Champagne Taittingerin juuret ulottuvat vuoteen 1734 (joissain lähteissä mainitaan 1732), mikä tekee siitä yhden maailman vanhimmista samppanjataloista.

Vuodesta 1945 vuoteen 1960 talon johtajana toimi Pierren kolmas poika Francois, jonka kaudella Taittinger osti Ranskan vallankumouksen aikaan tuhoutuneen 1200-luvulta peräisin olevan St. Niçaissen luostarin rauniot ja rakensi maanalaisen kellariverkostonsa tälle historialliselle paikalle.

Francois’n kuultua tapaturmaisesti vetovastuuseen astui hänen veljensä Claude, joka johti taloa peräti 45 vuotta aina vuoteen 2005. Clauden ansioiksi lasketaan Taittingerin brändin nostaminen maailmanmaineeseen ja suurien samppanjan valmistajien joukkoon.

Heinäkuussa 2005 Taittinger vaihtoi omistajaa, kun amerikkalainen pääomasijoittaja Starwood Capital Group osti perheyrityksen. Vaihdos oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä Pierre Taittingerin pojanpoika Pierre-Emmanuel lunasti tilan takaisin 660 miljoonan euron kauppahintaan.

Nykyään Taittinger on tuotantomäärällä mitaten maailman seitsemänneksi suurin samppanjan valmistaja, ja Pierre-Emmanuelin molemmat Clovis ja Vitalie työskentelevät yrityksessä.

Minulla oli suuri ilo tavata Vitalie Taittinger. Yksi niistä hetkistä ja kohtaamisista, jotka eivät kai milloinkaan unohdu.

TOUKOKUUSSA HELSINGISSÄ järjestettiin kupliva Taittinger-iltajuhla, johon myös minulla oli suuri ilo osallistua. Juhlan järjestelyistä vastasi Taittingerin maahatuoja Social Wines ja sitä emännöi suuri samppanjan ystävä Mirva Saukkola.

Itseoikeutettuna kunniavieraana paikalla oli Vitalie Taittinger.

Pörssi-ravintolassa pidetyssä tilaisuudessa oli tarjolla viittä eri samppanjaa, joista oma suosikkini oli Brut Prestige Rosé, tyylikäs, monivivahteinen ja reilusti punaisia marjoja aromeiltaan muistuttava pienikuplainen herkku.

Omasta mielestäni laadukas rosésamppanja on ehkä kaikkein juhlavin ja monikyttöisin viini. Se sopii yhtä lailla kesän lämpöön kuin talvisiin pakkasiltoihin, seurusteluun ja ruokapöytään. Kesällä Taittinger Rosé on on omiaan esimerkiksi punalihaisen grillatun kalan seuraan.

Olen aiemmin valottanut suhdettani muun muassa Bollinger-samppanjaan, jonka kanssa olemme päässeet molemminpuoleisen ystävyyden tasolle. Viimeisen parin vuoden aikana kuitenkin myös Taittinger muutaman muun laatusamppanjan ohella on tullut minulle huomattavan läheiseksi.

Taittinger Brut Prestige Rosé. Moniulotteinen, elegantti tuoksu on täynnä kypsää marjaisuutta, puolukkaa, punaherukkaa, mansikkaa. Maku on kuiva ja täydellisesti linjassa tuoksun kanssa. Viinissä on lisäksi mausteisen yrttisiä ja mineraalisia vivahteita. Pienet kuplat korostavat hapokkuutta, joka tuo viiniin sille ominaista ryhdikkyyttä, raikkautta ja mineraalisuutta. Jälkivaikutelma on rapsakka, marjainen, kirsikkainen ja aavistuksen yrttinen.

SAMPPANJASSA VIEHÄTTÄÄ sen perinteet, historia ja siihen liittyvät monet kuplivat anekdootit. Mutta unohtaa ei sovi myöskään viinin valmistusta, joka vaatii paljon taitoa, kokemusta ja käsityötä.

Laadun kannalta tärkeintä on cuvée eli sekoitus. Niin sanotut perussamppanjat ovat valmistajiensa käyntikortteja, ja vaatii todellista taitoa valmistaa vuodesta ja satokaudesta toiseen tasalaatuisia sekoituksia, joissa jokaiselle talolle tyypilliset nyanssit pysyvät muuttumattomina.

Jokainen samppanjapullon avaaminen on aina elämys, olettaen että viini pullossa ei ole päässyt pilaantumaan. Samppanjassa maistuu flavoreiden lisäksi tuhannet kuplivat muistot, mielikuvat, tunteet ja tarinat.

Siksi samppanjan kanssa on niin helppo olla onnellinen!

Hyvässä seurassa ja hyvän juoman äärellä on helppo olla onnellinen. Kuvassa ystäväni ja kollegani Mia Rouvinen. Taustalle tupsahti Sami Hyypiä vaimoineen.

ANE GYLLENBERG JA SUOMALAINEN TAIDE

SIGNE JA ANE GYLLENBERGIN säätiö juhlii Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä historiansa suurimmalla näyttelyllä. Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevan Villa Gyllenbergin omien merkkiteosten rinnalle on saatu lainaksi 47 huipputyötä maamme tärkeimmistä taidekokoelmista.

Keräilijän itsenäisyys -näyttelyn (29.3.–29.10.2017) taiteilijoita ovat mm. Akseli Gallen-Kallela, Marcus Collin, Albert Edelfelt, Magnus Enckell, Ellen Thesleff, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Eero Nelimarkka, Juho Rissanen, Tyko Sallinen ja Helene Schjerfbeck.

Taiteen keräämisellä on Suomessa verrattain lyhyt historia, ja Ane Gyllenberg oli 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä yksityisiä keräilijöitä.

Villa Gyllenberin juhlanäyttely on ilman muuta yksi Suomi 100 -juhlavuoden merkittävimmistä taidetapahtumista Helsingissä ja elämyksellinen matkakohde keskustan ruuhkien ulkopuolelle.

NELJÄ TEEMAA. Noin 100 teosta käsittävä juhlanäyttely on jaettu neljään teemaan: Melankolian huoneet, Vierge Moderne eli Moderni neitsyt, Kansallista tunnelmamaalausta sekä Lapsi taiteessa. Näyttelyssä ne erottuvat tunnelmaa korostavin taustavärein.

– Suomen henkinen ilmapiiri kuohui 1890-luvulla. Melankolian huoneet heijastavat ajalle ominaista sielun levottomuutta ja toivetta päästä todellisuuden tuolle puolen, kertoo Villa Gyllenbergin indententti Nina Zilliacus.

Melankolian huoneiden merkittävimpiä töitä ovat Akseli Gallen-Kallelan maalaukset Ad Astra (1907) ja Symposion (1894) sekä useat Magnus Enckelin nuoruutta ja androgyynisyyttä tutkivat maalaukset nuorukaisista.

Magnus Enckell (1870-1925) Kuoleva adonis (1915). Kuva: Peter Tammenheimo

Myös Helene Schjerfbeckin itseään armottomasti kuvaava omakuvien sarja sekä joukko historiallisia maalauksia ovat teeman keskiössä.

Vierge Moderne -teemaan näyttelyvieraan johdattaa sitaatti Edith Södergranin runosta: ”Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen. Jätin sen kalliolle meren rannalle ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.”

Sitaatti symboloi vuosisadan vaihteen muutosta naisen kuvaamisessa. Nainen vapautui perinteisestä rakkauden jumalattaren ja jumalansynnyttäjän roolista. Akseli Gallen-Kallelan Madonna (1891), Tyko Sallisen Mirri vihreässä puvussa (1911), Pekka Halosen Soittotunnin jälkeen ja Helene Schjerfbeckin maalaukset Fragmentti (1904) ja Elegantti nainen (n. 1928) ovat teeman avainteoksia.

Naisen vapautumisen, modernin taiteen ja muodin välillä on yhteys; ne kaikki kehittyivät rinta rinnan modernin yhteiskunnan kanssa. Henkilökuvat kiinnostivat esimerkiksi Helene Schjerfbeckiä juuri siksi, että ne heijastelivat hyvin ajan henkeä. Kuva: Peter Tammenheimo

Vahvistuvaa kansallistunnetta kuvattiin myös maisemamaalauksella; elämä odotti valloitajaansa, ja myrskyn kaatama puu tai ärjyvä koski symboloi kansan kamppailua.

Werber Holmbergin Toriseva (1859), Eero Järnefeltin Kivilouhikko (1891), Ellen Thesleffin Juhannus (1912) ja Tyko Sallisen Kevättalvi (1914) tulkitsevat kansallistunteen voimistumista Gallen-Kallelan Keiteleen rinnalla.

Akseli Gallen-Kallela (1865-1931) Keitele (1905). Kuva: Peter Tammenheimo

Lapsi taiteessa -teeman alla muun muassa Helene Schjerfbeckin teokset Tyttö veräjällä (1897–1902) ja Halkopoika (1910–11) saavat rinnalleen Akseli Gallen-Kallelan maalauksen Kerjäläispoika (1887) ja yhden suomalaisen taiteen parhaiten tunnetuista merkkiteoksista, Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia (1884).

Albert Edelfelt (1854-1905) Leikkiviä poikia (1884). Kuva: Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö

VILLA GYLLENBERG sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Laajalahden rannalla Helsingin Kuusisaaressa. Museon vanhempi osa on rakennettiin pankki- ja finanssimies Ane Gyllenbergin perheen kodiksi. Vuonna 1938 valmistuneen talon piirsi arkkitehti Matti Finell (1889–1978).

Arkkitehtonisesti rakennus vie ajatukset sekä italialaiseen renessanssiin että eteläeurooppalaiseen rakennusperintöön. Rakennusta laajennettiin 1950-luvulla, jolloin siihen tehtiin uusi ruokasali.

Villa Gyllenbergin sisustus heijastelee aikansa porvarillista sisustusmakua. Tummaksi petsatut jalopuukalusteet muodostavat pieniä istuinryhmiä, seinillä on paljon taidetta. Ikkunoista avautuva näkymä puineen ja lahdelmineen tuo mieleen suomalaisen taiteen kultakauden maisemamaalaukset.

Villa Gyllenbergin taidemuseo avattiin yleisölle vuonna 1980, jolloin myös uudistettu galleria vihittiin käyttöön.

**Ane Gyllenberg – keräilijän itsenäisyys 29.3.–29.10.2017**
Avoinna ke 15–19, su 12–16
10.6.–26.8. myös la 11–15
Liput 10 €, museokortilla ilmainen

VESA-MATTI SAARAKKALAN RUMA PÄÄ

KAIKKIHAN ME TIEDÄMME kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan (ps), siitä on pitänyt huolen kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps).

Kurikkalainen kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps) nousi marginaalista valtakunnalliseen tietoisuuteen helmikuussa 2014, kun hän tasa-arvoisen avioliittolain lähetekeskustelussa nosti esiin huolensa siitä, mitä pitäisi tehdä homoille uimahallin suihkussa.

SAAMASTAAN HUOMIOSTA hurmioituneena kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps) onkin viime aikoina panostanut poliittisen uransa näkyvyyteen homoteemalla jopa enemmän kuin eduskunnan umpimielisimpinä pidetyt apostolit Päivi Räsänen ja Mika Niikko.

Viimeisimmässä ulostulossaan kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps) puhkui ja puhisi homorummutuksen rumista päistä ja teki nälkävuoden mittaisen listan Saatanan kätyreistä eli yrityksistä, yhteisöistä ja ihmisistä, jotka ovat avoimesti tukeneet ihmisoikeuksia sekä tasa-arvoista avioliittoa.

Saarakkalan mustan listan voi käydä lukemassa täältä.

ARVOISA KANSANEDUSTAJA Vesa-Matti Saarakkala (ps), omistan tämän kappaleen blogistani yksin Sinulle, voit siis lukea tätä kuin avointa kirjettä.

Ensinnäkin, kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps). Et ehkä tiennyt, että homous ei tartu uimahallin suihkussa. Mutta tottakai voit, ja kannattaakin, suihkun jälkeen käyttää muutama tippa käsidesiä, sillä eihän vara venettä kaada.

Toisekseen, kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps), pyydän kohteliaimmin lupaa ilmaista Sinulle närkästykseni. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en itse, eikä edes tämä homoseksuaalisesta iloittelusta ammentava Tammenheimon matkassa -blogini päässyt mukaan listallesi – semminkin kun olet hyväksynyt sinne lukuisia muitakin bloggaajia.

Olen lisäksi ammatiltani toimittaja, joka työssään haluaa edistää tasa-arvoisen avioliiton ilosanomaa ja riemukkaasti rummuttaa homoseksuaalisen hekuman evankeliumia. Toivon, että tämän luettuasi lisäät minut ja blogini mukaan omalle listallesi.

Kolmanneksi, kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps), kirjoitat homorummutuksen rumasta päästä. Toivon sydämestäni, että omassa onnellisessa heterokodossasi et syyttäisi peiliä, jos sieltä katsookin vastaan homorummutuksen kaikkein rumin pää.

Kiitos.

(Kuva: Eduskunta)

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This:

Share This: